Uusimmat artikkelit
Supertietokone Lumi on edelleen Euroopan tehokkain – mahdollistanut jo uraauurtavia tutkimustuloksia
Kajaanissa sijaitseva supertietokone Lumi sijoittui viidennelle sijalle uusimmalla maailman nopeimpien tietokoneiden Top500-listalla.
Googlen palvelinkeskukset poikivat suurimmat yhteisöverot Kymenlaaksossa
Kokosimme kolme suurinta yhteisöveron maksajaa Kymenlaaksossa. Kaikkien kotipaikka on Haminassa.
Kanadalaisyhtiö suunnittelee isoa datakeskusta Tornioon, valmista olisi suunnitelman mukaan vuoden 2025 loppuun mennessä
Uusi datakeskus toimisi nesteytetyllä maakaasulla eli LNG:llä ja olisi laatuaan ensimmäinen Suomessa. Investointi olisi melkein 350 miljoonaa euroa.
Datakeskuksen hukkalämpö ei aluksi kelvannut Helsingin kaukolämpöyhtiölle – sitten maailma muuttui ja nyt lämpö virtaa Pitäjänmäessä
Palvelinkoneet lämmittävät nyt ulkoilman sijaan taloja ja käyttövettä. Kahden miljoonan euron investointi lämpöpumppuihin ei ollut itsestäänselvyys.
Supertietokone LUMI on palkittu maailman vihreimpänä, perusteluissa korostettiin ansiokasta työtä päästöjen vähentämiseksi
LUMIn hukkalämpö kattaa noin viidenneksen Kajaanin kaukolämmöstä. Vesivoiman ja hukkalämmön uudelleenkäytön yhdistäminen onkin osoittautunut tehokkaaksi tavaksi pienentää hiilidioksidipäästöjä.
Microsoftin datakeskuksen tulo Espooseen nytkähti eteenpäin – oikeus hylkäsi asemakaavasta tehdyn valituksen
Espoon kaupunki kertoi viime vuoden syyskuussa aikovansa myydä noin 21,6 hehtaaria maata Hepokorvenkalliosta Högnäsistä Microsoftille.
Vaasassa kehitetään tulevaisuuden datakeskuksia – WSTAR-hankkeessa tavoitteena nollapäästöisyys
Vaasan rakentuva datakeskuslaboratorio on saanut lähes 1,9 miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta. Yhteishankkeessa mukana ovat alueen yliopistot ja korkeakoulut.
Kajaanin supertietokone Lumi on korotetussa valmiudessa kyberuhkien varalta
Supertietokonekeskuksen johtaja Pekka Manninen kertoo, ettei datakeskuksen sijainti itsessään ole riskialtis, eikä Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa.
Merenalainen internet sisältää haavoittuvuuksia myös Suomen osalta – näin Venäjä voisi halutessaan eristää Yhdysvallat
Suomessa on ollut sinisilmäisyyttä kriittisten tietojen tallettamisessa, sanoo asiantuntija Ylelle. Useat suomalaiset tahot ovat riippuvaisia ulkomailla sijaitsevista palvelimista.
Espoo aikoo myydä Microsoftille Hepokorvesta maata datakeskusta varten
Fortum hyödyntää tulevan datakeskuksen hykkalämmön ja rakentaa datakeskuksen yhteyteen suuren mittaluokan hukkalämmön kierrätyksen.
Lumi on maailman ekologisin supertietokone, eikä kallis sähkö ole uhka – Kajaani voi houkutella myös muita suurteholaskijoita
Lumi laskee samalla energiamäärällä noin kymmenkertaisen määrän laskuja kuin maailman keskivertosupertietokone. Sähkön hinta on suojattu pitkillä kiinteillä sopimuksilla.
Vesipulan piinaamassa Hollannissa suututtiin Microsoftin datakeskuksen vedenkäytöstä – tänä vuonna kuluu ehkä jo yli 100 miljoonaa litraa
Hollannissa on paljastettu datakeskuksen käyttäneen vuonna 2021 84 miljoonaa litraa juomakelpoista vettä. Samaan aikaan maahan on julistettu vesipula, joka rajoittaa maanviljelijoiden vedenkäyttöä.
Google ostaa Haminan kaupungilta lisää maata – yhtiö ei ole vielä päättänyt, miten se käyttää aluetta
Haminan kaupunki ja Google allekirjoittivat maa-alueen kauppakirjat tänään. Yhtiö on merkittävä työllistäjä Haminassa.

Joensuun Tiedepuistolla palkittiin tänään liikeideoita – voittaja voi mullistaa datansiirron
Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston kehittämä ratkaisu mahdollistaa entistä tehokkaamman datansiirron jopa äärimmäisissä lämpötiloissa.
Venäjän sotapropagandan levittäminen Suomen kautta ei ole hyväksyttävää, sanovat mepit – Sarvamaa sulkisi Yandexin konesalit heti
Suomalaisten europarlamentaarikkojen mukaan Kyberturvallisuuskeskuksen pitäisi tehdä selvitys yhtiön toiminnasta. Mepit aikovat edistää Yandexin joutumista EU:n pakotelistalle.
Venäläisen hakukoneyhtiön toiminta Suomessa herättää huolta – "Yandex on erityistarkkailussa", sanoo ministeri Timo Harakka
Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää ongelmallisena, että Suomessa toimii yritys, joka jakaa Venäjällä sotapropagandaa Ukrainan julmuuksista.
Venäläisen hakukonejätti Yandexin vaikeudet Suomessa jatkuvat – yhtiö toisensa jälkeen kieltäytyy myymästä sille sähköä
Yandexin datakeskustoimintojen johtaja sanoo, että useat sähköyhtiöt ovat hylänneet sopimuksen muodollisista syistä. Yhtiö ei harkitse vielä muuttoa Venäjälle.
Mäntsälä saa lämpöä jatkossa pelletistä – venäläisen datakeskuksen hukkalämpö katkolla, kun sähkösopimusta ei syntynyt
Mäntsälään vuodenvaihteessa tuleva pellettilaitos pyrkii korvaamaan venäläisomisteisesta Yandex-datakeskuksesta saadun hukkalämmön. Jos Yandex joutuu pakotelistalle, yhteistyö päättyy kokonaan.
Porilaisen data- ja pilvipalveluyritys Ficolon omistus siirtyy Isoon-Britanniaan
Yrityksen palvelut säilyvät kaupan jälkeen ennallaan.
Mäntsälä laski lämmityksensä venäläisen datakeskuksen varaan – vihreä ratkaisu mureni yhdessä yössä, eikä kukaan tiedä, mitä ensi talvena tapahtuu
Pääkaupunkiseudulla saadaan tulevaisuudessa kaukolämpöä yhdysvaltalaisen ohjelmistoyhtiön datakeskuksista. Pieni Mäntsälä voi kuitenkin joutua luopumaan hukkalämmöstä Venäjä-kytkösten takia.
Torstai 17.3.2022 (radio)
Zelenskyi on puhut Saksan liittopäiville. Korona-aika lisäsi opintojen keskeytyksiä. Microsoft rakentaa Suomeen suuren datakeskuksen. Talvi on ollut hyvä hiihtokeskuksille. Ensimmäiset veroilmoitukset Omaveroon. Sääennuste.
Microsoft rakentaa Suomeen uuden datakeskusalueen, tontit Espoossa ja Kirkkonummella – Fortumin asiakkaille päästötöntä kaukolämpöä
Kyseessä on maailman suurin datakeskusten hukkalämmön talteenottoprojekti ja tiettävästi yksi Suomen historian suurimpia yksittäisiä ICT-investointeja.
Supertietokoneen kiihdytysvaihe myöhästyy komponenttipulan takia Kajaanissa
Kajaaniin sijoitetun LUMI-supertietokoneen toisen vaiheen käyttöönotto siirtyy parilla kuukaudella kesään.
Suomen kyberturvallisuudelle tärkeä nettikaapeli piti vetää merenpohjaan, mutta yhtäkkiä Venäjä vetäytyi hankkeesta – mitä oikein tapahtui?
Valtionyhtiö Cinia kiertää pohjoisnavan lännen kautta, vaikka se vaatii 1 500 kilometriä pidemmän kaapelin. Hyytävässä geopoliittisessa ilmastossa se on turvallisin reitti.
Seinäjoen datakeskukselle reilu 2 miljoonaa energiatukea
Tuki on tarkoitettu datakeskuksen hukkalämmön talteenottojärjestelmän rakentamiseen. Keskuksen rakentamista ei ole vielä aloitettu.
Euroopan ja Aasian yhdistävän datakaapelin reitti vaihtuu – Kainuu on mukana luoteisväylän kaapelihankkeessa
Suomen ja Norjan rajalta suunnitellaan datakaapelia Grönlannin ja Islannin ohi Alaskan kautta Japaniin. Kainuu on mukana rahoittamassa 14 000 kilometrin pituista kaapelia, jotta Kajaanin supertietokone ja datakeskus saadaan tärkeän yhteyden varrelle.
Suomalaisyhtiö kasvoi hiljaisuudessa arvokkaammaksi kuin Tokmanni, Fiskars tai Ponsse – 1,8 miljardin euron hintalapun saanut Aiven nousi yksisarvisten joukkoon
Aiven haastaa Googlea, Amazonia ja Microsoftia niiden omissa palveluissa. "Tässä on sellaista mukavaa symbioosia, mutta myös kilpailua", Hannu Valtonen muotoilee.
Puhtaampaa lämpöä janoava Helen jää yksin jättihankkeensa kanssa – Fortum ei haluakaan hukkalämpöä Kilpilahden öljynjalostamoalueelta
Fortum hylkäsi kaukolämpöhankkeen kannattavuusselvityksen jälkeen ja keskittyy datakeskusten rakentamiseen. Helsingin energiayhtiö Helenin mukaan kaukolämpöputken toteutumisen todennäköisyys ei siitä muutu.
Datakeskusten petetyt lupaukset: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
Suljettuun paperitehtaaseen muutti 10 vuotta sitten mystinen Googlen palvelinkeskus – "googlerit" kertovat nyt, millaista työ on Suomessa
Suomen ainut Googlen palvelinkeskus Haminassa täyttää perjantaina kymmenen vuotta. Alkuaikoina toiminta vaikutti hyvin mystiseltä, mutta yritys on löytänyt paikkansa Kymenlaaksossa.
Espoo ja Kirkkonummi hamuavat jättimäisiä datakeskuksia – vastustajat ihmettelevät laskelmia keskusten ympäristöhyödyistä
Uudellemaalle puuhataan isoja datakeskuksia. Niitä markkinoidaan ekotekoina, mutta vastustajien mukaan keskukset jopa kaksinkertaistaisivat Espoon ja Kirkkonummen sähköntarpeen.
Näin energiayhtiöt aikovat korvata ilmastonmuutosta kiihdyttävät polttoaineet – tarkoittaako muutos kaupunkilaisille isompaa lämmityslaskua?
Kaukolämmön hinta ja päästöt ovat tehneet maalämmöstä houkuttelevan vaihtoehdon taloyhtiöille. Energiayhtiöt yrittävät laittaa kampoihin omilla lämpöpumpuillaan, suuruuden ekonomialla ja lämmönlähteillä, jotka ovat taloyhtiöiden ulottumattomissa.
Seinäjoella toimivat suuryritykset eivät niele ministeriön lentokenttäselvitystä: "Arvionnin peruste on kohtuuton"
Ministeriön lentokenttäselvitys ei tyydytä Seinäjoella toimivia suuryrityksiä. Arvioinnin mukaan lentokentän valtion avulla ei paranneta Seinäjoen saavutettavuutta. Yrityksissä ollaan toista mieltä.

Seinäjoen Energia ostaa datakeskuksen hukkalämmön: alkuvaiheessa sillä lämmitettäisiin 3000 pientaloa, jatkossa katettaisiin jopa kolmannes lämmöntarpeesta
Seinäjoen Energia ja Seinäjoki Data Center ovat solmineet hukkalämmön ostamisesta aiesopimuksen. Sopimuskumppaneiden mukaan kyseessä on hiilineutraali lämpöenergia, jolla jatkossa halutaan kattaa iso osa energiayhtiön lämmöntarpeesta.

Seinäjoen suuren datakeskuksen rakentaminen alkamassa vielä tänä vuonna – elinkeinoministeri: "Seinäjoki on yhden erän voittaja kansainvälisessä kilpailussa"
Konesalien lämmöstä toivotaan apua Suomen hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseen. Seinäjoelle rakentuu datakeskus, jossa tekninen totettaja on Rittal Oy. Datakeskuksen toiminnassa korostuu ympäristöystävällisyys ja toimijan mukaan voidaan puhua jopa hiilinegatiivisesta toiminnasta.
Seinäjoki saamassa kauan havittelemansa datakeskuksen, kansainvälinen toimija julkistetaan perjantaina
Datakeskus tuo Seinäjoella työpaikkoja, verotuloja ja näkyvyyttä. Hankkeessa kuvataan olevan uutta innovaatiota, joka on kehitelty yhteistyökumppanin kanssa. Rakennusluvat suurhankkeelle ovat jo valmiina.
Oittaan ulkoilualueen lähelle kaavailtu datakeskushanke etenemässä – suositut ladut säilyvät, vakuuttaa kaupunki
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle lunastusluvan hakemista alueelle, koska neuvottelut maanomistajan kanssa eivät ole tuottaneet tulosta.
Nordealla on jälleen ongelmia: katevaraustiedot eivät näy
Nordealla oli alkuviikosta laaja palvelukatko sunnuntaina alkaneiden huoltotöiden takia.
Nordean häiriöt: Yhtiö varautuu korvaamaan asiakkaille kuluja, mutta vieläkään ei tiedetä milloin kaikki toimii
Hienosäätö jatkuu, kun pankki muutti uuteen konesaliin kahdesta vanhasta.

Maailman suurin datakeskusyhtiö lisää investointejaan Suomeen – toimitusjohtaja: "Syy ei ole ainoastaan halpa sähkö"
Miljoonainvestoinnin taustalla suomalaisen kysynnän kasvu sekä nopeat yhteydet muualle maailmaan.

Googlen kompurointi nostaa esiin huolen koko internetin haavoittuvuudesta
"Tunnin katko osoitti, miten paljon me tietyn ison yrityksen palveluja käytämme", Kyberturvallisuuskeskuksen Matias Mesiä toteaa.

Kaupunki keksi hyötykäyttöä sisäilmaongelmien takia suljetulle koululle, jonka remontissa meni hukkaan kahdeksan miljoonaa euroa
Akaan kaupunki hakee rahoitusta, että tyhjänä olevaan kouluun voisi laittaa tietokoneita ja kasveja. Datakeskuksen hukkalämpö auttaisi kasvintuotannossa.
Kesti liki 10 vuotta ennen kuin Googlen tarkoin varjelema Suomen datakeskus raotti ovensa ulkomaailmalle – katso, millaista siellä on
Pääministeri Sanna Marin pääsi ensimmäisten joukossa tutustumaan Googlen uuteen rakenteilla olevaan datakeskukseen.
Kajaaniin saatava supertietokone onkin paljon tehokkaampi kuin aluksi tiedettiin – siitä tulee yksi maailman nopeimmista
Supertietokoneen elinkaari on lyhyt, mutta sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi ilmastonmuutoksen hidastamiseen.

Seinäjoen datakeskuksen suunnitellaan kasvavan jopa 180 miljoonan euron investoinniksi – "Neuvottelemme maailman suurimpien toimijoiden kanssa"
Suuren konesalihankkeen takana on sijoittaja Petri Ylinen ja hänen yrityksensä International Data center Oy.

Google to open 6th data centre in Hamina next year, workforce rises to 400
The search giant has been expanding its presence in southeast Finland since it bought an old paper mill in 2009.

Googlen uusi palvelinkeskus valmistuu Haminaan ensi vuonna – hakukoneyhtiö työllistää jatkossa 400 ihmistä Suomessa
Kyseessä on yhtiön kuudes palvelinkeskus Haminassa.
Ficolon konesaliin oma aurinkovoimala Ulvilassa
Ympäristöystävällisyyttä pidetään kilpailuvalttina konesaliyritykselle.
Seinäjoelle tulossa ainutlaatuinen datakeskus – rakennustyöt määrä aloittaa vuoden sisään
Investoinnin arvo on 30 miljoonaa euroa.
Kuvat löydöistä: Etsijäryhmä löysi harvinaisia muinaisesineitä – pienellä kunnalla on suuria rakentamissuunnitelmia samalle alueelle
Alueella pitää tehdä arkeologinen selvitys ennen kuin kaava hyväksytään. Kunta havittelee datakeskusta alueelle.