Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

HKL halutaan yhtiöittää, ja se huolestuttaa liikennelaitoksen työntekijöitä – tutkija: "Ei ole täysin selvillä, mihin muutoksilla tähdätään"

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) yhtiöittäminen etenee elokuussa kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Virkamiesjohto katsoo, ettei nykymuotoinen liikelaitos voi vastata tulevaisuuden tarpeisiin.

Kuntaliiton toimitusjohtaja vastaa salailukritiikkiin: "On aika rohkeaa sanoa, että kunnat haluavat tietoisesti entistä enemmän salata"

Kunnat salaavat tietoa liikesalaisuuksina, ja julkisuutta koskevien oikeusjuttujen määrä on kasvanut viime vuosina. Kuntaliiton toimitusjohtajan mukaan kunnat eivät salaile tarkoituksella ja pääosin tuntevat julkisuuden periaatteet. 

Vesilaitoksen yhtiöittämisselvitys esillä Tampereella: nykyinen malli näyttää päällimmäiseltä vaihtoehdolta

Osakeyhtiöksi muuttamisellakin on puolensa, mutta nykyinen liikelaitosmalli helpottaa esimerkiksi päätösten pitämistä julkisuudessa.

Kuopion veden yhtiöittämisessä sattuneeseen virheeseen löytyi ratkaisu – ei vaikuta asiakasmaksuihin

Kuopion ja Siilinjärven valtuustot ja hallitukset päättävät korjaustoimien hyväksymisestä toukokuussa.

Selvitys: Rauman vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämisestä ei lisäarvoa

Myös Porissa on päädytty pitämään Porin Vesi liikelaitoksena.

Hattula peruutti valtuuston kokouksensa – livestriimi petti etäkokouksessa

Hattulan kunnanvaltuuston oli tarkoitus käsitellä ylimääräisenä asiana kahden viranhaltijan virasta pidättämisiä.

Kouvolan rautatie- ja aikuiskoulutuksen johtoon on valittu Kari Tähti – hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä yhtiöittämisselvityksen ajan

Uusi vt. toimitusjohtaja johtaa oppilaitosta sillä aikaa, kun Kouvolan kaupunki tekee selvitystä ammatillisen koulutuksen yhtiöittämisestä.

Loimaan hallitus torjui vesihuollon yhtiöittämisen

Lopullisesti asian ratkaisee valtuusto.

Loimaan ja Ypäjän yhteisen vesiyhtiön tarkoitus aloittaa ensi vuonna

Perusteluna on vesihuoltolaitosten resurssien, palvelun laadun ja toimintavarmuuden varmistaminen. 

Imatra näyttämässä vihreää valoa Eksoten suunnitelmille myydä keskussairaalan kiinteistöt

Eksote on pyytänyt kaikilta yhdeksältä jäsenkunnaltaan lausunnot aikeistaan myydä keskussairaalan rakennukset.

Eksote keksi keinon, miten selviää 30 miljoonan palkkarästeistä pienemmillä mustelmilla – yhtiöittää keskussairaalansa: "Saamme rahaa kassaan"

Eksoten toimitusjohtaja vakuuttaa, että keskussairaalaa ei myydä ulkopuolisille. Yhtiöittämisellä haetaan kunnille lisäaikaa maksaa Eksoten palkkarästejä

Adressilla vastustetaan Porin Veden yhtiöittämistä – allekirjoittajat pelkäävät vesitaksojen nousua ja päätöksenteon menoa salaiseksi

Porin kaupunki on päättänyt teettää selvityksen liikelaitoksen muuttamisesta osakeyhtiöksi.

Janakkala haluaa jatkaa koulutuskuntayhtymä Tavastian yhtiöittämisen valmistelua

Lisäksi kunta haluaa selvittää kiinteistöyhtiömallin mahdollisuutta.

Hämeenlinna haluaa "Oy Lukio Ab:n" – ja yhdeksän miljoonaa euroa taseensa paikkaamiseen

Hämeenlinna on siirtämässä lukionsa ja ammatillisen koulutuksensa osakeyhtiölle. Oppilaitoksilla on 5500 opiskelijaa

Koulutuskuntayhtymä Tavastian muuttaminen osakeyhtiöksi on ottamassa askeleen eteenpäin

Esimerkiksi Hämeenlinna hyötyisi yhtiöittämisestä yli yhdeksän miljoonaa euroa.

Koulutuskuntayhtymä Tavastia aloittaa yt-neuvottelut

Tavastiassa varaudutaan kuntayhtymän mahdolliseen yhtiöittämiseen.

Porin Veden yhtiöittämisestä tilataan ulkopuolinen selvitys

Kaupunki ei ole kuitenkaan myymässä nykyistä liikelaitosta.

Porin Vesi aiotaan yhtiöittää – selvitykseen halutaan kokemuksia muista kaupungeista

Porin kaupunginhallitus päättää selvityksen teettämisestä maanantaina.

Keskusta vaatii selkeää linjaa Porin kaupungin yhtiöittämispolitiikalle

Porin Keskustan kannanoton mukaan yhtiöt täytyy perustaa vain todelliseen tarpeeseen.

Parikkalan ja Rautjärven yhteisten palvelujen vaikutukset selvitetään

Rautjärvelle riittää yhtiöittäminen, Parikkala haluaa selvittää myös sopimusmallin vaikutukset.

Parikkala ja Rautjärvi suunnittelevat teknisten palvelujen sekä ruoka- ja puhtauspalvelujen yhtiöittämistä

Yhtiö lisäisi vajaakäytössä olevan kaluston käyttöä ja vähentäisi päällekkäistä työtä.

Kuopion kaupungin tulos ennätyshuono – plussalle päästiin Kuopion Veden yhtiöittämisen seurauksena

Kuopion kaupungin viime vuoden tilinpäätös muodostui lähes 55 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi konsernijärjestelyillä.

Suurin osa Etelä-Karjalan kunnista haluaa selvittää, kannattaisiko Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä yhtiöittää – Lappeenranta, Taipalsaari ja Lemi eivät innostuneet

Saimaan ammattiopistoa ylläpitävän koulutuskuntayhtymän hallituksen pöydällä on esitys koulutuskuntayhtymän yhtiöittämisestä. Suurin osa Etelä-Karjalan kunnista haluaa selvittää, mitkä olisivat organisaatiomuodon muuttamisen hyödyt ja haitat.

Muonio korottaa reippaasti vesimaksuja

Kunta perustelee korotuksia sillä, että vesihuoltolaitoksen tulot eivät ole riittäneet kattamaan menoja.

Koulutuskuntayhtymän yhtiöittämisaikeet närästävät Etelä-Karjalan demareita - kunnat päättävät, miten asiassa edetään

Saimaan ammattiopistoa ylläpitävän kuntayhtymän hallitus sai joulukuussa eteensä esityksen yhtiöittämisselvityksestä.

Kuhmon yt-neuvotteluissa selvittiin ilman irtisanomisia ja lomautuksia – Kaupunginjohtaja: "Olen todella tyytyväinen"

Neuvotteluissa päädyttiin henkilöstökulujen säästämisiin, joilla on vaikutusta esimerkiksi kirjastopalveluihin.

Tiukka äänestys kaupunginhallituksessa: Lahden kaupunginteatteria ei yhtiöitetä

Vuosia suunniteltu kaupunginteatterin yhtiöittäminen on kaatunut Lahden kaupunginhallituksessa.

KKV: Mestar ja Servica vaaransivat toiminnallaan kilpailun tasapuolisuuden

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan kunnalliset liikelaitokset saivat perusteetonta kilpailuetua tarjotessaan palveluita yksityisille markkinoille.

Lahden kaupunginteatterin yhtiöttäminen palautettiin valmisteluun

Kaupunginhallitus päätti laittaa asian uudelleen valmisteluun äänestyksen jälkeen.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi esityksen Lahden kaupunginteatterin yhtiöittämisestä

Kaupunginhallitukselle menee kuitenkin esitys, jossa kehotetaan hankkimaan lisää tietoa muun muassa kustannuksista.

Lahden kaupunginteatterin yhtiöittämistä esitetään päättäjille

Selvityksen mukaan Lahden kaupunginteatteri voisi toimia osakeyhtiönä joustavammin kuin nykyisellään.

Tytäryhtiöt alkavat olla merkittävä tulonlähde Tampereen kaupungille

Viime vuonna yhtiöt tulouttivat kaupungille osinkoja 29,3 miljoonaa euroa.

Kuopio ja Siilinjärvi perustavat yhteisen vesihuoltoyhtiön

Uusi yhtiö aloittaa vuoden 2020 alussa.

Sote-menot eivät pysy kurissa – Lahden taloudessa riittää tasapainotettavaa pitkäksi ajaksi

Kaupunginhallitus valmistelee rasapainotusohjelman päivittämistä kevään valtuustoseminaariin.

Työntekijöitä huolestuttaa palkkaromahdus – kuntien ja valtion henkilöstön palkan maksaa yhä useammin osakeyhtiö

Yksityiselle sektorille siirryttäessä palkat voivat pudota jopa sadoilla euroilla kuukaudessa. Monissa kaupungeissa liikelaitoksia on yhtiöitetty urakalla.

Hoitajat ja siivoojat menettäneet satasia kuukaudessa – Kerro, mikä muuttui, kun työnantaja vaihtui yksityiseksi

Kerro, mitä julkisen sektorin työpaikoilla oikeasti tapahtuu, kun tehokkuutta ja säästöjä haetaan kilpailuttamalla.

Kunnan organisaation myllääminen johti vuosien oikeustaistoon – KHO hylkäsi valitukset

Valitukset liittyivät työntekijöiden siirtoon kunnalta yhtiöön ja virkanimikkeen muuttamiseen.

Porin Veden yhtiöittämistä harkitaan

Porin Vesi on tällä hetkellä Porin kaupungin liikelaitos.

Päätös Tampereen Infran yhtiöittämisestä viivästyy

Infra liikelaitoksen muutos osakeyhtiöksi jäi pöydälle maanantaina Tampereen valtuuston kokouksessa.

Perusopetus välttyy säästöiltä – Jalkarannan kirjasto mahdollisesti kiinni

Lahden peruskoulujen ei tarvitse säästää opettajistaan. Museo saa lisää henkilökuntaa ja orkesteri voi palkata soittajia avonaisiin tehtäviin.

KYS tavoittelee 250 terveysmatkailijapotilasta vuodessa

Sairaanhoitopiiri on yhtiöittämässä terveysmatkailupalveluaan.

Tampereen Infra -liikelaitos halutaan osakeyhtiöksi jo ensi vuoden alusta alkaen

Henkilöstö vaatii lisää selvityksiä ennen päätöksiä.

Taiteilijatalo Hupelin pelastusoperaatio käynnistyy

Hupelin omistavalla Taiteilijatalo-yhdistyksellä on rakennusajalta velkaa noin 250 000 euroa. Lainarästejä on kertynyt noin 20 000 euroa.

Tampereen Infrasta suunnitellaan osakeyhtiötä

Kaupunki voisi hankkia palveluja uudelta yhtiöltä myös suoraan ilman kilpailuttamista.

Mänttä-Vilppula ja Juupajoki yhtiöittävät ruoka- ja siivouspalvelut

Yhtiön tavoitteena ei ole tuottaa voittoa enempää kuin yhtiö itse tarvitsee investointeja tai yllättäviä kuluja varten.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle