Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Amorphis-laulaja Tomi Joutsen tietää death metal -laulun salat kuin Väinämöinen – "Suohon en ole ketään laulanut, mutta illalla voisin laulaa kaverit avantoon!"

Amorphis-laulaja Tomi Joutsen tuntee death metal -laulun salat kuin Väinämöinen: "Suohon en ole ketään laulanut, mutta avantoon voisin kaverit illalla öristä!"

Suomi-metallin ikoni, Amorphis, lähtee Jenkkikiertueelle huhtikuussa. Myös kesän festarikalenteri alkaa täyttyä. Laulaja Tomi Joutsen kävi kertomassa uudesta Halo-albumista – ja avantouinnista.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Hyviä muistoja - ja jumalattomia asi'ia

Muistojen ja mm (oudon?) musiikin parissa mk.

Amorphis-kirjan kirjoittaja Markus Laakso

Amorphis-historiikki ilmestyy saksaksi – suomalaisittain harvinainen tapaus

Saksalainen kustantaja julkaisee kirjan alkuvuodesta 2016. Ulkomailla ilmestyneitä suomalaisbändeistä kertovia kirjoja ei juuri aiemmin ole ollut.

Tomi Joutsen on toiminut Amorphis-yhtyeen keulakuvana kymmenen vuotta.

Pikkukaupungin pojasta metallibändin keulakuvaksi – Tomi Joutsen elää unelmaansa

Lohjalainen Tomi Joutsen on toiminut Amorphis-metallibändin laulajana kymmenen vuotta. Komennus yhtyeen keulakuvaksi tuli aikanaan yllätyksenä, mutta valintaansa Joutsen ei ole katunut. Koko ikänsä Lohjalla asunut laulaja kiittää kotikaupunkiaan musiikkiuransa tukemisesta.

Amorphis-kirjan kirjoittaja Markus Laakso

Amorphis-historiikki paljastaa uutta tietoa pitkän linjan metallibändistä – laulaja kärsi paniikkioireista

Tuore kirja valottaa Amorphiksen nykyisten ja entisten jäsenten henkilöhistoriaa sekä bändiin liittyviä asioita, joita ei ole julkisuudessa aiemmin käsitelty.

Fireproven

Fireproven mittelee Pohjoismaiden parhaan musiikkivideon tittelistä

Progressiivista metallia esittävän Fireprovenin musiikkivideo on päässyt erikoisnäytökseen Oslon Grønnskjerm -lyhytelokuvapäiville. Bändin kitaristi-laulaja iloitsee yllättävästä uutisesta ja uskoo, että bändi on ottanut juuri ison askeleen eteenpäin.

Kuvakaappaus.

Kaksipäiväinen Lutakko Liekeissä -kaupunkifestivaali starttaa

Jo perinteiseksi muodostunut Lutakko Liekeissä -kaupunkifestivaali starttaa tänään. Kahden päivän aikana Lutakossa ja sen viereisellä parkkipaikalla nähdään lavalla 20 yhtyettä.

Mastodon joulukuussa klubikeikalle Suomeen

Mastodon soittaa joulukuussa Helsingissä.

Opeth klubikeikoille Suomeen

Opeth keikkailee jälleen Suomessa.

Ari Koivunen laulaa studiossa.

Ari Koivunen: "Olen menestynyt"

Hevi-Ari voitti Anna Abreun Idolsin kolmannella kaudella. Anna Abreun levyt ovat myyneet yli kaksi kertaa enemmän, mutta myös Ari Koivunen pitää itseään menestyneenä.

Amoral: Kuuden levyn aikana on tapahtunut viiden bändin edestä muutoksia

Metallimiehet Amoralista käväisivät Uuden musiikin iltavuoron vieraina uuden Fallen Leaves & Dead Sparrows –levynsä tiimoilta.

Amorphis-yhtyeen kitaristi Esa Holopainen (vas.) ja basisti Niclas Etelävuori.

Metalliyhtye Amorphis lähtee kahdeksi vuodeksi kiertämään maailmaa

Amorphis esiintyy viikonvaihteessa metallimusiikin Tuska-festivaaleilla. Yhtyeellä on iso rupeama edessä, sillä tuleva keikkaputki on peräti kahden vuoden mittainen.

System Of A Down

Jurassic Rockin lauteilla riittää tähtiä

Mikkelin Visulahdessa elokuun alussa järjestävä festivaali Jurassic Rock on julkistanut esiintyjälistansa.

Juhani Kenttämaa: Mastodon - Curl of the Burl

Raskaan ja progressiivisen rockin kuninkaat palaavat tehosoittoon Uuden musiikin iltavurossa. Kuuntele näyte: [node:82257]

Dream Theater jäi ilman rumpalia

Yhdysvaltalaisen progressiivista metallia soittavan Dream Theaterin rumpali on jättänyt yhtyeen. Mike Portnoy ehti soittaa yhtyeessä peräti 25 vuotta. Portnoy oli myös Dream Theaterin perustajajäsen.

360º-kuva: Amorphis Ilosaarirockissa

Amorphis soitti Ilosaarirockin päälavalla sunnuntaina iltakahdeksalta.

Piruksi pukeutunut Tuska-kävijä

Tuska jyrähti käyntiin

Metallifestari Tuska on jyrähtänyt käyntiin Helsingin Kaisaniemessä. Kolmipäiväinen festari on käytännössä myyty loppuun. Raskaaseen metallimusiikkiin keskittyvä Tuska vetää 11 000 vierasta päivittäin.

Tuska-festarit 2009

Tuska käynnistyy helteessä

Metallifestari Tuska jyrähtää tänään Helsingin Kaisaniemessä. Kolmipäiväinen festari on käytännössä myyty loppuun. Raskaaseen metallimusiikkiin keskittyvä Tuska vetää 11 000 vierasta päivittäin.

Ari Koivunen jatkaa soolouraa

Mutta vasta sitten joskus, ehkä kolmen vuoden kuluttua. Lahdessa pääsiäiskeikan heittänyt Koivunen kertoo, että sooloura joutuu nyt odottamaan. Yhteistyö heavymetallibändi Amoralin kanssa vie miehen ajan tällä erää.

Megadeth-yhtyeen laulusolisti Dave Mustaine esiintyy lavalla. Laulaa mikrofoniin.

Megadeth ja Mastodon Tuskan pääesiintyjiksi

Helsingissä heinäkuussa järjestettävä Tuska-festivaali on kertonut ensimmäisistä esiintyjistään. Tapahtuman pääesiintyjinä nähdään Megadeth sekä Mastodon.

Amorphis keikalla.

Tomi Joutsenen matka kohti Amorphista lähti koulunpenkiltä

Toukokuussa uuden albuminsa Skyforger julkaissut ja parhaillaan Forging in the Land of the Thousand Lakes -kiertueella oleva metallimusiikkiyhtye Amorphis on keikkaillut ahkerasti. Lahdessakin bändi näyttäytyi marraskuun loppupäivinä.

Amorphis jatkaa albumilistan kärjessä

Amorphis jatkaa toista viikkoa Suomen virallisen albumilistan ykkösenä levyllä Skyforger. Listan uutuuksien joukosta löytyy viime viikolla Tampereella konsertoinen Bruce Springsteenin kokoelmalevy Greatest Hits (2009 Limited Tour Edition), joka nousee sijalle viisi.

Amorphis suoraan albumilistan kärkeen

Progressiivista metallia soittava Amorphis on noussut suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkeen levyllään Skyforger. Yhtye on valloittanut listan ykköspaikan vain kerran aikaisemmin vuonna 2006 ilmestyneelllä Eclipse-levyllään.

Dream Theater Suomeen syyskuussa

Progressiivista metallirockia soittava Dream Theater -yhtye saapuu konsertoimaan Suomeen syyskuussa. Dream Theater tuo samalla Helsinkiin mittavan Progressive Nation 2009 -kiertueensa, jossa nähdään Dream Theaterin lisäksi Opeth, Bigelf ja Unexpect.

Pauli Hanhiniemi esiintyi Provinssirockissa 2008.

Provinssirock täydensi ohjelmistoaan

Ensi kesän Provinssirockissa esiintyvät muun muassa ruotsalaisbändit Opeth ja Raised Fist. Myös brittiläinen Editors saapuu kesäkuussa Seinäjoelle.

Opethin keikka peruuntui laulajan sairastuttua

Ruotsalaisen progressiivista metallia soittavan Opethin maanantain loppuunmyyty konsertti Helsingin Kaapelitehtaalla on peruuntunut yhtyeen laulaja Mikael Åkerfeldtin sairastumisen vuoksi. Bändi oli jo saapunut Suomeen, ja myös konsertin rakennustyöt oli saatu Kaapelitehtaalla valmiiksi.

Opeth neljälle keikalle Suomeen

Ruotsalainen metalliyhtye Opeth kiertää helmikuussa Suomea. Opeth esiintyy Oulussa (13.2.), Seinäjoella (14.2.), Helsingissä (15.2.) ja Tampereella (16.2.).

Amoral-yhtyeen laulaja vaihtuu

Kotimaisen Amoral-metallibändin laulaja vaihtuu. Yhtye kertoo nettisivuillaan, että vokalisti Niko Kalliojärvi jättää kokoonpanon. Syyksi laulaja on kertonut motivaation puutteen sekä halunsa keskittyä muihin asioihin tulevaisuudessa.

Opeth keikalle Helsinkiin joulukuussa

Pohjoismaiden suosituimpiin metal-yhtyeisiin kuuluva ruotsalainen Opeth saapuu joulukuun 15. päivä Helsingin Kaapelitehtaalle. Edellisen kerran yhtye nähtiin klubi-keikalla Suomessa syksyllä 2005, jolloin bändin kolme peräkkäistä iltaa Tavastialla ja Nosturissa myytiin hetkessä loppuun.

Koivunen löi Coldplayn albumilistalla

Ari Koivunen on noussut suoraan Suomen albumilistan kärkeen levyllään Becoming. Idols-Ari kiilasi ykköseksi ennen Coldplayn uutta Viva La Vida Or Death And His Friends -albumia.

Metallibändit valtasivat Suomen albumilistan kärkisijat

Metallibändit ovat vallanneet Suomen virallisen albumilistan kärkipaikat. Listan ykköseksi nousi suoraan ruotsalainen metallibändi Opeth levyllä Watershed. Listan kakkosena debytoi puolestaan Disturbed-yhtyeen albumi Indestructible.

Ari Koivunen keikalle Japaniin

Ari Koivunen tekee esiintymismatkan Japaniin kesän alussa. Alkuvuoden Koivunen bändeineen on työskennellyt studiossa ja kakkosalbumi näyttäisi valmistuvan kesäkuuhun mennessä, kertovat Koivusen viralliset nettisivut.

Ari Koivunen kaavailee jo uusia kappaleita

Idols-voittaja Ari Koivunen kaavailee kirjoittavansa bändinsä kanssa seuraavalle albumilleen myös omia kappaleitaan. Eilen YleX:n Tuorein 2007 -äänestyksessä kaikki kotimaiset kategoriat voittaneen Ari Koivusen mukaan viime vuosi oli melkoista pyöritystä.

Porcupine Treen Helsingin konsertti siirtyy Jäähalliin

Progressiivisen rockin sanansaattajan Porcupine Treen joulukuinen Helsingin konsertti siirtyy valtavan kysynnän vuoksi Jäähalliin. Alunperin Kulttuuritalolle kaavaillun konsertin liput myytiin loppuun parissa tunnissa.

Ari Koivuse haastattelu

Ari Koivusen haastattelu