Uusimmat artikkelit
SDP valmistelee välikysymystä hallitukselle – syynä leikkausten kasautuminen nuorten harteille
SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ovat neuvotelleet, miten hallitus vaadittaisiin tilille nuoriin kohdistuvista leikkauksista. Keskusta ja nyt-liike tuskin lähtevät mukaan välikysymykseen.
Tytti Tuppurainen (sd.)
Tytti Tuppurainen on sosiaalidemokraattien kansanedustaja Oulun vaalipiiristä. Tuppurainen on sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hänet valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
Kimmo Kiljunen voitti Johannes Koskisen äänin 25 – 12 SDP:n äänestyksessä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuudesta
Puolueen tuore puheenjohtaja Antti Lindtman valitaan ulkoasiainvaliokunnan jäseneksi Sanna Marinin tilalle.
Tytti Tuppurainen valittiin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi
Neljännen kauden kansanedustaja Tytti Tuppurainen valittiin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Krista Kiuru ei ollutkaan ehdolla ja Tuppuraisen valinta oli yksimelinen.
Suomessa on varauduttu siihen, että Venäjällä puhkeaa sisällissota, sanovat poliitikot
Suomeen kohdistuisi tuskin uusia turvallisuusuhkia, jos Venäjällä syttyisi sisällissota, sanovat eduskunnan puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntien puheenjohtajat Jukka Kopra ja Tytti Tuppurainen.
EU pohtii poikkeuksellista keinoa Unkarin ongelmiin puuttumiseksi – miljarditukien lisäksi pelissä on myös Viktor Orbánin vaikutusvalta
Unkarin oikeusvaltion tila puhuttaa istuntoon kokoontuvaa EU-parlamenttia. Osa parlamentaarikoista halusi evätä Unkarin ensi vuonna alkavan EU-puheenjohtajuuden.
Oululaispoliitikko Tytti Tuppurainen ei aio tavoitella SDP:n puheenjohtajuutta, uutisoi Demokraatti
SDP:n puheenjohtajavaaliin ovat toistaiseksi ilmoittautuneet eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sekä nykyinen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.
Ylen kysely: Lähes puolet demarivaikuttajista veisi puolueensa oppositioon – ”Nyt on perussuomalaisten aika ottaa vastuuta”
Ylen kyselyssä Antti Lindtman on ylivoimainen suosikki seuraavaksi puolueen puheenjohtajaksi. SDP järjestää puoluekokouksen syyskuussa Jyväskylässä.
Oulun vaalipiiriin SDP:n ääniharava Tytti Tuppurainen harkitsee puolueensa puheenjohtajaehdokkuutta, mutta vielä varauksella
Tuppurainen ei suoraan pidä todennäköisenä, että lähtisi SDP:n puheenjohtajakisaan mukaan. Hän kertoo kuitenkin harkitsevansa vielä asiaa, koska on saanut kannustusta ja pyyntöjä ehdolle asettumisesta.
Nouseeko joku heistä Sanna Marinin seuraajaksi SDP:n johtoon? Tässä ovat todennäköisimmät vaihtoehdot
Sanna Marin luopuu yllättäen puheenjohtajan tehtävästä syyskuun puoluekokouksessa. Arvailut SDP:n seuraavasta keulakuvasta käynnistyivät heti.

Ykkösaamussa Tytti Tuppurainen – mitä haluat kysyä Eurooppa- ja omistusohjausministeriltä?
Euroopan johtajat kokoustavat Ukrainan sodasta ja heikkenevästä taloudestilanteesta. Suomessa puhuttaa myös valtion omistajaohjaus opposition välikysymyksen myötä. Molemmat aiheet osuvat Ykkösaamun vieraan, Eurooppa- ja omistusohjausministeri Tytti Tuppuraisen, sd. tontille.

Tuppurainen A-studiossa: Fortumin johdolle pitää antaa nyt työrauha, ei ole mielekästä lähteä keikuttamaan venettä
Uniper joutui pahoihin talousongelmiin, kun Venäjä vähensi kaasun vientiä Saksaan.

Tuppurainen Uniper-kaupasta: Valtiolle tärkeintä Fortumin toiminnan varmistaminen – PS:n Purran mukaan lainan takaisin saaminen ei ole voitto
Omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen mukaan valtio-omistajan tavoitteet toteutuivat kaupassa. Perussuomalaiset ja kokoomus arvostelevat ratkaisua kalliiksi.
Uutissuomalainen: Ministeri Saarikko ehdotti Marinille Uniper-kokousta
Valtiovarainministeri Saarikko ehdotti heinäkuussa hallituksen kokousta Uniper-sopimuksen vuoksi, mutta pääministeri Marin ei kutsunut sitä koolle. Marin sanoo käyttäneensä Uniper-asiaan lomapäiviä.
Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen Fortumin tuloksesta: "Ei tämä kaunista katsottavaa ole"
Fortum kertoi tänään torstaina yhdeksän miljardin euron jättitappioista. Yhtiön johdolla on yhä omistajaohjausministerin luottamus.
Kokoomuksen Kai Mykkänen harkitsisi valtion edustajaa myös Nesteen hallitukseen: "Miksi ei Nesteessä, jos kerran Fortumissa?"
Kokoomus odottaa Sanna Marinin (sd.) hallitukselta syksyllä eduskuntaan selontekoa omistajaohjauksen periaatteista. Perussuomalaiset haluaa edelleen eduskunnan koolle kesken kesän ja pääministerin keskusteluun mukaan.
Mediat: Saksa osallistuu Uniperin pelastuspakettiin miljardeilla ja sallii yhtiön siirtää kustannuksiaan kuluttajille
Saksa saattaa hankkia jopa 30 prosentin osuuden Uniperista miljardien pelastuspaketilla. Reutersin lähteiden mukaan Saksa myös sallisi, että Uniperin siirtää kustannuksiaan kuluttajille osana pakettia.

Viisi syytä, miksi sinunkin pitäisi kiinnostua saksalaisen Uniperin kohtalosta – jättilasku uhkaa langeta suomalaisille veronmaksajille
Saksalaiset vaativat Suomea osallistumaan Uniperin pelastamiseen, mutta Suomi painaa jarrua.
Talousvaliokunta kuulee Tytti Tuppuraista Uniperista poikkeuksellisessa istunnossa tiistaina – vastausta penätään moneen tiukkaan kysymykseen
Saksalaisen kaasujätti Uniperin ympärillä vellovat ongelmat saavat talousvaliokunnan palaamaan Arkadianmäelle kesken kesätauon.
Pääministeri Marin ollut yhteydessä liittokansleri Scholziin Uniper-ongelmasta – kokoomuksen Mykkänen vaatii Marinia keskeyttämään kesälomansa
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen vetoaa vaatimuksessa Saksaan, jossa liittokanslerinvirasto ratkoo Uniperin tilannetta.
Omistajaohjausministeri Tuppurainen ei lämpene ajatukselle Fortumin tuesta Uniperille
Tuppurainen muistuttaa Fortumin tukeneen Uniperia jo kahdeksalla miljardilla eurolla alkuvuonna.
Suomi tukee EU-jäsenehdokkaan asemaa Ukrainalle – ministeri Tuppurainen: Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole
Myös oppositiosta korostetaan, että Ukrainalla on vielä paljon tekemistä muun muassa oikeusvaltiokysymyksissä ja korruption kitkemisessä.
Turkin kanssa pelataan nyt peliä ja tehdään siirtoja, arvioi Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola
Turkki on valjastanut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden oman roolinsa kirkastamiseen, uskoo Aaltola.
Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen Pyhäjoen ydinvoimalahankkeesta: "Toivon, että hankkeelle voitaisiin löytää jatkaja"
Oululaisministeri perusteli toivettaan maanantai-illan A-studiossa sillä, että Hanhikiven rakennustyöt ovat pitkällä ja alueella on jo valmiudet ottaa vastaavantyyppinen hanke vastaan.
VR:n toimitusjohtajan potkuista hämmennys – ministeri kutsuu hallituspomon puhutteluun, hallintoneuvoston vetäjä kuuli mediasta
Päätös VR:n toimitusjohtajan irtisanomisesta tehtiin perjantaina, kertoo hallituksen puheenjohtaja. Tuppurainen pitää VR:n viestintää asiassa epäonnistuneena. Idän tavaraliikenteen ministeri keskeyttäisi.

Ministeri Tytti Tuppurainen energia-alan pakotteista: "Me emme sulje mitään keinoja pois"
Suomalaisen Fortumin Venäjä-liiketoimiin Tuppurainen ei puutu, vaikka riskit ovat tiedossa.
EU-ministerit puivat Venäjään kohdistuva pakotteita – Tytti Tuppurainen: “Tämä on historiallinen virhe Vladimir Putinilta”
EU:n ministerineuvosto on tänään määrä päättää Venäjään kohdistuvista uusista sanktioista.
Nuoret miettivät koko Euroopan tulevaisuutta, kun Oulussa koottiin eväitä Suomen EU-esityksiin
Oulussa järjestettiin tiistaina Euroopan tulevaisuutta ideoiva kansainvälinen kokous. Se on osa EU-maissa järjestettäviä tilaisuuksia, joissa kerätään kansalaisten ajatuksia Euroopan unionin tulevaisuudesta.
Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen vierailee Utsjoella
Utsjokisuun koululle saapuvan yleisön toivotaan ottavan osaa keskusteluun.
Talousvaliokunta kuuli ministeri Tuppuraista hallituksen SSAB-ratkaisusta
Talousvaliokunnan puheenjohtajan Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan keskustelu oli tarpeellinen. Tuppurainen kiitteli kuulemista hyväksi ja seikkaperäiseksi.

Suomessa pelätään puhua EU:n yhteisistä taloussäännöistä populistien ja perussuomalaisten pelossa, meppi Sirpa Pietikäinen sanoo
Pietikäisen mielestä Suomen ei kannata suhtautua talouden uudistusideoihin "hyi ei" -asenteella. Pelisääntöjä pitää arvioida tulevaisuudessa, mutta vasta huolellisen analyysin jälkeen, Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kommentoi.

Tutkijan mielestä EU on blokkiutunut ja menossa sinne, minne Suomi ei ole halunnut mennä – ministeri painottaa uskottavia taloussääntöjä kriisin jälkeiseen aikaan
Antti Ronkainen sanoo, että EU:n muutos näkyy talouspolitiikassa. Unioni uudistaa taloussääntöjään, joita jäsenmaat ovat toistuvasti rikkoneet. Eurooppaministerin mukaan Suomen linjaa vasta muodostetaan, vaikka valtiovarainministeri ehti jo julkaista asiasta kannanoton.
Tätä mieltä poliitikot ja asiantuntijat ovat EU-johtajan puheesta: yhteisen puolustuksen tiivistämistä kehutaan, talous loisti poissaolollaan
Poliitikot sekä hallituksesta että oppositiosta ovat tyytyväisiä puolustusyhteistyön syventämiseen EU:ssa. Asiantuntijat kuitenkin epäilevät, ettei siinä oteta suuria askeleita. Talouspolitiikan vähäisyys herätti ihmetystä, koska jäsenmaat puivat pian taloussääntöihin palaamista.
Hallitus haluaa teollisuuden suuren hiilidioksidipäästäjän suoraan alaisuuteensa – SSAB:n osakkeet siirtyvät Solidiumista valtioneuvoston kanslialle
Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan nyt tehty osakkeiden siirtopäätös tukee osaltaan tavoitetta hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtymisestä.

Ravintolarajoitukset laajenevat kaikille kiihtymisvaiheen alueille – rajoituksissa ei ole kuntakohtaisia eroja, valomerkki klo 24
Valtioneuvosto päättää ravintolarajoitusten laajennuksista uusille alueille torstaina. Ravintolarajoituksia on Ylen tietojen mukana tulossa kaikille kiihtymisvaiheen alueille. Muita rajoituksia hallituksessa ei kuitenkaan ole nyt suunnitteilla, vaikka koronatilannetta pidetään huolestuttavana.
Analyysi: EU:n ilmastopaketista pitäisi nyt löytää kansallinen yksituumaisuus, mutta keskiviikon ministeri-info paljasti edessä olevan kivisen tien
Hallituspuolueet vakuuttivat uskovansa yhteisymmärryksen löytymiseen, mutta painotuserot kuulostivat tutuilta, kirjoittaa politiikan toimittaja Jyrki Hara.
Ylen kysely kansanedustajille: Oulun vaalipiirissä moni haluaisi valtion kustantaman ehkäisyn alle 20-vuotiaille
Maksuttoman ehkäisyn puolella olleet perustelivat näkemystään ei-toivottujen raskauksien ja aborttien vähenemisellä. Vastaan olleet vetosivat muun muassa kustannussyihin.

EU-maiden johtajat pohtivat huippukokouksessaan, pitäisikö EU:n tavata Putin vai ei – Marin: "Tämä herättää paljon keskustelua"
EU:n ja Venäjän välisiä huippukokouksia ei ole pidetty sen jälkeen, kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014. Saksa ja Ranska haluaisivat, että EU harkitsisi Venäjän kutsumista yhteiseen huippukokoukseen. Useat EU-maat kuitenkin vastustavat tätä.
EU-maiden johtajat pohtivat Venäjä-suhteen suuntaa ja maahanmuuttokysymyksiä huippukokouksessaan
Brysselissä keskustellaan myös jatkosta miljardirahoitukselle, jolla on tuettu Turkkia pakolaisten majoittamisessa.
Tässä ovat Oulun uuden kaupunginvaltuuston kolme suurinta ääniharavaa – muhkeimman potin keräsi tuleva ministeri Hanna Sarkkinen
Oulussa kaksi kuntavaaliehdokasta keräsi yli 2 000 ääntä.
Valtio aikoo ostaa enemmistön Suomen Ilmailuopistosta – Finnair haluaa luopua omistuksestaan
Ilmailuopisto kouluttaa Porissa ammattilentäjiä ja helikopterilentäjiä Suomen liikenneilmailun tarpeisiin. Omistusjärjestelyllä valtio haluaa turvata koulutuksen tulevaisuuden.

Posti chief says months-long delay in National Archive delivery was 'regrettable'
One parcel containing historic materials sent from Jyväskylä to Helsinki went missing for almost three months.

Valtiosihteeri Olli Koski siirtyy ruokalähettiyhtiö Woltille
Woltilla Kosken tehtäviin kuuluu muun muassa valmistella alan sääntelyyn liittyviä ratkaisuja ja aloitteita.
Oulun vaalipiirin kansanedustajat ovat kartellien kriminalisoinnin kannalla
Kaikkien vastannieden mielestä kartellit aiheuttavat taloudellista haittaa kuluttajille ja muille yrittäjille.

Yle seurasi kiistelyä EU-elpymispaketista: Oppositio moitti huonosti neuvotelluksi, "Kenen pussiin te pelaatte", kysyi Tuppurainen perussuomalaisilta
Oppositiossa ei olla lainkaan vakuuttuneita siitä, että elpymispaketti jää kertaluonteiseksi ratkaisuksi.

Finland calls for EU resilience as national contributions increase
Due to Brexit, EU member states will pay up to 10 percent more towards the next seven-year budget.

Britannia irtautuu lopullisesti EU:sta vain viikon päästä – lue tästä, mitä joulun sopimuspaketista paljastuu
Lontoossa ja EU-maiden pääkaupungeissa lehteillään loppuvuoden ajan satojen sivujen sopimuspumaskaa.

Brexit-umpikuja pahenee – Johnson ja von der Leyen ehkä viimeiseen neuvotteluyritykseen huomenna
Britannia vetäytyi tiistaina aikeistaan rikkoa jo viime vuonna allekirjoittamaansa erosopimusta.
Eurooppaministerit keskustelevat muun muassa oikeusvaltioasioista, monivuotisesta budjetista ja aloittavat joulukuun huippukokouksen valmistelun
Eurooppaministeri Tuppurainen luottaa, että EU-puheenjohtajamaa Saksa kykenee ratkaisemaan pattitilanteen.

Nuoret pitävät EU:sta mutta eivät koe voivansa vaikuttaa siihen – nuorisojärjestöt esittelivät eurooppaministerille neljä tapaa pelastaa tilanne
Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen ottaa hallituksessa esiin ehdotuksen nuorten edustajan lähettämisestä EU-huippukokouksiin.