Uusimmat artikkelit
Pekka Holopaisen kolumni: Tämän takia Paavo Nurmen kisat on juuri Suomessa loistava urheilutapahtuma
Turussa ei ole lähdetty ahnehtimaan, vaan on luotettu suomalaiseen, poikkeukselliseen yleisurheilusivistykseen. Se on ollut voittava resepti, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Kuuntele eläkkeelle jäävän urheiluselostajan Jarmo Lehtisen viimeiset hetket Ruotsi-ottelussa – uran vaativin paikka oli Suomen ja Tanskan EM-ottelu
Jarmo Lehtinen on selostanut urheilukilpailuja Ylelle 40 vuoden ajan. Hän antaa vinkit, mitä alalle haluavan kannattaisi tehdä.
Hiihdon MM-kisat ja laaja talviurheilutarjonta Ylellä vuoteen 2026
Myös taitoluistelu palaa Ylelle.
Suomen ensimmäinen MM-voitto jääkiekossa vuonna 1995 oli kauan odotettu ja ihana – olut virtasi, jääkiekosta tuli suurta viihdettä ja suomalaiset oppivat voittamaan
Voittamisen kulttuuri tarkoittaa kunnollisia resursseja.
Yle varmistaa jalkapallon huippuhetkiä kaikkien saataville – Huuhkajien ottelut ja EM-lopputurnaukset Ylellä vuoteen 2028
Yle on hankkinut merkittäviä jalkapallon esitysoikeuksia.
Kotimaiset yleisurheilukilpailut käyntiin Ylen kanavilla kesäkuussa
Kisojen televisioinnit alkavat teemakilpailulla.
Nyt etsitään kadonneita urheiluhetkiä – kerro minkä unohdetun suorituksen haluaisit kokea uudelleen ja Yle Olohuone saattaa toteuttaa toiveesi!
Nyt voit toivoa unohdettua urheiluhetkeä Yle Olohuoneeseen.
Yle vastaa: Yle Urheilu tarjoaa jumppaohjelmaa
Ylen urheilupäällikkö vastaa HS:n miellipidekirjoitukseen
Naisten MM-jalkapallo Ylen kanavilla sai upeat katsojaluvut ja paljon kiittävää palautetta
Naisten huippujalkapallo nousi kesän ilmiöksi.
Yle ja Suomen Palloliitto tiivistävät Helmarit-yhteistyötään
Yle näyttää Suomen naisten EM-karsintojen kotiottelut.
Talviurheilu innosti suomalaisia: Ylen Urheilustudio oli menestys
Hiihtolajeihin satsataan Ylen kanavilla myös jatkossa.
Kristiina Kekäläinen: Ohjelman tekeminen miljoonayleisölle on palkitsevaa
Urheilutoimittaja Kristiina Kekäläinen on unelmatyössään.
Ravit palaavat Ylelle – ohjelmasarja laajentaa Ylen hevosurheilutarjontaa
Ohjelmat nostavat esille hevosia, persoonia ja tarinoita.
Miesten jalkapallon MM-kilpailujen 2022 esitysoikeudet Ylelle
Samalla Yle solmi FIFA:n kanssa useita muita sopimuksia.
MM-ralli palaa Ylelle pitkällä sopimuksella
Yle näyttää MM-rallia TV2:ssa ja Yle Areenassa.
Yle ja Olympiakomitea jatkavat SM-viikon yhteistyötä vuoteen 2021 – pienet lajit näkyvät suurelle yleisölle
SM-viikko kokoaa aikuisten eri lajit samalle paikkakunnalle.
Yle jatkaa yhteistyötä Viasatin kanssa – luvassa huippujalkapalloa Englannista ja Saksasta
Ensimmäinen Saksan cupin ottelu nähdään 31. lokakuuta.
"Viimeinen" mahdollisuus voittaa Grand Slam ja miljoona dollaria – FaZe Clanilla paljon pelissä Tukholman CS:GO-turnauksessa
Faze Clan on yhden turnausvoiton päässä Grand Slamista.
Katso uskomaton comeback! Jesse Vainikka ja Topias Taavitsainen taistelivat The Internationalin loppuotteluun
Dota 2 -joukkue OG nousi ihmevoittoon LGD:tä vastaan.
Millä konsolilla voitetaan virtuaalifutiksen maailmanmestaruus? Yle näyttää FIFA eWorld Cupin finaalin suorana
FIFA eWorld Cupin finaali näkyy lauantaina Yle Areenassa
SuperJymy pudotti Nyyrikin jatkosta – CS-perjantai huipentui kotimaiseen kärkikamppailuun
CS:GO:n eSM-ottelut näkyvät suorana Yle Areenassa.
Jalkapallon MM-kisat innostivat miljoonat suomalaiset television ja verkkosisältöjen äärelle
Verkossa futisfaneja kiinnostivat Yle Urheilun kisapelit.
MM-kisojen tekijät: Verkkotuottaja on kisauutisten arkkitehti – “Välillä voidaan tehdä syväanalyysia lajiniiloille, mutta meillä on myös mahdollisuus sivistää”
Esittelyssä MM-kisojen verkkotuottaja Jyri Kivimäki.
Kölnin CS-viikonlopussa enää vain parhaat jengit mukana – katso lähetysajat täältä
ESL One: Cologne 2018 -tapahtumaa seurataan Ylen kanavilla.
Kölnin jättimäinen CS:GO-turnaus suorana Ylen kanavilla – miten Suomen ykköstiimi ENCE pärjää maailman parhaita vastaan?
ESL One: Cologne 2018 -tapahtumaa seurataan Ylen kanavilla.
Yle panostaa e-urheiluun – isoimmat ja tärkeimmät tapahtumat nähdään Kakkosella ja Areenassa!
E-urheilu ja -pelisisältöjä myös Kioskissa ja FTW:ssä.
Jalkapallokierros uudistuu Urheilukierros-ohjelmaksi
Ylellä tulossa vahva jalkapallokesä.
Yle palkittiin tasa-arvon edistämisestä urheilusisällöissään
Ylelle 100 tasa-arvotekoa -erityismaininta.
Yle vastaa: Urheilujournalismin kriittinen tarkastelu on aina arvokasta
Ylen vastaus urheilujournalismista
Jere Nurminen Ylen viestinnän päälliköksi
Päällikkö vastaa sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä
Yle edistää tasa-arvoa urheilusisällöissään kolmella uudella tavalla
Yle edistää tasa-arvoa urheilusisällöissään.
Uusi Mestaruusputki nostaa kotimaisen palloilun tv-näkyvyyden uudelle tasolle
Tavoitteena on televisioida mestaruusottelu joka päivä.
Naisten lentopallomaajoukkueen välieräottelut Ylen kanaville
Lentopallonaisten kesäkausi kruunataan lähipäivinä.
Digitreenit: Twitter – osallistu rohkeasti
Artikkelia ei päivitetä, joten tiedot ovat vuodelta 2017.
Yle Urheilu mukana tasa-arvoisemman Suomen rakentamisessa
Yle mukana 100 tasa-arvotekoa -hankkeessa.

Pesä Ysit koppasi kultalukkarin – Imatralle mieluisa paluumuuttaja
Pesä Ysit nappasi lukkari Noora Patrikaisen Jyväskylästä. Myös Imatran Pallo-Veikot saa kovan vahvistuksen Valon kaupungista.

Menestyksen ja pettymyksen raja on hyvin ohut – Jussi Markkanen on torjunut kiekkoja huipulla yli 20 vuotta
Jääkiekkoliigan vanhin pelaaja, maalivahti ja SaiPan osaomistaja Jussi Markkanen ei ole huolissaan nuorten pelaajien lähdöstä Suomesta. Uusia supertähtiä nousee Liigaan joka vuosi.

Korisliigasta tulossa tiukin kautta aikojen – ennakkosuosikin huolena murtuneet luut
Koripallon moninkertainen Suomen mestari, Lappeenrannan Catz valmistautui lauantain liiga-avaukseen poikkeuksellisessa kiireessä.

SaiPan Jussi Markkanen: Jääkiekkojoukkueiden pukukoppeja voisi avata medialle
SaiPan maalivahti Jussi Markkanen voisi kokeilla käytäntöä, että media pääsisi jääkiekkojoukkueen pukukoppiin heti ottelun jälkeen tekemään haastatteluja. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista.
Tuottaja Vesa Rämet: Rio Areena on toipumassa kisakuntoon!
Tuottaja Vesa Rämetin kirjoitus Rio Areena -sovelluksesta.