Uusimmat artikkelit
Turun hallitus linjasi Varissuon koulun palaavan kotilähiöönsä väistötilavaiheen jälkeen
Pysyvät perusopetuksen tilat järjestetään Varissuolla yhteistyössä Normaalikoulun kanssa tai kaupungin omana palveluna.
Varissuon koulun oppilaille aiotaan rakentaa väistötilat Pääskyvuoren koulun kentälle
Turun kaupunginhallitus käsittelee asiaa tiistaina. Tällä hetkellä Varissuon koulun oppilaat ovat kahdessa eri toimipisteessä.
Kuusi maahanmuuttajaa lähiöstä kertoo, mikä suomalaisissa on outoa: ”Ihmiset kulkevat pää alaspäin”
Maahanmuuttajien silmissä kantasuomalaisilta löytyy tapoja, jotka huvittavat, ihmetyttävät ja ihastuttavat. Kulttuurieroja löytyy juomatavoista kauppareissuihin.
Turun raitiotie otti harppauksen eteenpäin: seuraavaksi suunnitellaan toteutus
Kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan, että yleissuunnitelma Satama–Varissuo-välillä hyväksytään toteutussuunnittelun pohjaksi.
Turun raitiotien hinta-arvio kipusi 386 miljoonaan – Varissuon päätepysäkki siirtyy Kraatarinkadulle
Kaupunginhallitukselle esitetään ensi maanantaina raitiotien yleissuunnitelman hyväksymistä ja toteutussuunnitteluun siirtymistä.
Varissuo voisi päästä raitiotien siivittämänä eroon ongelmalähiön leimastaan – sujuvat kulkuyhteydet lisäävät lapsiperheiden kiinnostusta
Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen arvioi ratikkareitin varren vetävän puoleensa investointeja ja mittavaa täydennysrakentamista.
Maahanmuuttaja käveli lähiömarketiin ja pyysi töitä – aloitti seuraavana aamuna: ”Se riippuu itsestä, haluaako töitä vai ei”
THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan myös tuttavien kautta työllistyminen on maahanmuuttajilla varsin yleistä. Harva työllistyy TE–toimiston ja yksityisen työnvälityksen kautta.
Rotta käveli kuvaan kesken tuholaistorjujan haastattelun – suuren lähiön asukkaat ilmoittavat rotista viikoittain
Paras tapa torjua rottia on huolehtia jätehuollosta. Myös lintujen ruokinnassa on syytä olla tarkkana.
Yli 40 metrin syvyydestä turkulaislähiön alta löytyy NHL-tähtienkin suitsuttama jää, ja Jari Lucenius on hoitanut sitä 40 vuotta
Väestönsuojaan rakennettu Varissuon jäähalli on yhtä aikaa rakastettu ja pelätty kiekkopyhättö. Muun muassa Artturi Lehkonen sai alkuvauhdin NHL-uralleen Vakkelta.
Tämä lähiö ei ole vieläkään toipunut 1990-luvun lamasta – tutkijan mukaan vastaavia rakenteellisia kasaumia ei saisi kehittyä
Kaupunginosien eriytyminen aiheuttaa ongelmia esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Erikoistutkija Jarkko Rasinkangas näkee, että niihin pitäisi puuttua valtakunnallisesti.
SDP ei heitä kapuloita Turun raitiotien rattaisiin
Demarien kunnallisjärjestön edustajisto päätti sunnuntain kokouksessaan hyväksyä, että raitiotien suunnittelua jatketaan.
Vietämme viikon Turun Varissuolla – mistä meidän pitäisi tehdä juttu?
Yle kiertää syksyn aikana kymmenessä lähiössä eri puolilla Suomea. Lähiöviikkojen loppusuoralla on vuorossa Turun Varissuo.
16-vuotiasta epäillään tapon yrityksestä Turussa – ryöstö muuttui puukotukseksi
Turussa Varissuolla kesäkuussa tapahtunut vakava väkivallanteko etenee syyteharkintaan.
Turun Varissuolla tekstiilipesulassa syttyi tuleen mankeli – palo on saatu sammutettua
Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen kello 14.40
Marko Juntunen seikkaili Samoalla ennen kuin arabimaailman tutkimus vei mukanaan
Kulttuuriantropologin työssään Marko Juntunen opiskeli ystäviensä avulla marokonarabiaa ja yliopistoissa Arabimaiden kirjakieltä. Islamin tutkimuksensa ansiosta Juntunen on kysytty kommentaattori.
Varissuon koulun kuntotutkimus valmistui – pahimmat vauriot ovat liikuntasalissa
Päätös koulun siirtymisestä väistötiloihin on tehty jo aikaisemmin.
Alaikäinen nuori pahoinpiteli miehen sairaalakuntoon Turun Varissuolla – epäillään myös ryöstöstä
Lounais-Suomen poliisin mukaan epäilty törkeä ryöstö ja törkeä pahoinpitely tapahtuivat sunnuntaina iltapäivällä Turun Varissuolla.
Turku löysi Jäkärlän lapsille kerhotilat lähempää
Alaluokkalaisten iltapäivätoiminta on tarkoitus sijoittaa alueen liikuntahalliin.
Turun valtuusto ei pääse ottamaan kantaa koulujen väistötilakiistaan – listalta jäi uupumaan neljä nimeä
Allekirjoituksia keränneen Jarmo Laivorannan mukaan paine osassa valtuustoryhmiä on niin kova, että kaikki soraäänet halutaan vaimentaa. Nimienkeruusta on siten luovuttu.
Turun ratikka maksaisi noin 370 miljoonaa euroa – päätös investoinnista vasta kuntavaalien jälkeen
Ensimmäisenä rakennettaisiin Varissuolta kaupungin keskustan kautta satamaan kulkeva reitti. Sillä olisi pituutta noin 11 kilometriä.
Turku uusii ulkovalaistusta eri puolella kaupunkia
Uudet led-valot ovat vanhoja tehokkaampia, ja valaisinpylväitä tarvitaan vähemmän.
Huoltajat haluavat tunteita kuumentaneet koulujen väistötilaratkaisut valtuustoon – ex-kansanedustaja pitää Turun päätöstä puutteellisena
Heli Paasio olisi kaivannut vuoropuhelua, vaihtoehtoja sekä oppilaiden, opettajien ja huoltajien osallistamista. Nyt se jäi hänen mielestään kunnolla tekemättä.
Turun kaupunginhallitus hylkäsi Jäkärlän ja Varissuon koulujen väistötilavalitukset – TS: asia halutaan valtuuston päätettäväksi
Koulujen väistötilat ovat kuumentaneet tunteita Turussa kevään aikana.
Kireä aikataulu heikensi vanhemmille suunnattua viestintää – sisäilmaongelmat pakottivat Turun toimimaan nopeasti Jäkärlän ja Varissuon koulujen evakkopäätöksissä
Osa vanhemmista toivoo, että periaatepäätöstä koulujen väistötilaratkaisuista tarkasteltaisiin vielä uudemman kerran. Toimitilapäällikkö Pauliina Karjalaisen mukaan korvaavia tiloja ei olisi ensi syksyksi tarjolla.
Jäkärlän koulu siirtyy väistöön Kärsämäkeen – Turun kaupunginhallitus: Uusi koulu on oltava valmis Jäkärlässä syksyllä 2026
Koulun siirto kymmenen kilometrin päähän Kärsämäkeen on herättänyt vastustusta jäkärläläisissä vanhemmissa.
Varissuolla koululaisetkin kantavat taakkaa ongelmalähiön maineesta – Turun pormestari puuttuisi alueen eriytymiseen purkamalla vuokrataloja
Varissuosta on puhuttu ongelmalähiönä jo vuosikymmeniä, mutta sen asukkaat ovat tyytyväisiä asuinalueeseensa. Ylen koulukone pullautti lähiön erityispiirteet jälleen kerran julkisuuteen.
Varissuon neuvola avautuu väistötiloissa läheisessä liikekeskuksessa
Vanhat terveysaseman tilat kärsivät sisäilmaongelmista.
Keittiö kärähti Varissuolla myöhään maanantai-iltana – savu levisi rappukäytävään
Ensihoito tarkasti rappukäytävän asuntojen asukkaat. Vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin.
Varissuon kirjasto remontoidaan – kirjasto sulkee ovensa jouluna ja avaa vasta keväällä
Turun Varissuolla sijaitseva lähikirjasto sulkee ovensa 24.12. Kirjastossa tehdään laaja katto-, lattia- ja valaistusremontti.
Turku lähti mukaan nettivillitykseen, jossa kaupunginosat saavat englanninkieliset nimet – miltä kuulostaa Virgin Hazard tai Crowswamp?
Helsingin kaupunkiympäristö aloitti viestipalvelu Twitterissä villitykseksi levinneen trendin, kun julkaisi Helsingin kaupunginosat englanninkielisillä nimillä.
Fölin bussi syttyi palamaan Turun Varissuolla – kuljettaja sai palon hallintaan
Kuljettaja huomasi päätepysäkillä ollessaan palon bussin moottoritilassa.
Varissuon terveysasema muuttaa tulevana viikonloppuna väistötiloihin Kupittaalle
Myös neuvola ja hammashoitola siirtyvät myöhemmin väistötiloihin. Muuttojen tarkat ajankohdat eivät ole vielä selvillä.
Poliisi etsi kadonnutta henkilöä Turun Varissuon alueella – sivullinen löysi kadonneen
Etsintään osallistui myös rajavartiolaitoksen helikopteri.
Turun kansainväliselle koululle löytyi paikka Kupittaan Tiedepuistosta
Koulun siirrosta pois Varissuolta on puhuttu vuosikausia. Koulun kokoa halutaan kasvattaa ja saada se lähemmäs Turun keskustaa.
Patja paloi parvekkeella Varissuolla – savua hengittäneet kävivät tarkastuksessa
Hälytys Päivännousevanpolulle tuli hieman ennen iltapäiväneljää.
Ruoka-avun tarve kasvaa, mutta lahjoittajista on pulaa – ruokajaosta vastaava: "Jossain vaiheessa joudumme käännyttämään ihmisiä pois"
Esimerkiksi Turussa avun tarve on lisääntynyt vuodessa viidenneksellä. Taloudellinen epävarmuus on lisääntynyt, ja myös ukrainalaisia pakolaisia on saapunut ruokajonoihin.
Turun raitiotien tarkemmat reittivaihtoehdot valmistuivat – katso mistä kiskot kulkisivat
Raitiotie voisi kulkea Tuomiokirkon ohi Uudenmaankatua pitkin, tai Tuomiokirkontorin läpi. Varissuolla päätepysäkki voisi olla useammassa eri kohdassa. Ydinkeskustassa vaihtoehtoina on koukkaus tai sivuraide matkakeskuksen kautta.
Rullaportaiden huoltotöissä kärähti Varissuolla – pelastuslaitos kävi paikalla
Pelastuslaitos sai hälytyksen Turussa Varissuon liikekeskukseen ennen iltapäiväkahta. Rullaportaiden huoltotyöstä aiheutui pientä käryä.
Varissuon huoneistopalossa kuoli kaksi koiraa – asukkaat pakenivat parvekkeen kautta
Pelastuslaitos sai hälytyksen Varissuolle Krööpilänkadulle iltapäivällä kahden jälkeen. Palon epäillään syttyneen keittiöstä.
Turun Varissuolla etsitty mies löytyi kuolleena
Poliisi selvittää asiaa kuolemansyyn tutkintana.
Rajavartiolaitoksen helikopteri avusti poliisia kadonneen henkilön etsinnässä Turun Varissuon alueella
Helikopteri herätti aamun aikana paljon huomiota sosiaalisessa mediassa. Kopteri lensi ainakin Varissuon ja Littoisten ympäristössä.
Varissuon terveysasema siirtyy vuokratiloihin Kupittaalle
Turun kaupunginhallitus päätti tilojen vuokraamisesta. Varissuon terveysasema kärsii sisäilmaongelmista.
Varissuon terveyspalvelut väistötiloihin Kupittaalle – Varisuolle suunnitellaan neuvolapalveluita
Varissuon vanhalla terveysasemalla on ollut sisäilmaongelmia.
Tilapäinen terveysasema puhuttaa Turun Varissuolla
Turun kaupunginhallitukselle esitetään väliaikaisia tiloja Kupittaalta, viiden kilometrin päässä Varissuolta.
Turun Perussuomalaisten entiselle puheenjohtajalle sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Jyrki Åland julkaisi verkossa maahanmuuttajia koskevia videoita. Syyttäjä katsoi, etteivät solvaavat videot kuulu sananvapauden suojan piiriin ja oikeus päätyi samaan.

Turku sai mojovan valtionavustuksen – tarkoituksena vähentää koulujen eriarvoistumista
Kaikkiaan tukea myönnettiin 1,2 miljoonaa euroa yhdeksälle eri kaupungille tai kunnalle. Turku sai tukea kolmanneksi eniten.
Reseptien uusiminen takkuaa Turussa – apuun tulossa reseptiklinikka
Itsenäisyyspäivän jälkeen avautuva reseptiklinikka tekee uusinnat, jotta ylikuormittuneet lääkärit pääsevät keskittymään potilastyöhön.
Kerrostaloasunnon vaatekomerossa syttyi tulipalo Turun Varissuolla – äiti ja kolme lasta pääsivät asunnosta ulos
Turun Varissuolla syttyi tulipalo torstaina aamupäivällä. Pelastuslaitokselta tulipaloa sammutti kaikkiaan seitsemän yksikköä.
Mielenterveys- ja päihdepalvelujen kynnystä on madallettu Turussa – johtaja: "Sanoisin jopa, että meille pääsee ilman kynnystä"
Palvelupiste Palmikosta, Turun Varissuolta, saa apua ilman erillistä lähetettä tai ajanvarausta. Tavoitteena on tarjota varhaista tukea täysi-ikäisille turkulaisille.

Turun lähiöissä leviää Tiktok-haaste nuorten keskuudessa – poliisi kirjannut jo rikosilmoituksen ulko-oviin potkimisista
Poliisi on lisännyt valvontaa Turun Varissuolla ja Lausteella, koska alueella nuoret potkivat asuntojen ulko-ovia sosiaalisen median haasteen takia. Poliisi muistuttaa, että teko on rikos.