Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jan Müür on yksi Põltsamaan lukion toisen luokan opiskelijoista, jotka ovat valinneet kyberpuolustuksen. Käynnissä lennokkitunti.

Virolaislukio opettaa kyberpuolustusta – "Näitä opiskelijoita ei juoksuhautoihin laiteta"

Suosittu kyberpuolustuskurssi on ainoa laatuaan. Viron kyberpuolustusvoimat odottaa jo nuoria palvelukseen.

Uutisvideot: Ulla-Maija Määttänen

Ylen pitkäaikainen toimittaja ja Baltian-kirjeenvaihtaja Ulla-Maija Määttänen on kuollut

Ulla-Maija Määttänen toimi Ylen kirjeenvaihtajana Tallinnassa Viron itsenäistymisen aikoihin 1990-luvulla.

Arctic Sea merellä.

Arctic Sea –laivan kaappauksesta syytetty virolaispoliitikko MOT:lle: kyse oli Venäjän info-sodasta

Maanantain MOT:ssa kuullaan aiemmin julkistamattomia Arctic Sea -alukselta soitettuja autenttisia kiristyspuheluita. Yhden niistä voit kuunnella tämän jutun lopusta.

Toimittaja Anna Laine

Anna Laine: Mantan takamus

Monikaan ei taida enää muistaa, että Finlandia-talon naapurissa sijaitseva Urho Kekkosen muistomerkki herätti paheksunnan ja huolen siitä, että taideteokseen liittyvään vesialtaaseen voi hukkua. Niinpä altaan reunaan kiinnitettiin pienet uimatikkaat. Sen jälkeen teos on saanut uinailla Hakasalmen puistossa ilman hämminkiä. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Anna Laine patsaiden äärellä.

Patriarkka Kirill vapautti kyyhkysen jumalanpalveluksen jälkeen.

Patriarkka Kirill vierailee Virossa

Kolmipäiväisen matkan aikana Venäjän ortodoksisen kirkon päämies laskee kukat Tallinnan pronssisoturipatsaalle ja tapaa maan pääministerin.

Kuvassa johtoja ja lasin kautta heijastuvat henkilön kädet näppäimistöllä.

Suomi menestyy tietoturvallisuudessa

Suomi on saanut hyvän arvosanan kansainvälistä tietoturvallisuutta koskeneessa tutkimuksessa. Amerikkalaisen McAfee-tietotekniikkayhtiön tutkimuksessa Suomi kuuluu parhaiten turvattuihin maihin Ruotsin ja Israelin ohella.

Nettisivun osa.

Uutinen suomalaisesta natsipuolueesta leviää Venäjällä

Uutinen kansallissosialistisen puolueen perustamisesta Suomessa herättää kiinnostusta myös venäläisillä uutissivustoilla. YLE Uutisten maanantaina julkaisemaa uutista on siteerannut ainakin uutistoimisto Interfax, jonka uutinen on julkaistu useilla venäjänkielisillä internetin uutissivustoilla.

sanomalehdessä näkyviä sitaatteja

Aamun lehdet

Itärajan ja iranilaistutkijan mysteerit hämmentävät aamun lehtiä.

Pronssisotilas Tallinnassa

Kohutaiteilija: Viron patsaskiistat yksinkertaistavat todellisuutta

Virolainen taiteilija Kristina Norman syyttää maansa tiedotusvälineitä yrityksestä muokata virolaisten käsitystä maan menneisyydestä. Norman on omissa teoksissaan kritisoinut tallinnalaisiin patsaisiin liittynyttä keskustelua.

Viron ja Venäjän välillä uusi diplomaattikiista

Viron ja Venäjän suhteet ovat kärsineet uuden kolhun Venäjän päätettyä karkottaa Viron Pietarin-konsulin. Venäjän mukaan kyseessä on vastatoimi Viron päätökselle torjua Venäjän ehdokas uudeksi konsuliksi Narvan kaupungissa Viron koillisrajalla.

Häkämies aloittaisi kyber-yhteistyön Naton kanssa

Puolustusministeri Jyri Häkämies suosittaa tuoreessa Ruotuväki-lehdessä, että Suomen pitäisi alkaa tehdä yhteistyötä Naton verkkopuolustuksen kanssa. Suomelle on tarjottu mahdollisuutta osallistua koulutusyhteistyöhön.

Häkämies aloittaisi kyber-yhteistyön Naton kanssa

Puolustusministeri Jyri Häkämies suosittaa tuoreessa Ruotuväki-lehdessä, että Suomen pitäisi alkaa tehtä yhteistyötä Naton verkkopuolustuksen kanssa. Suomelle on tarjottu mahdollisuutta osallistua koulutusyhteistyöhön.

Johan Bäckmanilta kiellettiin pääsy Viroon

Viron rajavartiolaitos on käännyttänyt maahan yrittäneen dosentti Johan Bäckmanin takaisin Suomeen. Maan ulkoministeriö kertoo YLE Uutisille, että Bäckmanin nimi on listalla, jolla oleville henkilöille on annettu väliaikainen matkustuskielto.

Pronssisotilas Tallinnassa

Kreml junaili pronssipatsaskiistan aikaisen hakkerioperaation

Venäjän hallituksen tukema nuorisojärjestö Nashi eli "meikäläiset" sanoo kaataneensa Viron hallituksen internet-sivut kahden vuoden takaisen pronssipatsaskiistan aikana.

Dosentti Bäckman oikeustoimiin avoimen kirjeen vuoksi

Helsingin yliopiston dosentti Johan Bäckman ryhtyy oikeustoimiin häntä vastaan suunnatun avoimen kirjeen vuoksi. Joukko suomalaisia ja virolaisia kulttuurivaikuttajia, tutkijoita, toimittajia ja poliitikkoja lähetti Helsingin yliopistolle kirjeen Bäckmanin Tallinnan pronssisoturikiistaa käsittelevän kirjan vuoksi.

Neuvostomonumentteja irrotettiin taas Tallinnan katukuvasta

Virossa on jälleen siirretty neuvostoaikaisia muistomerkkejä kohun saattelemana. Tunnettu äärioikeistolainen vaikuttaja Jüri Liim irrotutti nostokurjella kaksi Tallinnaan sijoitettua monumenttia, jotka kuljetettiin torstaina samantien Viron Historialliselle museolle.

Neuvostomonumentteja irrotettiin taas Tallinnan katukuvasta

Virossa on jälleen siirretty neuvostoaikaisia muistomerkkejä kohun saattelemana.

Virossa ehdollinen tuomio pronssipatsaan puolustajalle

Virossa oikeus on antanut ehdollisen tuomion venäläiselle mielenosoittajalle Tallinnan viime kevään pronssisoturipatsaan siirrosta puhjenneiden mellakoiden vuoksi.

Päivittäinen laivaliikenne Kotkan ja Sillamäen välillä päättyy

Kotka - Sillamäe -laivalinja lopettaa toimintansa tämän viikon lopussa. Perjantaina reitillä kulkee viimeisen kerran matkustusalus. Laivayhteys lopetetaan kannattamattomana.

Viroa vastaan protestoinut nälkälakkolainen sairaalaan Venäjällä

Venäjällä nuorisojärjestö Nashin syömälakossa oleva aktivisti on viety sairaalaan. Nashi -järjestön jäsen Konstantin Goloskokov on ollut viime viikosta asti syömälakossa Viron Moskovan lähetystön edessä, koska Viro ei ole myöntänyt hänelle viisumia.

Pronssisoturi-mellakointi johtanut syyteharkintaan

Virossa neljä henkilöä on joutumassa syytteeseen viime kevään Pronssisoturi-mellakoiden järjestämisestä. Syytteet uhkaavat neljää vironvenäläisen Yövartio-liikkeen keulahahmoa.

Moskovassa osoitettiin mieltä Viron lähetystön luona

Viron lähetystön edessä Moskovassa järjestettiin illalla mielenosoitus, jossa muistettiin fasismin uhreja. Lähetystön eteen kokoontui runsaan 30:n nuoren joukko, joka koostui kremlinmielisestä nuortenjärjestöstä Nuoresta Kaartista sekä opiskeljoista Moskovan eri yliopistoista.

Suomalaisten Viron-matkailu vähentynyt

Suomalaisten into Viron-matkailuun näyttää laantuneen. Suomesta Viroon tehtyjen matkojen määrä on vähentynyt koko 2000-luvun ajan. Tänä keväänä matkustajamäärät ovat vähentyneet jo noin 10 prosenttia.

Suomalaisten matkat Viroon vähenivät

Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä väheni Virossa toukokuussa. Erityisesti vähenivät suomalaisten ja venäläisten turistien vierailut.

Tallinnassa haudattiin neuvostosotilaiden jäänteitä

Kahdeksan neuvostosotilaan jäänteet on haudattu uudelleen Tallinnassa. Uusi hautapaikka on Viron puolustusvoimien hautausmaalla, jonne kiistelty pronssisoturipatsas siirrettiin huhtikuun lopussa.

Selvitysmiehet selvittämään Suomen ja Viron yhteistyötä

Suomi ja Viro ovat nimittäneet selvitysmiehet tarkastelemaan maiden suhteiden kehittämistä. Asiasta kerrottiin Viron pääministeri Andrus Ansipin tavattua pääministeri Matti Vanhasen Helsingissä.

Kukkia tulvii yhä pronssisoturipatsaalle

Tallinnassa kukkien määrä kiistellyn pronssisotilaspatsaan luona lisääntyy edelleen. Vironvenäläisten virta patsaalle on jatkunut vuolaana keskiviikon voitonpäivän juhlallisuuksien jälkeen ja paikalle on myös tuotu tuhansia kukkia.

Viron nettisivuhyökkäys hiipunut

Viron hallituksen Internet-sivuja tukkinut hyökkäys on hiipunut viikonlopun aikana.

Pronssisoturin vanhalta paikalta löytyi hauta

Tallinnan kiistellyn pronssisoturin entisiltä sijoilta on löydetty kahdentoista neuvostosotilaan hauta.

Lukijakommentteja Tallinnan tapahtumista

YLE Uutisten lukijat ovat kommentoineet muun muassa Tallinnan tapahtumia ja tunnelmia.

Viron vaalien vankkurit ulkomailta

Virossa puolueet ovat kampanjoineet kalliisti ja ulkomaisen vetoavun avulla sunnuntaisten parlamenttivaalien alla. Päähallituspuolueiden tukijat tulevat lännestä tai idästä. Silti vaalit eivät näy katukuvassa. Mainonta on kielletty ulkomainoskiellolla, joten lehdet pursuavat mainoksia.