Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tampereen areena kuvattuna ylhäältä päin. Taustalla ja horisontissa siintää Tamperetta.

Tampereen areenan ensimmäinen vuosi sujui hyvin – seuraavaksi viilataan strategia, jonka yhteydessä areena hiotaan myyntikuntoon

Ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden tulos painui vielä miinukselle, mutta oli silti tavoitteen mukainen. Strategiatyö valmistelee jo areenan mahdollista myyntiä.

Kuva on havainnekuva Jeppis Stadionin kentästä

Hallinto-oikeus näyttää vihreää valoa Pietarsaaren jalkapallostadionille

Ensimmäisten suunnitelmien mukaan stadion olisi ollut valmis jo vuonna 2022.

Hanasaaren voimalaitos.

Pohjois-Euroopan suurinta tapahtuma-areenaa kaavaillaan nyt Suvilahden sijaan Hanasaareen

Areenalle mahtuisi peräti 17 000 katsojaa. Alue on teollista aluetta ja se vaatisi kaavamuutoksen, jotta suunnitelma voisi mennä läpi.

Åbohallen.

Löytyykö Turkuhallille uutta käyttöä vai puretaanko se? Kaupunki käynnistää alueen kehittämishankkeen

Turun kaupunginhallitukselle ehdotetaan Artukaisten alueen kehittämishankkeen käynnistämistä.

Mikko Leppilampi

Mikko Leppilampi on puuhannut Helsinkiin tapahtumakeskusta jo liki kymmenen vuotta – nyt hän uskaltaa jo hieman puhua suunnitelmastaan

Suvilahteen sijoittuvaan rakennuskokonaisuuteen kuuluu myös hotelli-, ravintola- ja liiketiloja. Monet pelkäävät, että kompleksi pilaa Suvilahden vaihtoehtokulttuuriin perustuvan hengen.

havainnekuva Turun ratapihan elämyskeskus

Turun kaupunginhallitus hyväksyi elämyskeskuksen rahoituksen korottamisen

Turun kaupungin osuus elämyskeskuksen rahoituksesta nousisi 30 miljoonasta eurosta 42 miljoonaan. Seuraavaksi asia siirtyy valtuuston käsittelyyn.

Havainnekuva rakennuksesta kaupunkikuvassa.

Lappeenrannan kauppatorin paikka voi löytyä nykyiseltä alueelta tai muualta ydinkeskustasta – kaupunki jatkaa selvityksiä toriareenasta

Kaupungin täydennetty johtoryhmä kuuli toriareenaselvityksen tähänastisia tuloksia maanantaina. Samalla täydennetty johtoryhmä päätti jatkaa vuoropuhelua rahoituksesta kiinnostuneiden yhtiöiden kanssa.

Tammelan stadionin työmaa 23.12.2022.

Kolme ilmoittautui Tampereen Tammelan stadionin ylläpitäjäksi: hakijoiden joukossa myös Tampere-talo

Osallistumishakemuksen jättivät myös kiinteistövuokrausalalla toimiva Ari Suoniemi oy ja Ilves-Edustus oy.

havainnekuva Turun ratapihan elämyskeskus

Turun ratapihan elämyskeskuksen alue kiinnostaa yrityksiä – lähiaikoina tarkoitus julkistaa sopimuksia

Ratapihan kehitysyhtiön taustalla olevat Saku Koivu, Ilkka Paananen, Mikko Kodisoja ja Ilkka Kilpimaa kertovat yhtiön julkaisemassa tiedotteessa luottavansa alueen tulevaisuuteen.

havainnekuva Turun ratapihan elämyskeskus

Turun ratapihan elämyskeskus ottamassa askeleen eteenpäin – alueelle tulee infraa 30 miljoonalla eurolla

Turun kaupunkiympäristölautakunta käsitteli tiistaina sopimusta, jossa Turun Ratapihan Kehitys Oy:n vastuulle tulee elämyskeskuksen alueeseen liittyvän kaupunki-infran rakentaminen.

Lahden jäähalli tyhjänä sisältä kuvattuna. Siniset katsomopenkit ja jää tyhjänä.

Pohdinta uudesta monitoimihallista Lahteen kiihtyy ja ideamylly käy kuumana

Alkuviikolla järjestetyssä seminaarissa kuultiin muun muassa Tampereen ja Helsingin areenakehittäjiä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sirkku Hildénin mukaan nyt on menossa vasta aivoriihivaihe.

Vaaleanruskean rakennuksen ulko-oven päälle kiinnitetään kylttiä, jossa lukee Tavara asema.

Tampereen uusimmalla keikkapaikalla on harvinainen historia ja tarina – tältä näyttää tavara-aseman muodonmuutos

Miljoonia maksaneen siirron jälkeen Tampereen vanhasta tavara-asemasta oli jäljellä pelkät seinät. Perjantaina rakennus avaa ovensa ensimmäisille keikkavieraille.

Lapuan Latosaari

Viihdekeskus Latosaaren omistava Lapuan Virkiä on valittanut kaupungin ympäristölautakunnan putkilinjapäätöksestä hallinto-oikeuteen

Virkiä omistaa Latosaaren tontteineen ja pitää putkilinjaa haitallisena alueen kehittämiselle. Kaupungin näkemys on, että haitat tontille ovat vähäisiä.

Hartwallin nimikyltit on poistettu Helsingin areenan seiniltä.

Venäläisomisteisen Helsinki-hallin taustavoimat maksoivat tonttivuokran pitkälle ensi vuoteen – suunnitelma hallin myymiseksi ei ole edennyt

Helsingin kaupungin mukaan Pasilassa sijaitsevan areenan ensi vuoden maanvuokrat on jo maksettu puoliksi kuukausia ennen eräpäivää. Hallikauppa on tällä hetkellä pysähdyksissä.

Visualisointi Oulun Raksilaan suunnitellusta tapahtuma- ja elämysareenasta.

Raksilan tapahtuma- ja elämysareenan kumppanihaku on avattu – valmista voisi olla jo vuonna 2026

Oulun kaupunki hakee kumppaneita Raksilaan suunnitellulle tapahtuma- ja elämysareenalle.

Joonas Grönlund seisoo kaupungintalon edustalla

Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja innostuu jäähallin rakentamisesta keskustaan: ”Ilman muuta asia, jota kannattaisi selvittää”

Joonas Grönlundin mielestä mahdollinen 20 miljoonan euron säästö Kisapuiston jäähalliin verrattuna olisi Lappeenrannan kaupungille merkittävä. Areenahankkeeseen liittyy kuitenkin useita kysymyksiä.

SaiPa juhlii Elmeri Laakson nimiin merkattua voittomaalia.

Salaisen jäähallihankkeen vetäjät astuivat julkisuuteen – kertovat nyt, mitä haluavat SaiPan uudelta kotihallilta ja miksi

Lappeenrannan keskustaan on suunniteltu modernia monitoimiareenaa. Sen hinta olisi 35 miljoonaa euroa ja siinä olisi 5 000 – 7 000 katsojapaikkaa.

kokkolankaupunki näkyy

Kokkolan kaupunginvaltuusto tekee tänään päätöksiä mittavasta urheilupuistohankkeesta – kansalaisia hanke innostaa ja huolettaa

Urheilupuistosatsausta valtuustolle esittävä kaupunginhallitus keskusteli asiasta pitkään ja sai päätöksen syntymään äänestyksen jälkeen. Myös kadullakulkijoita asia puhuttaa.

Havainnekuva Oulun jalkapallostadionista

OTC-sijoitus Oy:n Tomi Kaismo toivoo ripeyttä Heinäpään jalkapallostadionin päätöksentekoon

Oulun jalkapallostadionin eteneminen edellyttää kaupungin päätöksenteolta tiivistä aikataulua.

havainnekuva Turun ratapihan elämyskeskus

Tampereen esimerkki vakuutti Saku Koivun – keskellä Turkua voi olla viiden vuoden päästä NHL-tyylinen areena

Usko Turun elämyskeskukseen on yhä vankka. Päätös voi syntyä jopa muutamassa kuukaudessa. Alun perin elämyskeskuksen piti valmistua jo tänä vuonna.

Havainnekuva Oulun jalkapallostadionista

Heinäpään jalkapallostadionille ei olla lähdössä etsimään uusia paikkavaihtoehtoja Oulussa – yhdyskuntajohtajalta vahva tuki hankkeelle

Yhdyskuntalautakunnan piti tiistaina käsitellä Heinäpään jalkapallostadionin sijaintivaihtoehtojen selvittämistä, vaikka sitä on jo pitkään suunniteltu Heinäpäähän. Asia poistettiin esityslistalta.

Havainnekuva Oulun jalkapallostadionista

Heinäpään jalkapallostadionin paikka puhuttaa taas – valtuustoaloitteessa halutaan vielä uusi selvitys paikasta

Heinäpäähän on suunniteltu uutta stadionia yli kahden vuoden ajan. Hankkeen taustayhtiössä suunniteltiin nopeampaa toteutusta, johon saattaa vielä tulla uusi mutka sijaintiselvityksistä.

Yleiskuva hallista

Helsinki-hallilla olisi useita ottajia, sanoo pormestari Vartiainen – Mika Anttonen vetäytyy ostoaikeistaan, jos muitakin kiinnostuneita on

Koska Helsinki-hallin ostajaksi on tiedossa useita kiinnostuneita tahoja, aikoo Mika Anttonen vetäytyä kauppa-aikeistaan. Helsingin kaupunki toivoo areenan pikaista avaamista.

IKH-Areena Kauhajoella

Karhu Basketin uutta kotiareenaa viimeistellään jo, ensimmäiset pelit lokakuussa – katso miltä sisällä näyttää

Areenasta tulee Korisliigassa viime vuosina menestyjäksi nousseen Karhu Basketin kotiareena. Ukrainan tilanne ehti jo nostaa nyt valmistuvan hallin kustannuksia jonkin verran.

Helsingin Suvilahteen suunnitellaan Pohjois-Euroopan suurinta monitoimiareenaa

Helsinkiin kaavaillaan kahta uutta areenaa, vaikka supertähdet tulevat Suomeen harvoin – tapahtuma-ala uskoo parempien puitteiden lisäävän keikkoja

Helsingissä on parhaillaan pula suurten tapahtumien järjestämiseen soveltuvista paikoista. Jos Suvilahden ja Garden Helsingin hankkeet toteutuvat, pääkaupungissa olisi peräti kolme yli 10 000 katsojan sisäareenaa.

Tampereen areena jääkiekon MM-kisojen ottelussa Suomi–Yhdysvallat.

Tampere ei säikähdä Helsingin areenasuunnitelmia – kansainvälisten tähtien keikkapaikkoja tarvitaan lisää

Tampereen areenan varauskalenteri on täynnä yli kaksi vuotta eteenpäin. Kilpailu ei pelota.

Lappeenrannan apulaiskaupunginjohtaja Tuomo Sallinen.

Jäähallin sijoittaminen keskustaan on “varteenotettava vaihtoehto”, sanoo apulaiskaupunginjohtaja – kysyimme, missä Lappeenrannan hallihankkeissa mennään nyt

Suorassa lähetyksessä aiheesta keskustelivat Lappeenrannan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Tuomo Sallinen ja Liiga-Saipa oy:n toimitusjohtaja Jussi Markkanen.

Vaasan jalkapallostadion, jossa Lemonsoftin logo.

Vaasan jalkapallostadion on jatkossa Lemonsoft Stadion

Vaasan Palloseura vuokrasi stadionin nimioikeuden Lemonsoftille viiden vuoden sopimuksella. Vaasalaisyritys toimii ohjelmistoalalla, ja päätoimipaikka on Vaasassa.

Porin palloiluhallin havainnekuva.

Porin tekninen lautakunta jättäisi palloiluhallin rakentamatta – perussuomalaisten äänikuningatar asettui puolueen hellimää hallia vastaan

Tekninen lautakunta äänesti hankkeesta ja esittää sen keskeyttämistä. Palloiluhallia voimakkaasti kannattaneiden perussuomalaisten edustajista kaksi kolmesta tuki keskeytyspäätöstä.

Ishockeyjuniorer på träning.

Iltalehti: Sähkön hinnan nousu heijastuu jääkiekkoharrastukseen Haukiputaalla – Jäähallia ei pystytä avaamaan suunnitellusti

Halli on pressuhalli, jossa sähkönkulutus on paljon suurempaa kuin tavallisissa halleissa. Pyydettyjen sähkötarjousten perusteella kustannukset voivat mahdollisesti jopa kolminkertaistua.

Tapahtumajärjestäjä ja Farmin pehtoori Terho Häkkinen seisoo Pieksämäen Veturitallien edessä.

Pieksämäen Veturitalleilla uskotaan ihmisten palaavan tapahtumiin – syksyn ja talven kalenteri on laadittu kuin ennen koronaa

Farmi Suomi - televisiosarjasta tuttu pehtoori Terho Häkkinen on myös Venetmäen kyläpäällikkö, Pieksämäen torivalvoja ja Veturitallien tapahtumajärjestäjä.

Nuori nainen keilaradalla.

Kemin liikuntaväki raivoissaan: Harrastuksiin tulossa lähes vuoden tauko – toisin kuin luvattiin, tilat ollaan purkamassa Bilteman tieltä, vaikka uusia ei ole

Nykyisten suunnitelmien mukaan uusia liikuntatiloja päästäneen rakentamaan, kun nykyisiä tiloja puretaan. Kohun noustua päättäjät haluaisivat aikaistaa uuden hallin rakentamista.

Julkisuuteen on noussut idea jäähallin rakentamisesta kauppatorille - suunnitelma herättää torilla keskustelua

Torikävijöiltä täystyrmäys Lappeenrannan kauppatorin jäähallisuunnitelmalle: "Miksi ei Marian aukiolle, joka on muutenkin tyhjänä?"

Kauppatori halutaan säilyttää kauppatorina pitkien perinteiden ja torin sosiaalisen luonteen takia, sanovat Ylen haastattelemat kaupunkilaiset.

Lappeenrannan kauppatorin myyntikojuja.

Jäähallin rakentaminen Lappeenrannan kauppatorille edellyttäisi rakennusten purkamista, arvioi kokenut arkkitehti

Lappeenrantalaisen arkkitehdin, eläkkeelle jääneen Raine Valtosen mielestä kauppatorille suunniteltava jääareena olisi liian suuri keskustaan.

SM-liigan ottelun tyhjät katsomot, peli SaiPa–HPK 5.1.2022.

Lappeenrannassa paljastui salainen suunnitelma rakentaa jäähalli kauppatorin paikalle – päättäjät tietoisia asiasta, taustatahosta ei tietoa

Uuden jäähallin sijoituspaikka on herättänyt kiivasta keskustelua Lappeenrannassa viime vuosina.

Valo- ja äänitekniikka pakataan Creative Technology Finlandin tiloissa. Kuvattu 23.3.2022.

Korona-aika vei ääniteknikot tapahtuma-alalta

Koronarajoitukset iskivät rajusti tapahtuma-alaan, joka kärsii edelleen epidemian vaikutuksista. Esimerkiksi ääniteknikoista on jo pulaa.

Tampereen areena jääkiekon MM-kisojen ottelussa Suomi–Yhdysvallat.

Tampereen areena voitti kovatasoisen kisan – Barcelonan Camp Nou ja Los Angelesin Areena jäivät taakse

Voitto tuli Sponsoroinnit, myynnit ja markkinointi -sarjassa. Palkinnot jaettiin tiistaina Manchesterissa.

Manse PP:n pesäpallojoukkueen rakentuva stadion.

Suomen uusin pesäpallostadion otetaan tänään käyttöön – avoimessa katsomossa tukirakenteet ovat piilossa ja yleisö tosi lähellä kenttää

Tampereen Kauppiin rakennettu stadion tarjoaa katetun katsomopaikan 2 500 ihmiselle. Viimeistelyt ovat yhä kesken ja ne saadaan valmiiksi vasta syksyllä.

Senni Sallinen ja Tuomas Jussila Kaupin pesäpallostadionin edessä.

Tampereen uuden pesäpallostadionin avajaispeli pelataan tänään tiistaina – osa viimeistelytöistä siirretään suosiolla syksyyn

Kaupin urheilustadionin katetussa katsomossa on reilut 2 500 istumapaikkaa. Stadionilla järjestetään tulevana viikonloppuna 100-vuotiskauden Itä–Länsi-juhlatapahtuma.

Kuva jalkapallokentälle katsomosta, pelaajia pelaamassa palloa. Kuva B-junioreiden pelistä FC Lahti vs. HJK . Paikkana Lahden kisapuiston stadioni.

Jaosto hyväksyi Kisapuiston pääkatsomosuunnitelman Lahdessa

Uuteen pääkatsomoon on suunniteltu 2 100 paikkaa.

Havainnekuva Jyväskylään rakennettavan pesäpallostadionin katsomosta.

Jyväskylässä Hippoksen uuden pesäpallostadionin rakentaminen vihdoin vauhtiin maansiirtotöillä

Hippoksen nykyinen pesäpallokenttä on rakennettu vuonna 1968, ja sen tilalle on Jyväskylässä haluttu ylimpien sarjatasojen vaatimukset täyttävä peliareena.

Konceptbild för idrottsanläggning.

Paraisilta vihreää valoa suunnitelmalle, jossa Norrbyn uimarannalle tulisi iso liikuntakeskus

Pargas Havis -suunnittelunimen saaneessa hankkeessa Norrbyn alueelle rakennettaisiin jää- ja vesiurheilukeskus, uimahalli, kuntoharjoittelu-, tanssi- ja monitoimitiloja, uusia asuntoja ja merellinen virkistysalue.

Tampereen areena jääkiekon MM-kisojen ottelussa Suomi–Yhdysvallat.

Tampereen areena kisaa Barcelonan Camp Noun ja toisen ikonisen areenan kanssa samassa sarjassa

Ilveksen ja Tapparan kotikenttä kisaa FC Barcelonan ja Los Angeles Kingsin kotihallien kanssa.

kokkolan urheilutalo

Rahoituspäätös 50 miljoonan urheilu- ja tapahtumapuistosta siirtyy syksyyn Kokkolassa – "Kustannuksista vaaditaan tarkemmat laskelmat"

Kaupunginvaltuuston piti päättää rahoituksesta jo ennen kesälomia, mutta asia siirtyy ainakin elokuulle.

Nainen osoittaa työmaa-alueella oikealla kädellään sivulle ja nauraa kameralle.

Vuokattiin vuosia suunniteltu huippustadion lykkääntyy – rakentamisen hinta on karkaamassa liian suureksi

Suunnitelmiin on kuulunut MM-tason kilpailukeskus, joka mahdollistaisi mäkihyppäämisen K110-mäestä sekä maastohiihdon ja ampumahiihdon. Kustannusarvio on noussut neljän vuoden takaisesta jo 10 miljoonalla eurolla.

Hiukan pesäpallostadion.

Jani Komulainen on käynyt jo salaa testaamassa Hiukan stadionin ääniolosuhteita – Superjymy pääsi kotiin maanantaina

Myöskään yleisurheilijoita ei ole Sotkamossa unohdettu, vakuuttaa kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen. Yleisurheilun entiset suorituspaikat purettiin uusitun pesäpallostadionin tieltä.

Oulun oikeustalon sisäänkäynti Raksilassa.

Oulun tapahtuma-areenan oikeus- ja poliisitalo -vaihtoehto haluttaisiin markkinoiden arvioitavaksi – kaupunginhallitus käsittelee asiaa tänään

Lisäksi on olemassa toinen vaihtoehto, jossa areena sijoitettaisiin Raksilan urheilupuiston alueelle. Kaupungin tarkoitus on vertailla kahta vaihtoehtoa, kun tarvittavat selvitystyöt ovat kaikilta osin valmiina.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle