Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yle selvitti: Moni pankki on korottanut palvelumaksujaan viime aikoina – jotkin palvelut kallistuivat jopa sata prosenttia aiemmasta

Yle kysyi Nordealta, OP:lta, Aktialta ja S-Pankilta, mitä muutoksia niiden hinnastoihin on viimeisimpänä tehty.

Myös Aktia uhmaa Finanssivalvonnan suositusta kutistaa tuntuvasti osingonjakoa

Ålandsbanken kertoi tammikuun alussa maksavansa osinkoa vuodelta 2019.

Sunborn Events osti enemmistöosuuden Turun Logomosta

Hartela luopuu omistuksistaan, mutta Turun kaupunki pysyy mukana.

Valtava määrä suomalaisia on hakenut pankista asuntolainaan lyhennysvapaata – kaikkiin pyyntöihin ei ole suostuttu, monissa maissa eri tilanne

Ylen selvityksen mukaan pankeista on haettu kymmeniätuhansia lyhennysvapaita 3–12 kuukaudeksi.

Pankkikonserni Aktian yt-neuvottelut päättyivät – 92 työtehtävää päättyy ja konttoreita karsitaan

Aktia arvioi, että nyt päätetyillä toimilla säästetään noin kolme miljoonaa euroa vuosittain.

Aktia aloittaa yt-neuvottelut – Neuvotteluiden piirissä 380 työntekijää

Pankki tavoittelee kolmen miljoonan euron vuotuisia säästöjä ensi vuodesta alkaen.

Aktian toimitilarahasto ostaa Logomon toimistotilat

Kaupan myötä Logomon Byrå-, Konttori-, Logi 3-tilat sekä taiteilijatilat siirtyvät Hartelalta ja Turun kaupungilta Aktialle

Markkinat hermostuivat – Brexitistä alkaa tulla totta, mutta kukaan ei tiedä mitä se tarkoittaa

Suomeen brexit-epävarmuudella ei ole suoria vaikutuksia, arvioi kolme asiantuntijaa.

Aktia forecasts mortgage interest rate rise

Finnish interest rates will edge up by 0.5 to 1 percentage points within the next year, predicts a leading bank economist.

Aktia ennustaa korkojen nousun näkyvän asuntolainoissa ensi syksynä

Lähivuosina korot nousevat 0,5-1 prosenttiyksikköä, arvioi pääekonomisti Schauman.

Finland's GDP growth to contract over next 2 years, Nordea outlook says

The economies of Finland and other Nordic countries are still improving, but the escalating global trade war is gaining momentum, according to Nordea Bank.

Aktia: Työpaikkoja on tarjolla historiallisen paljon – pankki kaipaa lisäpaukkuja työllistymiseen

Pankki kuuluttaa toimia nyt, kun ennusteiden mukaan suhdanne on vielä hyvä.

Useita pankkeja kiusannut palvelukatkos ohi

Verkkopankit, mobiilitoiminnot ja pankkikortit eivät toimineet useaan tuntiin iltapäivällä. Katkos johtui huoltotoimien aikana sattuneesta viasta.

Economist: Finland has lowest mortgage interest rates in eurozone, but there are risks

Housing loan interest rates in Finland are among the lowest in Europe. Unlike most eurozone countries, Finland's interest rates aren't fixed and, in the long term, riskier.

S-Bank raises economic forecast, warns consumers to brace for rate hikes

Another major Finnish bank has raised its forecast for the nation’s economic growth.

Aktia Pankki nosti talousennustettaan – "Taloudellisesti historiallisen hyvä vuosi"

Työllisyyden arvioidaan yhä paranevan, muttei riittävästi, mikä heikentää kulutusnäkymiä.

Pankkihyökkäyksistä syytetylle miehelle vaaditaan ehdotonta vankeutta

Vakavin syyte liittyy Osuuspankin järjestelmiin tehtyyn palvelunestohyökkäykseen vuodenvaihteessa 2014-2015.

Aktia Bank shutting 10 branches, cutting 100 jobs

Finnish bank Aktia has announced that it is cutting staff by 100 people and shutting 10 of its branches around the country. The bank said employer-employee negotiations about the restructuring plans wrapped up on Monday.

Aktia aloittaa yt-neuvottelut – tavoitteena 5-7 miljoonan säästöt

Aktian arvion mukaan noin 260 nykyistä tehtävää päättyy ja 160 uutta avautuu.

Moni suomalainen on velkaisempi kuin tietääkään – riskit kasvavat

Suomalaisten kulutusmenot kasvavat nopeammin kuin tulot. Kulutusta rahoitetaan yhä enemmän lainalla. Tunnistatko omat riskisi? Juttu on julkaistu heinäkuussa 2017.

Suomen talous kasvoi alkuvuonna nopeammin kuin Ruotsin – "Tästä ei olla pitkään aikaan saatu nauttia"

Aktian pääekonomisti Heidi Schauman tähdentää talouskasvun elpyneen Suomessa laaja-alaisesti.

Finance Ministry warns of employment target failure as mid-term talks begin

Monday marks the beginning of a two-day mid-term review of Finland's state of affairs and the government's fiscal plan for 2018-2021. Not everything is going according to plan, according to the Ministry of Finance. Here are some questions and answers on the eve of the talks.

Aktia nosti talousennustettaan – "Rakenteelliset ongelmat ovat ennallaan"

Aktiaa huolettaa etenkin naisten asema osa-aikaisilla työmarkkinoilla.

Britannia jättää EU:n, kuinka se näkyy Suomessa?

Pääministeri Theresa Mayn puheesta voi päätellä ainakin, että Britannialla on selvä tavoite pitää suhteet Euroopan unioniin hyvinä.

Yle vertaili autolainojen marginaaleja – hintaero jopa 470 euroa vuodessa

Autolainan saa pankista suhteellisen halvalla, jos lainalle löytyy kattava vakuus. Verkostakin lainan saa ilman vakuuksia, mutta korkotaso voi yllättää.

Helsinki prosecutor levels stiff charges against young hackers

A prosecutor for the Helsinki District Court has brought stiff charges against two 19 year olds suspected of being behind denial-of-services attacks.

Pankkeja ja mediataloja vastaan hyökänneille raskaat syytteet – nuorukaiset kiistävät rikokset

Helsingin kihlakunnansyyttäjä on nostanut syytteet nuorukaiselle pankkeihin kohdistuneista palvelunestohyökkäyksistä. Toinen nuori mies joutuu käräjille mm. tietojärjestelmien häirinnästä ja kiristyksen yrityksestä.

Aktia: Naapuri yhä niskan päällä talouden Suomi–Ruotsi –maaottelussa

Aktia Pankki muistuttaa, että Ruotsin talous päihittää edelleen Suomen kaikissa vertailuissa.

Aktian pääekonomisti: Orastava kasvu lupaa hyvää, mutta investointeja tarvitaan lisää

Heidi Schaumanin mukaan investoinnit koneisiin ja laitteisiin ovat edelleen matalalla tasolla, vaikka monella alalla menee mainiosti.

Aktian Pankin toimitusjohtaja vaihtuu

Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoituksen toimitusjohtaja Martin Backman aloittaa Aktia Pankin johdossa viimeistään ensi keväänä.

Aktia: Suomen talouskasvu aneemista – Parannusta ei luvassa ilman rakennemuutoksia

Pankki arvioi euroalueen korkotason pysyvän matalana vielä pitkään.

Säästöpankin ja Aktian verkkopankissa oli tekninen häiriö

Säästöpankin ja Aktian verkkopankkipalveluissa ilmeni aamulla ongelmia. Pankkien asiakkaat eivät pystyneet kirjautumaan verkkopankkiin perjantaiaamuna.

Aktialla laaja ongelma verkkopankissa päättyi

Aktian verkkopankkiin sisäänkirjautumisessa oli ongelmia useiden tuntien ajan perjantaiaamuna. Ongelma havaittiin perjantaiaamuna kello viiden maissa.

Talousviisaiden analyysi: Kuusi avainta Suomen talouslukkoon

Asiantuntijat pelkäävät Suomen talouden elpymisen tyssäävän Euroopan uuteen epävarmuuteen. Kotimainenkin kysyntä uhkaa nyt uhkaa hyytyä mataliin palkankorotuksiin. Ylen kyselyssä ekonomistit kiittelevätkin budjettiin suunniteltuja veronalennuksia. Valtion velkaa ei pahemmin surra.

Mitä EU-äänestyksen jälkeen? Ylen erikoislähetys Britannian valinnasta kello 10.05

Britannia on ennusteiden mukaan äänestänyt EU:sta eroamisen puolesta. Ylen juhannusaaton erikoislähetyksessä seurataan Britannian tunnelmia ja keskustellaan tuloksen seurauksista. Lähetys alkaa Radio Suomessa, TV1:ssä ja Yle Areenassa kello 10.05.

Ennuste: Brexitin pelko korventaa koko talouskesää

Äärimmäisen tasaisten kannatuskyselyjen takia on mahdotonta sanoa, irtoaako Britannia EU:sta. Olisiko Brexit ensimmäinen kaatuva dominopalikka yhtenäiselle Euroopalle, kysyy Aktia-pankki talouskatsauksessa.

Viestintävirasto varoittaa Aktian asiakkaita pankkitietojen kalastelusta

Viestintävirasto muistuttaa, etteivät pankit koskaan soita kysyäkseen verkkopankkitunnuksia tai korttien tietoja.

Veikkauksen asiakkaiden rahoja kateissa melkein viikon – "Tilapäinen viive"

Veikkauksen asiakas huomasi viikko sitten perjantaina, että pelitililtä siirrettyä summaa ei vain ilmesty pankkitilille. Veikkauksen mukaan kyse oli "tilapäisestä viiveestä", mutta rahat ovat olleet koko ajan tallessa. Viive koski kaikkiaan 1 500–1 800 asiakasta.

Aktian pääekonomisti luottoluokituksen laskusta: "Suomi altistuu tulevaisuudessa herkemmin shokeille"

Aktian pääekonomisti Heidi Schaumanin mielestä luottoluokituksen lasku heijastaa sitä, että Suomeen uskotaan aiempaa vähemmän. Luottoluokitusyhtiö Fitch laski perjantai-iltana Suomen luokitusta yhdellä pykälällä AA+:aan.

Aktia vaatii joustavuutta: "Palkkojen jäädytys ei riitä"

Suomen bruttokansantuotteen kasvun pankki ennakoi olevan tänä vuonna 0,6 prosenttia ja ensi vuonna 0,9 prosenttia.

Aktian yt-neuvottelut johtivat 55 työntekijän vähennykseen

Aktia tehostaa, säästää ja vastaa digitalisaation tuomiin haasteisiin. Työntekijöitä on 55 liikaa.

Nordealta lähtevät maksut edelleen myöhässä

Muista pankeista tulleet maksut on saatu toimitettua asiakkaille. Myös Aktialla oli maanantaina illalla ongelmia verkko- ja korttipalveluidensa kanssa, mutta vika on nyt korjattu.

Tennisvillitys padel on löytämässä paikkansa myös Suomessa

Tenniksen ja squashin risteytykseksi kutsuttu padel on ottamassa jalansijaa Suomessa. Laji poikkeaa normaalista tenniksestä mailojen osalta. Lisäksi kentässä on seinät. Yle Turku sai kokeiltavaksi mailoja, vaikka kenttiä ei olekaan vielä Varsinais-Suomessa.

Aktia arvioi irtisanovansa 60 työntekijää

Pankki tavoittelee kahden miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle