Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Matti Mörttinen

Matti Mörttisen kolumni: Eurooppa on muutakin kuin kokoomus

EU:n isojen hankkeiden edessä ovat suuret puolueet sekoilleet enemmän ja vähemmän. “Jaa, ei, tyhjää” -pompottelu oli kokoomuslaista jatkoa keskustan reunaehdoille, ay-liikkeen europuskureille ja demarien Kreikka-vakuuksille, kirjoittaa Mörttinen. Kolumnin voi myös kuunnella.

Nadia Calvino istuu yksin Espanjan parlamentin penkissä.

Nouseeko euroryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen – puheenjohtaja valitaan torstaina

Ehdolla ovat Espanjan, Luxemburgin ja Irlannin valtiovarainministerit.

Susanna Turunen, Bryssel

Eurooppa-kirje: Englanniksi kommunikoivia kaloja brittivesillä ja natsipelleilyä Belgiassa

Saat Euroopan unionin sisäpiirijutut kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

Britit protestoivat EU-parlamentissa

EU-parlamentti kokoontui ensimmäistä kertaa vaalien jälkeen: britit pistivät show'n pystyyn ja perussuomalaiset jäivät istumaan EU-hymnin ajaksi

Huomion salissa veivät brexitiä kannattavien selänkääntö EU:n tunnuskappaleelle sekä brexitiä vastustavien keltaiset paidat.

Manfred Weber puhui EPP:n puoluekokouksessa Helsingissä.

Welt: Manfred Weberistä ei tule EU-komission puheenjohtajaa

Asiasta sopivat G20-maiden kokoukseen Japanin Osakassa osallistuvat EU-maiden päämiehet perjantaina iltapäivällä.

Ehdokkaat lavalla.

EU:n kärkiehdokkaiden tentti: Studioraadilta paras arvosana sosiaalidemokraattien Frans Timmermansille – Lue kooste liveanalyysistä

Ehdokkaiden keskustelua kommentoi suorana verkossa poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen.

EU-parlamentin rakennus Brysselissä.

EU-vaalien kärkiehdokkaat esittäytyvät suuressa vaalitentissä – Yksi heistä voi nousta komission johtoon

Vaalitentti nähdään kaikissa EU-maissa. Yksi juontajista on Ylen Pariisin-toimittaja Annastiina Heikkilä.

Anna Karismo.

Eurooppa-kirje: Opiskelijoille ehdotetaan 15 000 euron lainaa, futisseuran tiukka linja yllätti ja uudelleensyntymä Ranskassa

Nyt voit saada Euroopan unionin sisäpiirijutut kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen uuden Eurooppa-uutiskirjeen.

Hassan Rouhani,  Recep Tayyip Erdogan ja Vladimir Putin.

Turkki haluaa jatkaa neuvotteluita EU-jäsenyydestä – tuomitsee Euroopan parlamentissa valmisteltavan mietinnön

Parlamentin ulkoasianvaliokunta hyväksyi mietinnön, jossa vaaditaan Turkin EU-jäsenyysneuvotteluiden keskeyttämistä.

Torstai 8.11.2018 (radio)

Eurooppalainen EPP-puolueryhmä on pitänyt kokouksen Helsingissä. Vuoden isä -palkinnot on jaettu. SDP on suosituin puolue Ylen kyselyssä. Saksalainen bändi Rammstein esiintyy ensi kesänä Tampereella.

Alexander Stubb

Finland’s ex-PM Stubb loses nomination to EU Commission top job

Former Finnish premier Alexander Stubb was considered an underdog going up against current European People’s Party head Manfred Weber.

Polsii turvaa messukeskuksessa pidettävää konferenssia.

EU-oikeiston kokous poikkeus säännöstä – helsinkiläiset ja muut veronmaksajat välttävät miljoonakustannukset

Suurin menoerä ulkopuolisille on Helsingin kokousvieraille tarjoiltava illallinen seisovasta pöydästä.

Stubb ja Weber vaaliväittelyssä - kummasta tulee ehdokas EU-komission johtoon?

Kumman Eurooppa-idea vetoaa paremmin? Katso suorana Stubbin ja Weberin keskustelu kello 19.30

EU-komission puheenjohtajaksi tähtäävät Alexander Stubb ja Manfred Weber kohtaavat yhden ainoan kerran "väittelyssä".

Alexander Stubb ja Manfred Weber.

Finland’s Stubb vies for nomination as EU Commission chair

Members of Europe’s conservative political parties began gathering in Helsinki Wednesday to nominate a candidate for chairmanship of the European Commission.

Alexander Stubb korjaa kravattiaan noustessaan auton takapenkiltä.

Stubb announces European Commission presidential bid

Former Finnish PM Alexander Stubb is seeking the EU’s highest post.

Alexander Stubb

Stubb astuu tänään parrasvaloihin Strasbourgissa

Suomalainen lähtee todennäköisesti haastamaan saksalaista Manfred Weberia EPP:n kärkiehdokkuudesta.

Jyrki Katainen

Jyrki Katainen leaves Brussels, wife seeks political role

The former Finnish prime minster is bowing out of public life while his wife says she she will now run for office in Finland.

Jyrki Katainen

Analyysi: Kataista povataan jopa EU-komission johtoon – hän itse miettii, "mikä muu kuin politiikka voisi sytyttää"

Suuret EU-puolueet pohtivat jo kärkiehdokkaitaan kesän 2019 EU-vaaleihin. Jyrki Kataisen nimi mainitaan veikkauksissa. Samalla kasvaa paine valita Suomen komissaariksi ensimmäistä kertaa nainen, kirjoittaa toimittaja Heli Suominen.

Manfred Weber.

EPP:n puheenjohtaja Weber Ylen Haloo Eurooppa -podcastissa: Rakennetaan yhteinen eurooppalainen armeija

Ylen Haloo Eurooppa -podcastien sarjassa Manfred Weber, europarlamentin suurimman puolueryhmän, keskustaoikeistolaisen EPP:n puheenjohtaja visioi eurooppalaisia joukkoja EU-lipun alle.

Mielenosoittajat puolustivat George Sorosin perustamaa Central European Universitya Budapestissä Unkarissa 4. huhtikuuta 2017.

EPP: Unkarin Orban lupasi myöntyä EU-vaatimuksiin akateemisesta vapaudesta

Euroopan komissio aloitti huhtikuussa rikkomusmenettelyn Unkaria vastaan yliopistolain takia. Pääministerin mukaan yliopistoa ei aiota sulkea.

Helga Stevens lähikuvassa pitämässä viittomakielistä puhetta Euroopan parlamentissa.

EU:n parlamentin puheenjohtajaksi ehdolla ollut kuuro arvosteli unionin nykytilaa – sai kolmanneksi eniten ääniä

ECR-ryhmän ehdokkaana vaalissa ollut Stevens piti ennen vaalia voimakkaan puheenvuoron EU:n hyvä veli -verkostoja vastaan.

Antonio Tajani.

Lehmänkauppoja ja neljä äänestystä – Keskustaoikeiston ehdokas lopulta EU-parlamentin puhemieheksi

Parlamentin uusi puhemies on italialainen Antonio Tajani. EU:n kolmea tärkeintä instituutiota johtaa nyt EPP-ryhmän edustaja.

Mielenosoittajien joukko juoksee tiheässä vesisumussa  märällä kadulla.

Euroopan parlamentissa vedotaan Turkin EU-neuvottelujen jäädyttämiseksi

Parlamentin isot ryhmät haluavat lähettää Turkille viestin ihmisoikeusloukkausten takia. Asiasta äänestetään torstaina.

Manfred Weber

Euroopan konservatiivien johtaja Ylelle: Turkista ei voi tulla EU-jäsentä nykylinjalla

Europarlamentin suurimman ryhmän EPP:n johtaja Manfred Weber on huolissaan toimittajien ja oppositiopoliitikkojen pidätyksistä Turkissa.

Big Ben kuvattuna Lontoossa 22. kesäkuuta 2016.

Unioni menettää markkinahenkisen vastarannan kiisken

Britannia on viime vuosina harannut EU:ssa vastaan enemmän kuin mikään muu jäsenmaa. Britit ovat myös ajaneet sääntelyn purkamista ja unionin rahankäytön hillitsemistä.

EU-parlamentti koolla istuntosalissa.

Enemmistö Suomen europarlamentaarikoista harmissaan, osa hykertelee tyytyväisenä

Brysselissä ei odotettu, että valtaosa briteistä haluaisi lähteä Euroopan unionista.

Pirkko Ruohonen-Lerner, Perussuomalaiset

Pirkko Ruohonen-Lerner: Vuosi meppinä

Napin painaminen itsessään ei tietenkään paljoa rasita, mutta Suomen edun selvittäminen on monesti kovaa työtä, kirjoittaa europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner kolumnissaan Yle Rovaniemelle.

Hyväntuulinen Nigel Farage puhuu Jean-Claude Junckerille.

Mepit opastivat brittejä: Ei tarkoittaa ei

Europarlamentti keskusteli ensi kertaa viime viikolla solmitusta sopimuksesta, jolla koetetaan estää Britannian EU-ero. Keskustaoikeistolaisen EPP:n ryhmänjohtajan mukaan uutta neuvottelukierrosta britit eivät enää saa, vaan kansanäänestyksen ei merkitsee todella eroa.

Iso-Britannian lippu jonka takana pitkä rivi Eu-lippuja Brysselissä.

Suomen mepit: Pidetään britit unionissa – mutta unionin perusperiaatteita ei myydä

Suomen europarlamentaarikot ovat valmiita poikkeuksiin, koska Iso-Britannia on tärkeä jäsenmaa. EU:n perusperiaatteita ei heidän mukaansa kuitenkaan saa mennä vesittämään. Yle kysyi mepeiltä, miten he suhtautuvat brittien vaatimuksiin.

Puolan pääministeri Beata Szydło puhumassa Euroopan parlamentissa Strasbourgissa tiistaina.

Europarlamentin liberaalit Puolan pääministerille: Viette Puolaa itään

Puolan pääministeri vetosi hallituksen oikeuteen tehdä päätöksiä ja vakuutti, ettei se ole jättämässä eurooppalaisia arvoja.

Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz (vas) tervehti Puolan pääministeri Beata Szydłoa, joka tuli parlamentin kuultavaksi Strasbourgiin.

Rikkooko Puola EU:n perusperiaatteita? Europarlamentti tenttaa Puolan pääministeriä

Saksalaiset aikovat istua salissa hiljaa, jotta eivät kärjistäisi tilannetta. Euroopan konservatiivit puolustavat Puolaa, muut poliittiset ryhmät ovat huolissaan.

Jyrki Katainen Haloo Eurooppa -ohjelmassa.

Jyrki Katainen valittiin EPP:n varapuheenjohtajaksi

Katainen on aiemminkin toiminut EPP:n varapuheenjohtajana vuosina 2006–2012.

Europarlamentin S&D-ryhmän varapuheenjohtaja Knut Fleckenstein.

Europarlamentin sosialistiryhmä Venäjä-pakotteista: "Mustaa listaa lyhennettävä"

S&D-ryhmä haluaa purkaa Venäjän duuman jäsenten matkustuskiellot. Euroedustaja Liisa Jaakonsaari valittelee, että Moskovan ja Strasbourgin parlamentaarikot eivät voi keskustella keskenään.

Jyrki Katainen

Katainen ehdolla Euroopan kansanpuolueen EPP:n varapuheenjohtajaksi

EPP:n puheenjohtajisto valitaan Madridissa 22.10.2015.

Lapset kiipeilivät pakolaiskeskuksen aidalla Hampurissa, Saksassa 16. syyskuuta.

Euroopassa vastustetaan maahanmuuttoa erilaisista syistä – raha ei ratkaise

Euroopan maahanmuuttokriittiset puolueet eivät ole yhdestä puusta veistettyjä. Mukaan mahtuu populistisia yrittäjiä ja uusfasistisia liikkeitä.

Turvapaikanhakijoita nousemassa junaan Budapestin päärautatieasemalla.

Suomalaismepit: Pakolaiskriisi räjähti käsiin ja jatkuu vuosia

Harva hyväksyisi jäsenmaille sitovat turvapaikanhakijakiintiöt. Keskustalaisen Hannu Takkulan mielestä EU:n meripelastus on kiihdyttänyt Eurooppaan pyrkimistä.

Ranskan kansallisrintaman johtaja Marine Le Pen puhujalavalla kädet levitettyinä

Ranskan Le Pen: Europarlamenttiin tulee uusi EU-skeptikkojen ryhmä

Jyrkän eurokriittiseen ryhmään ovat lähdössä ainakin Ranskan Kansallinen rintama, Hollannin Vapauspuolue, Italian Pohjoisen liitto, Itävallan vapauspuolue ja Belgian Vlaams Belang. Viralliset poliittiset ryhmät saavat europarlamentissa enemmän puheenvuoroja ja taloudellista tukea.

Viron entinen ulkoministeri suljettiin Facebookista rasististen kommenttien takia

Kristiina Ojulandin mielestä valkoiset eurooppalaiset ovat vaarassa hävitä maailmanhistoriasta Afrikan pakolaisten vuoksi.

Heidi Hautala

Venäjän mustalle listalle joutunut Heidi Hautala: En ole yllättynyt

Venäjä on asettanut uusia vastapakotteita EU-maille: niin sanotulle mustalle listalle on nostettu EU-maiden poliitikkoja, joita ei enää jatkossa päästetä Venäjälle. Listalla on europarlamentaarikko Heidi Hautala.

 EU-komissaari Cecilia Malmströmin.

Europarlamentista vihreää valoa TTIP-neuvotteluille

Valiokunta päätyi sekavaan kompromissiin, miten investoijien ja valtioiden riidat pitäisi ratkaista. Meppien mielestä komissio on kuitenkin menossa oikeaan suuntaan.

Kuvassa havainnollistetaan kesäaikaan siirtyminen kellon viisarein. Kello kolmelta aamuyöllä kelloja siirretään tunnin verran eteenpäin.

Suomessa siirryttiin kesäaikaan

Suomessa ja muissa EU-maissa siirretään kelloja sunnuntaina aamuyöllä kello kolmelta tunnilla eteenpäin.

Kuvassa havainnollistetaan kesäaikaan siirtyminen kellon viisarein. Kello kolmelta aamuyöllä kelloja siirretään tunnin verran eteenpäin.

Kesä lähestyy - kelloa siirretään ensi yönä

Suomessa ja muissa EU-maissa siirretään kelloja sunnuntaina aamuyöllä tunnilla eteenpäin.

Euroopan parlamentin rakennus Brysselissä.

Europarlamentti evakuoitiin pommiepäilyn takia

Epäilykset herätti rakennuksen lähellä ollut auto, mutta sieltä ei löytynyt pommia. Ilapäivällä tilanne oli ohi ja työntekijät palasivat rakennukseen, twiittaa EPP-ryhmän lehdistöedustaja Pete Pakarinen.

Europarlamentaarikot Merja Kyllönen, Heidi Hautala, Paavo Väyrynen, Liisa Jaakonsaari ja Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston lehdistötilaisuudessa Helsingissä 21. marraskuuta 2014.

Vasemmisto ei aio osallistua Junckerin kaatoyritykseen

Merja Kyllönen (vas.) äänestää tyhjää torstaina, kun Jean-Claude Junckerin komission luottamus punnitaan europarlamentissa. ECR-ryhmän Sampo Terho (ps.) haluaa puolestaan kaataa Junckerin historiallisessa äänestyksessä.

EU-parlamentissa vaaditaan Junckeria kuultavaksi

Poliittinen paine Junckeria kohtaan kasvaa. Komissio selvittää Luxemburgin veroskandaalia parlamentille tänään. Junckerin komission johtoon valinnut europarlamentti haluaa lisää tietoa.

George H. W. Bush saa eurooppalaisen mitalin

Yhdysvaltojen entiselle presidentille myönnetään Robert Schumanin nimeä kantava palkinto. Aiemmin mitali on myönnetty muun muassa paavi Johannes Paavali II:lle.

Nigel Farage.

Kovaäänisten eurokriitikoiden ryhmän taru ei loppunutkaan – "Huhut kuolemastamme vahvasti liioiteltuja"

Brittieuroparlamentaarikko Nigel Farage sanoo houkutelleensa joukkoihinsa puolalaisen europarlamentaarikon. Näin ryhmä on taas europarlamentin vaatimusten mukainen.

Ukipin johtaja Nigel Farage tiedotustilaisuudessa europarlamenttivaalien jälkeen.

Euroänkyröiden europarlamenttiryhmä hajosi

Latvialaisen europarlamentaarikon erottua EU-kriittinen EFDD ei täytä enää europarlamenttiryhmälle asetettuja vaatimuksia.

Manfred Weber

Weber: Komission on pakko onnistua

Euroopan kansanpuolueen ryhmäpuheenjohtaja sanoo Ylen haastattelussa, että komissiossa oikeistopuolue EPP:n ja sosiaalidemokraattien on tehtävä yhteistyötä, jotta komissio pysyy pystyssä. Slovenian Bratušekin eroa Weber pitää hyvänä uutisena.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle