Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomalaiset eivät pysyisi edes sileällä Karsten Warholmin perässä – näistä seikoista Suomi voi ottaa oppia ME-ajan aitoneelta norjalaiselta

Valmennusjohtaja Jarkko Finnin mukaan Warholm on poikkeuksellinen urheilija. Tokion hurjaan aikaan vaikutti kuitenkin myös Rai Benjaminin läsnäolo. Finnin mielestä norjalaisen monilahjakkuuden lajista pitäisi luoda hitti nuorison keskuuteen Suomessa.

Jättääkö Karsten Warholmin hirmuveto varjoonsa jopa Usain Boltin ME-juoksut? – "Pidän tätä kovempana pommina"

Norjalaisraketin Karsten Warholmin maaginen ME-juoksu Tokiossa oli kovimpia paukkuja yleisurheilun olympiahistoriassa.

Oskari Mörö loukkaantui – selkä leikkasi kiinni: "Potuttaa kuin pientä jänistä"

Urho Kujanpää ja Sara Kuivisto olivat Turun ensimmäisen kisaillan onnistujat ennätyksillään.

Sata pakettia kahvia, 20 polkupyörää ja kylmävesiallas – tällainen on Suomen olympiajoukkueen rahti, joka lähti kohti Tokiota kolme kuukautta ennen kisoja

Monen ulkomailla asuvan suomalaisen tuliaistoivetta, eli salmiakkia, rahdissa ei ole mukana, eikä konsolipelejä.

Tuomas Lehtonen lohkaisi puoli sekuntia ennätyksestään ja jätti SE-mies Oskari Mörön hopealle: "Tiesin, että pystyn hänet vielä päihittämään"

Oskari Mörö on aiemmin voittanut 400 metrin aitajuoksun Suomen mestaruuden viidesti. Hopeamitali oli hänelle ensimmäinen.

Puolan huolestuttava koronatilanne löi kapuloita rattaisiin – suurin osa puolalaisurheilijoista jää pois Paavo Nurmen kisoista

Sen sijaan Belgian ja Alankomaiden urheilijat pääsevät suurella todennäköisyydellä kisaamaan Turussa.

Oskari Mörölle harmittava takaisku: Espoon GP-kisa jää väliin, polvivamma uhkaa myös Turun superviikkoa

Oskari Mörö ei pysty osallistumaan 400 metrin aitajuoksuun keskiviikon kisassa Espoossa.

Katso tallenne: Lahden GP:ssä tukku hyviä tuloksia – Korte aitoi jälleen huippuajan

Yleisurheilun GP-sarja jatkui Lahdessa ja illassa nähtiin useita hyviä tuloksia. Naisten pika-aidoissa Annimari Korte jatkoi jälleen vahvoja juoksujaan vastatuulesta huolimatta.

Oskari Mörö sai pohkeensa kuntoon, mutta nyt harjoituskalenteria muokataan uuden ongelman takia – aitakauden avaus saattaa siirtyä entisestään

Aitajuoksija Oskari Mörö sai pitkästä aikaa nauttia ehjästä harjoituskaudesta. Pienten vaivojen takia hän ei ole vielä päässyt näyttämään todellista kuntoaan.

Kemppinen viiletti satasella heti ennätysaikaan – myös Kaasalainen ja Illukka loistovauhdissa: "Aika ei yllättänyt yhtään"

Lotta Kemppinen avasi kilpailukautensa 100 metrillä ja kellotti heti uuden ennätysaikansa.

Katso tallenne: Annimari Korte ja Samuli Samuelsson tykittivät huippuajat

Jyväskylän yleisurheiluilta päättyi huipputulokseen, kun Annimari Korte hätyytteli nimissään olevaan SE-aikaa pika-aidoissa. Samuli Samuelsson piti huippuvauhtia 100 metrillä.

Oskari Mörön pohje alkoi vihoitella toukokuussa ja uudestaan SE-juoksun jälkeen – vammoista kärsinyt aituri jää sivuun Jyväskylän GP-kisasta: "Tämä viimeinen tapaus on ollut lievempi"

Oskari Mörön kauden alkua varjosti pohjevaiva, joka on kiusannut vielä kesäkuussa. Tämän takia Mörö lykkää 400 metrin aidoissa kauden avaustaan.

Yle Urheilun asiantuntija nosti esiin hätkähdyttävän faktan Kristian Pullin SE-hypystä: "Se kuvaa sitä, miten kovasta tuloksesta nyt puhutaan"

Pullin pituushypyn tuore Suomen ennätys 827 olisi riittänyt parina viime vuotena Euroopan tilaston kakkoseksi.

Vakuuttavaa menoa! Oskari Mörö alitti 33 vuotta vanhan Suomen ennätyksen sadasosalla

200 metrin aitajuoksun Suomen ennätys kirjataan nyt lukemiin 23,24.

Ylen yleisurheilukesä starttasi Lahdesta: Raitanen säväytti hurjalla loppuvedollaan 3000 metrillä – katso tallenne

Lahden yleisurheilukilpailua voi seurata suorana Yle Areenassa kello 17.35 alkaen. Kooste näytetään Yle TV2:ssa kello 19.15.

Urheilun yleisötapahtumat käynnistyvät väljissä tunnelmissa erityisjärjestelyin – Lahden pääkatsomon kapasiteetista täyttyy alle kymmenesosa

Lahden yleisurheilukilpailuissa urheilijat ja toimitsijat pyritään pitämään erillään niin toisistaan kuin katsojistakin.

"Hengästymistä pidetään pelottavana" – Suomessa on synkkä alennustila yleisurheilun rajuimmalla matkalla, juoksijalegendalta kovaa puhetta ongelman todellisista syistä

Suomalaisten yleisurheiluvaikuttajien mielestä muuttunut kilpailujärjestelmä on polkenut 400 metrin tulostasoa alas.

Seitsenottelija Maria Huntington pettyi kuullessaan hallituksen päätöksestä: "Se tuntui vähän ikävältä"

Yleisurheilijat Oskari Mörö, Topi Raitanen ja Maria Huntington tähtäävät yhä EM-kisoihin, vaikka kotimaan kilpailukauden alku venyy pitkälle loppukesään.

Yleisurheilun vuoden 2022 MM-kilpailujen päivämäärät lyöty lukkoon

Alun perin yleisurheilun MM-kilpailut oli määrä kisata elokuussa 2021.

Vihdoin terveenä kauteen pääsevä Oskari Mörö uskoo, että olisi pystynyt rikkomaan olympiarajan loppukesästä – muistuttaa, että kova päätös pilaa dopinghuijareiden juonet

Kotikaranteenista vapautuva Oskari Mörö olisi halunnut rikkoa Tokion olympiarajan jo ensi kesänä. Vammoista ja sairastelusta kärsinyt juoksija on vihdoin päässyt harjoittelemaan terveenä.

Suomi matkaa MM-Dohaan 21 urheilijan joukkueella - aitajuoksijat Lakka ja Mörö jäivät ilman kisalippua

Elmo Lakka ja Oskari Mörö uskottiin saavan paikan MM-kisoihin tilastorankingin perusteella. Syytä epäämiseen ei vielä tiedetä.

Pulli ponkaisi pituusvoittoon, Mörö hellekisan viides Espanjassa

Kristian Pulli voitti pituushypyn tuloksella 798 Andujarissa. Samassa yleisurheilukisassa Oskari Mörö sijoittui 400 metrin aitajuoksussa viidenneksi ajalla 49,87.

Suomen miehille povataan karua rökäletappiota, naisilla yllätysmahdollisuus – tilastot enteilevät Ruotsi-ottelusta kaksijakoista

Lähes 60 pisteen ero miesten paperimaaottelussa näyttää pahalta, mutta taktiikkajuoksuissa tilastot saattavat heittää kuperkeikkaa.

Tilastot eivät valehdelleet, kun Suomi putosi Superliigasta – kumpi on parempi laaja yleistaso vai Norjan kaltaiset terävät huiput? "Tämä on raudanluja yksilölaji"

Kari-Niemi Nikkolan mukaan muutama viime hetken loukkaantuminen verotti Suomen pistepottia yleisurheilun Superliigassa.

Suomi on yleisurheilun Superliigan pohjapäässä, vain Ruotsi takana – 18-vuotias lupaus sykähdytti roimalla ennätysparannuksellaan

Suomi lähti perjantain kahden lajin jälkeen toiseen Superliiga-päivään kolmannelta sijalta. Lauantai palautti tilanteen normaalimmaksi.

Pelkälle aidatulle ratakierrokselle panostaminen kannatti – Eveliina Määttänen nappasi ensimmäisen mestaruutensa

Miesten puolella Oskari Mörö nappasi viidennen Suomen mestaruutensa ajalla 51,21.

Oskari Mörö on ollut poissa kilpakentiltä lähes 365 vuorokautta ja nyt paluu siirtyy jälleen sairastumisen takia: "Valehtelisin, jos väittäisin, että ei tunnu"

Aitajuoksija Oskari Mörön kausi 2018 päättyi erilaisiin terveysongelmiin Paavo Nurmen kisojen jälkeen kesäkuun alussa. Nyt paluu kilpakentille siirtyy taas sairastumisen takia.

Virpi Sarasvuo ja Oskari Mörö kommentoivat kansalaismielipiteitä illan Urheilukansanradiossa

Toistakymmentä suomalaista on 11. kerran kertonut, mistä urheiluun liittyvästä pitäisi puhua julkisuudessa nykyistä enemmän. Saldo puretaan Yle Puheessa klo 18.02.

Haku kritisoidun Kemppaisen seuraajaksi päättyy perjantaina – kaksi urheilujohtamisen konkaria on kiinnostunut huippupestistä

Kari Niemi-Nikkola ja Asko Härkönen eivät ole vielä hakeneet SUL:n uudeksi valmennusjohtajaksi.

SULia ryöpyttänyt Kristiina Mäkelä haluaa valmennusjohtoon taitavan keskustelijan, Oskari Mörö selkeyttä leirityksiin – "Pitää ymmärtää, että olemme yhtä tiimiä"

Arvokisaurheilijat Kristiina Mäkelä, Oskari Mörö ja Sanna Kämäräinen kertovat mielipiteensä, mitä he uudelta SUL:n valmennusjohtajalta haluavat.

Kansainvälisen yleisurheilun suomalaispomo yllättyi EM-kisojen kohutusta sääntöpykälästä: ”Ajattelin viimeksi Mörön kohdalla, että tämä systeemi ei ole kovin oikeudenmukainen”

Berliinin EM-kisoissa on puhuttanut sääntö, jossa tiettty määrä urhelijoita etenee suoraan välieriin eri juoksulajeissa. Kansainvälisen yleisurheiluliiton ja Euroopan yleisurheiluliiton hallituksen jäsenen Antti Pihlakoski on joutunut kyselemään, miksi sääntö on mukana Berliinin EM-kisoissa, vaikka se alun perin suunniteltiin Amsterdamin EM-kisojen kaltaiseeen tilanteeseen.

Suomen yleisurheilijoiden pääkisa edessä – kärkikaartilla hankalat kaksi vuotta Rion olympialaisten jälkeen

Suomi lähtee yleisurheilun EM-kisoihin Berliiniin kovin tavoittein, vaikka harva kärkiurheilija on pystynyt valmistautumaan ilman terveysongelmia. Kun Tokion olympialaisiin on aikaa kaksi vuotta, edellisten olympiakisojen edustajista vain kourallinen on pysynyt terveenä.

Kaksi vuotta sitten EM-nelonen, olympiavälierät ja kova Suomen ennätys – nyt kahden painajaismaisen kauden jälkeen Oskari Mörö teki kovan päätöksen: ”Kaikki voitava on tehty”

400 metrin aitajuoksija Oskari Mörö näkee kauden keskeyttämisen etukäteen kovana paikkana, mutta täysin oikeana ratkaisuna.

Mörön ongelmat jatkuvat – ”Terveysriskien takia joudun keskeyttämään kauden”

Oskari Mörö joutuu keskeyttämän kautensa, koska hän ei ole toipunut keväällä saadusta vatsaviruksesta.

Mörö ei odota vielä kovaa tulosta Espoon GP:stä, mutta uskoo olevansa mukana EM-kisojen kärkikamppailussa: "Kun saan palaset kohdalleen, aika alkaa tippua sekuntitolkulla"

Terveysongelmista kärsinyt Oskari Mörö ei ole lannistunut vaikeasta alkukaudesta ja tavoittelee kesältä huippuaikoja.

Suomalaisessa yleisurheilussa on nähty viime aikoina yllättäviä valmentajanvaihdoksia: "Se on aika erikoinen ilmiö"

Osviittaa valmentajan vaihtamisen vaikutuksista saadaan tiistaina Paavo Nurmen kisoissa. Suurempien johtopäätöksien aika on kuitenkin myöhemmin, muistuttaa Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finni.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle