Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rokumentin liput tulleet myyntiin

Suomen suurimman musiikkielokuvafestivaalin valkokankaalla Joensuussa nähdään tänä syksynä valovoimaisia tähtiä.

Play it Loud: Marshall-vahvistimen tarina

Jim Marshallin vahvistin mullisti rock-musiikin

Yle Live: Eric Clapton, Slowhand at 70

Kitaristi juhli syntymäpäiväänsä konsertilla Albert Hallissa

B.B. Kingin muisto-illassa dokumenttielokuva ja konsertti

Teema muistaa Bluesin kuningasta sunnuntaina 6.9. klo 21.

Rolling Stonesissa soittanut saksofonisti kuollut

Bobby Keys kuoli pitkälliseen sairauteen, uutistoimistot kertovat. Hän oli 70-vuotias. Rolling Stonesin lisäksi Keys on esiintynyt John Lennonin ja Eric Claptonin tuotannolla.

Fender hylkäsi pörssiin listautumisen

Kitaravalmistaja jätti listautumishakemuksen pörssiin viime maaliskuussa. Yhtiön toimitusjohtaja kertoo vetäytymisen johtuvan heikosta taloustilanteesta.

Soulbasisti Donald Dunn kuollut

Basisti, jolle "kitarassa oli liikaa kieliä" teki pitkän ja arvostetun uran monen nimekkään artistin rinnalla.

Claptonin kitaroita huutokaupattiin 1,5 miljoonalla eurolla

Legendaarisen brittimuusikon Eric Claptonin kitarahuutokaupalla on kerätty New Yorkissa runsaat 1,5 miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen.

Claptonin kitaroita huutokaupattiin 1,5 miljoonalla eurolla

Legendaarisen brittimuusikon Eric Claptonin kitarahuutokaupalla on kerätty runsaat 1,5 miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen.

Eric Claptonin kokoelmasta huutokaupataan yli 70 kitaraa

Yli 70 legendaarisen brittimuusikon Eric Claptonin kitaraa huutokaupataan New Yorkissa ensi viikolla. Huutokaupan avulla kerätään rahaa Claptonin Karibialla sijaitsevalle alkoholi- ja huumevieroituskeskukselle.

Eric Clapton: Clapton

Eric Clapton on ollut aina niin arvostettu muusikko, ettei hänen ole koskaan tarvinnut lähteä levyntekoon marjanpoimijoiden kanssa, toteaa kriitikkomme Jake Nyman.

Keikkajärjestäjä vahvistaa: Clapton Suomeen

Eric Claptonin Suomen-konsertti on varmistunut. Kitaristilegenda konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla 6. kesäkuuta.

SuomiTV: Eric Clapton Suomeen kesällä

Brittiläinen kitaristilegenda Eric Clapton saapuu esiintymään Suomeen kesäkuussa. SuomiTV:n tietojen mukaan Clapton konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla 6. kesäkuuta.

Kitara on hyvä sijoitus

Sijoitus laatukitaraan voi tuottaa parhaimmillaan 12 prosentin vuosituoton, laskee haukiputaalainen kitarakeräilijä Sipo Ervasti. Harrastus lähti liikkeelle kitaransoitosta.

The Yardbirds Ilovaarirockin pääesiintyjä

Brittiläinen 1960-luvun huippuyhtye The Yardbirds on saatu Joensuuhun tulevan kesän Ilovaariockin pääesiintyjäksi. Yhtyeessä on soittanut muun muassa legendaarinen Eric Clapton. Kotimaista kärkikaartia edustaa heinäkuun 16. päivä pidettävässä tapahtumassa Tomost-yhtye ja Maarit.

Pori Jazz julkistaa loput esiintyjät pääsiäisen jälkeen

Pori Jazzin toimitusjohtaja Katja Leppäkosken mukaan ei ole tavanomaista, että Pori Jazz julkistaa esiintyjänsä ripotellen. Hän kertoo olevansa tyytyväinen kun torstain ja sunnuntain Kirjurin konserttien esiintyjäpaketti on saatu kasaan. Pääsiäisen jälkeen julkistetaan loput nimet.

X-factor haki laulajia Rovaniemellä

Television kykyjenetsintäohjelma X-factor etsi laulajia ja lauluryhmiä Rovaniemellä viikonloppuna. Rovaniemen kaupungintalolla oli lauantaiaamuna toista sataa henkilöä jonottamassa alkukarsintoihin.

Britney Spears ei yltänyt listakärkeen Britanniassa

Paluuta tekevä Britney Spears ei yltänyt Britannian singlelistan kärkeen uudella kappaleellaan Gimme More. Biisi nousi ensimmäisen viikon myynnillä kolmannelle sijalle.

Sugababes valloitti brittilistojen kärkipaikat

Brittiläinen tyttötrio Sugababes on valloittanut Britannian albumi- ja singlelistan kärkitilat. Kokoonapanon Change-albumi nousi suoraan albumilistan ykköseksi. About You Know -kappale jatkaa puolestaan kolmatta viikkoa sinkkulistan ykkösenä.

Musiikkijätit Emi ja Warner eivät yhdistykään

Brittiläinen musiikkijätti Emi ja yhdysvaltalainen Warner Music luopuvat ainakin toistaiseksi aikeistaan yhdistyä. Yhdistymistä on kehnoin tuloksin yritetty jo vuosia. Osapuolet eivät usko kilpailuviranomaisten sallivan fuusiota.