Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Venäläinen laiva etsii Jäämereltä reittiä kaapelille, joka yhdistäisi mantereita historiallisesti pohjoisen kautta

Ankkurit, maanvyörymät ja arktisella alueella jäävuoret ovat vaaraksi valokuitukaapeleille.

Talviset vesisateet lyhentävät lumista aikaa – päästöjen vähentämisellä suuri merkitys Itämeren jäätymiseen

Vuotuinen enimmäislumensyvyys on huvennut Etelä- ja Länsi-Suomessa jopa neljä senttiä vuosikymmenessä, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Nainen hukkui potkukelkallaan avantoon Oulun edustan merialueella

Nainen oli lähtenyt potkukelkalla käymään mökillään. Merivartioaseman ilmatyynyalus löysi naisen etsintöjen jälkeen.

Pohjois-Pohjanmaalla järvet jäässä enää pohjois- ja itäosassa – erityistä varovaisuutta noudatettava

Esimerkiksi Oulujärvi saattaa olla osin kantavassa jäässä, ja osin taas jääpeite on lähes sulanut, arvioi hydrologi.

Näsijärvi vapautui jäistä tänään kiirastorstaina

Järvi ehti talviaikaan sulaa jo kerran, mutta se jäätyi uudelleen.

Näsijärvi jäätyi jo toisen kerran tänä talvena

Kaksi jäätymistä samana talvena ei ole ennenkuulumatonta, mutta ajankohdan myöhäisyys alkaa jo olla.

Järvien jäätilanne ennätyshuono Etelä-Savossa

Jäänpaksuudet ovat monella mittauspaikalla mittaushistorian alhaisimmat.

Näsijärven jääpeite ei kestänyt kahtakaan viikkoa, mutta uudelleen jäätymisestä on yhä toiveita

Sanomattakin on selvää, ettei Näsijärven jäille ole menemistä näillä keleillä.

Pohjoinen napajää nyt laajempi kuin vuosiin – lämpimän talven Eurooppaan tuonut tiivis napapyörre tekee hyvää arktiselle alueelle

Pohjoisen napa-alueen jääpeite on kuitenkin supistunut pitkään ja on edelleen huomattavasti keskimääräistä pienempi.

Oulun edustalla jääolosuhteet jopa keväiset

Jään päälle pakkautunut vesi huonontaa nyt jäällä liikkumista, eikä kunnon teräsjäätä pääse muodostumaan.

Etelämantereella mitattiin ensimmäistä kertaa yli 20 asteen lämpötila

Tutkija muistuttaa, että yksittäisestä lämpötilasta ei voi tehdä suuria päätelmiä.

Metsissä, pelloilla ja puutarhoissa jännitetään talven tulevaa säätä – jää uhkaa puun taimia ja kasveja

Sahaava talvisää sateineen ja lämpötilan vaihteluineen aiheuttaa ongelmia luonnossa.

Merijäätä vain suojaisimmissa paikoissa – jäätalvi poikkeuksellisen kehno

Lämmin jakso syö nopeasti jo olemmassa olevaa jääpeitettä, eikä jäille ole nyt menemistä. .

Perämeren jääpeite on vielä kaukana tavallisesta talvesta – myös järvien jäät normaalia ohuempia

Leuto alkutalvi on hidastanut avovesien jäätymistä. Monin paikoin jäät ovat 10–20 senttiä ohuempia kuin normaalisti.

Ammattikalastus sopeutuu vaihtelevaan talvisäähän

Päijänteellä ei ole vielä jääpeitettä.

Kallavesi jäätyi lauantaina

Järven jää on heikkoa eikä lähipäivien sää vahvista jäitä.

Kainuun pelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä – "Ei se lumi kannattele"

Vaikka tänä talvena on saatu lunta, kantavat jäät puuttuvat vielä.

Jyväsjärven jääkuviot puhuttavat somessa

Asiantuntijan mukaan ilmiön saattaa selittää laiturilta veteen valunut aine.

Jäät heikkoja Oulun Pyykösjärvellä ja Kuivasjärvellä

Heikot jäät johtuvat järvien hapettamisesta.

Tuore tutkimus paljastaa: arktinen alue on lämmennyt pari astetta jo nyt – aiheuttaa sään ääri-ilmiöitä ja porojen joukkokuolemia

Napa-alueiden lämpeneminen on nopeampaa kuin muualla maapallolla, mutta seuraukset eivät jää pohjoiseen.

Rovaniemen kaupunki: keskustan jokijäät koko talven vaarallisia

Lisääntynyt matkailu aiheuttaa Rovaniemellä useita vaaratilanteita talvikauden aikana.

Virpiniemen merivartiosto varoittaa heikoista jäistä Perämerellä – aikaisin tullut talvi houkuttaa jäälle liikkumaan

Merelle on jo muodostunut teräsjäätä kohtalaisesti, mutta vielä ei kannata kiirehtiä jäälle menemisen kanssa.

Kutusiian pyynti on rohkeiden kalastajien laji

Jäät ovat vielä heikot suurimmassa osassa Pohjois-Suomea. Jään kantavuus kannattaa tarkistaa ennen pilkille lähtöä.

Finland's future: Wet winters, warming Baltic, forested fells

Changes foreseen in the latest IPCC climate report raise a range of threats for Finland's natural environment.

Romahtava jäätikkö pelästytti melojat Alaskassa – video näyttää hurjan aallon

Sulavat jääalueet ovat olleet viime aikoina paljon otsikoissa.

Grönlanti sulaa lämpöaallon kourissa – katso videolta, kuinka jääpeite hupenee ennätysnopeasti

Pelkästään keskiviikkona jäätä suli 11 miljardia tonnia. Video: Caspar Haarloev / Into the Ice -dokumentti.

Tutkimus: Etelämantereen jäätiköiden sulaminen voi ylittää pisteen, jossa sitä ei voi enää pysäyttää – Katso ilmiötä selittävä animaatio

Nopea merenpinnan nousu on entistä todennäköisempi skenaario, todetaan Nasan rahoittamassa tutkimuksessa.

Kuva Grönlannissa vedessä kahlaavista rekikoirista nousi ilmastonmuutoksen symboliksi

Lämpöaalto on sulattanut Grönlannin jäätiköitä niin nopeasti, että jään päälle on kasautunut runsaasti vettä.

Lunta ja jäätä riittää vielä – kevät tekee kuitenkin tuloaan ja lämpötila voi nousta jopa +10 asteeseen

Jäille menoa tulee välttää. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa osa järvien jään kokonaispaksuudesta on haurasta kohvajäätä.

Kovat tuulet tekivät Perämeren jäätalvesta vaikean

Alukset ovat tarvinneet jäänmurtoapua kuluneena talvena paljon. Edelleenkin murtajat ovat Perämerellä täydessä valmiudessa.

Tutkimus: Grönlannin jääpeite sulaa entistä nopeammin – vettä sataa talviaikaankin

Aiemmin sade on tullut talvella Grönlannissa pääasiassa lumena.

Lapin pelastuslaitos riimitteli kalevalaisen varoitusrunon: "Pohjapato petollinen nostaa pohjan pyörtehitä"

Lapin pelastuslaitos julkaisi Kalevalan päivän kunniaksi runomuotoisen varoituksen sulapaikoista.

Herätys: Kevytauto on kuin ladattu ase, kolmivuorotyö rasittaa liikaa, yön peilijäät talven pahimmat

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Laituripilkillä kohvajäisellä järvellä – Väitös: Vesistöjen jääpeitteiden rajut muutokset pistävät tavat ja sanat uusiksi

Suomen vanhat tiedot jäistä ovat jopa parempia ilmaston lämpenemisen seurannan kannalta kuin havainnot lämpötiloista.

Kymmeniä nälkäisiä jääkarhuja temmeltää Novaja Zemljalla, Moskovasta tulee asiantuntijoita auttamaan asukkaita

Konstit jääkarhujen karkottamiseksi ovat vähissä, kun rauhoitettuja eläimiä ei haluta tappaakaan. Kännyköillä on tallennettu kylällä touhuavia karhuja.

Perämeri on nyt kauttaaltaan jäässä

Kattava jääpeite saatiin Perämerelle pari viikkoa keskimääräistä ajankohtaa myöhemmin.

Perämeri on nyt kokonaan jäässä

Jään määrä on lisääntynyt nopeasti tammikuun pakkasten myötä. Monin paikoin jäät ovat kuitenkin heikkoja.

Henkeäsalpaavat kuvat jäälakeuksilta: Tältä näyttää uuden jään muodostuminen Merenkurkun ulkosaaristossa

Sään viileneminen ja tyyneys ovat vauhdittaneet uuden jään muodostumista Merenkurkussa, ja näkymät ovatkin paikoin henkeäsalpaavat.

Antarktiksella sulaa nyt vuodessa kuusi kertaa enemmän jäätä kuin 40 vuotta sitten

Nykyinen sulamisvauhti voi nostaa meren pintaa useita metrejä tulevien vuosisatojen aikana, tutkijat varoittavat.

Raportti: Jäämeri on menettänyt 95 prosenttia sen vanhimmasta ja paksuimmasta jäästä

Tutkijat ovat huolestuneita tilanteesta, sillä tumma merivesi imee enemmän lämpöä auringosta kuin valkea jääpeite.

Varoitus heikoista jäistä, järvet eivät ole ehtineet jäätyä leudon talven vuoksi

Jäitä on päästy mittaamaan Pohjois-Pohjanmaalla vain Oijärveltä ja Tyräjärveltä.

Osa vesistöistä on juuri ja juuri jäässä, mutta retkiluistelijat ovat jo aloittamassa kauttaan – "Toistaiseksi jäälle kannattaa mennä vain eksperttiporukassa"

Vastuullinen retkiluistelija ei liiku jäällä yksin ja varautuu aina jään pettämiseen. Lauha alkutalvi on tehnyt tutuistakin vesistöistä yllättäviä.

Norjan länsiosissa rajuja tulvia

Kymmeniä ihmisiä on evakuoitu heidän jäätyään saarroksiin. Viranomaiset varoittavat maanvyörymistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle