Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mielenosoittajia kokoontui Palaias-Royalin aukiolle Pariisissa.

Sunnuntai 9.1.2022 (radio)

Euroopassa protesteja koronatoimia vastaan. Ruotsin kuningasperheessä koronaa. Espresso Housessa ongelmia. Sibelius-Akatemialle lahjoitus. Maanantaina kylmää.

Kuvassa kuningatar Silvia ja Inka Häkkinen. Häkkinen sai diplomin innovatiivisesta hoitotyön kehittämisestä.

Keskiviikko 6.10.2021 (radio)

Sairaaloiden koronapotilaat. Inka Häkkiselle palkinto. Thaimaalaiset marjanpoimijat. Pyörävarkaudet. Sää.

Ruotsin prinssi Julian kastetaan

Ruotsin hovin tuorein prinssi kastettiin – piispa irrotteli ristiäisissä, katso kuninkaan ja kuningattaren hilpeä reaktio

Seremoniaa johtanut piispa Johan Dalman äityi lässyttämään vastanimetylle Hallandin herttualle. Prinssi sai nimekseen Julian, ja hän on Ruotsin kruununperimisjärjestyksessä seitsemäs.

Ruotsin kuninkaan syntymäpäivää juhlittiin perinteisesti, mutta kansa puuttui

Ruotsin kuninkaan syntymäpäivää juhlittiin perinteisesti, mutta kansa puuttui

Kaarle XVI Kustaa täytti tänään 75 vuotta. Yleensä kuninkaalliset seremoniat keräävät ison joukon ihmisiä Kuninkaanlinnan pihalle, mutta koronan vuoksi paikalla oli vain kourallinen rojalisteja.

Kuningas Kaarle Kustaa istumassa pöydän päässä.

Ruotsin kuningas koronatilanteesta: "Ruotsi on epäonnistunut"

Kuningas Kaarle Kustaa pohtii koronatilannetta Ruotsin TV:n ohjelmassa.

Kirjallisuuden Nobel-mitali.Kirjallisuuden NOBEL-palkinto. Nobelin kirjallisuuspalkinto, jonka F E Sillanpää sai vuonna 1939.

Nobel-seremoniat järjestetiin tänä vuonna etänä – juhlat Oslossa ja Tukholmassa typistyivät koronan vuoksi

Juhlahumu korvataan tänä vuonna puheilla ja videoterveisillä. Rauhanpalkinto jaettiin iltapäivällä.

Ruotsin kuningas ja kuningatar.

Kokkola ei saa kuninkaallisia kylään 400-vuotisjuhlan tärkeimpänä päivänä: "Toivoa vierailusta ei ole täysin menetetty"

Kokkola ja Uusikaarlepyy elättelivät toivetta kuninkaallisista juhlavieraista, mutta joutuivat pettymään.

Linnanliisa16

Kun Ruotsin kuningas järjestää juhlat, Liisa Hartikainen tarttuu sappisaippuaan

Liisa Hartikainen pesee Ruotsin kuninkaallisten lakanat ja tietää tekstiileistä, missä kohtaa pöytää hovin jäsenet ovat istuneet.

Tuima kuningatar Elisabet kuvattuna auton ikkunan läpi.

Monacon Albertilla todettu koronavirustartunta, Norjan kuninkaalliset karanteenissa – näin pandemia mullisti kuninkaallistenkin arjen

Koronakriisin aikana kuninkaalliset ovat ottaneeet perinteisen roolin kansan yhdistäjinä ja lohduttajina.

Ruotsin kuningas puhuu kansalaisilleen

Ruotsin kuningas: "Olemme tilanteessa, joka vaatii vastuullisuutta" – katso tallenne puheesta

Ruotsissa on nyt lähes 1 200 koronavirustartuntaa. Kahdeksan ihmistä on kuollut tautiin.

Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel vierailulla Ruotsin Pellossa.

Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin vierailu hurmasi tornionlaaksolaiset – opiskelija: "Koko koulu on ollut kaksi viikkoa sekaisin"

Kruununprinsessa Victoriaa ja prinssi Danielia kuvaillaan helposti lähestyttäviksi, mikä ei vähennä arvovierailun erityisyyttä.

Victoria kumartuneena yleisön puoleen.

Prinsessa Victoria ja prinssi Daniel kulkevat tiistain Tornionjokivarressa – kruununprinsessaparin voi tavata iltapäivällä Napapiirillä

Prinsessa Victoria ja prinssi Daniel pistäytyvät tiistaina Överkalixissa, Övertorneålla ja Pellossa.

Ruotsin prinsessa Victoria heiluttaa, hänen vierellään prinssi Daniel.

Prinsessa Victoria ja prinssi Daniel vierailevat alkuviikosta Suomen rajalla Ruotsin Tornionlaaksossa – Napapiirillä on paras bongauspaikka

Ruotsin kruununprinsessapari tutustuu Tornionjokilaaksossa raja-alueen yhteistyöhön ja vierailee esimerkiksi kahden nuoren naisen pyörittämässä kyläkaupassa.

Daniel, kruunun

Prinssi Daniel vierailee Haaparannalla maaliskuussa

Ruotsin kruununprinsessa Victorian puoliso luennoi Haaparannan lukiolla muun muassa oman yrityksen johtamisesta.

Ruotsin kuningasperheen viime vuosi oli vaiheikas kotimaassa ja ulkomailla.

Ruotsin kuningasperheen vuosi 2019

Ruotsin kuningasperheellä oli vaiheikas vuosi.

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa piti puheen 8. huhtikuuta.

Ruotsin kuningas järjesteli kuningashuoneen kokoonpanoa uusiksi

Ruotsissa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Madeleinen yhteensä viisi lasta eivät enää ole kuningashuoneen virallisia jäseniä.

Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel saattavat tytärtään, prinsessa Estelleä kouluun prinsessan ensimmäisenä koulupäivänä.

Prinsessa Estellen vierailu Metallican konsertissa ei johda seurauksiin – viranomaiset selvittivät pikkuprinsessan päästämistä K-13-tilaisuuteen

7-vuotias Estelle kävi Göteborgissa järjestetyssä konsertissa äitinsä kruununprinsessa Victorian ja isänsä prinssi Danielin kanssa.

Kuvassa Kokkolan vaakuna

Kokkolan 400-vuotisjuhlaan tarjolla jo kymmeniä tapahtumia

Ruotsin kuninkaalliset eivät ole vielä kertoneet, ottavatko he kutsun vastaan.

Toni Tikkanen ja prinsessa Victoria kaivostyömaalla Tukholmassa.

Ulkomaankomennus toi kainuulaisfirmalle yllätysvieraan – Prinsessa Victorian nimi jäi elämään jättiporaan

Prinsessa Victoria vieraili kainuulaisfirman työmaalla Henriksdalin jätevedenpuhdistamolla Tukholman lähistöllä.

Kruununprinsessa Victoria lasten kanssa vaelluksella 6.10. Skellefteåssa.

Kruununprinsessa Victoria vierailee Norrbottenissa

Maakuntavierailu hoituu tällä kertaa hiihtäen. Vierailua voi seurata suorana Kalixin kunnan sivuilta yhteisöpalvelu Facebookissa.

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia.

Saako Kokkola Ruotsin kuninkaalliset kylään juhlavuonna? – suurlähettiläs tutustuu kaupunkiin tänään

Ruotsin kuninkaallisia on kutsuttu kunniavieraiksi Kokkolan 400-vuotisjuhliin, mutta vielä pyyntöön ei ole vastattu.

Ruotsin kuningatar Silvia työmatkallaan Saksan Leipzigissä syyskuussa 2018.

Ruotsissa on juhlistettu kuningatar Silviaa tulevan 75-vuotispäivän johdosta

Virallinen syntymäpäivä on aatonaattona, joten juhlallisuuksia on järjestetty ennakkoon.

Ruotsin akatemia

Ruotsin akatemia säilyttää toimintakykynsä – kaksi uutta jäsentä valittiin

Akatemiassa on oltava yhteensä kaksitoista aktiivista jäsentä, jotta se voi toimia.

Katarina Frostenson

Ruotsin akatemian johtaja SVT:lle: Hovi ja Nobel-säätiö haluavat Katarina Frostensonin jättävän paikkansa

Katarina Frostenson on naimisissa kulttuurivaikuttaja Jean-Claude Arnaultin kanssa, joka sai kahden vuoden tuomion raiskauksesta.

Ruotsivisa

Saako Ruotsissa sakot, jos ei äänestä? Onko seiväshypyn ihmelapsi Zorro vai Mondo? Testaa Ylen visassa, mitä tiedät naapurimaastamme

Ruotsissa järjestetään sunnuntaina 9.9. jännittävät vaalit. Testaa, kuka on perheesi monipuolisin Ruotsi-tietäjä.

Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel saattavat tytärtään, prinsessa Estelleä kouluun prinsessan ensimmäisenä koulupäivänä.

Kuvat: Prinsessa Estelle aloitti eskarinsa Tukholmassa

Rennosti vilkutelleen Estellen kouluksi on valittu eliittiyksityiskoulu.

Kultakeskus osti "ruotsalaisen hovihankkijan" osakekannan

Hämeenlinnalainen Kultakeskus Oy on ostanut ruotsalaisen AB Sporrongin koko osakekannan.

Prinsessa Adrienne.

Perjantai 8.6.2018 (radio)

Yhdysvaltain ja Venäjän asevoimien komentajat tapasivat Suomessa. Melkein puolet suomalaisista haluaa hylätä sote-uudistuksen. Välimeri uhkaa muuttua muovimereksi. Ruotsin hovi juhli ristiäisiä.

Prinsessa Adrienne kastetaan Tukholmassa

Ruotsin uusin pikkuprinsessa Adrienne kastetaan tänään – tilaisuutta voi seurata suorana kello 12.30 alkaen

Vieraat alkavat saapua kirkkoon kello 12 lähtien Suomen aikaa. Itse jumalanpalvelus alkaa kello 13.

Prinsessa Estelle ja prinssi Oscar.

Estelle ja Oscar uusissa kuvissa: Grattis Sverige!

Ruotsissa vietetään tänään keskiviikkona kansallispäivää.

Riikka Uosukainen.

Tasavaltalainen ihmettelee Ruotsin kuninkaallisten lapsilisää, ja kuningashuoneen babyboomin kustannuksia veronmaksajille

Ruotsissa veronmaksajien ja kuninkaallisten suhteisiin on tullut säröjä, mutta ne tuntuvat jäävän aina ratkaisematta.

Tunnetko kesäjuhlien etiketin?

Muotiasiantuntija: Juhliin pukeudutaan pukukoodin mukaan, mutta yksi poikkeus sallitaan: "Ruotsin prinsessatkaan eivät aina käytä sukkahousuja"

Farkut eivät kuulu juhliin, elleivät ne ole mökki- tai grillijuhlat, sanoo etiketistä kirjan kirjoittanut Mirva Saukkola.

Ruotsin kuningasperheelle vuosi 2017 oli yhtä juhlaa.

Ruotsin kuningasperheen vuosi 2017

Ruotsin kuningasperheen viime vuosi oli yhtä juhlaa.

Ruotsin prinsessa Madeleinen ja Chris O´Neillin kolmas lapsi.

Ruotsin uusi prinsessa sai nimen – Adriennesta tuli Blekingen herttuatar

Prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin kolmas lapsi syntyi perjantaina.

Ruotsin prinsessa Madeleinen ja Chris O´Neillin kolmas lapsi.

Ruotsin uuden pikku prinsessan kuva julkaistiin – vauvan ja äidin kerrotaan päässeen jo kotiin

Kuvan oli ottanut prinsessa Madeleinen puoliso Chris O'Neill Danderydin sairaalassa.

Ruotsin prinsessa Madeleine ja Chris O´Neill joulukuussa 2017.

Ruotsin prinsessa Madeleine synnytti tyttären – "Olemme erittäin onnellisia"

Hovi kertoi syntymän tapahtuneen varhain aamulla Suomen aikaa.

Kuvassa hautajaissaattue Romanian pääkaupungissa Bukarestissa entisen kuninkaallisen palatsin edessä.

Kymmenet tuhannet hyvästelivät Romaniassa entisen kuninkaan

Kuningas Mikael I kuoli aiemmin joulukuussa 96-vuotiaana.

Prinsessa Victoria.

Tukholman Nobel-gaalassa voittajat jakoivat valokeilan prinsessojen kanssa

Ruotsin kulttuuriministerin jääteemainen puku oli yksi illan huomiotaherättävimmistä.

Nobelin palkintojenjakotilaisuus Tukholmassa

Tukholman Nobel-humu alkoi palkintojenjaosta: Suora lähetys on päättynyt

Nobelin rauhanpalkinto jaettiin jo aiemmin päivällä Oslossa. Tukholmassa palkitaan muut nobelistit.

Prinssi Gabriel ristiäiset ruotsin kuninkaalliset

Katso Ruotsin kuningashuoneen uudet kuvat prinssi Gabrielin ristiäisistä

Prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian toinen lapsi kastettiin perjantaina.

Kummit siunaavat prinssi Gabrielin.

Pikkuprinssi Gabriel puhkesi itkuun joutuessaan arkkipiispan syliin kastetilaisuudessaan – video

Prinssi Gabriel kastettiin lähiperheen ja kutsuvieraiden edessä Drottningholmin linnan kirkossa.

Ruotsin prinssi Gabriel kastetaan

Tässä ruotsalaisten hovitoimittajien vinkit: prinssi Gabrielin ristiäisten odotetuimmat hetket – Katso suorana klo 12.30 alkaen

Ruotsissa vietetään iltapäivällä prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian pojan ristiäisiä. Yle lähettää tilaisuuden Drottningholmin linnan kirkosta suorana verkkosivuillaan ja Yle Areenassa.

Prinssi Daniel

Suomessa on varsinainen prinssien kokoontumisajo: Williamin lisäksi Helsingissä nähdään Ruotsin Daniel ja Hollannin Constantijn

Kruununprinsessa Victorian suosittu puoliso pyrkii edistämään yrittäjyyskulttuuria, jossa riskinotto ja epäonnistuminen on sallittua.

Goreyn kylä Jerseyssä.

Paratiisin paperit vetivät päivänvaloon kuningattaren miljoonasijoitukset ja prinsessa Victorian häämatkan, mutta muuttaako tietovuoto mitään?

Ruotsissa Paratiisin paperit saattavat johtaa jopa lakimuutoksiin. Britannia tuskin kiirehtii tilkkimään verotuksensa porsaanreikiä. Yhdysvalloissa paljastukset kiinnittivät huomion kauppaministerin miljooniin.

Victoria ja Daniel

Toimittajalta: Veronkiertopaljastus ei hetkauta Ruotsin kuningashuonetta

Kohu prinsessa Victorian häämatkan kytkennästä veronkiertoon tuntuu vaimenevan Ruotsissa ennen kuin se alkoikaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle