Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jari Lindström läheltä kuvattuna katsoo kameraan.

Ex-ministeri Jari Lindström yllättyi, kun kovia nimiä putosi eduskunnasta: ”Ministeriys ei suojele putoamiselta”

Kaakkois-Suomessa ministerinpaikat voisivat olla mahdollisia äänikuningas Antti Häkkäselle ja Ville Kaunistolle, entinen ministeri arvioi.

Jari Lindström Kuusankoskitalolla

Ex-ministeri Jari Lindström toivoo rohkeutta kuntien päätöksentekoon – politiikkaan hän ei palaa: ”Parhaat pelaajat ovat kentän laidalla”

Jari Lindström yritti hallituksessa parantaa työllisyyttä. Nyt hän on töissä Kuntaliitossa ja pelkää työtä hakevien joutuvan entistä vaikeampaan tilanteeseen.

Ville Tavio eduskunnan kyselytynnilla puhumassa

Kyselytunnilla väiteltiin"aktiivimalli kakkosesta" – perussuomalaisten mukaan kyse työttömien turhasta kyykytyksestä

Kyselytunnilla väiteltiin siitä, onko hallituksen pohjoismaiseksi työvoimapalvelumalliksi kutsuma lakiesitys pohjimmiltaan sama kuin Sipilän hallituksen ajama malli.

Minna Aalto lapsenlastensa kanssa torikahviossa

Leveät hartiat eivät kantaneetkaan kuusaalaisten palveluita paremmin – lupaus lääkäristä joka kuntaan on epärealistinen, sanovat asiantuntijat

Sote-uudistusta on siivitetty ajatuksella, että palvelut paranevat, kun niiden takana on yhtä kuntaa vahvemmat voimat. Terveyspalveluistamme päättävät tammikuun aluevaaleissa valittavat valtuutetut. Yle kävi kyselemässä, mitä jättikuntaliitosten jälkeen palveluille on käynyt Kouvolassa.

Liikemies Peter Fryckman Helsingin käräjäoikeudessa.

Kouri-kauppojen bulvaanina toiminut Peter Fryckman vaatii päästä Haagin välitystuomioistuimeen – käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa

Fryckman vetoaa vaatimuksessaan entisen työ- ja oikeusministerin Jari Lindströmin allekirjoitukseen. Lindström on kertonut tehneensä virheen ja työuupumuksen vaikuttaneen hänen päätöksentekokykyynsä.

mies seisoo joen rannalla ja katsoo kameraan

Kun Jari Lindström halusi näyttää, miten duunari pärjää ministerinä, hän sai historian kummallisimman salkun: "En suosittele kenellekään"

Kaksi kautta kansanedustajana, ja neljä vuotta ministerinä. Politiikan jättänyt Jari Lindström muistuttaa kokemuksensa kautta kuntavaaliehdokaita, että joskus on pakko tehdä päätöksiä, joista omat äänestäjät suuttuvat.

Työhanskat soralla. Taustalla näkyy Stora enson Veitsiluodon tehtaan portti.

Mitä Kemi voi oppia Kouvolasta, joka menetti kaksi tehdasta ja yli tuhat työpaikkaa? – ex-luottamusmies Jari Lindström: "Pahinta on jäädä odottamaan ihmettä"

Tehtaan lakkauttaminen ei ole kaiken loppu. Kajaanin ja Kouvolan vanhoissa tehdastiloissa on jo satoja työntekijöitä.

entinen ministeri Jari Lindström Voikkaan tehtaan maisemissa

Työttömyyden ongelmat kohdannut Jari Lindström sai töitä: "Virtaa on niin paljon kuin 55-vuotiaalla äijällä voi olla"

Jari Lindström kertoo yllättyneensä huomiosta, jonka hänen työnsaantinsa on herättänyt.

Jari Lindström Voikkaan tehtaan pihassa

Jari Lindströmin muistelmat kertovat perussuomalaisten keskinäisistä kahinoista, "omaan pesään kusemisesta" ja ex-ministerin tiestä kortistoon

Lindström ennustaa, että perussuomalaisten ohjat ottaa pian “äijistä äijin” Riikka Purra tai Laura Huhtasaari.

Juho Uusitalo, Helsinki, 13.2.2020

Kooste Ylen lukujuttuja sinulle, joka kaipaat pääsiäisenä lepotaukoa koronauutisista – syventäviä tarinoita ja ihmisiä, jotka eivät kaihda vaikeita teemoja

Koostimme tähän artikkeliin aiemmin julkaistuja Ylen juttuja. Aiheet vaihtuvat tietoja lavertelevista kännyköistä mieheyden pohdiskeluun.

Jari Lindström muistelee, miten vaikeaa ministerinä oli joskus olla sanomatta suoria sanoja

Ex-ministeri Jari Lindström: Monta kertaa tuli tunne, että pitäkää tunkkinne, ei tämä ole minun ideani

Lindström joutui liian suorapuheisuutensa takia myös vaikeuksiin politiikassa.

Jari Lindström Voikkaan tehtaan pihassa

Viisi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Jari Lindströmin tilinpäätös, autioituvan Suomen pelastajat ja Frozenin salaisuus

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Jari Lindström Voikkaan tehtaan pihassa

Ministerinpesti oli yksinäinen, ja eniten Jari Lindström katuu aktiivimallia – "Avustajani itki, kun näki hallitusohjelman"

Työtön paperimies Jari Lindström teki luokkanousun ministeriksi, mutta siitä pestistä hän halusi mahdollisimman pian pois.

Jari Lindström

Jari Lindström vetäytyy julkisuudesta: "Olen siitä oman osani saanut"

Työministerinä toiminut Lindström (sin.) kertoo poistuvansa "vähin äänin" valtakunnan politiikasta hallitusneuvotteluiden jälkeen ja keskittyvänsä kirjan kirjoittamiseen.

Jari Lindström

Jari Lindström teki U-käännöksen – ei lähdekään ehdolle eurovaaleihin: "Kun tässä nyt avaudutaan"

Työministerinä toiminut Jari Lindström (sin.) kertoi Twitterissä päättäneensä asiasta eduskuntavaalien tulosiltana.

Antti Häkkänen, Kimmo Tiilikainen ja Jari Lindström

Analyysi: Jopa kymmeniä tuhansia ääniä uusjakoon Kaakkois-Suomessa

Luopumiset, vaalipiirin vaihdokset ja loikkaukset näkyvät vasta yhden kauden toimineessa vaalipiirissä

Finland's ski holiday tradition

Watch: Finland’s ski holiday tradition helps kids hone winter sports skills

The mid-winter break harks back to the 1920s and gives youngsters an opportunity to practice winter pursuits that have become part of the fabric of Finnish society.

Jari Lindström

Ministeri Lindström oli vähällä viedä valtion miljoonakorvauksiin talousrikolliselle – "Allekirjoitukseni saatiin viekkaudella"

Ulkoministeriössä tehtiin hartiavoimin töitä, jotta ministerin suostumus saatiin peruutettua

Reetta Räty

Reetta Rädyn kolumni: Puhukaa ihmisille niin kuin ihmisille pitää puhua ja lopettakaa paskanpuhuminen

Bullshit-puheella ja hallintojargonilla saadaan asiat näyttämään muulta kuin mitä ne ovat. Suoraa puhetta arvostetaan, ja siksi onkin kummallista, miten harvinaista se on, kirjoittaa Reetta Räty.

Jari Lindström (Sannf)

Telakoiden työvoimaongelmat eivät yllättäneet työministeriä: "Telakoilla viedään sivummalle ja kuiskutellaan asiasta"

Työministeri Jari Lindström (sin.) pitää ensiarvoisen tärkeänä, että ulkomaiselle työvoimalle maksetaan työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Nainen menossa te-toimistoon.

Yritykset eivät pääsekään täysillä mukaan työllisyyspilotteihin: Pääsy asiakastietoihin vaatii lain, joka jumittaa eduskunnassa

Kasvupalvelupilotit piti ottaa käyttöön heti vuoden alussa alueellisen työllisyyskokeilun perään. Osa piloteista saadaan käyntiin ehkä puolen vuoden sisällä.

Jari Lindström eduskunnan täysistunnossa Helsingissä.

Finland's employment minister announces European Parliament candidacy

Employment Minister Jari Lindström made the announcement at a Blue Reform party meeting on Monday.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kuusankosken kirjastossa

Jari Lindström lähtee ehdolle myös eurovaaleihin

Työministeri ja sinisten kansanedustaja Jari Lindström on jo aikaisemmin kertonut hakevansa jatkokautta eduskunnassa.

Saga Kampman

Työpajat pelkäävät alasajoa – Työtön nuori: Jos pajaa ei olisi, useampi nuori jäisi vain kotiin

Hallituksen arvostellaan palkitsevan maakuntia käytännössä siitä, että työttömyyttä ei hoideta.

Timo Soini  puolueen puheenjohtaja

Työministeri Lindström: Venatorin työntekijät kiinnostavat muita yrityksiä

Venator vähentää heti 253 työntekijää ja sulkee Meri-Porissa sijaitsevan pigmenttitehtaan vuoteen 2021 mennessä.

Jukka Haapakoski

Tilanne pahentunut entisestään: Aktiivimallin leikkuri alentanut jo 160 000 työttömän korvauksia

Vuoden alusta käyttöönotettu ns. työttömyysturvan aktiivimalli on tehonnut heikosti.

Työministeri Jari Lindström (sin. )uskoo, että uusittukin irtisanomislaki helpottaa irtisanomista pienissä yrityksissä.  Työllisyysvaikutukset ovat kuitenkin pieniä.

Analyysi: Syksyn kuumin kiista on ohi ja irtisanomislaki etenee – hallitus säilytti kasvonsa, mutta käytännössä juuri mikään ei muutu

Hallitus esittää, että yrityksen henkilömäärä otetaan huomioon, kun työntekijöitä irtisanotaan. Niin on käytännössä tehty tähänkin asti.

Työministeri Jari Lindström

Yt-neuvotteluissa ei harjoiteta yhteistoimintaa, kun työntekijä pelkää potkuja ja työnantaja raastupaa – nyt systeemi halutaan laittaa uusiksi

Työministeri Jari Lindströmille luovutettu selvitys visioi uutta yt-lakia ja parempaa yhteistyötä suomalaisyrityksiin.

työministeri Jari Lindström, pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo

Analyysi: Maaginen numero 10 – Hallitus lupaa poistaa sen irtisanomislakiesityksestään, mutta riittääkö se ay-liikkeelle?

Hallitus teki selväksi, että lakiesitystä irtisanomisen helpottamisesta ei vedetä pois.

Eduskunnan istuntosali.

Irtisanomislakikiista kuohutti eduskunnan kyselytunnilla: "Eikö olisi pääministerin tehtävä sanoa ruoria pyörittävälle yrittäjien edustajalle, että siirtykää sivuun?"

Eduskunnan kyselytunti keskeytyi yllättäen palohälytyksen vuoksi. Puhemies pyysi edustajia poistumaan salista talon ulkopuolelle muutamaa minuuttia ennen kyselytunnin päättymistä.

Työministeri Jari Lindström

Työministeri Lindström työmarkkinakuohunnasta: Ratkaisu ei löydy kuin sillä, että jokainen tulee vähän vastaan

Pääministerin ratkaisuehdotus suorassa lähetyksessä tuli yllätyksenä työministeri Lindströmille.

Pääministeri Juha Sipilä, työministeri Jari Lindström (oik) ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen saapuivat tapaamaan mediaa eduskunnan Valtiosaliin ennen eduskunnan kyselytuntia Helsingissä torstaina 11. lokakuuta

PM Sipilä calls confidence vote over firing law

The government wants to put pressure on trade unions, which have called strikes over plans to make it easier to fire workers.

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Orpo työmarkkinariidasta: "Mittakaava tunteissa ja vastustavissa toimenpiteissä on kohtuuton"

Kokoomusjohtajan mukaan työtaisteluihin johtaneen kiistan ratkaisua on pohdittava "molemmin puolin".

Irtisanomissuojalaki hallituksen ja ay-väen kiistakapulana

Kompromissin löytäminen on vaikeaa, toteavat sekä SAK:n Eloranta että ministeri Lindström A-studiossa

Työministeri Jari Lindströmin mukaan hallitus kuuntelee herkällä korvalla kaikki ehdotuksia.

Työmininisteri Jari Lindström työaikalain muutoksia koskevassa tiedotustilaisuudessa 27. syyskuuta.

Unions unimpressed with gov't tweak to proposed dismissal reform

Facing a backlash from the labour movement, the government is backpedalling on a planned reform of redundancy laws.

SSAB:n kylttiä vaihdetaan nostokorista Hämeenlinnan tehtaalla

2000 lakossa Kanta-Hämeessä

Yli 2000 kantahämäläistä osallistuu ensi yönä alkavaan usean ammattiliiton maan hallituksen vastaiseen työnseisaukseen

Työministeri Jari Lindströmin tiedotustilaisuus

Hallitus alentaa irtisanomislain rajan kymmenen työntekijän yrityksiin, karenssi lyhenee 60 päivään – keskiviikon lakot toteutuvat

Hallitus pudottaa kevennetyn irtisanomissuojan rajan kymmeneen työntekijään ja lyhentää henkilöperusteisen irtisanomisen karenssin 90 päivästä 60 päivään. Katso tiedotustilaisuus klikkaamalla kuvaa.

Mies pakkaa tavaroitaan työpaikalla.

Govt to amend "easy to fire" bill but unions want law scrapped

According to information obtained by Yle, the "easy to fire" bill will apply to firms with fewer than 10 employees instead of the original 20.

Asiakas maksaa laskua tarjoilijalle.

Työministeri Lindström: Työsuhdeturvan heikentämistä koskevan esityksen vetäminen pois ei ole vaihtoehto, korjaukset mahdollisia

Työministerin mukaan hallitus toivoo kiistassa malttia, jotta tilanne ei eskaloidu enempää.

Mikael Montonen

Uusi työaikalaki eduskuntaan – tässä viisi merkittävintä muutosta

Työaikalakia halutaan muuttaa vastaamaan paremmin nykyaikaa.

Lääkärihelikopteri valmiina nousuun

Kouvola vetoaa pääministeriin lääkärihelikopterin saamiseksi

Kaupungin mielestä anestesia- ja ensihoitohenkilöstön saatavuus olisi parempi, jos kopteri sijoitettaisiin Lappeenrannan sijasta Uttiin.

Jari Lindström

Työministeri Lindström ei taivu työllisyyskokeilujen jatkoon: "Hyviä tuloksia, mutta isoja satsauksia"

Työttömät eivät työministerin mukaan jää tyhjän päälle kokeilujen loppuessa.

Sinisen tulevaisuuden työministeri Jari Lindström Sinisen tulevaisuuden ministeriryhmän kokouksessa Turussa perjantaina 17. elokuuta.

Tehtailevatko työttömät jatkossa turhia työhakemuksia? Aktiivimalli kakkosen 4 keskeistä ongelmaa

Omatoimisen työnhaun malli sai sapiskaa lausuntokierroksella. Mallia viilataan nyt lausuntopalautteen pohjalta. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle marraskuussa.

Kahvinkeitin ja astiat ovat lahjoituksia rovaniemeläisiltä.

Friday's papers: Substance abuse behind the wheel, MP questions, dissing Finnish coffee

Finland's print press looks at places with the most DUIs, gov't plans to make it easier to fire people, and people turning up their noses at Finnish java.

Eduskunnan kyselytunti

Syksyn ensimmäinen kyselytunti: Irtisanomissuojan heikentäminen herätti kiivasta vastustusta – "Vastoin sitä, mitä te olette luvanneet työmarkkinajärjestöille"

Vasemmisto-oppositio aloitti kyselytunnin hiillostamalla hallitusta sen aikeista heikentää irtisanomissuojaa alle 20 hengen yrityksissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle