Uusimmat artikkelit
Kolmiloikkatähti Senni Salminen jättää hallikauden väliin – entinen SE-nainen on valmentajan mukaan aikataulussa kohti kauden päätavoitetta
Senni Salminen palaa kilpailukentälle vasta kesällä.
Mitä ihmettä Topi Raitaselle tapahtui kuukaudessa? Nousi täysin pohjalta Euroopan mestariksi – asiantuntija kertoo ratkaisevan tekijän
Suomen yleisurheilulla oli perjantaina huikea kahden mitalin ja kahden pistesijan päivä. Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi perkaa neljän finaalin illan annin.
Mitalisade jatkuu! Kristiina Mäkelä loikki EM-hopeaa huimalla Suomen ennätyksellä – kertoi merkittävästä halista Topi Raitasen kanssa
Kristiina Mäkelä loikki Suomen ennätyksen 14,64 kolmiloikkafinaalissa. Se riitti EM-hopeaan Münchenissä perjantaina.
Suomella on tänään mahdollisuus jopa neljään mitaliin yleisurheilun EM-kisoissa! Asiantuntija avaa herkulliset asetelmat
Yleisurheilun EM-kisoissa on luvassa huiman jännittäviä hetkiä perjantai-iltana, kun Topi Raitanen, Viivi Lehikoinen, Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen kamppailevat finaaleissa.

"Ensimmäinen oli pellehyppy" – katso suomalaishistoriaa tehneiden Senni Salmisen ja Kristiina Mäkelän hulvaton haastattelu
Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen olivat selvästi vapautuneita EM-karsinnan jälkeen. Perjantain finaalissa he tähtäävät iloiseen suomalaiseen lopputulokseen.

Moukarissa karsiutuneilta kielimiehiltä kova ennustus suomalaismitalista iltaan: "Ladataan kahvipannu salaa valmiiksi"
Keskiviikkoiltana on luvassa jännitystä, kun Krista Tervo ja Silja Kosonen heittävät moukarifinaalissa. Suomalaisonnistumisia saatiin jo päivällä, kun Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen etenivät kolmiloikan loppukilpailuun.

Keskiviikkona on todellinen suomalaisten superpäivä EM-kisoissa – asiantuntija uskoo mitalitilin avautuvan: "Luotan Wilmaan"
Gina Lückenkemper tarjosi todellisen loppuhuipennuksen ja 10-ottelu oli kuin täydellisesti käsikirjoitettu kotiyleisölle, sanoo Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi. Keskiviikkona hän uskoo suomalaisnaisten mitalittoman putken katkeavan.
Tässä ovat Suomen yhdeksän mitalitoivoa yleisurheilun EM-kisoissa Münchenissä
Suomalainen yleisurheilu yrittää palata Münchenissä mitaleille kuuden vuoden tauon jälkeen. Mitaliehdokkaiden määrästä yritys ei jää ainakaan kiinni.
Senni Salmisen ja Topi Raitasen todellinen huippukunto vielä piilossa? Valmentajilta lupaavat kommentit EM-kisoihin: "Ennätyskunnossa"
Kestävyysjuoksija Topi Raitanen ja kolmiloikkaaja Senni Salminen eivät ole viime kauden tapaan vielä säväyttäneet. Valmentajat kertovat suojattiensa olevan ennätyskunnossa EM-kisojen kynnyksellä.
EM-menestystä janoava Kristiina Mäkelä saattaa turvautua Kalevan kisoissa taktikointiin – "En välttämättä hyppää kaikkia hyppyjä"
Kristiina Mäkelä taistelee Joensuussa uransa kymmenennestä Kalevan kisojen mestaruudesta. EM-kisoihin keskittyvä urheilija ei halua puhua enää kyseenalaisista kuvakulmista.
Analyysi: Tällaista ei ole nähty vuosikausiin – Suomella on yleisurheilun EM-kisoihin seitsemän mitaliehdokasta
Suomen joukkue saavutti Oregonin MM-kisoista eniten pistesijoja 17 vuoteen. Joukkueen leveämpi taso lupaa hyvää elokuussa käytäviin Münchenin EM-kisoihin, kirjoittaa Yle Urheilun Joel Sippola.
Kristiina Mäkelä paljasti ennätyspäivänsä hurjat käänteet, Senni Salminen hävisi taas senttipelin – pettynyt Ella Junnila liikuttui kyyneliin
Kristiina Mäkelä loikki ennätyksensä ja eteni MM-finaaliin mitali mielessään. Senni Salminen jäi jälleen senttipelissä finaalista. Korkeuskarsintaan jäänyt Ella Junnila antoi kyyneleiden tulla haastattelussa.
Senni Salminen tuli kaapista ja nousi rakettimaisesti maailman eliittiin – kertoo nyt, mitä Tokiossa oikein tapahtui: "Peli oli sillä sekunnilla menetetty"
Korkeita huippuja ja syviä laaksoja. Suomalaisen yleisurheilun tähdeksi noussut kolmiloikkaaja Senni Salminen sai ensimmäisenä kautenaan parrasvaloissa kokea enemmän kuin pää kesti.
Senni Salminen tunsi helpotusta, kun sanoi pään pettäneen Tokion olympialaisissa – "Toivon, että olen mentaalisesti parempi urheilija kuin vuosi sitten"
Tokion olympiafinaalista karsiutuminen otti koville. Suomen ennätysnainen odottaa luottavaisena kahden arvokilpailun kesää.
Kolmiloikkaaja Senni Salminen on Etelä-Karjalan vuoden urheilija
Vuoden joukkueeksi valittiin superpesiksessä pelaava Imatran Pallo-Veikot. Vuoden valmentaja puolestaan on Matti Mononen.

Senni Salmisen valmentajalta hurja lupaus – Matti Mononen tanssii balettia ja tekee rääkkitreenin, jos Salminen voittaa arvokisamitalin
Matti Mononen lisäsi panoksia yleisurheilun superkesään. Hänen valmennettavallaan Senni Salmisella on kovat tavoitteet kesän EM- ja MM-kisoihin.
Senni Salminen jää sivuun MM-hallikisoista – näin valmentaja perustelee ratkaisua
Nilkkansa loukanneen Senni Salmisen valmentaja Matti Mononen näkee, että lähteminen MM-hallikisoihin olisi ollut liian iso riski.
Imatran Ukonniemen kentällä vietetään Kouluviestikarnevaaleja
Sukkula- ja ruotsalaisviesteissä kilpailee 300 eteläkarjalaista koululaista.
Lasitskene liiteli Timanttiliigassa kauden kärkituloksen 205 – Ruotsin pituushyppääjät loistivat
Yleisurheilun Timanttiliigan kaksipäiväisen finaalin avauspäivän parasta antia oli naisten kovatasoinen korkeuskisa, jossa venäläistähti Marija Lasitskene säväytti loppukauden huippuvireellään.
Uransa lopettava Jarkko Kinnunen pääsee mukaan Ruotsi-otteluun – Tukholman koneeseen nousee myös Kalevan kisoista karsiutunut Senni Salminen
Suomi–Ruotsi -ottelu käydään Tukholmassa 4.-5. syyskuuta. Suomesta on lähdössä Tokion olympiajoukkueen urheilijoita, nuorten mestaruusareenan menestyjiä ja Kalevan kisojen tuoreita voittajia, kuten odottaa saattaakin.
Kalevan kisoista karsiutuneen Senni Salmisen valmentaja Matti Mononen: "Jos olisimme tienneet, olisimme ehkä hypänneet yhden varman päälle"
Naisten kolmiloikan Kalevan kisojen karsinnan ympärillä on ollut epäselvyyttä, jonka seurauksena Senni Salmista ei nähdä viikonloppuna kolmiloikkakisassa Tampereella.
Tästä Senni Salmisen Kalevan kisa -saagassa on kyse: Sai SUL-pomolta tekstiviestin, joka lupasi yhtä, mutta todellisuus olikin aivan toinen
Senni Salminen ei ollut tietoinen Kalevan kisojen tuomarineuvoston päätöksestä.
Senni Salminen jää ulos Kalevan kisoista – SE-nainen jäi dramaattisesti ilman tulosta Timanttiliigassa
Kolmiloikkaaja Senni Salmisen tuloskorttiin listattiin kolme yliastuttua hyppyä Lausannessa. Kilpailu oli loikkaajalle Kalevan kisojen karsinta, joten häntä ei nähdä taistelemassa Suomen mestaruudesta.
Mäkelä ja Salminen hyppäävät Lausannessa Kalevan kisojen karsinnan
Jos kolmiloikkaajat Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen ylittävät torstaina Timanttiliigan kilpailussa kolmella ensimmäisellä hypyllään Kalevan karsintarajan, he pääsevät suoraan Kalevan kisojen finaaliin.
Senni Salminen karisti Tokion olympiapettymyksen valmentajalleen uskolliseen tyyliin heti karsinnan jälkeisenä päivänä: “Oli vähän kolistelua”
Kolmiloikkaaja Senni Salminen on niellyt Tokion olympiakisojen pettymyksen ja lähtee loppukauden kisoihin ennätys mielessä.

"Ketuttaa niin paljon, että maskini melkein sulaa naamalle" – Matti Mononen avautui Senni Salmisen karusta kohtalosta
Kolmiloikan SE-naisen Senni Salmisen olympiakisat päättyivät jo karsintaan. Salmisen ja hänen valmentajansa Matti Monosen tunteet olivat pinnassa, kun finaalipaikka lipesi käsistä vaivaisella sentillä.
Katso dramaattiset hetket! Kristiina Mäkelä loikki viimeisenä olympiafinaliin, rankasti pettynyt Senni Salminen murtui kyyneliin
Kristiina Mäkelä raivasi tiensä naisten kolmiloikan finaaliin Tokion olympialaisissa. Mäkelä oli karsinnan 12:s ja lunasti viimeisen finaalipaikan. Senni Salminen jäi ainoastaan sentin päähän finaalista.
Juniorivalmentaja pelasti Tokion mitalitoivon Senni Salmisen uran – SE-nainen yllätti tukihenkilönsä upeasti: "Tämä on ihan super"
Yhdeksänvuotiaana Senni Salminen meni kaksoisveljensä kanssa yleisurheilukouluun. Siellä Salmista oli vastassa valmentaja Lauri "Lalli" Asikainen, joka on pysynyt kolmiloikkaajalle läheisenä ja tärkeänä tukihenkilönä.
Merkitse ainakin nämä päivät kalenteriin – tässä ovat suomalaiset mitaliehdokkaat Tokion olympialaisissa
Suomalaisurheilijat lähtevät vaihtelevista lähtökohdista pandemiavuoden olympialaisiin. Kisajoukkueesta löytyy kuitenkin mitalikandidaattejakin. Yle Urheilu esittelee tässä jutussa kahdeksan suomalaista mitaliehdokasta.
Senni Salminen, Mira Potkonen, Lizzie Armanto… Ketkä suomalaiset voivat loistaa Tokion olympialaisissa? Mika Lehtimäki muistuttaa kylmästä tosiseikasta
Kyynisimpien ennusteiden mukaan Suomi on lähellä tehdä Tokiossa surullista urheiluhistoriaa. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki arvioi suomalaisten menestysmahdollisuuksia pian alkavissa kisoissa.
Senni Salminen ja Topi Raitanen pyrkivät rikkomaan kenttäennätykset Joensuussa – Korte ja Hurske ottavat toisistaan mittaa: "Uskon kovan ajan tulevan"
Heli Koivulan ja Jukka Keskisalon Joensuun kenttäennätykset saattavat mennä uusiksi keskiviikkona Salmisen ja Raitasen käsittelyssä.