Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Näyttelijä Bruno Ganz on kuollut

Sveitsiläinen Ganz muistetaan muun muassa enkelin roolista elokuvassa Berliinin taivaan alla ja roolistaan Hitlerinä elokuvassa Perikato.

Hitler's secretly recorded conversation in Finland

Adolf Hitler as Mannerheim's surprise guest in 1942

Perikato

Hitlerin viimeiset päivät vaikuttavassa draamassa

Klovnien aika

Vuonna 2016 ajatteleminen on yhä radikaalimpi teko.

Hitler-meemi ei kaikkia huvita – nuorten mielistä holokaustin varjo on jo hiipunut

Milloin mistäkin raivoava diktaattori on yksi pitkäikäisimpiä nettimeemejä. Huumorin repiminen kansanmurhaajasta ei kuitenkaan naurata kaikkia tahoja. Kolmannen valtakunnan kukistumisesta tulee tänä keväänä kuluneeksi 70 vuotta, ja alkuperäinen Perikato-elokuva nähdään Ylen Areenaleffana.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin trailerista kasvoi netti-ilmiö: "Hieman yllätti"

Elokuvafestivaalin taiteellista johtajaa ei haittaa, että traileri on saanut itse tapahtumaa enemmän huomiota.

Elokuva kuolleesta Dianasta kiskoo julkisuuteen entisen rakastajan

Walesin prinsessan ja kirurgi Hasnat Khanin rakkaustarinan kertova Diana-elokuva inhimillistää lähes myyttisen prinsessahahmon.

Mittakaavavirhe tekee Hitler kuulee -videoista riemastuttavia

Adolf Hitlerin raivostuminen Perikato-elokuvassa on poikinut videopalvelu YouTubeen lukuisia huumorisävytteisiä versiota. Dramaturgi Mauri Aholan mukaan hauskuus saadaan aikaan perinteisillä draaman keinoilla.

Talvivaara pääsi Hitler-meemiin

"Ja Häkämieskin! Se vellihousu on karkaamassa EK:n johtoon", raivoaa Hitler netin klassikkomeemissä.

Perikadon käsikirjoittajalta Kampusch-elokuva

Sieppaajaa Wolfgang Priklopilia esittää tanskalaisnäyttelijä Thure Lindhart. Natascha Kampuschin näyttelijäksi on valittu pohjoisirlantilainen Antonia Campbell-Hughes.

Ahteen potkut - märkä rätti vasten kasvoja

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton valtuustossa istuva kokkolalainen Vesa Pohjola luonnehtii viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen saamia potkuja täydelliseksi yllätykseksi. - Tämähän on keskeneräinen asia. Jos tällä lailla toimitaan, en pidä menettelyä oikeana, sanoo Pohjola. - Tieto oli kuin märkä rätti vasten kasvoja.

Sukellus Elävän arkiston syvyyksiin helpottuu

Yksi Ylen suosituimmista palveluista, Elävä arkisto, on kokenut mittavan muodonmuutoksen. Elävän arkiston etusivua on uudistettu ja palvelun hakutoiminnot on laitettu entistä paremmin näkyville. Surffailua sivustolla helpottavat nyt tehostunut sanahaku sekä 12 000 artikkelia, jotka ovat löydettävissä asiasanojen avulla.

Euroopan elokuva-akatemia palkitsee Bruno Ganzin elämäntyön

Euroopan elokuva-akatemia palkitsee sveitsiläisnäyttelijä Bruno Ganzin tämän elämäntyöstä. Palkinto luovutetaan akatemian gaalassa joulukuussa. Ganz esitti pääosaa muun muassa Adolf Hitleristä kertovassa elokuvassa Perikato.

Bollywood julkaisee oman näkemyksenä Perikadosta

Intialaiset elokuvantekijät suunnittelevat Adolf Hitlerin viimeisistä päivistä kertovaa elokuvaa. Brittiläisen The Guardian -lehden mukaan kyseessä on ensimmäinen saksalaista diktaattoria käsittelevä Bollywood-elokuva.

Hitler-elokuvan parodiat pois YouTubesta

Adolf Hitlerin viimeisistä päivistä kertovan elokuvan, Perikadon, parodiaversiot on poistettu videosivusto YouTubesta. Elokuvan yhdestä kohtauksesta on tehty lukemattomia pilaversioita, joita ovat katselleet jopa miljoonat ihmiset.

Suosittuja Hitler-parodioita poistetaan YouTubesta

Perikato-elokuvassa räyhäävästä Adolf Hitleristä tehtyjä parodiavideoita on alettu vetää pois YouTube-sivustolta. Suosittujen parodioiden poistamista on vaatunut elokuvan oikeudet omistava Constantin Films.

"Kotimme Auschwitz" julkaistiin suomeksi

Ensi torstaina tulee kuluneeksi 60 vuotta Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vapauttamisesta. Vuosipäivän edellä on julkistettu suomeksi Tadeusz Borowskin klassikkokirja Kotimme Auschwitz.