Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Donald Trump puhujakorokkeella

FT: Trumpin lähtö ja koronapandemian helpottuminen saivat katsojat kaikkoamaan joukottain television äärestä Yhdysvalloissa

Joillakin isoilla uutiskanavilla on nyt vain puolet siitä katsojamäärästä, minkä ne keräsivät vuosi sitten useiden isojen uutistapahtumien jyllätessä kiivaina.

Ihminen istuu lattialla rahanippuja edessään

Talibanin Afganistanin rahahanoja suljetaan – paennut keskuspankkijohtaja ennustaa maalleen synkkiä talousnäkymiä ja laajaa maastapakoa

Yhdysvallat on jo ilmoittanut jäädyttävänsä siellä olevat Afganistanin varat. Yhdysvaltalaistileillä on leijonanosa Afganistanin keskuspankin valuuttavaroista ja ääri-islamilaisen Talibanin hallinnossa Afganistan uhkaa jäädä myös ilman luvattuja avustuksia.

Kuvakaappaus New York Timesin kaatuneelta etusivulta.

Johtavien mediayhtiöiden ja Britannian hallituksen verkkosivut kaatuivat tunniksi – asiantuntijat: ulkopuolinen hyökkäys epätodennäköinen

Verkkosivujen kaatumisten taustalla olivat ongelmat niitä pyörittävän Fastly-pilvipalvelun kanssa. Fastly tiedottaa, että ongelma on saatu korjattua.

Brittiläisen Superdry vaateketjun kauppa Hanleyssa.

Suuri talouslehti listasi parhaiten ilmastopäästöjään vähentäneet eurooppalaisyhtiöt – suomalaisfirma kärkikymmenikössä

Parhaat yhtiöt vähensivät päästöjään suhteessa tulokseensa yli puolella, mutta mittaus ei ota huomioon kaikkia päästöjä, joita yhtiöiden toiminnasta tulee.

Woltin fillarilähetti Helsingin keskustassa.

Reports: Wolt secures €440m in fundraising round

The food delivery company currently operates in more than 120 cities across 23 countries.

Lähikuva autojen keuloista autoliikkeessä.

Vaasalainen nuori autokauppias vuoden uusyrittäjäksi

Tuontiautoja alunperin harrastuksena myynyt Rasmus Lönnqvist on rakentanut muutamassa vuodessa tunnustetun yrityksen.

"Myytävänä: espanjan kieli" luki viime torstaina parlamentin edustalla mieltään osoittaneiden kyltissä.

Espanjan uusi opetuslaki ryöpsäytti pintaan poliittisen kiistan espanjan kielen asemasta opetuskielenä

Espanjassa on uusittu opetuslakia vimmalla, viime viikolla parlamentin alahuoneessa hyväksytty laki on jo kahdeksas neljän vuosikymmenen aikana.

Koronakoira Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Suomen koronatoimia kehutaan – koronakoirat saavat huomiota maailmalla

Financial Times muistuttaa talvisodan kokemuksista, kun lehti selostaa Suomen koronatilannetta.

Candy Crush -peli

Mobiilipelejä tehdään kuin pikaruokaa, nopeasti ja halvalla – Supersuosion toivossa uusia peliyhtiöitä nousee jatkuvalla syötöllä

Yksinkertaiset mobiilipelit myyvät nyt parhaiten. Niitä tehtaillaan pienellä rahalla mainoksilla höystettyinä ja kilpailu on kovaa, kirjoittaa mm. Financial Times.

Kuvakollaasi, jossa Sundar Pakhai, Tim Cook, Jeff Bezos ja Mark Zuckerber.

USA:n kongressi grillaa tänään teknologiajättejä niiden paisuneesta vallasta – Miten vastaavat Apple, Amazon, Google ja Facebook?

Neljä maailman suurimpiin kuuluvaa teknologiayhtiötä esiintyy keskiviikkona USA:n kongressin edessä. Ne yrittävät estää lainsäädännön kiristymisen Yhdysvalloissa.

Mark Rutte, Sanna Marin, Pedro Sanchez ja Charles Michel

Financial Times: EU-johtajat pelkäsivät Marinin kommentin Espanjan pääministerille kaatavan koko sopimuksen

Marinin mukaan hän pyrki neuvotteluissa puolustamaan Suomen kantoja rakentavasti. 

Doverin satama.

FT: Britannia perui suunnitelmat täysistä rajatarkastuksista EU-alueen tuotteille

Britannian ja EU:n kauppaneuvottelut ovat olleet umpikujassa koko kevään.

Woltin fillarilähetti.

Wolt CEO 'glad and confused' about FT's 'second-fastest growing firm in Europe' ranking

The Financial Times ranked the six-year-old Finnish company as one of the fastest growing firms in Europe.

Woltin fillarilähetti.

Suomalaisyritys Wolt sijoittui kärkeen Financial Timesin kasvuyritysten listalla

Ruokalähettipalvelu nousi kasvavien yritysten listalla toiseksi.

Britannian pääministeri Boris Johnson ja EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

Financial Times: Brexit-suunnitelman ongelmat valkenivat Johnsonille lounaalla Junckerin kanssa

EU:n komission puheenjohtajan mukaan Britannian pääministeri ymmärsi vasta toissapäivänä, mitä EU:n yhteismarkkinat käytännössä tarkoittavat.

Vladimir Putin

Putin Financial Timesin haastattelussa: Ihmisten enemmistö on maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vastaan, liberalismi on vanhanaikaista

Venäjän presidentti pitää Saksan liittokanslerin Angela Merkelin päätöstä vastaanottaa siirtolaisia kardinaalivirheenä.

Donald John ja Trump Theresa May

Trump uhkaa vähentää tiedusteluyhteistyötä Britannian kanssa Huawein takia

Huawei-kiista saattaa muuttaa läheisten liittolaisten, Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelutietojen vaihtamista.

WhatsAppiin on tullut viesti.

Mediat: Urkkimisohjelma pääsi leviämään Whatsappin kautta – Taustalla tiedusteluviranomaisia auttava israelilaisyritys

Financial Timesin mukaan yksi urkinnan kohteeksi joutuneista on Britanniassa asuva ihmisoikeusasianajaja.

Ihmisiä ylittämässä katua.

Analyysi: Juuri nyt “ikääntymisen aikapommi” tikittää Suomessa – 10 vuoden kuluttua jopa Saksa voi olla pahemmassa tilanteessa

Ennen pitkää Suomi alkaa olla sangen keskimääräinen EU-maa, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Ivanka Trump

Financial Times: Ivanka Trump mahdollinen nimi Maailmanpankin johtajaksi

Maailmanpankin johtaja valitaan huhtikuun puoliväliin mennessä.

George Soros

Financial Times valitsi George Sorosin vuoden vaikuttavimmaksi henkilöksi

Liberaalien arvojen puolustaja on kerännyt lukuisia nimekkäitä vihamiehiä.

Pankkien salainen pelastaja

Katso video: Päivälleen kymmenen vuotta sitten maailman talous oli tuntien päässä romahduksesta – näin finanssikriisi syntyi ja eteni

Finanssikriisin tapahtumat vaikuttavat yhä edelleen ihmisten elämään. Tämä video avaa kriisin syitä ja syksyn 2008 dramaattisia tapahtumia.

Sähköpyörä.

FT: EU määräsi polkumyyntitullit kiinalaisille sähköpolkupyörille

Euroopan polkupyörävalmistajien yhdistys on tyytyväinen päätökseen.

Sauli Niinistö

FT: Finnish President says EU left in the shadow of strongman politics

President Niinistö told the Financial Times that in the current era it's difficult to get a seat at the table for the strong and powerful.

Erkki Liikanen lopetti 14-vuotisen jaksonsa Suomen pankin pääjohtajana kesällä.

Erkki Liikanen toppuuttelee puheita EKP:n pääjohtajan paikasta – "Katsotaan, mitä maailma tuo tullessaan, en käy kampanjaa enää mihinkään tehtävään"

Liikanen sanoo Ykkösaamussa, että keskustelut ensi vuonna valittavasta Euroopan keskuspankin seuraavasta pääjohtajasta ovat lähteneet liikkeelle kovin varhain.

Grafiikka

Bitcoinin arvo laski jyrkästi tällä viikolla – onko virtuaalivaluuttahuuma ohi?

Sijoittajat ovat saattaneet säikähtää keskuspankkien varoituksia ja kauppapaikoilla ilmenneitä turvallisuusongelmia. Myös joulun läheisyys voi vaikuttaa arvon heikkenemiseen.

nainen läppärillä

FT: Työnhakijan Facebook-profiilin kurkkimiseen pitää olla pätevä syy, toteaa EU:n työryhmä

Arviolta 60 prosenttia työnantajista hyödyntää sosiaalista mediaa rekrytoinnissaan, mutta osuus saattaa pian pudota roimasti.

Eurorahan symbolia korjataan Euroopan keskuspankin edessä.

Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

Veneto Bancan ja Banca Popolare di Vicenzan kohtalosta on keskusteltu jo kuukausia.

Nordea Aleksanterinkatu Helsinki.

Analyytikot FT:lle: Nordean pääkonttorin siirto Suomeen voisi tuoda 330 miljoonan tulosparannuksen

Lisäksi muutto vapauttaisi pankin pääomia jopa kuuden miljardin euron edestä, uutisoi Financial Times.

Maailman talousfoorumin kokous 17 tammikuuta Davosissa.

Suomalaistutkimus: Yhtenäinen eliitti määrää yhä maailman talouslinjat

Eliitti ei tingi talouden vapauttamisesta ja Maailman talousfoorumi ja Financial Times vahvistavat tätä tinkimättömyyttä, tutkimus väittää.

EU:n lippuja komission päämajan edustalla Brysselissä.

FT: Brexit estää jo nyt brittien työnsaantia ja yritysten sopimuksia

Brittiyritykset voivat jo nyt menettää markkinoita EU-alueelta.

Valuutanvaihtopiste Lontoossa maanantaina.

Punnan kurssi sahasi alas ja ylös Mayn vaali-ilmoituksen takia

Britannian pääministeri kertoi hakevansa kesäkuussa järjestettävistä vaaleista vahvempaa mandaattia EU:n kanssa käytäviin eroneuvotteluihin.

Donald Trump

Trump: USA valmis toimimaan yksinään Pohjois-Korean suhteen

Yhdysvaltain presidentti antoi haastattelun Financial Times -lehdelle.

Barack Obama vaimonsa Michellen sekä tyttäriensä Malian ja Sashan kanssa 23. elokuuta 2015.

Presidenttipari Obaman muistelmista yli 60 miljoonan dollarin ennätyssopimus

New Yorkissa sijaitseva kustantamo Penguin Random House on voittanut yhden tämän hetken halutuimmista kustannussopimuksista, kilpailun Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman ja hänen vaimonsa Michelle Obaman muistelmista.

Unilever pääkonttori hampuri

Elintarvikejätti Kraft Heinz hamuaa Unileveriä – 130 miljardin ostotarjous

Päivittäistavarayritys Unilever on torjunut tarjouksen, uutisoi talouslehti Financial Times.

Applen toimistusjohtaja Tim Cook kuvattuna lokakuussa 2016.

Talouslehti: Tunnetut amerikkalaiset suuryritykset hermostuivat Trumpin maahantulokiellosta

Applea ei olisi olemassakaan ilman maahanmuuttoa, lataa yhtiön toimitusjohtaja Financial Timesin mukaan. Myös Facebook ja Google tuomitsevat Trumpin maahantulokiellon.

Sir Ivan Rogers

Britannian EU-suurlähettiläs eroaa yllättäen – EU-neuvottelijan ero tyrmistytti

Kokeneen suurlähettilään eroilmoituksen taustalla kerrotaan olevan jännittyneet välit Britannian hallitukseen.

Kai Mykkänen

Ministeri Mykkänen: Venäjä-pakotteita tuskin nopeasti lisätään

Ministeri Kai Mykkäsen mukaan EU:ssa käytävä keskustelu pakotteiden kiristämisestä kertoo siitä, että Aleppon tilanteesta ollaan todella huolissaan.

Avustustyöntekijä kuljettaa lasta turvaan Aleppossa.

Brittilehti FT: EU harkitsee Venäjä-pakotteiden laajentamista

EU:ssa harkitaan Financial Times -lehden mukaan Venäjän vastaisten pakotteiden laajentamista Aleppon pommitusten vuoksi. Pakotteita käsitellään tiettävästi ensi viikolla järjestettävässä unionin ulkoministerikokouksessa.

Britannian ja EU:n liput liehuvat lipputangoissa Brysselissä.

Financial Times laski Brexitin hinnaksi 20 miljardia euroa

EU odottaa, että Britannia noudattaa vanhoja sitoumuksiaan yhteisissä EU-rahoissa. Sopimuksista irtautuminen kesken kaiken on maksamassa briteille pitkän pennin.

Punnan kolikoita ja seteleitä.

Punnan arvo romahti kahdessa minuutissa – syynä viallinen algoritmi?

Algoritmien käyttö kaupankäynnissä on altistanut finanssimarkkinat voimakkaisiin ja äkillisiin romahduksiin ja arvonnousuihin.

Nicolas Sarkozy katsoo kameraan ja virnistää.

Sarkozy antaisi briteille uuden mahdollisuuden

Ranskan presidentiksi uudelleen pyrkivä Nicolas Sarkozy haluaisi tarjota Britannialle uutta EU-sopimusta, mikäli hänet valitaan Ranskan presidentiksi. Uutistoimisto Reuters kertoo aiheesta Financial Times -lehteen viitaten.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle