Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Siileistä pitää Englannissa meteliä Queen-tähti, Suomessa ei juuri kukaan – aktiivien mielestä nyt pitää herätä, tai siilejä ei enää ole

Loukkaantuneita tai aliravitsemuksesta kärsiviä siilejä hoitavat vapaaehtoiset toivoisivat, että Suomessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota siihen, mitä rauhoitetulle eläimelle on tapahtumassa.

Lintujen pesintä onnistui Kanta-Hämeessä hyvin – lämpö toi syötävää hyönteissyöjille

Hyönteissyöjillä on ollut napsittavaa. Sääksen poikasia on rengastettu jopa satakunta, kun ennätys on noin 140. Riihimäen seudulle ilmestyi pesimään maakunnassa harvinaisempi sarvipöllö. Muutoin pöllöjen pesintä näyttää onnistuneen vaihtelevasti.

Monien hyönteissyöjälintujen määrä on tänä keväänä pienempi kuin kertaakaan edellisen kymmenen vuoden aikana

Hyönteissyöjälintujen päämuutto on toukokuussa, mutta nyt linnut odottavat lämpimämpiä muuttosäitä. Mahdollisesti jo ensi viikolla Suomeen saapuu muun muassa lisää kirjosieppoja, pajulintuja ja pääskyjä.

Viileä sää on pitänyt hyönteissyöjälinnut poissa Suomesta – Birdlife: Ensi viikon alkupuolella odotettavissa ryntäys

Suomeen on tähän mennessä saapunut poikkeuksellisen niukasti hyönteissyöjälintuja. Selvästi tavanomaista vähemmän on havaittu esimerkiksi kirjosieppoja, pajulintuja ja pääskyjä. Linnut odottelevat parempaa muuttosäätä.

Kylmät säät hillitsevät lintujen kevätmuuttohaluja – Rovaniemellä on silti nähty jo kuoveja ja valkovikloja

Lapissa on tehty tälle keväälle jo useita kymmeniä muuttolintuhavaintoja. Yöpakkaset ja voimakkaat pohjoistuulet ovat hillinneet etenkin hyönteissyöjien muuttohaluja.

Lapista löytyi uusia hyönteislajeja – sulkahyttysen löytyminen Euroopasta poikkeuksellista

Lajit kuvasi tieteelle amanuenssi Jukka Salmela Lapin maakuntamuseosta.

Hyönteiskato nakertaa ravintoverkkojen perustaa – samalla lautasella käyvien saalistajien kirjo yllätti tutkijatkin

Huomattava osa hyönteissyöjistä voi olla aiempaa tiedettyä suuremmassa vaarassa maailmalla havaitun hyönteiskadon takia.

Etelä-Suomeen luvatut alkuviikon lämpimät säät enteilevät lintujen kevätmuuton jatkumista

Aikaisin alkanut lintujen kevätmuutto on ollut viime ajat pysähdyksissä.

Sirkkojen kasvatus ihmisten ruuaksi on vähentynyt alkuinnostuksen jälkeen - nostetta haetaan reseptikehittelyllä

Joensuulaisen Hermanni Niemisen sirkkalassa siritti parhaimmillaan 300 000 sirkkaa, nyt tuotanto on pudonnut neljäsosaan.

Avara luonto: Lepakot lähikuvassa – yön salaperäiset liihottajat

Luontodokumentti salaperäisen lepakon elämästä.

Yölaulajia tavanomaista vähemmän – liekö kylmä säärintama pysäyttänyt kevätmuuton Hämeeseen?

BirdLife Suomen mukaan hyönteissyöjälintujen muutto jatkui vielä kesäkuun alkupuolella.

82-vuotias haluaa pelastaa siilit ja rakensi niille oman asuinalueen – jokaisella on nyt oma kaksio

Siilistä ei vastoin yleistä käsitystä ole myyrän tai käärmeen jahtaajaksi.

Jaska-sääksi löysi pesästä toisen uroksen ja lähti Venäjälle naisiin

Sääkset ja muut muuttolinnut eivät takatalvea säikähdä, mutta pääskyt voivat olla etsiä kevättä uudestaan etelästä.

Mikä uhkaa hyönteisiä? Luonnontieteellisen museon hyönteistiimin vetäjä Pasi Sihvonen vastasi yleisön kysymyksiin

Täystuho uhkaa maailman hyönteisiä – mikä on tilanne Suomessa? Asiantuntija Pasi Sihvosen vastasi yleisön kysymyksiin.

Lintujen syysmuutto hiljentyi Varsinais-Suomessa

Vain laulujoutsenia ja kanadanhanhia on havaittua vielä runsaasti maakunnassa.

Kemin Kiikelin linnusto runsastui raivaustöiden ansiosta

Kiikelissä on nähty kevään, kesän ja syksyn aikana erittäin runsaasti eri lintulajeja – jopa harvinaisuuksia.

Lämmin lounaisvirtaus viivästyttää lintujen syysmuuttoa Varsinais-Suomessa

Loppusyksyn aikana voidaan vielä odottaa muun muassa tiaisvaelluksen jatkoa.

Lintujen syysmuutto etenee Varsinais-Suomessa vauhdikkaasti

Moni pikkulintu on lähtenyt muuttomatkalla tavanomaista aikaisemmin.

Lintujen syysmuutto kiihtymässä

Esimerkiksi pääosa tervapääskyistä on jo lähtenyt Suomesta.

Lintujen pesintä onnistui vuosien tauon jälkeen: moni pikkulintu ehti pesiä kahdesti

Lämmin alkukesä on kirittänyt lintujen pesintää. Hyönteisravintoa on riittänyt, ja tasainen sää on innostanut ainakin peipot ja tiaiset tekemään toisetkin poikaset.

Lämpöaalto polttelee jo lintuharrastajia: ”Viikonloppuna tulee oikea rynnistys”

Lintuharrastajat ennustavat tulevasta viikonlopusta kevään kuuminta muuttosesonkia. Hyönteissyöjät, kahlaajat ja vesilinnut kolkuttelevat jo pohjoisen portilla isoina massoina.

Ihmisruoaksi tarkoitettuja sirkkoja myydään Suomessa nyt keittiösomisteina – kasvattaja pitää tarpeettomana pelleilynä

Espoolainen astronauttikokelas innostui sirkkabisneksestä Mars-valloitusprojektin myötä. Uusi EU-asetus voi tuoda sirkat laillisesti ruokapöytiin jo tammikuussa.

Kylmä alkukesä ei olekaan kokonaan huono juttu – kasvit kukoistavat, ötökät ja tuholaiset eivät häiritse

Tänä kesänä kasvien ei ole tarvinnut kärvistellä auringossa. Se näkyy luonnossa ja puutarhoissa vehmautena ja kukkaloistona.

Jo neljäs huono vuosi Keski-Pohjanmaan linnuille: tänä keväänä ruoka ei riittänyt

Linnut ovat kärsineet ravinnonpuutteesta, koska hyönteisiä ei ole riittänyt kaikkien poikasten ruuaksi.

Sääskiä ei vielä näy ja lähipäivät ratkaisevat kesän huitomisen määrän – "suurilta suoalueilta lentää noin 21 000 miljardia hyttystä"

Moni odottaa jännityksellä säiden kehittymistä. Niin sanotut kesäsääsket eivät ole vielä kehittyneet ja tulevat päivät vaikuttavat hyönteisten päälentoaikaan.

Lintubongareille on tulossa superviikonloppu

Tuleva viikonloppu on lintuharrastajille todellista kulta-aikaa. Lämmin lounainen ilmavirtaus on saanut muuttolinnut liikkeelle suurin joukoin.

Näitkö taivaalla valtavan hanhiparven? Lämpö käynnisti lintujen kevätmuuton

Nyt kannattaa tiirailla taivaalle. Tänään onnekkaat näkivät kun tämän kevään valkoposkihanhien päämuutto täytti taivaan. Säiden lämmettyä myös hyönteissyöjät ja kahlaajat kirivät kiivaasti kiinni myöhästymistään muuttoaikataulustaan.

Viivästynyt kevät on luonnolle parempi kuin aikainen kesä

Myöhäinen kesän alkaminen viivästyttää lintujen pesintää ja luonnonmarjojen kukintaa, mutta vähentää samalla takatalven uhkaa.

Herätys: Ranska äänestää presidentistä, tutkija haluaa poistaa häpeän lähisuhdeväkivallan uhreilta ja kevät ottaa takapakkia

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

"Haahka tuo kevään" – ensimmäinen pari bongattu Hangossa

Keskiviikkona 1. maaliskuuta bongattiin Hangon eteläkärjessä kevään ensimmäinen haahkapari, tiedottaa Tringa ry.

Nyt tutkitaan, voisiko hepokatteja kasvattaa ruoaksi – näyttävät neulamuikuilta

Yliopiston tutkimusryhmä on päässyt tietyn hepokattilajin makuun. Ruokana ulkonäöltään katkarapua muistuttava hyönteinen voi pian olla sinunkin lautasellasi.

12-vuotiaat lintubongarit kiikaroivat lintuja jo ennen koulupäivää

Aamuvirkut lintuharrastajat Aleksanteri ja Elias ovat kevätaamuina Iidesjärvellä tarkkailemassa lintuja jo ennen kuin koulupäivä alkaa. Tampereen Rudolf Steiner -koulun viidesluokkalaisille lintutietäjille kevät on mielenkiintoista aikaa, mutta tarkkailtava ei lopu vaikka suurin muutto onkin jo ohi.

Tiaiset vähissä Lapissa

Talvilintukannat ovat Lapissa selvästi heikommat kuin aikaisempina talvina. Varsinkin tiaisten vähäisestä määrästä on havaintoja joka puolilta Lappia. Syynä on viime alkukesän kylmyys.

Harjus ei enää hypi Kajaaninjoella – "Ne tarvitsevat virtaavaa, hapekasta vettä"

1980-luvulla Kajaanin Linnanvirrassa välkehtivät nuorten harjusten hopeaselät niiden hyppiessä rantavyöhykkeessä. Nyt virtaavaa vettä tarvitseva laji on ahtaalla, ja niiden luonnonvaraista kantaa tuetaan istutuksin. Kalakanta on kokenut myös joen kuivattamisen.

Pihaan tuupertuneet siilit ovat yleensä kylmettyneitä, eivätkä välttämättä pääse talvihorrokseen

Piikikkäälle pihojen asukille mennyt kesä ei ollut hyvä. Kylmä kesä on vaikeuttanut siilien ravinnonsaantia, ja myös loiset ovat vaikeuttaneet siilien elämää.

”Sitkeimmät sissit lentävät sateessakin”, lepakkoa soppi katsoa vaan ei koskea

Loppukesän hämärät illat sopivat hyvin vaikka lepakoiden tarkkailuun. Kellontarkat eläimet lähtevät pyyntiretkilleen tunnin auringonlaskun jälkeen.

Lintujen syysmuutto on jo täydessä vauhdissa

Lintujen muutto kohti etelää on alkanut tavanomaiseen aikaan.

Koivuja syövien hyönteisten määrä lisääntynee ilmaston lämpenemisen takia

Tänään Joensuussa tarkastettava Kaisa Heimosen väitös tutkii ilmaston lämpenemisen vaikutuksia rauduskoivun hyönteistuhoalttiuteen. Siirtoistutuskoe paljasti muun muassa, että tulevaisuudessa koivujen hyönteistuhot lisääntyvät.

Lepakoita verhoaa yhä salaperäisyyden verho – talvimajoitus hämärän peitossa

Suomen lepakkotieteellinen yhdistys kerää lepakkohavaintoja viikonloppuna järjestettävässä lepakkobongauksessa.

Viileä sää vei ötökät – hyönteissyöjillä on nälkä

Lintuharrastajien mukaan paikoin luonnossa kuuluu linnunpoikasten ääniä suorastaan runsaasti. Lintupoikueita ei niinkään vaivaa vilu, mutta ravinnon puute voi koitua kohtalokkaaksi.

Poikasia kuollut ja pesinnät pilalla – vilu ja vesi vaivanneet lintuja

Kylmä kesä on verottanut kovalla kädellä lintupoikueita. Pikkulintujen poikueet ovat pieniä ja pesintöjä on ollut tavanomaista vähemmän. Myös vesilinnut ovat olleet vaikeuksissa.

Nainen ryhtyi keinoemoksi pikkulinnuille – asiantuntija: "Liikutaan rajalla, jolla tunne ajaa järjen edelle"

Jein Ylönen ruokki kirjosiepon poikasia useita päiviä naudan jauhelihalla, muurahaisen munilla sekä madoilla. Linnunpojat kasvoivat lentokykyisiksi. Luontoasiantuntijan mukaan orpoja poikasia ei pitäisi alkaa hoitaa.

Kevätmuuton mukana harvinaisuuksia – korkeat vedet vesilintujen riesana

Kolea kesäkuu hyydytti lintujen muuton Pohjolaan. Korkeat vedenpinnat puolestaan uhkaavat hukuttaa muun muassa sorsien ja lokkien pesät. Harvinaisuuksia on kuitenkin nähty, esimerkiksi pikkukotka on löytänyt tiensä Suomeen.

Pajunkissan väri kertoo, onko kasvi uros vai naaras

Valkoiset pajunkissat ovat muuttaneet väriään. Samalla myös lintumaailmassa ensimmäiset hyönteissyöjät ovat saapuneet purojen, ojien ja pienten jokien varrelle.

Huhtikuun loppu teki keväästä normaalin – tahti jatkuu tasaisena

Liki ennätysaikaisen kevään eteneminen hidastui selvästi huhtikuun alkupuolen jälkeen. Nyt kevät on lähes normiaikataulussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle