Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Muhammad bin Salman, Gianni Infantino ja Vladimir Putin istuvat vierekkäin MM-kisoissa 2018.

Saudi-Arabia toimii kuin Putinin Venäjä, arvioi professori – e-urheilusta tuli maan tuorein ”urheilupesun” väline

Saudi-Arabian julkinen sijoitusrahasto haalii omistukseensa e-urheilun turnausjärjestäjiä. Professori Hannu Juusola näkee maan toiminnassa vahvoja yhtäläisyyksiä Vladimir Putinin Venäjään.

Lasse Urpalainen TI11-turnauksessa.

”Pelaaminen ei enää hirveästi kiinnosta”, myöntää e-urheilulla rikastunut Lasse Urpalainen, 27 – tavoittelee viikonloppuna vielä kruunua uralleen

Lasse ”Matumbaman” Urpalaisen Team Liquid pelaa viikonloppuna Dota 2 -pelin suurturnaus The Internationalin voitosta. Voittajajoukkueelle on tarjolla reilut kahdeksan miljoonaa dollaria.

Lasse Urpalainen ja Team Liquid The Internationalissa 2022

Lasse Urpalaisen joukkue haudan partaalta ihmevoittoon MM-kisoissa – Ylen selostajien hurmos ampaisi viraalihitiksi

Dota 2 -pelin MM-kisojen mitalipeleissä nähdään suomalaisväriä, kun Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen edustama Team Liquid voitti sunnuntaina Thunder Awakenin 2–1.

Jere "sergej" Salo IEM Chicago -turnauksessa.

Maailman suurin e-urheilun turnausjärjestäjä myytiin 1,5 miljardin dollarin jättikaupalla Saudi-Arabian valtion sijoitusrahastolle

Saksalainen ESL Gaming ja brittiläinen FACEIT yhdistyvät kaupassa e-urheilun jättiyhtiöksi.

Jesse Vainikka The International -turnauksessa.

Dota-legenda Jesse Vainikka uhrasi pelille kaiken ja lopetti kuin seinään – pitkä tauko sytytti taas peli-ilon: "Tuntui kummallisen luonnolliselta palata"

Maailman menestyneimpiin e-urheilijoihin lukeutuva Jesse "JerAx" Vainikka selätti pelottavan kierteen ja palasi peräti kahden vuoden tauon jälkeen Dota 2:n pelikentille.

Dota 2 -pelaaja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen.

E-urheilutähti Lasse Urpalainen haluaa vielä kerran TI-mestariksi – sekä pitää hauskaa: "99,99 prosentin todennäköisyydellä viimeinen vuoteni"

Legendaarisen Team Liquidin paitaan siirtynyt Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen kertoi Yle Urheilulle, ettei näe itseään enää kahden vuoden päästä Dota 2:n ammattilaiskiertueella.

Team Spirit juhlii

The Internationalin tuhkimotarina sai arvoisensa päätöksen: venäläissensaatio löi finaalissa kiinalaisjätin

Nuori Team Spiritin joukkue löi Dota 2 -pelin MM-finaalissa Kiinan PSG.LGD:n ja pääsi juhlimaan maailman arvokkaimman e-urheiluturnauksen voittoa.

The International 10

Dota 2 -tähti Lasse Urpalaisen Team Secret sijoittui The Internationalin kolmanneksi – katso tallenne finaalipäivästä

Lasse "MATUMBAMAN" Urpalaisen Team Secret putosi Dota 2 -pelin MM-kilpailujen loppuottelusta.

Lasse Urpalainen

Dota 2 -tähti Lasse Urpalaisen joukkue hävisi välierän –​ sunnuntaina uusi mahdollisuus edetä finaaliin

Lasse "MATUMBAMAN" Urpalaisen Team Secret taipui Dota 2:n MM-kisojen välierässä kiinalaisjoukkue PSG.LGD:lle pelein 0-2.

The International 10

Dota 2 -tähti Lasse Urpalaisen joukkue taipui välierässä – katso The Internationalin ratkaisupelit suorana

Lasse Urpalaisen edustama Team Secret kohtaa maailman rahakkaimman e-urheiluturnauksen The Internationalin välierissä kiinalaisen PSG.LGD:n.

The International 10

Topias "Topson" Taavitsaisen OG pelaa jatkopaikasta Dota 2:n MM-kisoissa – katso suorana!

Taavitsaisen edustama kaksinkertainen The International -voittajajoukkue kohtaa keskiviikkoillan pudotusottelussa Quincy Crewin.

The International 10

Pudotuspelit käynnissä Dota 2:n MM-kisoissa – päivän herkkupalana suomalaistähtien kohtaaminen

Topias "Topson" Taavitsaisen OG ja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalaisen Team Secret ottavat toisistaan mittaa 40 miljoonan dollarin turnauksen pudotuspeleissä.

The International 10

Miljoonajahti jatkuu Dota 2:n MM-kisoissa – suomalaistähtien joukkueet yhä hyvissä asemissa

Topias Taavitsaisen OG jatkoi avauspäivänä The International -turnausten tappiotonta putkeaan. Lasse Urpalaisen Team Secretille avauspäivä toi voiton ja tappion.

The International 10

Dota 2:n MM-turnaus käynnistyy – Topias "Topson" Taavitsainen ja Lasse "Matumbaman" Urpalainen heti mestaruusjahtiin

The International -turnauksen avauspäivänä pelataan lohkovaiheen otteluita.

Topias Taavitsainen The International -turnauksessa 2019

Lokakuu on todellista e-urheilun juhlaa – Dota 2:n MM-kisat ja CS:GOn major-turnaus suorina lähetyksinä Ylellä

Topias "Topson" Taavitsainen ja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen hakevat Romaniasta jatkoa suomalaisten Dota 2 -mestaruusputkelle. Paikkaa Tukholman CS:GO-majoreille havittelevat puolestaan Aleksi "Aleksib" Virolainen ja Joonas "doto" Forss.

Jesse Vainikka The International -turnauksessa.

Dota 2:n MM-kilpailut vaarassa peruuntua jälleen – Ruotsin sisäministeri ei hyväksynyt e-urheilun jättiturnausta urheilutapahtumaksi

Turnauksen järjestävä pelinkehittäjä Valve aikoo siirtää miljoonaturnauksen pois Tukholmasta, koska Ruotsin urheiluliiton ja sisäministerin nihkeä suhtautuminen e-urheiluun teki MM-kisojen osallistujien maahantulosta liian hankalaa.

Spodek-areena, Puola, Katowice

Suomalaiset e-urheilijat voittavat enemmän kuin koskaan, vaikka kilpailu maailmalla kiristyy – asiantuntijat kertovat, mistä menestys johtuu

Pelitutkija Veli-Matti Karhulahti uskoo, että Suomesta tulee jatkossakin kansainvälisiä huipputurnauksia voittavia e-urheilutähtiä.

E-sportproffsen Jesse Vainikka och Topias Taavitsainen sitter vid datorer

Suomen suurimmat e-urheilutähdet saivat lähes kolme miljoonaa euroa palkintorahaa – ennätykselliset summat eivät näkyneet verotiedoissa

Lasse Urpalaisella oli Yle Urheilun keräämien verotietojen perusteella eniten verotettavia tuloja viime vuonna.

Dota 2 -pelaaja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen.

Suomalaisten unelmafinaali – Topias "Topson" Taavitsainen ja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen pelaavat suurturnauksen voitosta, katso suorana!

Taavitsaisen OG-joukkue kohtaa Urpalaisen Team Secretin turnauksen kello 20:00 alkavassa finaalissa.

Dota 2 -pelaaja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen.

Suomalaiset maailmanmestarit kohtaavat taistelussa Dota 2:n suurturnauksen finaalipaikasta – katso suorana!

Omega League 2020 -turnauksen pudotuspeleissä on jäljellä enää neljä joukkuetta.

Jesse Vainikka The International -turnauksessa.

Valve haluaa pelastaa Dota 2:n e-urheiluskenen – rahallista tukea turnausjärjestäjille, seuraava The International vasta vuoden päästä

Tälle syksylle suunniteltua Tukholman The International -turnausta kaavaillaan nyt elokuulle 2021.

Dota 2 -pelaaja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen.

Dota 2 -suurturnaus Omega Leaguen pudotuspelit jatkuvat – katso suorana!

Perjantaina vuorossa ovat turnauksen alemman kaavion puolivälieräottelut.

Topias Taavitsainen The International -turnauksessa 2019

Suomalaiset maailmanmestarit taistelevat jatkopaikoista Dota 2 -suurturnauksessa – katso suorana!

Topias "Topson" Taavitsaisen OG-joukkue ja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalaisen Team Secret pelaavat tänään paikoista OMEGA Leaguen mitalipeleihin.

Topias Taavitsainen The International -turnauksessa 2019

Dota 2 -suurturnaus Omega Leaguen pudotuspelit käynnistyvät alemman kaavion otteluilla – katso suorana!

Neljä joukkuetta taistelee jatkopaikoista alemman kaavion avausotteluissa.

Topias Taavitsainen The International -turnauksessa 2019

Suomalaistähdet taistelevat Dota 2 -suurturnauksen voitosta – Yle näyttää OMEGA Leaguen pudotuspelit suorina lähetyksinä

Topias "Topson" Taavitsainen ja Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen nähdään joukkueineen turnauksen pudotuspeleissä.

E-peliareena hallissa.

Savo saa oman esports-organisaation: tavoitteena kilpailla Suomen kärjessä

Organisaation perustaa kolme savolaista urheiluseuraa.

Diginatiivit.

Paljonko pelaamisella tienaa ja missä pelissä? Lue 9 vastausta e-urheilusta

Pelaamiseen liittyy harhaluuloja ja vääriä mielikuvia. Näiden vastausten avulla tiedät, mistä pelaamisessa on kyse.

OG juhlii voittoa PSG.LGD:sta The International 2019 -turnauksessa.

Kommentti: Tervetuloa 2020-luvulle, urheilutoimittajat – kiista e-urheilijoista Vuoden Urheilija -äänestyksessä osoittaa luutuneet käsitykset "oikeasta urheilusta"

E-urheilun maailmantähdet on syytä saada mukaan Vuoden Urheilija -äänestykseen, kirjoittaa Yle E-urheilun Jaakko Palvaila.

Teemu Pukki eFootball PES 2020 -pelissä.

Vain elektronisen urheilun urheilupelit sallitaan Vuoden urheilija -äänestykseen - päätös herätti närää lajiliitossa

Suosittujen Counter-Strike- tai Dota 2 -pelien pelaajista ei voi tulla Vuoden urheilijaa.

Jesse Vainikka The International -turnauksessa.

Dota 2 -maailmanmestarin yllätysratkaisu: Jesse "JerAx" Vainikka päättää peliuransa

Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista e-urheilijoista Jesse Vainikka ripustaa pelihiiren naulaan.

Suomen e-urheilumaajoukkue lentokentällä.

Suomen Dota 2 -maajoukkue pronssille MM-kisoissa – tappelupeli Tekkenissä vielä mahdollisuudet mestaruuteen

Joni "Jopelix" Huovinen pelaa lauantaina MM-kisojen Tekken-turnauksen välierissä.

Suomen maajoukkue 2018

Tässä Suomen maajoukkue e-urheilun MM-kisoihin – Dota 2:n TI-mestarit eivät ehtineet mukaan

Suomalaiset e-urheiluhuiput kisaavat Etelä-Korean MM-kisoissa Tekken 7:n, PES 2020:n ja Dota 2:n maailmanmestaruuksista.

Lasse Urpalainen The International 2017

Dota-tähti Lasse "Matumbaman" Urpalainen hyppää kestomenestyjän riveihin – "Joukkueessa on paljon samaa kuin Team Liquidissa"

The Internationalin vuonna 2017 voittanut Urpalainen uskoo uuden joukkueensa menestysmahdollisuuksiin.

Topias Taavitsainen linnanjuhlissa

Suomalainen e-urheilija ylsi jälleen miljoonatuloille – kärkinimi vaihtui

Topias Taavitsaisen verotettavat tulot vuonna 2018 olivat yhteensä noin 1,7 miljoona euroa.

Jesse Vainikka The International -turnauksessa.

Kaksinkertainen The International -mestari Jesse "JerAx" Vainikka kertoo syyt OG:n menestykseen – "Taikatemppumme ovat henkisellä puolella"

Vainikka antaa kunniaa myös joukkueen kanssa toimineelle suomalaiselle urheilupsykologille Mia Stellbergille.

Dota 2, OG puolustaa The International -turnauksen voittoa. Jesse Vainikka, Topias Taavitsainen ja muu joukkue.

Kommentti: Jesse Vainikka ja Topias Taavitsainen ovat Suomelle arvokkaampia kuin NHL-kiekkoilijat

Tukholman Globenissa päästään kenties ensi vuonna jälleen juhlimaan suomalaisten maailmanmestaruutta.

OG voittaa The Internationalin 2019.

Uskomatonta! Jesse "JerAx" Vainikka ja Topias "Topson" Taavitsainen voittivat toisen peräkkäisen Dota 2 -maailmanmestaruuden

Suomalaisten edustama OG voitti turnauksen loppuottelussa Team Liquidin erin 3-1.

The International -turnaus

Katso suorana: Jesse "JerAx" Vainikka ja Topias "Topson" Taavitsainen pelaavat Dota 2:n maailmanmestaruudesta!

Kiinan Shanghaissa pelattavan turnauksen voittaja kuittaa palkintorahoina yli 13 miljoonan euroa.

OG juhlii voittoa PSG.LGD:sta The International 2019 -turnauksessa.

Finaaliin! Jesse "JerAx" Vainikan ja Topias "Topson" Taavitsaisen OG pelaa sunnuntaina kaikkien aikojen suurimman e-urheiluturnauksen voitosta

OG jahtaa Kiinan Shanghaissa pelattavan turnauksen loppuottelussa historiallista tuplamestaruutta.

E-sportproffsen Jesse Vainikka och Topias Taavitsainen sitter vid datorer

Muistatko vielä OG:n satumaisen nousun The International -voittoon? Katso tästä viime vuoden turnauksen ratkaisuhetket!

Tämän vuoden turnauksessa kolmen parhaan joukkoon edennyt OG jahtaa historiallista uusintavoittoa.

The International -turnaus

Suomalaiset taistelevat finaalipaikasta – katso The Internationalin välierät suorana Areenassa ja Twitchissa

Jesse "JerAx" Vainikan ja Topias "Topson" Taavitsaisen OG tavoittelee finaalipaikkaa kiinalaista PSG.LGD:ta vastaan.

The International -turnaus

Kahdeksan joukkuetta jatkaa taistelua The Internationalin miljoonapotista – katso suorana Areenassa ja Twitchissä

Turnauksessa on mukana enää kahdeksan parasta joukkuetta, joista perjantaina putoaa kolme.

E-sportproffsen Jesse Vainikka och Topias Taavitsainen sitter vid datorer

Vaikeuksien kautta voittoon! Jesse "JerAx" Vainikan ja Topias "Topson" Taavitsaisen OG jyräsi kolmen parhaan joukkoon Dota 2:n miljoonaturnauksessa

Suomalaisten edustama OG eteni The International -turnauksen kolmen parhaan joukkoon kaatamalla Evil Geniusesin erin 2-1.

The International -turnaus

Jesse "JerAx" Vainikka ja Topias "Topson" Taavitsainen pelaavat paikasta kolmen parhaan joukossa – katso suorana Yle Areenassa ja Twitchissä

Jesse "JerAx" Vainikan ja Topias "Topson" Taavitsaisen OG kohtaa iltapäivällä Evil Geniusesin.

The International -turnaus

12 joukkuetta jatkaa taistelua The Internationalin voitosta – katso suorana Yle Areenassa ja Twitchissä

Jesse "JerAx" Vainikan ja Topias "Topson" Taavitsaisen OG kohtaa varhain keskiviikkoaamuna Newbeen.

The International -turnaus

The Internationalin pudotuspelit alkoivat – katso suorana Yle Areenassa ja Twitchissä

Pudotuspelien avauspäivänä pelataan ylemmän ja alemman pudotuspelikaavion ensimmäisen kierroksen otteluita.

Lasse Urpalainen elektroninen urheilu e-urheilu

Miltä tuntuu pelata miljoonien eurojen palkintopotista? "Pelaajien päällä leijuu musta pilvi, joka sumentaa ajattelun"

The Internationalin voittajajoukkueelle on tämän vuoden turnauksessa tarjolla yli viisitoista miljoonaa dollaria.

Jesse Vainikka ja Topias Taavitsainen.

Kaikkien aikojen suurin e-urheiluturnaus The International alkaa Shanghaissa – yltävätkö suomalaiset historialliseen hattutemppuun?

Lasse "Matumbaman" Urpalainen, Jesse "JerAx" Vainikka ja Topias "Topson" Taavitsainen jahtaavat tänään alkaneessa turnauksessa ensimmäisen tuplavoittajan titteliä.

Lasse Urpalainen The International 2017

Yllätyspotkut Team Liquidista olivat Lasse "Matumbaman" Urpalaiselle järkytys – jahtaa nyt The International-voittoa uuden joukkueensa kanssa

Dota 2 -pelin The Internationalin vuonna 2017 voittanut Urpalainen jätettiin ilman joukkuetta vain kaksi kuukautta ennen tämän vuoden turnausta.

En arena fylld med folk. I mitten syns stora skärmar som visar dataspelet Dota 2. Det är en turnering i spelet på gång i arenan.

Dota 2:n suurturnaus tekee taas e-urheilijoista miljonäärejä – Yle näyttää The Internationalin Areenassa ja Twitchissä

Jesse "Jerax" Vainikan ja Topias "Topson" Taavitsaisen edustama OG lähtee turnaukseen puolustavana mestarina.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle