Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nainen on meren äärellä ja nojaa kalliolohkareisiin.

Nastja Säde Rönkkö eli puoli vuotta ilman nettiä ja suosittelee nettipaastoa muillekin – "Oli kerrankin aikaa lukea ja pohtia asioita"

Vuoden nuori taiteilija Nastja Säde Rönkkö pistää itsensä likoon taiteessaan. Hän teki itsellään ihmiskokeen ja eli ilman nettiä. Siitä syntyi teos Tampereen taidemuseon palkintonäyttelyyn.

Spike Lee

Ohjaaja Spike Lee Suomeen – saapuu Jasper Pääkkösen aloitteesta Rakkautta & Anarkiaa -festivaalille

Lee vihjasi Ylelle jo aiemmin, että Pääkkönen yrittää saada ohjaajalegendan vierailulle Suomeen.

Urheilujuttuja: Hollywood-tähti Shia LaBeouf valmistautui tennisrooliinsa suomalaisopein

Hollywood-tähti Shia LaBeouf valmistautui tennisrooliinsa suomalaisopein – "Heti tuli selväksi, ettei hän ole rauhallinen ruotsalainen poika"

Uutuuselokuva Borg/McEnroe kuvaa Björn Borgin ja John McEnroen kuuluisaa kohtaamista Wimbledonin tennisfinaalissa vuonna 1980. Yhtä historian suurinta ottelua käsittelevän elokuvan teossa hyödynnettiin suomalaista tennisosaamista.

Veli Paloheimo, Henrik Sillanpää ja Jarkko Nieminen ovat olleet tekemässä Björn Borgista ja John McEnroesta kertovaa elokuvaa.

Jarkko Nieminen hioi tenniskohtaukset kuntoon – Hollywood-tähti sai Paloheimolta tennisoppia

Jarkko Nieminen on ollut monessa mukana, mutta kansainvälinen elokuvaprojekti oli hänelle hyppy tuntemattomaan. Elokuvan aihe sen sijaan on tennisuransa lopettaneelle Niemiselle hyvin tuttu.

Shia LaBeouf, Nastja Säde Rönkkö, Luke Turner

Trumpia vastustava Hollywood-näyttelijä joutui häirinnän kohteeksi Suomessa – Kiasma tiukensi turvatoimia

Transformers-elokuvasta tuttu näyttelijä Shia LaBeouf on väistellyt Lapissa suomalaistrollaajien hyökkäyksiä.

Robert Redford elokuvassa Ikuiset liittolaiset

Ikuiset liittolaiset

FBI on Robert Redfordin perässä

Forrest Howard Bondurant (Jason Clarke), Jack Bondurant (Shia LaBeouf) ja Forrest Bondurant (Tom Hardy) elokuvassa Laittomat

Laittomat

Nick Caven kirjoittama rikosdraama kieltolain ajan USA:sta

Charlotte Gainsbourg on Joe elokuvassa Nymfomaani

Nymfomaani (18)

Lars von Trierin kaksiosainen elokuva erään naisen halusta

Shia LaBeouf

Transformers-tähti ohjaa dokumentin shokkirokkarista

Indiana Jones ja Transformers -elokuvissakin näytellyt Shia LaBeouf on paljastanut tekevänsä dokumenttia kohurokkari Marilyn Mansonista. Mies on viihtynyt kameran takana aiemmin myös musiikkivideo-ohjaajana.

Wall Street: Money Never Sleeps

Tähtihetki perjantaina 1.10.

Satu Linnapuomin ja Tarmo Poussun arvioitavina olivat elokuvat Haudattu, Mr Nobody ja Wall Street: Money Never Sleeps.

Shia LaBeouf

Shia LaBeouf paras sijoitus tähdittämään elokuvaa

Transformers-elokuvien tähti Shia LaBeouf on paras sijoitus elokuvan tähdeksi. Näyttelijä oli jo toista kertaa perättäin ykkönen talouslehti Forbesin listauksessa, jossa lasketaan kenen Hollywood-tähden palkkaaminen tuo parhaat tulot elokuvastudioille.

Indiana Jones veti väkeä teattereihin meillä ja muualla

Perjantaina ensi-iltansa saanut neljäs Indiana Jones -seikkailu on houkutellut rutkasti väkeä elokuvateattereihin. Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta -elokuvan kävi katsomassa viikonlopun aikana yli 50 000 suomalaista. Avaustulos on Suomessa ylivoimaisesti paras tänä vuonna.