Uusimmat artikkelit
Jyväskylän JYP täyttää sata vuotta – saarijärveläinen Kari Piispanen on nähnyt liiga-aikakauden kotipeleistä lähes kaikki
JyP perustettiin syksyllä 1923. Enimmillään seura pyöritti viiden eri lajin joukkueita, tällä hetkellä se tunnetaan pelkästään jääkiekosta. Myös jalkapalloseura JJK:n juuret ovat JyPissä.
Kohuttu tuomio SM-liigassa paljastui virheelliseksi – JYP harkitsee sanktiota kiekon heittäneelle katsojalle
SM-liigan erotuomarijohtajan mukaan tuomarit tulkitsivat sääntöä väärin. JYPin asiakkuus- ja kehityspäällikkö Taneli Maasalon mukaan jonkinlainen porttikielto katsojalle on vaihtoehto.
SM-liigakierroksella hämmentävä välikohtaus – katsomosta heitetty kiekko toi Jukureille rangaistuslaukauksen: ”Ikuinen porttikielto”
Jääkiekon SM-liigassa kamppailu viimeisistä pudotuspelipaikoista tiivistyy. Jukurit otti voittomaalikilpailun jälkeen tärkeän voiton JYPistä ottelussa, jossa nähtiin myös kierroksen puhuttavin tapahtuma.
JYP konttaa sarjataulukon häntäpäässä ennen kriittistä viikonloppua – asiantuntija puolustaa painokkaasti Jukka Rautakorpea
Pelaajabudjettiaan 700 000 eurolla kasvattanut JYP on toiseksi viimeisenä jääkiekon SM-liigassa. Urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kertoo, että seurassa luotetaan valmennukseen ja pelaajiin.
Kommentti: Sinäkin rakastat Severi Lahtista
Huippu-urheilu tähtää voittamiseen, mutta sen ytimessä on vähintään yhtä elimellisesti viihdyttäminen, kirjoittaa urheilutoimittaja Jussi Paasi.
Kärppien maalille jouluksi kertavahvistus Jukureista – omat maalivahdit maajoukkueen edustustehtävissä tai loukkaantuneena
Oulun Kärpät lainaa Mikkelin Jukureilta maalivahti Markus Ruusun tapaninpäivän jääkiekko-otteluunsa Jyväskylän Jypiä vastaan.
Näin Suomen myyttinen "jääkiekkotraktori" syntyi – Jukka Holtari kertoo JYPin noususta Suomen huipulle ja ennustuksen Jukka Rautakorvesta
Jukka Holtari työskenteli JYPin urheilujohdossa kaikkiaan 15 kauden aikana. Holtari kertoo Jyväskylän jääkiekkotraktorin synnystä, ominaispiirteistä ja nykytilasta.
Jukka Rautakorpi luotsaamaan JYPin liigajoukkuetta, NHL-konkari Ville Nieminen aloittaa kakkosvalmentajana
JYP vahvisti tänään julkisuudessa jo aiemmin olleen tiedon siitä, että Jukka Rautakorvesta tulee liigajoukkueen uusi päävalmentaja.
IS: Tapparan Jukka Rautakorpi siirtyy JYPin päävalmentajaksi
JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kertoo Ylelle, että uudesta päävalmentajasta tiedotetaan "sitten kun on tiedotettavaa".
TPS:n nousuvire jatkuu – liigakolmonen Ilves kukistui kotijäällä
Kärpät raateli taas JYPin. Sport murjoi SaiPaa 7–1-voitolla.
HIFK hyvästeli tappiokierteensä, JYP järkyttävässä koronakurimuksessa – "Ei tässä ole mitään mieltä!"
Rauman Lukko otti jo yhdeksännen peräkkäisen vierasvoittonsa jääkiekkoliigassa, kun JYP kaatui Jyväskylässä 6–1. Illan toisessa ottelussa HIFK voitti kotonaan Ässät 4–2.
TPS otti vierasvoiton HIFK-kaukalossa, Tappara tyly vieras Jyväskylässä – SaiPa-päävalmentaja Virta pettyi tuomaristoon: "Surullista katsoa"
Turkulaismiehistö voitti edellisen kerran vieraissa joulukuun alussa, seitsemän matkapeliä sitten. Tappara haki rutiinivoiton JYPistä. KalPa voitolla lähemmäs pudotuspelipaikkaa.
TPS:n alavire jatkui, Tappara-vahdille vain seitsemän torjuntaa – Kärppä-vahdin päälle rynnineelle ei lisäsaktioita
TPS:n konttaaminen miesten jääkiekkoliigassa sai jatkoa perjantaina Tampereella 2–4-tappiolla Tapparalle.
Raumalaispelaajien pinna paloi KalPan käsittelyssä – Ilves ja JYP eivät onnistuneet maalinteossa
Hallitseva mestari Lukko joutui taipumaan kotonaan KalPan voittaessa 5–2. Tampereella Ilves nappasi voiton JYPistä vasta voittolaukasten jälkeen.
JYPin urheilupomo ei halua arvuutella Brad Lambertin siirron motiiveja – uusi valmentaja toppuuttelee menestyspaineita: "Ura vasta alkuvaiheessa"
Lahdessa kasvanut kiekkolupaus palaa kotikaupunkiinsa. JYPin leirissä harmitellaan hyvän pelaajan lähtöä.
Kahdella JYPin liigajoukkueen pelaajalla koronatartunta – illan ottelu HIFK:ta vastaan siirtyy
JYPin liigajoukkue ei ole karanteenissa, mutta pelaajien tilannetta seurataan.
Kaliforniaan suuntaava Samuel Helenius, 19, ehti hurmata nuorten MM-kisoissa – isä, puolustajalegenda Sami Helenius kertoo omapäisestä kiekkoilijasta
Nuorten MM-kisat päättyivät karmeaan pettymykseen, eli loppuivat Suomen osalta kahteen peliin. Samuel Helenius ehti vakuuttaa sentteripelaamisellaan. Ensi kaudeksi hän suuntaa todennäköisesti Los Angelesiin.
JYP-sensaatio Kemell kärkikolmikossa NHL-draftin ennakkoarviossa
Jääkiekkoliigan syksyn kohupelaaja, JYPin 17-vuotias hyökkääjä Joakim Kemell on korkealla kanadalaisen Sportsnet-sivuston tuoreella listalla, jossa rankataan ensi vuoden NHL-draftin kärkinimiä.
JYP pestaa uuden apuvalmentajan – Juha Juujärvelle sopimus kuluvan kauden loppuun saakka
Oulusta lähtöisin oleva, 46-vuotias Juha Juujärvi on toiminut parikymmentä vuotta jääkiekon valmentajatehtävissä, viimeksi pari vuotta sitten Tapparan A-junioreissa.
JYPin päävalmentaja kehuu 1–10-tappioon päättyneen Kärpät-ottelun ensimmäistä erää kauden toiseksi parhaaksi: "Numerot eivät kuvaa peliä"
JYPin tappioputki venyi torstaina jo yhdeksän ottelun mittaiseksi, kun joukkue hävisi Kärpille tylyin 1–10-lukemin. Päävalmentaja Jukka Ahvenjärven mukaan kausi on pitkä ja hyviä pelejä vielä edessä.
JYPin päävalmentaja pyytää joukkueen kannattajilta anteeksi – "Pelaajien pitää ottaa vastuuta toisella tavalla"
JYPin päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi pyytää joukkueen nettisivuilla kannattajilta anteeksi eilisillan murskatappioon päättynyttä SM-liigan peliä.
JYPin kanadalaissentteri sortui todella rumaan temppuiluun Kärppiä vastaan – JYPille historiallinen 1–10-tappio
Peräti 13 Kärppien hyökkääjää pääsi tehopisteille, kun joukkue murskasi JYPin jääkiekon SM-liigassa torstaina.
JYP-valmentajalta voimakas puheenvuoro Brad Lambertin tilanteesta – ihmettelee, miten 17-vuotiasta superlupausta kohdellaan
JYPin päävalmentaja Jukka Ahvenjärven mukaan keskisormea Ässiä vastaan näyttänyt Brad Lambert ymmärtää tehneensä virheen. Lambertin ympärillä on kuohunut viime aikoina, ja Ahvenjärveä harmittaa median negatiivinen suhtautuminen Lambertia kohtaan.
Keskisormea näyttäneelle JYPin Brad Lambertille yhden ottelun pelikielto
Lambert sai ulosajon perjantain JYP-Ässät -ottelussa näytettyään keskisormea vierasjoukkueen vaihtopenkille.
Leijoniin valittu Niclas Westerholm tuikki SaiPan tähtenä Raumalla – Pekka Virta palasi tunteikkaana entiseen kotihalliinsa
Ässät ja Tappara takoivat maaleja vieraskaukaloissa SM-liigan illan kierroksella.
Joakim Kemell sivuun viikoiksi – SM-liigan nuori pistetykki joutuu jäämään pois Nuorista Leijonista
Joakim Kemell joutuu huilamaan seuraavat 3–4 viikkoa loukkaantumisen vuoksi.
Tuntematon valmentaja myi höntsäporukoille vanhoja mailoja, jotta sai jäävuoroja maksettua – vuosia myöhemmin Jukka Ahvenjärvi sai mahdollisuuden SM-liigassa
JYPin päävalmentajan Jukka Ahvenjärven mahdollisuus liigatasolla koitti lähes kolmen vuosikymmenen ahkeran urakoinnin jälkeen. "Jusun koulussa" on kasvanut kymmeniä pelaajia aina maajoukkue- ja NHL-tasolle saakka.
SM-liigan pörssikärki Joakim Kemell, 17, jatkosopimukseen JYPin kanssa – "Sisääntulo liigaan on ollut mykistävä"
JYP solmi vuoteen 2024 ulottuvan jatkosopimuksen huippulupauksensa kanssa.
Jyväskylän kauppakeskus Sepässä ja Forumissa aukeaa rokotuspiste, jopa Jypin kotipelissä saa koronarokotteen
THL:n mukaan 20–25-vuotiaista joka viides on Jyväskylässä kokonaan rokottamaton. Valtakunnallisesti rokottamattomien osuus on ikäryhmässä vielä suurempi.
Vaasan Sport on SM-liigan alkukauden suuri sensaatio sarjan selvästi vanhimmalla joukkueella – "Risto Dufva ei tykkää lastentarhasta"
Vaasan Sport on ollut alkukauden sensaatiojoukkue jääkiekon miesten SM-liigassa. Keskiviikkona kauden ensimmäisen kotitappionsa kärsinyt joukkue on sarjassa toisena.
HPK ja tuore päävalmentaja Jarno Pikkarainen kaatoivat Sportin haaveet seuraennätyksestä – JYP ja Pelicans jatkoivat voittoputkiaan
Jääkiekon SM-liigassa pelattiin keskiviikkoiltana neljä ottelua. Voitot menivät HPK:lle, KalPalle, JYPille ja Pelicansille.
JYPin teinisensaatio Kemell taas sankarina – Mestari Lukon vuoro kokea Sportin hurmos
Jääkiekkoliigassa Joakim Kemell nosti JYPin voittoon jatkoajalla. Muita illan voittajia olivat SaiPa, HPK, Tappara, KooKoo, Sport ja Kärpät.
Sportin mahtikotivire sen kun jatkuu – Veikko Loimarannan tehot liikaa JYPille
Jääkiekkoliigan neljässä ottelussa ainoa vierasvoittaja oli SaiPa. Sport, Lukko ja Ilves toivat ilonhetkiä kotikatsojilleen.
SM-liigan lomautettujen valmentajien palkkakiista menossa käräjille
Valmentajien ja seurojen välinen kiista koskee korona-ajan lomautuksia. Julkisuudessa ovat olleet SaiPan ja JYPin valmentajien lomautukset.

Nuorten Leijonien Helenius sai NHL-sopimuksen
Samuel Heleniuksen suunnitelmissa on jatkaa vielä JYPissä tulevan kauden ajan.
Leijonien muuriksi kasvanut velikulta kypsyi hiljalleen "bussisarjoissa" – Jussi Olkinuoran äiti kertoo, millainen kultakimpale Jukka Jalosella on käsissään
Jussi Olkinuora on kerännyt suomalaisten suosion varmalla torjuntatyöskentelyllään ja rennoilla haastatteluillaan. Määrätietoinen ammattilainen on kasvanut huipulle Pohjois-Amerikan alasarjojen kautta, nauttien altavastaaja-asemastaan.

Rooba käytti KHL-optionsa ja siirtyi JYPistä Tsherepovetsiin
Robert Rooba oli runkosarjassa JYPin tehokkain pelaaja. Ensi kaudella hän pelaa KHL:ssä Severstal Tsherepovetsin riveissä.

Pikkuleijonat kiri upeaan voittoon Tshekistä – Tuomaala ratkaisi viime hetkillä
Suomen alle 18-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkue on aloittanut nuorten MM-turnauksen Yhdysvalloissa kahdella voitolla.

MM-jäälle säntäävä JYP-lupaus joutui kokemaan huippu-urheilun karvaan puolen: "Tosi vaikeaa, kun ei tykkää häviämisestä"
Pikkuleijonat hyökkää MM-kisojen avauksessaan Venäjän kimppuun.

Jukka Ahvenjärvi on JYPin uusi päävalmentaja
Jukka Ahvenjärvellä on paljon valmentajakokemusta, mutta hän ei ole aikaisemmin toiminut SM-liigajoukkueen päävalmentajana.
JYP julkistaa liigajoukkueen uuden päävalmentajan nimen nettilähetyksessä tänään
SM-liigassa viimeiseksi jäänyt JYP saa vihdoin uuden päävalmentajan.
Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen ensi kaudeksi Mikkelin Jukureihin
JYPiä tällä kaudella edustaneet kiekkoilijat tuovat mukanaan paljon kiekkokokemusta.
Jukureille kokemusta yli 1000 liigaottelun verran – Immonen ja Tuppurainen siirtyvät Mikkeliin
Immonen ja Tuppurainen ovat edustaneet pitkään JYPiä.
JYP ja Jukurit rämpivät sekä kentällä että taloudellisesti, ensi kausi tuo molemmille isoja muutoksia
Jyväskylän JYP ja Mikkelin Jukurit valahtivat ulos jääkiekon playoffeista, JYP heikoimmalla sijoituksellaan koskaan.
Jani Tuppurainen ja Jarkko Immonen JYP-paidassa viimeisen kerran ensi viikolla - jatkuuko ura Mikkelissä?
Ensi tiistain JYP-KooKoo peli on Jarkko Immoselle ja Jani Tuppuraiselle viimeinen peli joukkueen riveissä, JYP tiedottaa.

JYPin Ossi Louhivaara lopettaa peliuransa
JYP kertoo, että sen vakiokalustoon kuuluva ja koko liigauran jyväskyläläisiä edustanut Ossi Louhivaara päättää pelaamisen tähän kauteen.

JYPin konkarihyökkääjä Ossi Louhivaara lopettaa jääkiekkouransa
Louhivaara on pelannut JYPissä 15 kautta.

JYPin kaikkien aikojen tehokkain puolustaja Mikko Kalteva lopettaa uransa
Toukokuussa 37 vuotta täyttävä Kalteva on pelannut JYPissä kaudesta 2012–2013.

JYPin kaikkien aikojen tehokkain puolustaja Mikko Kalteva lopettaa uransa
Toukokuussa 37 vuotta täyttävä Kalteva on pelannut JYPissä kaudesta 2012–2013.

KooKoon kiri puri päätöserässä – HPK:n pudotuspelihaaveille kirvelevä kolaus
Lukko ja Tappara nyhjäsivät reilut 55 minuuttia maaleitta.