Uusimmat artikkelit
Oulun Kivisydämen pysäköintihallissa luovutaan puomeista, pysäköintilipuista ja käteisestä
Kivisydän-pysäköintihallin pysäköintijärjestelmää uudistetaan ensi vuoden alussa.
Pienellä joukolla suomalaisia on käytössään maksukortti, jonka rahoja on lähes mahdotonta varastaa – jokainen voi saada sellaisen helposti
Virtuaaliset maksukortit ovat vielä harvojen käytössä, mutta niissä on monia etuja perinteiseen fyysiseen maksukorttiin nähden.
Mobilepay-sovellus säilyy kuluttajille ilmaisena Suomessa, vakuuttaa yhtiön Suomen-johto – Tanskassa pohditaan sen muuttamista maksulliseksi
Tanskalaismedian mukaan Mobilepay-sovelluksen käyttäminen saattaa tulla maksulliseksi. Suomen liiketoimintayksikön johtaja sanoo Ylelle, ettei Suomessa ole tämäntyyppisiä suunnitelmia.
Digitreenit: Lähimaksu puhelimella – näin se käy
Lähimaksaminen kortilla on tuttua lähes kaikille. Lähimaksu onnistuu kuitenkin myös vilauttamalla puhelinta maksupäätteelle. Jutussa kerrotaan, miten puhelimella maksetaan kassalla tai kuppilassa.
Bussimatkan hinta määräytyy jatkossa maksutavan mukaan Raumalla
Paikallisliikenteen uudet lipunhinnat tulevat voimaan Raumalla ensi vuoden alusta.
Bussilipun voi jatkossa ostaa lähimaksulla Linkki-paikallisliikenteessä
Myös Jyväskylän paikallisliikenteen busseissa voi nyt maksaa kyytinsä lähimaksun avulla. Lähimaksussa on käytössä päiväkohtainen maksukatto, jonka ylittämisen jälkeen matkat ovat ilmaisia.
Venäjän kyberuhka sai suomalaiset nostamaan runsaasti käteistä rahaa – tutkimuksen mukaan sukanvarteen on jemmattu keskimäärin 500 euroa
Käteisen käyttö on vähentynyt koko 2000-luvun ajan. Suomen Pankki haluaa turvata käteisen aseman ja teki maaliskuussa lakialoitteen asiasta.
Matkalippuja voi taas ostaa käteisellä Oulun joukkoliikenteen busseissa
Koronapandemian vuoksi käteisen käyttö laitettiin tauolle tammikuussa. Maanantaina 7. maaliskuuta se käy taas lipun ostoon. Edelleen suositellaan kontaktivapaita maksutapoja.
Lähimaksu käyttöön kaikissa Hämeenlinnan seudun joukkoliikenteen busseissa
Hämeenlinna on Suomessa vasta neljäs kaupunki, jossa lähimaksu linja-autoissa on mahdollista. Uusi maksutapa helpottaa erityisesti satunnaisten käyttäjien bussimatkoja, koska matkaa varten ei tarvitse varata käteistä.
Lähimaksukokeilu alkoi Hämeenlinnan seudun joukkoliikenteessä
Maanantaina alkaneessa kokeilussa on tarkoitus testata lähimaksun teknistä toimivuutta ja maksamisen helppoutta. Lähimaksu on tarkoitus ottaa käyttöön vielä tämän syksyn aikana kaikissa Hämeenlinnan seudun linja-autoissa.
Lahden Toriparkissa voi nyt maksaa pysäköinnin mobiilisovelluksella
Käyttöön tulee aluksi yhden palveluntarjoajan maksusovellus. Sen avulla pysäköinnin maksaminen hoituu lähes automaattisesti.
Sadat parkkipaikat muuttuivat ilmaisiksi ja yrittäjät odottivat asiakkaiden virtaa – toisin kävi: "Ihana ajatus, mutta ei siitä kukaan tiennyt"
Yrittäjien koronakurimusta yritettiin helpottaa ilmaisella keskustapysäköinnillä monessa kaupungissa. Kokeilua ei kuitenkaan jatketa, koska ilmainen pysäköinti kävi liikaa kaupunkien kukkaroille.
Korona-aika on vain kiihdyttänyt käteisrahan käytön alamäkeä – mobiilimaksaminen voi olla seuraava trendi
Vaikka iso osa suomalaisista on vähentänyt viime aikoina käteisen käyttöä tai jopa luopunut siitä kokonaan, on käteinen edelleen ensisijainen maksuväline sadoille tuhansille suomalaisille.
Mobile Pay on yhdistymässä OP:n Pivon ja norjalaisen Vippsin kanssa – uusi alusta kilpailee alan globaalien jättien kanssa
Danske Bankin, OP:n ja norjalaisen Vippsin mobiilimaksusovellukset yhdistyvät. Uuden yhtiön kotipaikka tulee olemaan Oslossa. Yhtiöstä tulee 11 miljoonalla käyttäjällään yksi Euroopan suurimmista pankkiomisteisista mobiilimaksamisen palveluntarjoajista, pankit kertovat tiedotteissaan.

Kuntavaalipaikoilla järjestettävillä Pieni ele -vaalikeräyksillä on suuri merkitys vammaisten ja pitkäaikaissairaiden yhdistyksille
Puolet keräyksen tuotoista jää keräyspaikkakunnalle. Loput jaetaan suomalaiseen vammais- ja terveystyöhön.

Kiina kokeilee jo setelit korvaavaa digivaluuttaa – digiyuan antaa hallinnolle keinon katsoa kansan rahapusseihin
Kiina pyrkii saamaan digitaalisen yuanin laajaan käyttöön ensi vuoden olympialaisiin mennessä. Sitä kokeillaan jo suurimmissa kaupungeissa. Digivaluutan avulla viranomaiset pystyvät näkemään kaiken kansalaistensa rahankäytöstä.

Lappeenrannan keskustassa voi ensi viikosta alkaen pysäköidä puoli tuntia maksutta – esimerkiksi noutoruoan hakeminen helpottuu
Maksuton puolituntinen koskee mobiilimaksuilla tapahtuvaa pysäköintiä. Kokeilu kestää kesäkuun loppuun.
Noutoruuan ylimääräiset kulut poistuvat Lappeenrannan keskustassa – parkkipaikat muuttuvat ilmaisiksi lyhyitä pysäköintejä varten
Maksuttomuus koskee kadunvarsipysäköintiä ja helpottaa noutoruuan hakemista ravintoloista.
Lakimuutos: asiointipuhelut virastoihin ja yrityksiin halpenevat lähivuosina – lopputulos ei välttämättä ole kuluttajan etu
Tuore lakimuutos voi laskea kalliiden asiointipuhelujen hintoja, mutta vasta kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen.
Digitreenit: Tunnistatko luotettavan nettikaupan? Testaa 9 kysymyksellä!
9 vinkkiä, joilla voit arvioida verkkokaupan turvallisuutta.
Fölissä otetaan käyttöön lähimaksaminen
Matkan voi maksaa bussissa pankki- tai luottokortilla, jossa on lähimaksuominaisuus.
Mobiilimaksamisen suosio sai viime vuonna kasvupotkun, kun kansa vältteli tunnuslukujen näppäilemistä marketeissa
Silti Suomi on mobiilimaksamisessa Pohjoismaiden ylivoimainen jumbo.
Oulun joukkoliikenteessä ei voi maksaa käteisellä maanantaista eteenpäin – koronatilanteen vuoksi suositaan kortti- ja mobiilimaksamista
Myös keväällä käteisen käyttö joukkoliikenteessä keskeytettiin koronan vuoksi.

Teknojättien taistelu mobiilimaksuista kiihtyy Intiassa – WhatsApp Pay sai luvan tulla markkinoille
Digitaalisen maksamisen markkinan arvon odotetaan moninkertaistuvan lähivuosina Intiassa.

Pysäköinnin voi maksaa lähimaksulla jo monin paikoin – Vaasassa uudistus takkuaa ja kolikot piti kaivaa takaisin käyttöön
Parkkilipukkeen saaminen koneesta on vaatinut kärsivällisyyttä Vaasan keskustassa. Kaupungille satelee palautetta tyytymättömiltä.
Sadat tuhannet työntekijät eivät ole päässeet käyttämään verotuettuja etuseteleitä – Netin etätapahtumista vetoapua henkilöstöetujen käyttöön
Korona pysäytti työnantajien työntekijöille tarjomien etuseteleiden käytön lähes seinään. Uutta vauhtia on löytymässä etätapahtumista ja uusista tavoista hyödyntää etuseteleitä.

Oulun busseissa ei voikaan maksaa käteisellä vielä torstaina – kortti- ja mobiilimaksut voimassa kesäkuun loppuun saaakka
Käteisen käyttöä vältellään koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Pitäisikö lähimaksun rajaa nostaa koronan takia? Asiaa on virusepidemian keskellä pähkäilty, mutta sen toteuttaminen ei olisi ihan helppoa
Lähimaksurajan korottamisesta on käyty keskustelua esimerkiksi kaupan alalla. Selvitimme, olisiko se mahdollista.
Joukkoliikenteessä suositellaan nyt Waltti-korttia tai mobiilimaksua
Hämeenlinnan seudun joukkoliikenne suosittelee käteismaksusta luopumista.

Jyväskylän Matkakeskuksessa ei pääse vessaan ilman puhelinta – yleisövessojen mobiilimaksut ovat arkea jo monessa paikassa
Matkakeskuksen yleisö-wc toimi pitkään kolikoilla ja poleteilla.
Porissa kokeilu: Koulun välipalan voi ostaa älypuhelimen sovelluksella käteisen sijaan
Mobiilimaksamista kokeillaan kolmen kuukauden ajan Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksessa ja Meri-Porin koulussa.

Academic: Digital payments changing customer behaviour
Research has shown that it's easier for people to part with digital currency than hard cash.

Kuopion lentoasemalla voi pian maksaa pysäköintinsä mobiilisovelluksilla
Mobiilimaksamiseen siirrytään 2. tammikuuta. Pysäköinnin voi maksaa jatkossakin myös pankki- ja luottokortilla.
Oulussa kadunvarsipysäköintiin pieniä muutoksia: Telian mobiilipalvelun käyttö loppuu
Muutos astuu voimaan vuodenvaihteessa. Muut mobiilimaksupalvelut toimivat, samoin käteinen kelpaa edelleen.
Ravintola luopui käteisestä eivätkä asiakkaat olleet moksiskaan – Suomesta löytyy kuitenkin vielä ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia käteisestä
Peruspalvelut tulisi jatkossakin saada ostaa käteisellä, muuten Suomen Pankki on valmis puuttumaan asiaan.

Oulun seurakunta teki aloitteen kännykkäkolehdista – idea mobiililahjoituksesta oli esillä jo kymmenen vuotta sitten
Oulun seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto teki aloitteen verkkomaksujen ottamisesta käyttöön seudun kirkoissa.

Mobiilipysäköinnin suosio kasvaa – jo joka toinen autoilija käyttää kolikon tai kortin sijasta kännykkäsovellusta maksamiseen
Tampereella yli puolet pysäköinneistä maksetaan älypuhelimessa olevalla sovelluksella
Tuleeko Facebookista Libran myötä myös planeetanlaajuinen digilompakko?
Pörssiyhtiö Facebook etsii uutta kasvua maksuvälityksestä

Mobiilimaksuilla laskutettu härskisti kuluttajia – Telia sulki valituksia saaneen palvelun, operaattorit tarkistavat linjauksiaan
NinjasPlay-peli laskutti mobiilimaksun avulla suoraan puhelinlaskulta. Harva kuluttaja tietää, että mobiilimaksuun ei tarvita erillisiä sovelluksia tai kirjautumisia, vaan esimerkiksi nettiä tai Youtubea käyttäessään on mobiilimaksuvalmiudessa.

Lähimaksun suosio hurjassa kasvussa – nyt testataan, voisiko tulevaisuudessa maksaa näyttämällä kortin sijaan verisuonia
Lähimaksulla maksetaan nyt yli puolet korttimaksuista, kun maksujen yläraja nousi 50 euroon.

Co-founder of award winning startup embroiled in money laundering scandal
One of four Finnish men being held in Spain has been dismissed from his role with mobile payment startup iQ Payments.

Monday’s papers: Finland's next EU commissioner, contactless card glitches and many clueless about pensions
A woman could become Finland's next EU Commissioner, a rogue contactless payment card reader and many residents know next to nothing about their retirement.

Kokeilu Rovaniemen lentoasemalla: Pysäköintiliput pois, kännykkämaksaminen tilalle
Lentoasemayhtiö Finavian mukaan pysäköinti lentoasemalla halutaan aiempaa sujuvammaksi.
Digitreenit: Hoida pienet maksut kaverille puhelinnumeron avulla
Mobiilimaksu puhelinnumeron avulla on nopeaa.

Friday's papers: Migrant voters, shared student flats and contactless payments
Record number of voters with migrant backgrounds, students prefer lone living and the limit of contactless payments rises.

Lähimaksulla voi nyt maksaa ostoksia 50 euroon saakka – mutta joillain maksupäätteillä muutos voi näkyä vasta viikkojen päästä
Finanssialan mukaan lähimaksurajan nosto ei ole tuonut muualla ilmi väärinkäytöksiä.

Isä, mitä oli käteinen? Seteli ei suostu kuolemaan, mutta muovikortti sulautuu älypuhelimen sisään
Käteinen vähenee, ja kehityksen kärkijoukot astelevat maksamaan pelkkä puhelin kädessä.

Maanantai 1.4.2019 (radio)
Terrorismia on rahoitettu veropetoksilla. EU haluaa pidentää kodinkoneiden käyttöikää. Lähimaksun yläraja nousee. Tänään on kerrottu aprillipiloja.

Lähimaksu 50 euroon saakka mahdolliseksi – korttiyhtiöillä omat aikataulunsa
Aikaisemmin lähimaksamisen yläraja on ollut 25 euroa.

Seurakuntalaiset toivovat mahdollisuutta osallistua kolehtiin mobiilimaksulla – Lahden seurakuntayhtymä kysyy mielipiteitä
Lahden seurakuntayhtymä haluaisi mahdollistaa kolehdin antamisen myös kännykän avulla.