Uusimmat artikkelit
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet on vuoden katsotuin kotimainen elokuva
Cannesin elokuvajuhlillakin palkitulla elokuvalla on Suomessa jo yli 200 000 katsojaa.
Analyysi: Hallitus päätti sanoa hyvästit kansainvälisen tason sarjoille ja elokuville Suomessa – tuotantokannustimen leikkaus on järjetöntä
Elokuva-alaan kohdistuvat leikkaukset eivät kestä tarkastelua. Kannustin tuottaa varmaa rahaa valtion kirstuun, mutta tuo raha ei hallitukselle kelpaa, kirjoittaa Kulttuuricocktailin toimittaja Janne Sundqvist.
Analyysi: Hittielokuva Oppenheimer vaivaannuttaa tavalla, jota ei ole tapahtunut vuosiin – seksi on lähes kadonnut Hollywoodista
Elokuvissa on seksiä nyt historiallisen vähän. ”Seksikohtausten täytyy nyt olla elokuvissa tosi perusteltuja”, Jussi-voittaja sanoo.
Joel Karppasen kolumni: Suomessa ei uskalleta tehdä kokeellista elokuvaa, ja syynä on raha
Suomalaisissa elokuvissa aiheiden trendaavuus on tärkeämpää kuin muoto. Silloin suurimpia onnistumisia ei synny, kirjoittaa Joel Karppanen.
”Minulle jäi käsitys, että kaikkea syleilevä tähtitaivas on Jumala”, sanoo elokuvaohjaaja Markku Pölönen lapsuusajastaan
Nuori Markku halusi papin ammattiin, sillä uskonto kiehtoi häntä. Kerran kaverit huijasivat tulevan pappismiehen katsomaan erotiikkaa tihkuvaa komediaa, jolloin Pölönen unohti koko pappeushaaveensa.
Forssan mykkäelokuvafestivaalit alkavat jo 24. kerran – Mykkäelokuvan rauhallisuus viehättää
Elokuvien ystäviä hemmotellaan maanantaina alkavilla Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla. Tämän vuoden teemana on Tuntematon Eurooppa.
Vuosikymmeniä sitten kielletty kauhuelokuva saapuu vihdoin teattereihin – ennakkosensuuri iski seksiin, väkivaltaan ja neuvostokritiikkiin
Elokuvasensuuria harjoittaneen Valtion elokuvatarkastamon toimintaa ohjasivat laissa säädetyt kriteerit. Esityskiellon saivat muun muassa monet nykyisin klassikoiksi tunnustetut kauhuelokuvat.
Pinkit vaatteet katosivat kauppojen hyllyiltä –”Barbenheimer” oli yksi parhaista kesäviikonlopuista myös Lapin leffateattereissa
Kesäisin elokuvissa vieraillaan tasaisesti pitkin viikkoa. Jos säät ovat kauniit, on saleissa väljää.
Suomessa kuvattavien kansainvälisten elokuvien ja sarjojen määrä on hurjassa kasvussa – Suomi esittää yhä useammin Ruotsia
Kuvauspaikkoina kiinnostavat Lappi, Tampere ja saaristo.
Tiesitkö nämä faktat Vesa-Matti Loirin elämästä: Teki alaikäisenä hengenvaarallisen stuntin ja voitti kaatumisen suomenmestaruuden
Jo lapsena esiintymistä rakastanut Vesa-Matti Loiri tuli tunnetuksi Jatkoaika-ohjelmasta.
Vielä 2000-luvun alussa naistekijöitä väheksyttiin elokuva-alalla, mutta nyt heidän elokuvansa kiinnostavat maailmalla asti
Neitoperhot ja pahanhautojat -kirja kuvaa, miten naiset puskivat suomalaisen elokuvan eturiviin.
Supersankareita, Disney-prinsessoja ja kauhulegendan paluu – listasimme loppukevään tärppejä elokuvateattereissa
Elokuvien tuotanto ja esitys on alkanut elpyä korona-ajoista. Viime pääsiäisen katsojaluvut Suomen elokuvateattereissa olivat parhaat jopa yli viiteen vuoteen, Suomen Filmikamarilta kerrotaan.
Sisu-toimintaelokuva saa historiallisen laajan levityksen Yhdysvalloissa – näin suomalainen elokuva kiinnostaa nyt ulkomailla
”Pari viime vuotta on ollut poikkeuksellisen hyvää aikaa”, kommentoi Suomen elokuvasäätiön kansainvälisen osaston päällikkö kotimaisen elokuvan kansainvälistä näkyvyyttä.
Kino Sihis on Joensuun uusi elokuvateatteri
Pohjois- Karjalan elokuvayhdistys vastaa uuden elokuvasalin ohjelmistosta, ja luvassa on muun muassa riippumattomia elokuvatuotantoja.
Yle näyttää Oscar-gaalan suorana – kisaamassa suomalaisen osatuottama elokuva
Suomalaistekijöitä löytyy kahdesta kategoriasta. Koko kilpailun ennakkosuosikki on indie-kungfu-scifielokuva Everything Everywhere All At Once, joka on kerännyt 11 ehdokkuutta.
Menestyskirjailija Max Seeckin ja ohjaaja Joonas Pajusen kauhuelokuvan ytimessä on rikkinäinen perhe
Max Seeck ja Joonas Pajunen toteuttivat nuoruuden unelmansa ohjaamalla yhdessä elokuvan. Seeckin maine menestyvänä kirjailijana auttoi rahoitusneuvotteluissa.
Uutuuselokuva The Fabelmans kertoo Steven Spielbergin lapsuustraumasta – neljä syytä, miksi ohjaaja on elokuvan kiintotähti
The Fabelmans on Spielbergin henkilökohtaisin elokuva. Leffa tulee Suomessa elokuvateattereihin tänään perjantaina.
Perjantai 17.2.2023 (tv)
Bensapula Lapissa. Mielenterveys. Risto Räppääjä. Sää.
Tampereen elokuvajuhlien ohjelmisto julkaistu
Lyhytelokuvia nähdään Tampereella maaliskuussa nyt 53. kerran.
Bollywood-toimintaleffa Pathaan suututti sekä hindut että muslimit, mutta nousi jättisuosioon – myös Suomessa
Supertähti Shah Rukh Khanin pääosittama vakoilutrilleri on noussut Suomen katsotuimmaksi Bollywood-leffaksi.
Viisi faktaa elokuvasta Sisu: Kansainvälisestikin kehuttu toimintafilmi on yhden miehen taistelu natseja vastaan
Kuuden miljoonan euron budjetin Sisu on ohjaaja Jalmari Helanderin intohimoprojekti. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa perjantaina 27. tammikuuta.
Tom Cruise pelasti elokuvateatterit – Hollywood kipuilee suoratoiston kanssa, ja se näkyi lippuluukulla myös Suomessa
Hollywood-elokuvissa oli viime vuonna vain muutama kassamagneetti. Siitä kärsi koko suomalainen elokuvateatteribisnes.
Kainuun elokuvateattereissa viime vuosi oli varsin hyvä – korona-aikaa edeltäviin lukuihin on kuitenkin vielä matkaa
Esimerkiksi Kajaanin Bio Rexissä oli viime vuonna yli 40 000 katsojaa, kun ennätysvuosina kävijöitä on ollut yli 70 000. Myös Kuhmon Pajakkakinossa katsojamäärät kasvoivat viime vuonna.
Black Pantherin odotettu jatko-osa sai ensi-iltansa: rakastetun päänäyttelijän kuolema ennen kuvauksia on ollut elokuvan teossa läsnä
Elokuvan markkinoinnissa on hyödynnetty vihjauksia alkuperäisen sankarin manttelinperijästä sekä pitkältä tauolta palaavan Rihannan upouutta kappaletta.
Yksi Sodankylän elokuvajuhlien päävieraista on ohjaaja, joka sai Ronald Reaganin tajuamaan, ettei ydinsotaa voita kukaan
Maailmanpolitiikkaa tarkasti seuraavan yhdysvaltalaisohjaajan Nicholas Meyerin mielestä nykyinen konfliktin ilmapiiri on pelottava, mutta esimerkiksi elokuvat ovat sopiva tapa käsitellä vaikeita asioita.

Tampereen elokuvajuhlien kansainväliseen kilpailuun kaikkien aikojen ennätystarjonta: 6912 filmiä
Elokuvajuhlat ovat 9. - 13. maaliskuuta, näillä näkymin elokuvateattereissa, mutta myös verkossa voi filmejä katsoa.
Keskiviikko 26.1.2022 (tv)
Taksiala. Korona-ajan sairaudet. Dokumenttielokuva. Sääennuste.
Mykkäelokuva elää uutta renessanssia: festivaaleille houkutellaan yleisöä muun muassa erotiikalla
Mykkäelokuvakonserttien suosio kasvaa, ja Loud Silents -festivaalin konsertit ovat olleet viime vuosina jopa loppuunmyytyjä. Soittajia konsertteihin ei ole kuitenkaan aina helppoa löytää.
Vaikeuksiin ajautunut toimintajännäri Omerta 6/12 oli viikonlopun katsotuin – elokuva pysyy teattereissa jouluun asti
Elokuvan tuotantovaikeudet voivat kiehtoa osaa katsojista. Yli kahdeksan miljoonan tuotanto tarvitsee valtavan määrän katsojia päästäkseen omilleen.
Anton Vanha-Majamaa: Seksin mukana isoista viihde-elokuvista häviää jotain olennaista
Katsomme elokuvia, koska haluamme tuntea kauhua, surua, iloa, helpotusta, voimaantumista – ja kiihottumista. Seksi on kuitenkin hävinnyt isoista viihde-elokuvista, ja sen mukana on mennyt osa elokuvan kielestä, kirjoittaa Vanha-Majamaa blogissaan.

Läjä Äijälästä kertova dokumenttielokuva saa ensi-iltansa Aineen taidemuseolla
Teos on osa Tornion juhlavuoden dokumenttielokuvien sarjaa.

Suomalaiselokuva Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia voitti Venetsian elokuvajuhlien yleisöpalkinnon
Elokuva oli seitsemän muun elokuvan kanssa ehdolla uudessa Orizzonti Extra -kilpasarjassa.
Ranskalaisen elokuvan suuri tähti Jean-Paul Belmondo on kuollut
Belmondon rooli Jean-Luc Godardin elokuvassa Viimeiseen hengenvetoon teki hänestä yhden uuden aallon keskeisistä näyttelijöistä.
Pertti "Spede" Pasasesta tehdään elokuva – esiin nousee taistelu viihteen puolesta taidepiirejä vastaan
Viihteen monitaituri ja lukuisten Uuno Turhapuro -elokuvien luoja Spede Pasanen saa oman elokuvan. Näyttelijävalinnat ilmoitetaan myöhemmin.

Valtiovarainministeriö haluaa leikata elokuva-alaa tukevan keskuksen rahoituspohjaa roimasti – "Tästä ei selvitä juustohöylällä"
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee suomalaisia elokuva-, dokumentti- ja videotuotantoja miljoonilla vuosittain. Tekijöiden mukaan keskuksen tuki on alalle elintärkeä. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa keskuksen rahoitus liki puolittuisi.
Hiljainen taistelumme kilpailee parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan palkinnosta
Elokuva on menestynyt hyvin kotimaisilla ja ulkomaisilla elokuvafestivaaleilla.
Perjantai 16.7.2021
Euroopan tulvakatastrofi. Ravintolarajoitukset. Aivoaalloista puhetta. Suomalainen elokuva USA:han.

Jyväskylään perustetaan uusi elokuvateatteri, Kino Aurora haluaa tarjota elokuvan rakastajille oman yhteisön
Toimintaa pyörittää Keski-Suomen elokuvakeskus. Syksyllä luvassa on muun muassa Jyväskylän ensimmäinen kokonaan lapsille omistettu elokuvafestivaali.
Petteri Saarion dokumenttielokuva Utsjoen räppäri sai Suomen elokuvasäätiön tuen – se kertoo saamelaisräppäri Mihkku Laitin tarinan
Kaikkiaan 31 hanketta sai säätiöltä käsikirjoitusapurahan. Joukossa on pitkiä elokuvia, lyhytelokuvia sekä draamasarjoja.
Jalmari Helander ohjaa uuden Lappiin sijoittuvan Sisu-toimintaelokuvan – kuvaukset alkavat pian, Sony osti maailmanlaajuiset levitysoikeudet
Sony Pictures on ostanut suomalaisen toimintaelokuvan kansainväliset levitysoikeudet. Elokuvassa nähdään Peaky Blinders- ja The Revenant -tähti Paul Anderson.
Nämä elokuvat kannattaa huomata, kun teatterit avaavat oviaan – osa niistä on valkokankailla vain hetken
Elokuvateatterien toiminnan vapautuminen tuo valkokankaille ensi-iltojen tulvan. Uusia elokuvia on luvassa niin paljon, että ne saattavat kadota ohjelmistosta hyvinkin nopeasti. Kokosimme tähän juttuun muistilistan odotetuimpia uutuuksia teemoittain.
"Elokuvamusiikki on eskapismin puhtain muoto" – Suomalaiset ääniammattilaiset valitsivat elokuvien koskettavimmat äänihetket
"Minä vain rakastan elokuvamusiikkia niin suunnattomasti."

Harry Potter -elokuvista tunnettu brittiläinen näyttelijä Helen McCrory on kuollut 52-vuotiaana
Helen McCrory oli yksi Britannian arvostetuimmista näyttelijöistä
Kauhukomediassa silmälasit paljastavat, ketkä ovat mulkkuja – Pinkistä ja limaisista hirviöistä pitävä Ilja Rautsi teki elokuvan penispäisistä häiriköistä
"Ikinä ei voi tietää, mistä seuraava mulkku hyppää"
Kuolleen poliisin kirje syyttää poliisia ja FBI:tä osallisuudesta Malcolm X:n murhaan
Kansalaisoikeusjohtaja Malcolm X:n perhe vaatii murhatutkinnan avaamista uudelleen.

Kansainvälisen toimintakomedian kuvaukset alkavat Vuokatissa – Hollywood-näyttelijä Christopher Lambert keskeisessä roolissa
Elokuva on tulossa myös laajaan kansainväliseen levitykseen.
Francis Ford Coppola saapui Suomeen – Kummisetä-elokuvien ohjaaja Ylen haastattelussa: "Hyvään elämään tarvitaan onnistumisia ja epäonnistumisia"
81-vuotias elokuvaohjaaja kertoo Ylen haastattelussa, miksi hän haluaa tavata suomalaisia elokuvaopiskelijoita myös korona-aikana.

Mitä hirveämpi kohtaus, sitä paremmalta tuntuu – kauhu saa kehomme nauttimaan niin, että hyvä olo voi purkautua nauruna
Kauhuelokuvat kritisoivat nyt yhteiskuntaa ja ihmisyyttä, ja siksi ne ovat hiipineet uuden yleisön must see -listalle.