Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oulussa jälleen voimaan maskisuositus – myös Qstockissa suositellaan maskia

Oulun kaupunki tiedotti maskisuosituksesta perjantaina. Suositus poistettiin käytöstä parantuneen tautitilanteen vuoksi kesäkuussa.

Korona teki käsienpesusta rutiinia – nyt halutaan selvittää, toisivatko tekoäly ja konenäkö hyötyjä käsihygieniaan etenkin terveydenhuollossa

Sairaalamaailman käsihygieniakäytäntöjä on seurattu Etelä-Pohjanmaalla ja Ruotsin Västerbottenissa helmikuusta lähtien. Nyt tavoite on saada terveydenhuollon ammattilaiset, insinöörit ja ohjelmistokehittäjät, laitetoimittajat ja yritykset samaan pöytään miettimään, miten hyvät hygieniaratkaisut monistettaisiin kaikkien käyttöön.

Monet putsaisivat kädet ennen ostoksille menoa myös koronan jälkeen – kysyimme kaupoilta, mitä käsidesipisteille tapahtuu, kun pandemia on ohi

Kysyimme S-ryhmältä, K-ryhmältä ja Lidl Suomelta, mitä käsidesipisteille tapahtuu, kun koronapandemia hellittää. Asiantuntijan mukaan käsidesi on hyvä lisä tautien taltuttamiseen, mutta yksistään se ei riitä.

Kymenlaakson kokoontumisrajoitukset kumotaan huomisesta alkaen – ravintoloissa järjestettäviin tapahtumiin sovelletaan ravintolatoiminnan rajoituksia

Kymenlaakso palasi eilen perustasolle, ja nyt kokoontumisrajoitukset on kumottu. Ravintoloissa järjestettävissä tapahtumissa on kuitenkin noudatettava edelleen ravintoloita koskevia rajoituksia.

Kuopiossa talousveden maku voi muuttua uusien puhdistusmenetelmien takia

Uusi desinfiointikemikaali monoklooriamiini voi vaikuttaa juomaveden tuoksuun tai makuun. Monoklooriamiini säilyy vedessä aiempaa desinfiointikemikaalia paremmin. Kuopion Vesi on ottanut käyttöön myös aktiivihiilisuodatuksen ja UV-desinfioinnin.

Aluehallintovirasto tarkasti ravintoloita – asiakasturvallisuudesta koronan takia on huolehdittu, koronamääräysten vastainen liikkuminen ongelma

Esimerkiksi käsien desinfiointimahdollisuus oli tarkastetuissa ravintoloissa tarjolla. Määräys paikallaan istumisesta koetaan hankalaksi. Esimerkiksi biljardin pelaaminen ei ole mahdollista, minkä takia viranomaiset sulkivat kolme biljardipöytää.

Hohtavista hampaista tuli yhä tärkeämmät – varomaton kotivalkaisija saattaa polttaa ikenensä, mutta tavallisempaa on vihlonta

Uusia kotivalkaisumenetelmiä syntyy jatkuvasti, sillä valkoisista hampaista on tullut erityisesti somen myötä statussymboli. Suurin osa kotona tehtävistä valkaisuista onkin turvallisia, mutta ikeniä tulisi varoa.

Tredun käsidesille kemianteollisuuden turvallisuuspalkinto

Tampereen seudun ammattiopisto ryhtyi tekemään käsien desinfiointihuuhdetta. Samalla eri alojen opiskelijat saivat käytännön kokemusta. Nyt hanke on saanut myös valtakunnallista huomiota.

Virustorjuntapinnoite Nysse-liikenteen linja-autoihin

Sisäpinnat suihkutetaan aineella, jonka on määrä tuhota viruksia ja bakteereja. Vaikutuksen luvataan kestävän ainakin puoli vuotta.

Hervannan keksintö: Ei äitien tekemää ruokaa, vaan opiskelijoiden valmistamaa käsidesiä

Tredun Hepolamminkadun toimipisteessä keksittiin hyödyntää korona-aikaa käytännön opiskelussa.

Konenäkö laski käsidesin käyttäjät sairaalapäivystyksessä ja kaupassa – yli kolmannes jättää huuhteen välistä, vaikka näytöllä vilkkuu kehotus

Asiakkaat käyttävät käsihuuhdepistettä aiempaa innokkaammin, kunhan heidän huomionsa saadaan kiinnitettyä.

100 miljoonaa kappaletta ja yli miljoona litraa – Yle selvitti, kuinka paljon suomalaiset ostivat maskeja ja käsidesiä vuonna 2020

Tyhjien käsidesipullojen kierrättämiseen liittyy vaatimus, jota moni ei ole tullut ajatelleeksi.

Suomessa tehoputsataan ahkerasti paikkoja, joissa on ollut korona-altistuksia – desinfioinnista ei kuitenkaan välttämättä ole hyötyä

Desinfiointiaineita kuluu nyt hurjaa tahtia, vaikka Työterveyslaitos ei suosittele niiden laajamittaista käyttöä.

Kauppakeskus Triplan johtaja yleisten tilojen sulkemisesta: On tärkeää noudattaa rajoituksia, mutta yhtä tärkeää on se, että kauppakeskus pysyy auki

Suomen Kauppakeskusyhdistys peräänkuuluttaa sitä, että liikkeissä on voitava rajoituksista huolimatta asioida normaalisti.

Korona-aika ei ole aiheuttanut ainakaan vielä isoja ongelmia Kajaanin jätevesiverkostossa

Esimerkiksi kertakäyttöiset käsipyyhkeet eivät hajoa wc-pöntön vedessä, vaan aiheuttavat tukoksia putkistossa.

Rovaniemen ja Oulun lentoasemille ultraviolettivalopuhdistimet

Finavian mukaan desinfiointilaitteet nopeuttavat tavaralaatikoiden puhdistusväliä ja menetelmä myös säästää rahaa.

Maanantai 7.9.2020 (radio)

Vienti vähenee. Käsidesistä kysytään aiempaa enemmän. Rengasturvallisuusviikko alkoi. Suomessa 1 uusi koronakuolema. Sääennuste.

Voiko käsien peseminen ja desinfiointi altistaa allergioille? Asiantuntijat: ihon mikrobikasvustoon ei merkittävää vaikutusta

Koronan vuoksi tihentynyt käsien pesu ja desinfiointi ei asiantuntijoiden mukaan muuta merkittävästi elinympäristöämme, joka on jo vuosikymmenet kehittynyt steriilimpään suuntaan.

Tyhjiä käsidesipulloja pitkin keskustaa ja tavallista sekavampia päihdeongelmaisia – käsidesiä löytyy nyt kaikkialta, jolloin väärinkäyttö lisääntyy

Käsidesiä käytetään päihtymistarkoituksessa silloin, kun ihmisellä on vaikea riippuvuus, eikä hän saa alkoholia muualta. 

Tiistai 18.8.2020 (radio)

Suomeen suunnitellaan ennätyspaljon uutta tuulivoimaa. Suuret kauppaketjut jatkavat käsihuuhteen tarjoamista asiakkaille. Kirjepostia ei jaeta lainkaan perjantaisin lokakuun loppuun asti. Parasetamolin ja deksametasonin myyntiä on rajoitettu. 2 miestä on vangittu Tornion autopommin takia.

Kaupat ovat jakaneet korona-aikana jopa 100 000 litraa ilmaista käsidesiä asiakkailleen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toivoo, että kaupat jatkavat käsidesin jakelua.

Julkisia tiloja puhdistetaan koronasta vaarallisen tehokkaalla ultraviolettivalolla – Redi kokeilee desinfiointirobottia

Uv-säteily voi polttaa ihon ja silmät sekunneissa. Siksi robotilla siivotaan vain suljetuissa tiloissa.

Koronan hoitoon metanolia, valkosipulia ja kamelin virtsaa – somessa leviävän valheellisen terveystiedon seurauksena kuollut yli 800 ihmistä

Vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena tehty tutkimus varoittaa valheellisen koronatiedon vaaroista.

Kirjastoautot palaavat reiteilleen Kuopion seudulla – kirjoja valikoimaan pääsee yksi perhe tai 5 ihmistä kerrallaan

Kuopion kaupunginkirjaston kirjastoautot Aulis ja Elina sekä Koillis-Savon kirjastoauto palaavat tauoltaan ensi viikosta alkaen.

Neljä kuolemantapausta yhdistetty metanolia sisältävän käsihuuhteen juomiseen Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain elintarvikeviranomaisen mukaan maassa on myyty useita kymmeniä metanolia sisältäviä käsihuuhteita.

Vesijohtoveden keittokehotus jatkuu Rovaniemellä viikonlopun yli

Keittokehotus koskee Napapiirin, Olkkajärven, Nivavaaran, Syväsenvaaran, Norvajärven ja Poikajärven aluetta.

Koronaohjeista lipsuminen huolestuttaa monia – Infektiolääkäri: "Jonoissa jo tönäistäänkin, jos ei riittävän nopeasti liiku"

Lisäksi hyvä käsihygienia näyttää unohtuneen kesän aikana. Vartin tarkkailun aikana vain neljäsosa asiakkaista käytti käsidesiä.

Käsidesiin liittyvät soitot Myrkytystietokeskukseen ovat lisääntyneet koronan seurauksena – "Lapselle jo yksi reipas kulaus voi aiheuttaa humalan"

Käsidesi saattaa aiheuttaa nieltynä pahoinvointia ja vatsanväänteitä. Aikuisilla oireet ovat yleensä lieviä.

Haiseeko kaupassa käyttämäsi käsidesi pontikalle? Syynä on raaka-ainepulan vuoksi käytetty etanolin korvike

Käsidesin hurjan kysynnän vuoksi valmistuksessa on jouduttu käyttämään haiseviakin raaka-aineita.

Kirjastojen arki käynnistyi kesällä uusin käytännöin

Kirjastoissa on otettu käyttöön lukuisia erilaisia suojaustoimia. Ihmisiä myös kehotetaan viettämään tiloissa vähemmän aikaa.

Valintakokeet vaativat tänä kesänä enemmän tilaa – hakijat myös saapuvat kokeeseen eri ovista

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun toisen vaiheet pääsykokeet pidetään turvavälejä noudattaen.

Tervakosken Puuhamaa avaa porttinsa juhannuslauantaina – puistoon pääsee kerralla 3000 vierailijaa

Kesän aikana Puuhamaa ottaa käyttöön järjestelmän, jossa pääsylipun voi varata ennakkoon.

IS: Lääketukku toimitti väärää desinfiointiainetta satakuntalaiselle eläinlääkäriasemalle – useammalle koiralle palovammoja

Sekaannus huomattiin eläinlääkäriasemalla, kun leikkauksessa olleet koirat alkoivat oireilla oudosti.

Ravintolat aukeavat maanantaina – Lue tästä korona-ajan uudet säännöt

Ydinajatuksena on korostaa hygieniaa ja välttää väenpaljoutta. Ohjeet on pantava hyvin näkyviin.

Tykkimäen huvipuisto aukeaa kesäkuussa – näin huvipuisto huomioi koronan

Tykkimäen Huvipuisto avautuu keskiviikkona 10. kesäkuuta. Huvipuisto ottaa sisään rajatun määrän asiakkaita.

WHO: Desinfiointiaineen suihkuttaminen kaduille voi olla haitallista

Myöskään ihmisten tai sisätilojen suihkuttamista ei suositella.

Koulujen avaaminen lisäsi taas pesuaineiden menekkiä – pienen Kemvitin tehtailija joutui itsekin yövuoroon: "Koko ajan on ollut Alavetelissä valot päällä"

EK:n koronakyselyn mukaan suurin osa yrityksistä arvioi, että työntekijöiden on turvallista siirtyä etätöistä takaisin lähitöihin.

Vuokramökin siivous maksaa yrittäjälle jopa satoja euroja – suositun mökkikunnan terveysvalvonta kehottaa tarttumaan rättiin itse koronan torjumiseksi

Vuokramökkien omistajien pitää puntaroida toisaalta asiakkaiden turvallisuutta, toisaalta mahdollisesti kohoavia kustannuksia.

Trump palasi koronaviruskatsaukseen parin päivän tauon jälkeen – joutui vastaamaan kysymykseen desinfiointiaineen piikittämisestä

Trump aiheutti torstaina kansainvälisen kohun pohdiskelemalla sitä, voisiko koronaviruspotilaan kehoon mahdollisesti antaa ruiskeena desinfiointiainetta.

Valkoisessa talossa ei pidetty tilannekatsausta – NBC: Avustajat huolissaan Trumpin esiintymisten vaikutuksista

Presidentti Donald Trump ehti pitää 50 tilannekatsausta putkeen. Lauantaina hän kiukutteli Twitterissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle