Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Pohjanmaan poliisi katkoo siipiä koulu-uhkaushuhuilta Lapualla: Uhka ei ole eikä ole ollut todellinen

Poliisi käynnisti esitutkinnan rikosnimikkeellä perätön vaarailmoitus, sillä selvitysten perusteella aika ajoin uudestaan esiin nousseiden huhujen taustalla ei ole todellista uhkaa.

Kouluruoka

Seinäjoen lukiossa saa jälleen lämmintä ruokaa, maanantaina näin ei tapahtunut henkilökuntavajeen vuoksi

Maanantaina tarjolla oli vain eväsmäisiä ratkaisuja, muun muassa leipää, jogurttia ja hedelmiä.

Sedu.

Lapuan Sedussa laaja tartuntarypäs, koko yksikkö viikoksi etäopetukseen

Tartuntoja on todettu ainakin yli kymmenen, niin opiskelijoilla kuin henkilökunnallakin.

Seinäjoen keskussairaala

Etelä-Pohjanmaalla päiväkohtainen tartuntaennätys, viikonlopulta myös uusi koronakuolema

Viikonloppuna todettiin miltei 800 uutta tartuntaa. Keskussairaalassa on 19 koronapotilasta.

Taipaleenjoki-oopperan kuorolaisia armeijan lumipukuihin pukeutuneina Ilmajoen musiikkijuhlien oopperassa.

Timo Kososen kausi Ilmajoen Musiikkijuhlilla päättyi – pitkäaikaisen vaikuttajan omat suosikit ovat historiallisia kansanoopperoita, joista juhlat tunnetaan

Jaakko Ilkka, Taipaleenjoki ja Mannerheim ovat Ilmajoen Musiikkijuhlien kantaesityksiä. Juuri niitä juhlat ovat halunneet yleisölle tarjota, kertoo yli 30 vuotta hallitusta luotsannut Kosonen.

Lapset voimistelevat.

Etelä-Pohjanmaalla lasten ja nuorten harrastaminen saa jatkua, myös muun muassa kuntosalit ja padelhallit pysyvät auki

Aluehallintovirasto kiristää kokoontumisrajoituksen sisätiloissa kymmeneen henkilöön maanantaista alkaen.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto

Kolme henkilöautoa kolaroi risteyksessä Ylistarossa

Onnettomuudessa on ollut osallisena viisi henkilöä. Ensihoito kuljetti heistä kaksi tarkastuksiin Seinäjoelle.

Ilmajoen rajakyltti

Ilmajoelle vahva vuosi – kunnassa tehtiin ennätys tonttimyynnissä

Myös yritystonttirintamalla kulunut vuosi on ollut Ilmajoella kaikkien aikojen paras.

Punaiset liikennevalot.

Seinäjoella liikennevaloja joudutaan pitämään päällä kovissa pakkasissa yötä päivää – punaiset valot vaurioituvat käynnistettäessä hyisessä aamussa

Liikennevaloissa punaisella on eniten käyttötunteja, joten punaiset valot myös kuormittuvat ja vaurioituvat eniten.

Ilmajoen rajakyltti

Ilmajoen kunnanjohtajaksi hakee 11 henkilöä

Kunnanhallitus kokoontuu ensi maanantaina päättämään rekrytointiprosessin seuraavista askelista.

Koronasuojautumista.

Etelä-Pohjanmaalla todettu ensimmäinen koronaviruksen omikronmuunnos

Henkilö antoi positiiivisen näytteen viime viikolla Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Siat-Pigs -näyttelyn tunnus Seinäjoen taidehallin tyhjässä aulassa.

Siat-näyttelyn synnyttämässä kohussa unohdettiin nuoret, kritisoi nuorisovaltuutettu – "Olisin toivonut keskustelua edes pikkasen"

Kurikka keskeytti 8.-luokkalaisten taidetestaajien vierailut ruokateollisuutta kritisoivaan näyttelyyn kuukausi sitten. Paikallisen nuorisovaltuuston jäsen Vadelma Ala-Mietoa harmittaa, että tämä on monelle asia, joska kotikaupunki muistetaan.

Päivystys opaste Seinäjoen keskussairaalassa

Etelä-Pohjanmaalla epäillään ensimmäistä omikrontapausta – vastaus saatetaan saada jo perjantaina

Henkilö on saapunut Suomeen Etelä-Afrikasta. THL:n mukaan Suomessa ei ole toistaiseksi todettu omikronvirusmuunnosta.

Seinäjoen kaupunginteatteri

Seinäjoen kaupunginteatteri ottaa käyttöön koronapassin, myös teatteri Lapua päätyi samaan ratkaisuun

Seinäjoella passi otetaan käyttöön torstaina, Lapualla perjantaina.

Heli Seppelvirta

Myös maakuntahallitus esittää Heli Seppelvirtaa uudeksi maakuntajohtajaksi

Maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan kokouksessaan kahden viikon kuluttua.

Auto ajaa lumisella tiellä Kolarissa.

Lumisateen muuttuminen vetiseksi aiheuttaa huolta Etelä-Pohjanmaalla, paikoin lunta ehti tulla jopa 20 senttiä

Seinäjoen kaupungin tiemestari ohjeistaa, että on helpompi ajaa aurausauton perässä kuin edessä.

Hoivakodin asukas poimii korista joulukortin.

Kampanja kannustaa lähettämään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen iäkkäille asiakkaille

Mukana kampanjassa on lähes sata kuntaa ympäri Suomen, muun muassa Seinäjoki, Kauhava ja Alajärvi.

Siat-Pigs -näyttelyn tunnus Seinäjoen taidehallin tyhjässä aulassa.

Seinäjoen taidehallin Siat-näyttelyn kävijämäärässä nähtävissä selvää nostetta runsaan keskustelun ja kohun keskellä

Taidehallin kuraattori ei ole yllättynyt, että kohu näyttelyn ympärillä on nostanut kiinnostusta, vaan se on luonnollista.

Seinäjoen skeittiparkki

Seinäjoen skeittiparkki on nyt valmis, avajaisia vietetään ensi kesänä

Skeittiparkin kerrotaan olevan harrastajien, No Trouble ry:n ja Seinäjoen kaupungin liikunta- ja nuorisopalveluiden yhteinen voimannäyte.

Seinäjoen keskussairaalan ensiapupäivystys

Tehohoidon kapasiteetti alkaa olla äärirajoilla Etelä-Pohjanmaalla, kiireettömiä leikkauksia jouduttu perumaan

Seinäjoen keskussairaalassa on jouduttu supistamaan kiireetöntä toimintaa koronapotilaiden hoitamiseksi.

Arkkitehtitoimiston havainnekuva Seinäjoen asemanseudulle rakennettavista uudisrakennuksista.

Seinäjoen kaupunki etsii julkista taidetta uuteen asemakortteliin

Seinäjoella etsitään taiteilijoita ja taiteellisia työryhmiä toteuttamaan julkista taidetta. Taidekohteiden kokonaisbudjetti on noin 250 000 euroa.

Seinäjoen kaupungintalo

Viimeiset isot budjetit kuntien käsissä – Seinäjoki lisää kotihoidon työntekijöiden määrää, eikä usko budjettikikkailuun

Vuoden kuluttua toteutuva sote-uudistus näkyi jo tänä vuonna kuntien budjetinteossa. Seinäjoen rahoitusjohtaja ei usko kuntien hyötyvän minkäänlaisesta kikkailusta.

Terhi Kaira ja Matti Salomäki etenivät piispanvaalissa toiselle kierrokselle.

Piispanvaalin viimeinen paneelikeskustelu käydään tänään Lapualla

Lapuan hiippakunnan piispaehdokkaat Terhi Kaira ja Matti Salomäki käyvät tänään piispanvaalin viimeisen paneelikeskustelun Lapuan tuomiokirkossa.

Siat-Pigs -näyttelyn tunnus Seinäjoen taidehallin tyhjässä aulassa.

Ilmajoen keskustan, perussuomalaisten ja kristillisten valtuustoryhmät paheksuvat Siat-näyttelyä

Ilmajoki on päättänyt viedä kahdeksasluokkalaiset taidetestaajat katsomaan Seinäjoen taidehallin kohuttua Siat-näyttelyä. Kolme valtuustoryhmää kuitenkin paheksuu.

kirkko

Seinäjoen kirkoissa vietetään tänään hääyötä, vajaa kymmenkunta paria astelee alttarille

Ajankohta on valikoitunut 12.11.21 -päivämäärän mukaan. Korona-ajan vuoksi yhteisvihkimisiä ei järjestetä.

Digitaalinen koronapassi ja puhelin baaritiskillä.

Avi harkitsee kohdennettuja kokoontumisrajoituksia Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle

Mahdolliset päätökset kokoontumisrajoituksista tehdään aikaisintaan perjantaina. Rajoitukset tulisivat voimaan aikaisintaan ensi viikolla.

Hannu-Pekka Björkman

Sadat suomalaiset haluavat tehdä elokuvaa Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä – pääosiin on jo kiinnitetty ammattilaisia

Uutta elokuvaa tähdittää muun muassa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman. Työryhmä julkistaa pääosanäyttelijöitä maanantaina Lapualla.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Kuljettaja jäi kaatuneen mönkijän alle Jalasjärvellä

Tapahtumapaikalla tien pinta oli peilijäässä.

LAKEUSlifen päähelnkilöt Pauli, Emma, Kristiina ja Lauri Härmän Power Park huvipuistossa

Pauli ajaa jokkista, Emma on ääniharava ja Kristiinasta tulee äiti – uusi sarja näyttää, millaista on parikymppisten nuorten elämä lakeuksilla

Parikymppiset eteläpohjalaiset ovat pääosassa Ylen uudessa seurantadokumentissa. Päähenkilöt haluavat menestyä elämässä, mutta eivät muuttaa suurempaan kaupunkiin.

Seinäjoen torin vanhaa lavaa puretaan, paikalle tehdään toripaviljonki.

Seinäjoen keskustorin paviljonki aiotaan rakentaa vihdoin ensi vuoden aikana

Kaupunginhallitus hyväksyi ensi vuodelle 900 000 euron summan toripaviljongin toteuttamiseen.

Aikuinen kävelee omakotitalon pihamaalla pieni lapsi sylissään.

Kauhava varautuu maksamaan lapsiperheille kuntalisää kotihoidosta

Alle kolmivuotiaan lapsen kuntalisä olisi 300 euroa ja sisaruusosuus 100 euroa kuukaudessa.

Hoitohenkilökuntaa päiväkirurgian heräämisosastolla Jorvin sairaalassa Espoossa.

Etelä-Pohjanmaalla jälleen uusi koronakuolema, maakunta pysyy leviämisvaiheessa – lisää rajoituksia tulossa?

Koronaan on menehtynyt Etelä-Pohjanmaalla kaikkiaan 28 ihmistä. 61 prosenttia tartunnan saaneista on nyt alle 19-vuotiaita.

Mustavalkoinen kuva sikalasta.

Kurikka perui yläkoululaisten vierailun lihantuotantoa arvostelevassa näyttelyssä, taideala kritisoi – "Taiteen tehtävä ei ole vain viihdyttää"

Koululaisten vierailut taidelaitoksissa ovat synnyttäneet intohimoja ennenkin. Aiemmin on kuohuttanut paljas pinta, nyt kriittinen katse lihatuotantoon oli liikaa. Kurikasta ei tehdä taidetestauskäyntiä Seinäjoen taidehalliin.

Seinäjoki-Nurmon jäteasema

Lakeuden Etapin jätemaksutaksat muuttuvat ensi vuoden alusta – jatkossa kuorma hinnoitellaan jätelajin sijaan määrän mukaan

Vastaanottomaksu määräytyy jatkossa jätemäärän mukaan riippumatta jätelajista. Muutos koskee Alavuden, Ilmajoen, Kihniön, Kuortaneen, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin alueita.

Siat-Pigs -näyttelyn tunnus Seinäjoen taidehallin tyhjässä aulassa.

Maatalouspitäjä Kurikassa koululaisten vierailu sikojen oloista kertovaan näyttelyyn peruttiin – Wilma-viestin mukaan koulujen tehtävä ei ole "pakkosyöttää tiettyä vakaumusta"

Seinäjoen taidehallissa esillä oleva Siat-näyttely on herättänyt runsaasti keskustelua maatalousmaakunnassa. Nyt Kurikassa päädyttiin poikkeukselliseen päätökseen, etteivät nuoret taidetestaajat mene näyttelyyn.

Atlanta Braves juhlii mestaruutta.

Atlanta Bravesin pitkä odotus päättyi – seura juhlii baseballin MLB-sarjan mestaruutta

Atlanta Braves voitti mestaruuden edellisen kerran vuonna 1995. Joukkueen sankari oli Jorge Soler, joka valittiin myös finaalisarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Kouvolan valtuustosalin puheenjohtajan nuija Kouvolan kaupungintalolla.

Ilmajoen tekemä päätös toimivallan siirtämisestä hallitukselta kunnanjohtajalle oli lainvastainen

Moni kunta teki ensimmäisenä koronakeväänä päätöksen, jolla siirrettiin poikkeusajan päätöksentekoa kunnanhallitukselta kunnanjohtajalle toiminnan varmistamiseksi.

Oppilaat istuvat koululuokassa.

Ilmajoen Koskenkorvan uuden koulun suunnittelu alkaa

Koskenkorvan ja Västilän kouluissa opiskellaan osittain väistötiloissa ja uuden koulun tarve on kova. Kunnanhallitus päätti eilen suunnittelun aloittamisesta.

Omakanta-palvelusta tulostettu koronatodistus rokotustietoineen.

Rokotusbussi lähtee tänään kahden viikon kiertueelle Seinäjoelle ja Isoonkyröön – koronapassi lisännyt innostusta rokotuksen ottoon

Rokotusbussin palvelut on tarkoitettu ensisijaisesti seinäjokelaisille ja isokyröläisille, mutta ulkopaikkakuntalaisiakaan ei jätetä rokottamatta.

Kirja lukulaitteessa

Nurmon kirjasto muuttaa ensi keväänä uusiin tiloihin

Nykyisen kirjaston viimeinen aukiolopäivä on 27. marraskuuta. Uusi kirjasto avataan keväällä 2022.

Kolme miestä kumartuneena paperien yllä allekirjoittamassa urakkasopimuksia rakennusprojektiin.

Kurikan sosiaali- ja terveyskeskuksen rakentaminen voi alkaa

Urakkasopimukset Kurikan uuden sote-keskuksen rakentamiseen on allekirjoitettu tänään. Rakentaminen alkaa välittömästi.

Bild på en skylt där det står Touhula päiväkodit

Touhulan henkilöstö siirtyy kaupungin palvelukseen Seinäjoella – päiväkotitoiminta jatkuu Karhuvuoressa

Otsontähdessä on hoidossa noin 70 lasta ja siellä työskentelee 15 henkilöä.

Seinäjoen Koulukadulla asfalttiin maalattu matto ja katunäkymää.

Seinäjokelaiset pääsevät päättämään, miten keskustaa elävöitetään 40 000 eurolla

Seinäjoella on otettu käyttöön ns. asukasbudjetti, jonka kautta kaupunkilaiset saavat päättää verorahojensa kohdennuksesta. Tällä kertaa päätettävänä on 40 000 euron summa kaupunkikeskustan elävöittämiseen.

Seinäjoen Vihreiden hallitus rivissä. Tuomas Ojajärvi, Laura Kivimäki, Hannele Salmela, Taavi Horila, Mikko Muilu ja Laura Ala-Kokko.

Seinäjoelle perustettiin uusi vihreiden paikallisyhdistys

Seinäjoen Vihreät perustettiin, koska Etelä-Pohjanmaan vihreiden jäsenmäärä on moninkertaistunut viime vuosina. Kaupunkiseudulle haluttiin oma yhdistys omilla painotuksilla.

Kasvomaski. 2.3.2021.

Lappajärven koronatilanne heikkenee vauhdilla – ilmaantuvuusluku on jo yli 1 700: "Tilanne on vakava ja hurja, ja ymmärrämme hyvin, jos lasta ei haluta kouluun laittaa", toteaa sivistysjohtaja

Lappajärvellä lukio siirtyi jo maanantaina aamulla ja yhteiskoulu huomenna etäopetukseen. Kaikki uudet tartunnat liittyvät Lappajärven yhteiskoulun tartuntaketjuun. Viime viikolla Lappajärvellä on todettu yhteensä 51 koronatartuntaa.

Seinäjoen Y-talon sisäänkäynti

Seinäjoen kaupunki harkitsee Y-talon myyntiä – kuluvan vuoden tilinpäätös jäämässä alijäämäiseksi

Seinäjoen kaupungin talous on ennusteen mukaan jäämässä kuluvana vuonna noin 200 000 euroa alijäämäiseksi. Kaupungin torstaina julkaisemassa tuoressa talousarvioehdotuksessa pyritään 4,6 miljooaa plussalle ensi vuoden loppuun mennessä.

kanansiipiä

Kanaravintola KFC avaa myös Seinäjoella ensi vuoden alussa

Ideaparkiin saapuva kansainvälinen yhtiö on levittäytymässä hiljalleen ympäri Suomea.

Uritettuja muovisia putkia pinossa.

Lapualla Ritamäellä vedenjakelu keskeytyi aamulla lukuisissa kiinteistöissä, syynä runkovesijohdon putkirikko

Vesijohtovuoto on korjattu ja vedenjakelu toimii taas. Lapuan vesihuoltolaitos kehottaa välttämään tänään ylimääräistä vedenkulutusta.

Palloja korissa padelkentällä

Seinäjoki saa jälleen uuden padelhallin, kymmenen kentän halli on maakunnan suurin

Propadelin halliin rakentuu peräti kymmenen padelkenttää ja sisäpelikorkeutta on hallissa 11 metriä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle