Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Varsinais-Suomen koronatilanne helpottanut – Alle 20-vuotiaiden ulkoliikunta voi jatkua

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä lieventää suosituksia vuonna 2001 syntyneiden ja nuorempien osalta.

Yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset voivat Varsinais-Suomessa palata lähiopetukseen ensi viikolla

Maakunnan koronanyrkki on poistamassa koronatilanteen mukaan kokoontumisrajoituksia lasten ja nuorten harrastustoiminnasta.

Liikkumisrajoitukset ajoivat seinään, mutta baareja, keikkoja, busseja ja lähiopiskelua koskevat yhä nämä rajoitukset

Liikkumisrajoitukset eivät tule käyttöön, mutta monta muuta ihmisten elämään iskevää rajoitusta on yhä voimassa.

Kuntosalit suljetaan koko Varsinais-Suomessa – avi valmistelee päätöstä koko maakuntaan

Aluehallintovirasto voi päättää asiasta kahdeksi viikoksi kerrallaan. Lounais-Suomen aluehallintovirasto tekee päätöksen näillä näkymin keskiviikon aikana.

Tiukentunut tartuntatautilaki sulkisi yksityisten kuntosalien ovet – avi pyytää vielä lausuntoa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä

Salit suljettaisiin kokonaan kahdeksi viikoksi kerrallaan. Nyt tiloissa on saanut treenata kymmenen henkilöä yhden tunnin aikana.

Syvänmeren sukellus aivoihin

Kirsin, 47, aivoista poistetaan näköhermoja paivava kasvain.

Luotan teihin täysin

Maurille, 59, tehdään riskialtis leikkaus.

VSSHP:n johtajaylilääkäri: Liikkumisrajoitusten pitäisi koskea koko Turun seutua, jos ne päätetään ottaa käyttöön

Mikko Pietilä ja tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala ovat sitä mieltä, ettei liikkumisrajoituksia vielä tarvita Turussa. Tilanne voi kuitenkin nopeasti muuttua.

VSSHP:n johtajaylilääkäri Turun tilanteesta: "Vielä ei ole aika liikkumisrajoituksille, mutta tilanne voi muuttua nopeasti"

Valtioneuvosto kaavailee liikkumisrajoituksia ja maskien käyttövelvoitetta Turkuun ja pääkaupunkiseudulle.

Turun koronatilanne kivunnut uuteen ennätykseensä – viikossa yli 400 uutta tartuntaa

Turun kaupungin koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on myös uudessa ennätyksessä, noin 400:ssa sataatuhatta asukasta kohden.

Varsinais-Suomen koronatilanne yhä huonompi, kertoo johtajaylilääkäri: "Negatiivisessa mielessä ikävä ennätys" – katso erikoislähetys Yle Areenassa

Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä ja tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kehottavat jaksamaan rajoituksia vaikka hammasta purren.

Elossa 24h -kuvausten toteutuminen ei ollut itsestään selvää

Suomalainen terveydenhuolto toimii hyvin poikkeusoloissakin.

Koronakaranteenin rikkomisia on ilmoitettu jo enemmän kuin viime vuonna – poliisi törmää rikkojiin sattumalta: "Välinpitämätöntä käyttäytymistä"

Karanteenimääräysten rikkojia ei ole poliisin tiedossa paljon, mutta todellista määrää ei tiedä kukaan.

Sairaanhoitopiiri pyytää Traficomia rajoittamaan joukkoliikenteen matkustajamääriä Varsinais-Suomessa – ilmaantuvuusluku nyt korkeimmillaan

Koronatartuntojan ilmaantuvuusluku on nyt epidemian korkein, 189. Turussa todettiin tiistaina 50 uutta koronatartuntaa.

Traficom rajoittaa joukkoliikennettä sairaanhoitopiirien pyynnöstä – Varsinais-Suomesta ei vielä ole otettu yhteyttä

Tiistaina kokoontuva Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä keskustelee julkisen liikenteen rajoituksista.

Sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä Varsinais-Suomessa nousee – parissa päivässä neljä uutta potilasta osastolle

Varsinais-Suomen koronanyrkin mukaan kontaktien minimointi on ratkaisevassa asemassa koronatartuntojen hillitsemisessä

Avin arvio: Varsinais-Suomen yksityisiin tiloihin enintään kymmenen henkilöä viikonlopusta alkaen

Lounais-Suomen aluehallintoviraston odotetaan tiedottavan päätöksestä torstain aikana.

Varsinais-Suomessa uusi päiväkohtainen ennätys koronatartunnoissa

Tiistaina maakunnassa ilmoitettiin 112 uutta koronavirustartuntatapausta. 

VSSHP:n hoitojonot lyhenivät koronavuonna – yli puoli vuotta jonottaneiden määrä sen sijaan kasvoi

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloissa hoidettiin viime vuonna kaikkiaan 231 000 potilasta.

Aluehallintovirasto valmistelee tartuntatautilain lisäpykälien käyttöönottoa Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri kertoi eilen suosittelevansa tartuntatautilain 58 d -pykälän käyttöönottoa Varsinais-Suomessa.

Koronatilanne vaikeutunut entisestään Varsinais-Suomessa – virusmuunnosten osuus kasvussa

Varsinais-Suomessa on varmistettu tähän mennessä 47 koronan virusmuunnosta.

Koronavilkku aiheuttaa tartunnanjäljittäjille jopa enemmän haittaa kuin hyötyä – ylilääkäri: "Olen poistanut sovelluksen kotipuhelimestani"

Yle kysyi kuudesta sairaanhoitopiiristä, mitä hyötyä Koronavilkku-sovellus on tuonut. Kaikkien mukaan saatu hyöty on jäänyt vähäiseksi tai olemattomaksi.

Neljän alueen lääkärit Iltalehdelle: Koronavilkun hyöty tartuntojen jäljityksessä erittäin vähäinen

Lehti sai vastaukset kysymyksiinsä Vaasasta, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä, Espoosta ja Keski-Uudeltamaalta.

Varsinais-Suomen koronanyrkki odottaa hallituksen tarkempia ohjeita – Pietilä: "Tilannetta syytä käydä läpi, kun savu ensin hieman laskeutuu"

Koronakoordinaatioryhmä kokoontuu perjantaina tarkastelemaan hallituksen uusien linjausten vaikutuksia Varsinais-Suomeen.

Koronasuositukset pysyvät ennallaan Varsinais-Suomessa – virusmuunnosten määrä kasvaa

Kasvomaskin käyttö on entistä tärkeämpää, sairaanhoitopiiri tiedottaa.

Varsinais-Suomesta löydetty koronaviruksen eteläafrikkalaista virusmuunnosta

Virusmuunnokseen sairastunut henkilö ja tartunnalle altistuneet ovat karanteenissa.

Aikuisten sisäliikuntasuosituksiin höllennyksiä Varsinais-Suomessa

Myös pienimuotoista, korkeintaan 10 henkilön ryhmäliikuntaa voidaan järjestää ulkona.

Paimio suosittaa rajoittamaan kontakteja kahden tartuntaryppään sammuttamiseksi

Jäljitysvaiheessa ei ole havaittu merkkejä virusmuunnoksesta. Osa testeistä on lähetetty jatkotutkimuksiin.

Varsinais-Suomen alle 12-vuotiaiden harjoitteluryhmien toimintaan pieniä lievennyksiä – pelinomaiset harjoitukset sallittuja

Kilpailuja tai esiintymisiä ei tule järjestää, linjaa Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä.

Aluehallintovirasto jatkaa Varsinais-Suomen kokoontumisrajoituksia maaliskuun puolelle

Varsinais-Suomi on yhä koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. 

Varsinais-Suomessa koronatartuntojen jäljitysprosentti tipahti – vielä viime viikolla valtaosa tartunnoista pystyttiin jäljittämään

Tällä viikolla jäljitysprosentti Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on tippunut 68 prosenttiin.

Varsinais-Suomen koronavirustartunnat lähtivät jälleen nousuun – tartuntoja tulee edelleen perhepiirissä

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan koronaviruksen ilmaantuvusluku maakunnassa on nyt 115,6.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ylilääkäri pitää lasten ja nuorten liikuntaharrastusten jatkumista oikeana – tartuntoja tullut hyvin vähän

Sairaanhoitopiirin mukaan maakunnan tartunnoista kaksi prosenttia on jäljitetty sisällä tapahtuvaan urheiluharrastukseen.

Virusmuunnoksia päästään tutkimaan Turussa mahdollisesti jo helmikuun alussa

Tällä hetkellä koronanäytteitä voi muunnoksen varalta tutkia vain Helsingissä.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri: Maskittomuus johtanut massa-altistuksiin – suositukset pysyvät ennallaan

Koronakoordinaatioryhmä on huolissaan, kun maskeja ei aina käytetä suositusten mukaisesti.

Varsinais-Suomessa rokotettu ja kuntiin jaettu 9000 rokotetta – VSSHP: Rokotteet on korvamerkitty

Rokotteet suunnitellaan annettavaksi kahden seuraavan viikon aikana.

Varsinais-Suomen koronasuositukset pysyvät voimassa – sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on noussut

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä suosittaa yli 12-vuotiaiden käyttävän maskia koulun lisäksi muuallakin.

Koronatesteihin hakeudutaan taas Varsinais-Suomessa – joulun aikana testeissä käytiin harvakseltaan

Korontartuntojen määrä on laskenut Varsinais-Suomessa joulukuun huipusta, joskin laskun tahti on hiipunut.

VSSHP antanut koronarokotteen jo yli tuhannelle työntekijälleen

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri aloitti henkilökuntansa rokottamisen heti joulupyhien jälkeen, 28.12.2020.

Kokoontumisrajoituksia jatketaan Varsinais-Suomessa helmikuuhun asti – korkeintaan 10 hengen tapahtumat ovat sallittuja

Rajoitukset jatkuvat Varsinais-Suomessa samanlaisina, eli korkeintaan 10 henkilön tapahtumat ovat sallittuja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle