Uusimmat artikkelit
Tekoäly tappaa tuhansia rottia joka viikko
Rottia esiintyy nykyään joka paikassa. Niiden pyydystäminen on samaan aikaan kehittynyt ja myrkyttäminen on selvästi aiempaa vähäisempää.
Rotista entistä enemmän kiusaa Mikkelissä – torjunnan tarve kasvanut viimeisten vuosien aikana
Isoista rottapopulaatiosta voi aiheuta suuriakin haittoja ihmisen elinympäristössä. Rotat voivat esimerkiksi levittää tarttuvia tauteja, saastuttaa elintarvikkeita ja vahingoittaa kiinteistöjen rakenteita.
Kaikkien aikojen kamalin olympiamaraton oli uskomaton kärsimysnäytelmä – voittajaksi luultu liftasi puolet matkasta, kultamitalisti jaksoi maaliin rotanmyrkyn voimin
St. Louisin vuoden 1904 olympialaisten maratonjuoksu oli osallistujilleen todellinen koettelemus.

Australian "hiirirutto" on äitynyt pahaksi: vilja-aitat paikoin täpötäynnä jyrsijöitä, tietoliikenneyhteydet katkeilleet, loukut vähissä
Tutkijan mukaan kyse on osaltaan luonnollisesta vaihtelusta mutta osaltaan siitä, että luontoa säästävät viljelykeinot ovat hyväksi myös hiirille.
Poliisi tutkii Jämsän epäillyt koirien myrkytykset – Vekkari: Kolme myrkytysoireita saanutta koiraa kuollut
Poliisille on jätetty rikosilmoitus mahdollisista koirien tahallisista myrkyttämisistä Jämsän Olkkolassa.

Useiden koirien epäillään saaneen rotanmyrkkyä Jämsässä
Koirien saamat oireet sopivat alfakloraloosi-nimiseen jyrsijämyrkkyyn.

Jopa sadat kissat saaneet outoja oireita ja ainakin yksi pitänyt lopettaa, syynä uusi hiirenmyrkky: "Se kouristeli ja pupillit olivat laajentuneet"
Kun alfakloraloosia sisältävät jyrsijämyrkyt hyväksyttiin, ei osattu ennakoida, että kissat voisivat saada myrkytyksen myrkkyä syöneistä hiiristä.

Keuruulla epäillään myrkkysyöttejä – Poliisi: jos lapsi saa suuhunsa, heti lääkäriin
Suur-Keuruun mukaan eläinlääkäri epäilee rotanmyrkkyä.

Tuholaistorjuja hälytetään yhä useammin rottajahtiin – myrkkyjen siirtyminen vain ammattilaisten käyttöön turhauttaa kaupunkilaisia
Porissa ja Helsingissä on tehty aiempaa enemmän ilmoituksia rotista. Huolimaton jätehuolto kutsuu rotat ruokailemaan.

Eläin, jonka kohtaloksi koitui kaatopaikkojen kato – rottia syövä hilleri on häviämässä luonnosta
Harvinaista lajia ei ole rauhoitettu metsästykseltä.

Helsingissä voi olla jopa puoli miljoonaa rottaa – tuholaistorjuja on löytänyt rotan niin suihkun lattiakaivosta kuin olohuoneesta syömästä sipsejä
Kun yöt marraskuussa kylmenevät, rotta hakeutuu sisätiloihin lämpöön. Perjantai-dokkari Suuri rottajahti lähtee Kallion yöhön etsimään siimahäntäisiä kanssaeläjiämme.

Moni luomutuottaja on jäänyt ilman rotanmyrkkyä lakimuutoksen takia – viljelijät pelkäävät rottaongelman räjähtävän käsiin
Maatiloilla vuosikymmenet käytetyn torjunta-aineen ostaminen vaatii nyt luvan ja koulutuksen. Muutos närkästyttää erityisesti luomutilallisia.

Torstai 8.11.2018 (tv)
Kokoomuksen kannatus on noussut, keskustan kannatus on laskenut. Suomalaiset ostavat vain vähän siivouspalveluja kotiin. Rotanmyrkkyä ei enää myydä kaupassa. Suomalainen Adelina Engman pelaa Englannin naisten liigassa. Säätiedot.

"Tämä asema on ottanut yhteyttä kello kahdelta yöllä ja saaliina näkyy olevan 10 rottaa" – Nykyaikaisen rottasodankäynnin täsmäase on digitaalinen sähköloukku
Rottien hävittämisessä ollaan siirtymässä nykyistä ekologisempiin menetelmiin. Ympäri maata on viritetty jo tuhansia sähköansoja.

Sunnuntai 2.9.2018 (radio)
Muovikassit. Vuoden kylä. Äänikirjat. Rotat.

Herätys: Muovikassien suosio laskee, testaa tietosi naapurimaa Ruotsista, sää jatkuu lämpimänä
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Rottien myrkyttäminen jää ammattilaisille – loukku tavallisen ihmisen keinoksi
Loukut ja siisteys ovat kuluttajien keinoja hillitä rottia.

Rotanmyrkkyä tekstiilien keräysastioissa Raumalla?
Tekstiilijätteen keräys on sujunut ontuen Rauman seudulla.
Riihimäki kärsii edelleen rottaongelmasta
Rotat ovat nyt levinneet asuinalueille. Keskuspuiston ne näyttävät jättäneen jo rauhaan.
Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä
Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.
Koirien myrkkysyöttien jättäjä yhä täysi mysteeri
Poliisi ei ole saanut uusia tietoja alkuviikolla Porin Paratiisinmäestä löydettyjen koirille tarkoitettujen ongenkoukkunakkien alkuperästä.

Hausjärvellä kaksi koirien rotanmyrkytysepäilyä – kuvissa erottuvat myrkytyksen tuntomerkit
Hausjärveläiset Lilli- ja Nelli-koirat joutuivat hoitoon epäillyn myrkytyksen vuoksi. Eläinlääkäri pitää todennäköisenä, että oireet johtuivat rotanmyrkystä.
Viimeinen kaukiö — eli paikkaseutuja, aikalähiöitä ja muita muistoja, iloisia ja ei
Asumisesta, ajasta ja ystävyydestä

Vanhat hetekatkin saavat lähteä, kun sukupolvet vaihtuvat kesämökeillä
Vanhojen kesämökkien varastoissa lojuu usein valtava määrä tarpeetonta tavaraa. Suursiivouksen aika koittaa yleensä siinä vaiheessa, kun mökki siirtyy jälkipolville tai kokonaan uudelle omistajalle. Saaristosta kuskataan joka kesä tonneittain romua mantereelle.

Sahausta aamutuimaan, myrkytysepäilyjä, kiroilua kirves kädessä – Poliisi turhautui naapuririitoihin: "Kuin päiväkotilasten kiukuttelua"
Yksi kiroilee kirves kädessä, toinen haistattelee tiekunnan kokouksessa, kolmas tappelee naapurinsa kanssa oikeuksista myrkyttää hiiriä omalla terassillaan. Poliisi on turhautunut poikkeuksellisen monista rikosilmoituksiin johtaneista naapuririidoista Heinolan seudulla.

Poliisi tutkii myrkytettyjä lihapullia Haminassa – mikä onkin vaikeaa, koska rikosta ei lain mukaan ole tapahtunut
Haminasta on löytynyt saman kadun varrelta useita myrkytettyjä lihapullia. Poliisi tutkii asiaa eläinsuojelurikoksena. Koirien myrkytysepäilyjen eteneminen poliisitutkintaan on Suomessa harvinaista, ja tutkiminen se vasta hankalaa onkin.
Lihapulla täynnä rotanmyrkkyä – poliisi varoittaa syöteistä Haminassa
Poliisille toimitettiin tiistaina lihapulla, joka sisälsi useita rotanmyrkkyrakeita. Tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus. Poliisi kehottaa koiranulkoiluttajia tarkkaavaisuuteen.

Rotanmyrkyn vastustajat metelöivät netissä – mutta väärässä paikassa: Kansalaisaloite kuivumassa kasaan
Koirien omistajat haluaisivat rajoittaa rotanmyrkyn myyntiä, koska he epäilevät joidenkin ihmisten asettavan tahallaan rotanmyrkkysyöttejä koirien ulkoilureiteille. Lakimuutokseen tähtäävän kansalaisaloitteen on allekirjoittanut vain vajaat 5 000 henkilöä. Painoarvoltaan vähäisemmässä nettiadressissa on puolestaan runsaat 10 000 nimeä.
Kysymyksiä lääkärille näin kevään tullen
Kuka korvaa kun koulussa oppi jonninjout. sontaa?

Koirankasvattaja suivaantui tappavista syöteistä – rotanmyrkyn myyntiin vaaditaan tiukempia rajoituksia
Waldo-niminen karkeakarvainen mäyräkoira söi kävelylenkillä rotanmyrkkysyötin ja kuoli. Koiran kasvattaja suivaantui siitä, miten helposti jyrsijämyrkkyjä on saatavilla. Nyt hän kampanjoi käytön tiukemman sääntelyn puolesta.

Myrkkysyötit aiheuttavat vahinkoa koirille – nyt nakkeihin on kätketty ongenkoukkuja?
Porilainen eläinlääkäri Pauliina Marttila on hoitanut useita koiria, jotka ovat syöneet kävelylenkin varrelta löytyneitä myrkkysyöttejä. Vierasesineisiin hän ei ole toistaiseksi törmännyt. Sosiaalisessa mediassa jaettavien tietojen mukaan liikkeellä on nyt nakkipaloihin piilotettuja ongenkoukkuja.

Rautakaupan hittituote on nyt hiirenloukku
Syksy ja kylmät säät ovat laittaneet metsän jyrsijöihin vipinää. Rakennuksiin pyrkivät hiiret saavat myös rautakaupan ovipumpun käymään, kun ihmiset haalivat loukkuja, myrkkyjä ja karkottimia.

Mustat pötkyt pyörivät Lapin pihoilla - pohjoisessa nyt myyrähuippu
Lapissa on juuri nyt myyrähuippu kovimmillaan, eli maastossa ja nurkissa vilistää runsaasti myyriä. Luonnonvarakeskuksen professori Heikki Henttonen kertoo, että varsinkin puutarhoissa havaituista lapinmyyristä on tullut hänellekin puheluita ympäri Lappia.

Rotanmyrkylle jälleen tarvetta Kokkolassa – havaintoja tehty eri puolilla kaupunkia
Kokkolassa on tänä keväänä tehty taas rottahavaintoja. Kiinteistöjen omistajien tulee itse huolehtia myrkyttämisestä, kaupunki muistuttaa.

Tässäkö vaarallisin Tullin takavarikko: Mihin venäläisnainen tarvitsi 120 tonnia rotanmyrkkyä?
Tulli nappasi 12 kiloa pahvilaatikkoon pakattua erittäin vahvaa myrkkyjauhetta, josta jatkettuna olisi saanut rottien hävittämiseen tarkoitettua myrkkyä peräti 120 tonnia.
Tutkimus: Intian sterilisaatiokuolemat johtuivat todennäköisesti likaisista välineistä
Uutistoimisto AFP:n mukaan puolueettomassa tutkimuksessa ilmeni, että kymmeniä naisia sterilisoinut lääkäri käytti kaikissa leikkauksissa samoja neuloja eikä vaihtanut käsineitään.
Intian sterilointikuolemien syyksi epäillään rotanmyrkkyä antibiootissa
Lääketehtaan johtaja on pidätetty ja lääkkeet takavarikoitu. Ainakin 13 naista kuoli osallistuttuaan joukkosterilointiin Chhattisgarhin osavaltiossa.

Rotanmyrkyn myynti hämmentää – ”Olemme ihmetelleet, mistä huhut ovat lähteneet liikkeelle”
Rottien myrkyttäminen on Ruotsissa yksityishenkilöiltä kielletty. Suomessa tilanne on kuitenkin toinen, vaikka monet ovatkin luulleet, että rotanmyrkkyä ei enää yksityisille henkilöille myydä.

Kempeleen kuntaa vaaditaan puuttumaan rottaongelmaan
Rottaongelma kuumentaa tunteita Kempeleessä. Kunta on ohjeistanut asukkaita rottaongelman hillitsemiseksi, mutta ongelman hoitaminen jätetään asukkaiden ja taloyhtiöiden vastuulle.

Rotat ovat edelleen riesana Kokkolassa
Kaupungin rottaongelma ei ole täysin ohi. Tilanne on kuitenkin hieman rauhoittunut toukokuisesta, jolloin ilmoituksia sateli useita eri puolilta kaupunkia.

Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän rottia
Rottien määrä on voinut lähteä nousuun leudon talven takia. Rottien lukumäärää ei kuitenkaan tiedetä. Nyrkkisääntö on, että rotat viihtyvät siellä, missä ihmisetkin.

Koiria myrkytetty Kuopion alueella
Poliisi kehottaa koirien omistajia pitämään Kuopiossa lemmikkinsä kytkettyinä ja huolehtimaan, että ne eivät syö maasta mitään. Kuopiossa on sattunut kaksi myrkytystapausta kahden päivän aikana.
Jyväskylän Lohikoskella rotanmyrkkyä maastossa
Sekä poliisi että terveystarkastaja ovat puuttuneet rottien myrkytykseen Jyväskylän Lohikoskella. Rotanmyrkkyä löydettiin jogurttipurkeista läheltä pyörätietä. Purkkien viereen oli pystytetty varoituskylttejä.

Rotat kiusaavat Heinolassa – asukkaita kehotetaan huolehtimaan jätesäilytyksestä
Ruoka houkuttelee jyrsijöitä. Viranomaiset toivovat asukkaiden tarkkailevan kiinteistöjään ja varmistavan, ettei maahan päädy mitään, mikä kelpaisi rotille syötäväksi.
Yli 30 päiväkotilasta sai Kiinassa rotanmyrkkyä
Kaksi lasta on kuollut ja 30 sairastunut. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, kuinka lapset saivat myrkyn elimistöönsä.
Hylätty risteilijä ajelehtii rottalastissa Atlantilla
Myrskyjen arvellaan työntäneen Ljubov Orlov -aluksen Atlantin poikki Kanadasta Britannian vesille. Miehistön sijasta aluksessa lienee runsaasti rottia.
Näkökulma: Jo Kekkonen vertaili kannabiksen ja viinan haittoja
Kekkonen otti Barack Obaman lailla kantaa kannabiksen käyttöön jo 60- ja 70-luvuilla.
Parikymmentä lasta sairaalaan Kiinassa – jugurtissa rotanmyrkkyä
Mielenterveyshäiriöstä kärsinyt nainen oli laittanut jugurttijuomaan rotanmyrkkyä ja rikkaruohojen torjunta-ainetta ja tarjoillut sen lapsille.

Rottasota alkoi Kempeleessä -video
Kempeleen Honkasessa on kuluneen kesän aikana yritetty taistella kasvavaa rottajoukkoa vastaan. Paikallisen kaupan väki on pyydystänyt satakunta rottaa ja kunta on aloittanut alueella rottien myrkyttämisen.

Ammattimainen tuholaistorjunta vaatii jatkossa pätevyyden
Pätevyysvaatimuksen myötä Suomessa aletaan myös ylläpitää ammattimaisten tuholaistorjujien rekisteriä. Tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja yhtenäistää alan käytäntöjä.