Uusimmat artikkelit

Havannassa päästiin rannalle kuukausien tauon jälkeen – katso video Kuubasta, myös Australia avaa kansainvälisiä rajojaan
Australia purkaa tiukan matkustussulun ensi kuussa ja sen kansalaisille sallitaan ulkomaille matkustus. Myös ulkomaalaiset matkustajat pääsevät jälleen ilman poikkeuslupia Australiaan.
Usain Boltilta viiltävää kuittailua kohusprintteri Sha'Carri Richardsonille: "Puhu vähemmän, treenaa enemmän"
Yhdysvaltain Sha'Carri Richardson on ollut yksi kauden puhutuimpia yleisurheilijoita. Hän juoksi 100 metrillä huippuajan 10,72, mutta jäi ulos olympiakisoista kannabiskäryn vuoksi. Richardson on herättänyt huomiota ja närää itsevarmoilla puheillaan.
Haitin surmatun presidentin leski Martine Moïse palasi kotiin – oli hoidettavana Miamissa
Surmattu presidentti Jovenel Moïse on määrä haudata ensi perjantaina. Martine Moïsen tiedettiin palaavan kotiin ennen miehensä hautajaisia.

Jamaikan terveysviranomaiset vahvistavat Usain Boltin koronatartunnan – juhli syntymäpäiväänsä huolettomasti
Usain Boltin syntymäpäiväjuhlat ovat nyt Jamaikan poliisin tutkinnassa.
Espanjan ex-kuningas Juan Carlos ei ole saapunut Dominikaaniseen tasavaltaan, kertoo maahanmuuttovirasto
Juan Carlosin, 82, on raportoitu majailevan sekä Dominikaanisessa tasavallassa että Portugalissa.

Haitin jalkapallossa paljastui järkyttävä tapahtumasarja: liiton pomoa epäillään nuorten pelaajien hyväksikäytöstä Fifan rahoittamassa harjoituskeskuksessa – "He ovat kuin panttivankeja"
Haitin jalkapalloliiton harjoituskeskuksessa pelaajat joutuvat nukkumaan jopa ilman lakanoita, paljastaa The Guardian.

Voimakas maanjäristys Karibianmerellä – tsunamivaroitus annettiin kuuteen maahan, peruttiin aiheettomana
Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut järistyksessä.

Energiakriisistä kärsivä Kuuba uudistaa varovasti hallintoaan – Miguel Díaz-Canel jatkaa presidenttinä
Yhdysvaltain taloussaarto on tiukentunut. Polttoainepula koettelee kuubalaisia.

Ensimmäiset MM-kisat ilman Usain Boltia, ja Jamaikan paletti meni heti täysin sekaisin – järjestääkö pieni ryhmä Dohassa historiallisen vallankumouksen?
Jamaikan yleisurheilussa eletään murroksen aikakautta.

Kommentti: Yleisurheilun MM-kisoissa jysähti sen luokan paukku, että rinnalla kalpeni jopa maailman nopein mies
Jamaika putosi miesten satasella ensi kertaa mitaleilta 16 vuoteen, mutta lauantai-illassa se sai uuden lemmikin, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Atte Husu Dohan Khalifa-stadionilta.

Dorian-myrskyn pelätään yltyvän hurrikaaniksi
Viimeksi kaksi vuotta sitten Puerto Ricoa ravisteli voimakas Maria-hurrikaani.

Veikkausliigan jumbojoukkue VPS hankki jamaikalaishyökkääjän tutusta seurasta
Jamaikalainen Ricardo Morris on VPS:n uusi vahvistus.

Italia jatkoi huippuvirettään ja möyhensi Jamaikan murskaluvuin – katso, kuinka Cristiana Girelli täräytti hattutempun
Italia jyräsi Jamaikan yli ja varmisti jatkopaikkansa jalkapallon naisten MM-kisojen C-lohkossa. Katso ottelun maalit kuvaa klikkaamalla!

Katso suorana: Hattutemppu! Italian Cristiana Girelli kuritti Jamaikaa
Jamaika ja Italia kohtaavat jalkapallon naisten MM-kisojen C-lohkon ottelussa kello 19. Katso suoraa lähetystä kuvaa klikkaamalla!

Kuuba: Boeing 737-koneen turma johtui todennäköisesti miehistön virheestä
Kuubassa noin vuosi sitten tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli 112 ihmistä.

Yhdysvallat kiristää sanktioitaan Latinalaisessa Amerikassa – matkustusta Kuubaan rajoitetaan
Turvallisuusneuvonantaja kutsui Kuubaa, Venezuelaa ja Nicaraguaa "tyrannian troikaksi".

Jamaican sprinter to coach at southeast Finland football club
A football club from Kotka, southeast Finland, has signed a Jamaican multiple world champion for sprint training.

Yhdysvaltain Pompeo syyttää Kuubaa ja Venäjää Venezuelan ongelmista
Pompeon mukaan myös Venäjä on mukana sabotoinnissa.

Kuubalaiset puoltavat uutta perustuslakia, jossa tunnustetaan ensimmäistä kertaa yksityisomistus
Nykyisin kuubalaista noin 600 000, eli noin 13 prosenttia työvoimasta, työskentelee yksityisellä sektorilla.

Sunnuntai 24.2.2019 (radio)
Mobiiliverkot. Katolinen kirkko. Kuuban perustuslaki. Hiihdon MM-kisat. Säätietoja.

Kuubassa äänestetään uudesta perustuslaista – presidentille tulossa yläikäraja
Avioliittopykälä meni uusiksi kirkkojen vastustuksen takia.

Kanadalaisdiplomaatit haastavat maansa hallituksen oikeuteen ”Havanna-syndrooman” vuoksi - ”Vaimoni ei ole enää entisensä”
Diplomaattien mukaan Kanadan hallitus pimitti ratkaisevan tärkeitä tietoja Havanna-syndroomaksi kutsutusta sairaudesta sekä vähätteli asian vakavuutta.

Videolinkki: Meteoriitin arvellaan syöksyneen maahan Länsi-Kuubassa
Epäilty meteoriitin maahansyöksy ei ole tiettävästi aiheuttanut henkilö- tai materiaalisia vahinkoja.

Kiista maanpaossa elävien kapinallisten karkottamisesta hiertää Kuuban ja Kolumbian välejä
Tuhoisa autopommi-isku on saanut Kolumbian vaatimaan kapinallisjohtajien palauttamista.

Guardian: Kuuban mystisten "äänihyökkäysten" syypää saattaa olla sirittävä sirkka
Syyn selviäminen on kestänyt pitkään, sen aikana Kuuban ja Yhdysvaltojen välillä on käyty diplomaattista mittelöä.

Kuubalaisetkin pääsevät pian kännykällä nettiin, mutta vain harvalla on siihen varaa
Kuukausipaketti maksaa jopa kuubalaisen keskipalkan verran.

Yli 8 300 kuubalaislääkäriä lähti Brasiliasta – miljoonat jäivät ilman terveyspalveluja
Kuuba kutsui lääkärinsä takaisin Brasilian presidentiksi nimetyn äärioikeistolaisen Jair Bolsonaron kommenttien vuoksi.

Kuuba hermostui Bolsonaron kommenteista – kutsuu tuhannet Brasilian köyhimmillä alueilla työskentelevät lääkärit kotimaahan
Brasilian presidenttinä tammikuussa aloittavan Jair Bolsonaron mukaan maassa työskentelevien kuubalaislääkäreiden palkasta 75 prosenttia menee suoraan Kuuban diktatuurille.

Haitilaisorkesterin jäsen piilossa mellakoita ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla takavarikoituja huumeita tuhottiin polttamalla Pakistanissa, Tokiossa kilpailtiin robottimessuilla ja Haitissa mellakoitiin entisen hallitsijan muistojuhlassa. Yle kokosi viikon kiinnostavimmat uutiskuvat.

Puerto Ricon viimevuotisen hurrikaanin uhrimäärä tarkentui 64:stä lähes 3000:een
Presidentti Donald Trumpin hallinto sai viime syksynä ankaraa arvostelua osakseen hitaasta reagoinnista Puerto Ricon luonnonkatastrofiin.

Nigerian kelkkailijat kyynelehtivät ilosta jumbosijasta huolimatta – "Tämä on ollut pitkä tie"
Nigerialaiskelkkailijat olivat onnensa kukkuloilla pelkästä osallistumisestaan olympialaisten kelkkailuun. Katso nigerialaisten kolmannen laskun suoritus kuvaa klikkaamalla.

Fidel Castron vanhin poika on kuollut
Fidel "Fidelito" Castro Diaz-Balart teki itsemurhan, kertovat kuubalaiset tiedotusvälineet.

Kommentti: Mainio MM-lentisarpa Suomelle
Vaikka aina lentopallon arvokisoissa pelataan kovassa lohkossa, niin kyllä arvan nyt voidaan sanoa Suomea suosineen.

Trump syyttää Kuubaa mystisistä hyökkäyksistä – asiantuntijat epäilevät massahysteriaa
Mystiset hyökkäykset ovat kiristäneet Yhdysvaltain ja Kuuban välejä. Tekijöitä tai mahdollisia syitä Havannan suurlähetystön työntekijöiden oireisiin ei ole kuitenkaan löytynyt.

Trumpin sanavalinnat yllättivät Puerto Ricossa – hurrikaanin uhrimäärä kasvaa
Trump kommentoi vierailullaan muun muassa hurrikaanin sekoittaneen Yhdysvaltain budjettia.

Trump heitteli talouspaperipakkauksia väkijoukkoon Puerto Ricossa ja vitsaili: Olette suistaneet budjettimme raiteiltaan
Presidentti Donald Trump vertasi Puerto Ricon hävitystä "todellisiin katastrofeihin" kuten New Orleansin tuhonneeseen Katrina-myrskyyn.

Finland pays damages to unjustly-jailed Cuban volleyball player
A man whose rape conviction was overturned will be paid just under 200,000 euros in compensation. He had sought almost twice that sum.

Puerto Rico yhä vailla sähköä ja puhelinyhteyksiä – myrskyn kustannuksiksi arvioidaan 30 miljardia
Puerto Rico oli vararikossa jo ennen myrskyä, samoin kuin sen sähköyhtiö.

Tulvat ja rankkasateet koettelevat Puerto Ricoa - hurrikaani katkaisi sähköt
Rankkasateet ovat vaarallisia vaikka hurrikaanin keskus on jo ohittanut saaren.

Myrskytuhoja ei vielä voi edes arvioida, kertoo kuubalainen toimittaja
István Ojeda Bello kertoo Yle Uutisille, että viestiyhteydet toimivat, mutta sähköt ovat hurrikaani Irman takia monelta alueelta poikki.

Hurrikaani Irman etenemistä odotetaan kauhulla – haavoittuva Haiti välttyi ilmeisesti pahimmalta, Havannassa rukoiltiin turvaa
Irma on pyyhkinyt yli Haitin ja Dominikaanisen tasavallan jakaman Hispaniolan saaren ja on etenemässä kohti Floridaa.

Trump hurrikaani Irmasta: Olemme hyvin huolissamme
Trumpin mukaan Florida on niin hyvin varautunut kuin tällaiseen voi olla.

Hurrikaani iskee Karibialle: Ulkoministeriö lähettänyt tekstiviestejä turisteille – Floridassa asuu noin 20 000 suomalaista
Ulkoministeriö kehottaa hurrikaanialueilla olevia matkustajia seuraamaan paikallisten viranomaisten tiedotteita ja ohjeita.

Freed Cuban national volleyballer seeks damages
A Cuban national volleyball player whose rape conviction was overturned earlier this summer is seeking damages from Finland for nearly a year’s wrongful imprisonment.

Yhdysvallat hallitsi naisten pitkää viestiä
Yhdysvaltain viestijoukkue hallitsi Lontoon MM-yleisurheilun viimeistä naisten kilpailua, kun juoksi kultaa 4x400 metrin viestissä.

Yhdysvallat vei naisten pikaviestin - britit pääsivät juhlimaan hopeaa
Kotiyleisö sai hurrata hopeamitalia naisten pikaviestin päätteeksi Lontoon MM-kisoissa. Jamaika jätettiin pronssille.

Loukkaantuneen Boltin joukkuetoveri raivosi: Jouduimme odottamaan kisaa liian pitkään
Usain Bolt loukkaantui ankkuriosuudella eikä saanut tuotua Jamaikaa maaliin pikaviestissä. Omar McLeodin mukaan legenda pyysi joukkuetovereiltaan anteeksi.

Boltin ura päättyi dramaattiseen loukkaantumiseen MM-radalla - britit juoksivat historialliseen viestivoittoon
Jamaika ei päässyt maaliin miesten pikaviestissä. Usain Boltin ura päättyi radan pintaan.

Bowie heittäytyi MM-kultaan - USA ohittanut Jamaikan sprinttimatkoilla
Maaliviivan yli heittäytynyt Tori Bowie on voittanut naisten 100 metrin juoksun maailmanmestaruuden Lontoossa.