Uusimmat artikkelit
Yhdysvalloissa tartuntalukujen odotetaan ylittävän pian jopa miljoonan päivässä – arkeen paluun alkaessa katse kääntyy sairaaloihin ja kouluihin
Yhdysvalloissa on todettu viime päivinä keskimäärin 400 000 uutta tartuntaa päivittäin. Asiantuntijat pelkäävät juhlapyhien jälkeen tartuntapiikkiä, joka johtaa miljoonien ihmisten eristämiseen lähiaikoina.
Tautiasiantuntija Fauci varoittaa yhdysvaltalaisia: Matkustaminen joulun aikana edistää omikronmuunnoksen leviämistä
Anthony Fauci varoitti yhdysvaltalaisia ankeasta talvesta omikronmuunnoksen leviämisen vuoksi. Terveysviranomaisten mukaan on todennäköistä, että omikronista tulee valtavirus myös Yhdysvalloissa.
The Intercept: Wuhanin laboratoriossa tutkittiin ja muunneltiin lepakoiden koronaviruksia – Yhdysvaltain rahoituksella
Laboratorion työntekijöitä varoitettiin työn vaarallisuudesta.
Fauci huolissaan koronatartuntojen noususta Yhdysvalloissa – "Anelemme ihmisiä ottamaan rokotteen"
Valkoisen talon johtava koronaneuvonantaja Anthony Fauci sanoi CNN:n haastattelussa, että Yhdysvalloissa kyse on nyt rokottamattomien parissa leviävästä pandemiasta. Vajaa puolet amerikkalaisista on täysin rokotettuja koronavirusta vastaan.
Sähköpostit paljastavat: Tutkija varoitti varhain Yhdysvaltain korona-asiantuntija Anthony Faucia, että virusta on mahdollisesti muokattu
Buzzfeedin julkaisemien sähköpostien perusteella Faucilla oli syytä pitää laboratoriovuotoa uskottavana vaihtoehtona koronaviruksen alkuperälle.
Yhdysvallat rahoitti virustutkimusta wuhanilaisessa laboratoriossa – osa republikaaneista vaatii nyt korona-asiantuntija Anthony Faucin eroa
Yhdysvaltain terveysvirasto antoi rahoitusta Wuhanin virologiselle instituutille amerikkalaisen järjestön kautta. Järjestön johtaja kuului WHO:n ryhmään, joka selvitti koronapandemian alkuperää. Paine Faucia kohtaan kasvaa rahoituskuvion takia.

Yhdysvaltain koronaepidemiaa vastaan taistelleet lääkärit kertovat kulissien takaisesta väännöstä Trumpin hallinnossa – "valehtelua ja painostusta"
Yhdysvaltain hallinto oli koronaepidemian alussa jakautunut ja heikosti valmistautunut, kertoo uutiskanava CNN.

USA:n johtava tartuntatautilääkäri Fauci pahoitteli puheitaan – arvioi aiemmin Britannian kiirehtineen rokotteen lupaprosessia
Anthony Faucin mukaan hänellä on täysi luottamus Britannian rokoteturvallisuutta valvoviin viranomaisiin.
Trumpin mukaan USA:n johtava tartuntatautiasiantuntija on väärässä kertoessaan, miksi pandemia on koetellut niin pahoin Yhdysvaltoja
Presidentin mukaan Yhdysvalloissa raportoidaan runsaasti koronatartuntoja maan hyvän testitilanteen vuoksi.

Yhdysvaltain korona-asiantuntija Anthony Fauci kongressissa: Rokote voisi olla valmis loppusyksystä tai alkutalvesta
Immunologi Anthony Fauci on yksi presidentti Donald Trumpin koronaryhmän johtavista jäsenistä.
Yhdysvaltojen tautikeskus CDC suosittelee koulujen avaamista
Aikaisemmin CDC korosti varovaisuutta koulujen avaamisen kanssa.

Valkoinen talo lähetti medioille listan tartunta-asiantuntija Faucin virheellisistä lausunnoista
Fauci on useaan otteeseen kritisoinut julkisuudessa Yhdysvaltain hallinnon koronatoimia.
Yhdysvaltain kujanjuoksu kohti kansallispäivän viikonloppua – osavaltioissa taotaan synkkiä koronaennätyksiä
Monet osavaltiot ovat pakon edessä kiristäneet koronarajoituksia, kun tartunnat ovat lähteneet rajuun nousuun kansallispäivän vieton kynnyksellä.
Yhdysvaltain johtava asiantuntija varoittaa koronarajoitusten liian nopeasta purkamisesta: "Seuraukset voivat olla erittäin vakavat"
Tohtori Anthony Fauci ja muut asiantuntijat korostivat senaatissa, että pandemia ei ole kontrollissa Yhdysvalloissa.