Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tutkija: Robin Hood olikin sissisotilas

Robin Hoodin legendan alkuperästä kiistellään yhä lähes 800 vuotta hahmon ensiesiintymisen jälkeenkin.

Robin on kaikenikäisten sankari

Kokkolan kaupunginteatterin Robin Hood miekkailee, seikkailee ja puhkeaa aika ajoin lauluun iloisten velikultiensa kanssa. Vauhdikas seikkailukertomus oikeamielisestä sankarista valloittaa niin lasten kuin aikuistenkin sydämet.

Sinkkuelämää 2 oli juhannusviikonlopun katsotuin

Sinkkuelämää 2 oli jo neljättä viikonloppua perättäin Suomen katsotuin elokuva. Leffateattereiden kävijämäärät olivat juhannusviikonloppuna kuitenkin hyvin alhaisia.

Persian prinssi nousi leffateattereiden kuninkaaksi

Tietokonepelisarjaan perustuva elokuva Prince of Persia: The Sands of Time on noussut teattereiden suosikiksi. Keskiviikkona ensi-iltansa saaneen elokuvan kävi viikonloppuna katsomassa lähes 12 000 suomalaista.

Robin Hood seikkaili Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi

Ridley Scottin ohjaama Robin Hood oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Robin Hoodin kävi katsomassa yli 11 000 suomalaista.

Tähtihetki perjantaina 14.5.

Satu Linnapuomi ja Tarmo Poussu arvioivat elokuvat Robin Hood, Crazy Heart ja Fish Tank. Ridley Scottin ohjaama seikkailieepos Robin Hood keräsi näistä vähiten tähtiä.

Cannesin elokuvajuhlat käynnistyivät

Cannesin elokuvajuhlat ovat alkaneet keskiviikkona Ranskan Rivieralla. Juhlien avajaisnäytöksenä esitetään toimintaelokuvista tunnetun Ridley Scottin ohjaama Robin Hood.

Cannesin elokuvajuhlien avajaiset näytetään suorana elokuvateatterissa

Cannesin elokuvajuhlien avajaiselokuvan Robin Hoodin ensi-iltajuhlallisuudet esitetään Suomessa livenä elokuvateatterissa Helsingissä. Cannes-osuuden jälkeen teatterissa näytetään itse elokuva.

Nottinghamin sheriffistä kertova elokuva viivästyy

Uusimman Robin Hood -elokuvan tuotantoa on lykätty määräämättömäksi ajaksi, kertoo Hollywood Reporter. Toistaiseksi on epäselvää, koska Nottingham-nimisen elokuvan työstämistä jatketaan.