Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi oluttuoppia kolahtaa yhteen.

Kävimme läpi Suomen kaikki yli 6 000 kesäterassia: raviradat yllättivät – tästä knoppitietoa iltaan naapurustosi anniskelualueista

Viikonlopun sääennuste lupaa terassikansalle aurinkoa ja lämpöä. Katso tästä, missä ovat Suomen tiheimmät terassikeskittymät ja missä suurimmat anniskelualueet.

Hämeenlinnan Sibeliuksenkatu ja torin läheinen paikoitusalue kuvattuna läheisen talon viidennestä kerroksesta.

Katuterassit eivät ole kiinnostaneet yrittäjiä Hämeenlinnassa: toistaiseksi tasan nolla yhteydenottoa

Tilapäisiä katuterasseja ei toistaiseksi ole tulossa Hämeenlinnaan, sillä kaupunki ei ole saanut edes alustavia yhteydenottoja.

Kävelykaduksi muutettu Hämeenlinnan Raatihuoneenkadun pätkä, jonka varrella ravintolan terassi sateisena päivänä. Kuvan etualalla ajokiellon osoittava liikennemerkki.

Hämeenlinna saa sittenkin terassikadun tulevaksi kesäksi

Mikäli luvat saadaan ajoissa sekä jalankulku ja pyöräily järjestettyä, Raatihuoneenkadun terassikatu avautuu vappuna.

Torimaisemassa pyöreällä terassipöydällä turkoosi kahvikuppi ja metallinen kaartiotuhkakuppi. Taustalla pöytien ääressä muutamia miesoletettuja. Kauempana torin poikki kävelee vihereätakkinen hahmo. ääressä istumassa tuu mies

Terassimaksut hiertävät Lahdessa – keskustan yrittäjät vetoavat kaupunkiin maksujen kohtuullistamiseksi

Korona-alennus terassimaksuista poistuu, ja yrittäjän on haettava terassilupaa nyt joka vuosi. Neliöiden mukaan perittävä maksu latistaa intoa satsata terassin viihtyisyyteen.

Kuvituskuva, Ravintolalaiva Suvin terassi Tampereella.

Tampere sallimassa maltillisen äänentoiston terasseilla myös kello 22 jälkeen

Muutos vaatii nuijakopautuksia vielä kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Asia yritetään saada läpi kevään aikana.

Ihmisiä uimarannalla.

Vaasan Kustaanlinnan uimahuoneen terassi remontoidaan sen vaurioiduttua sään vaikutuksesta

Kunnostustyöt alkavat tänään, ja ne kestävät arviolta muutaman viikon.

Pariskunta Tauno ja Hannele Telaranta punaisen siirtolapuutarhamökin edustalla.

Hyvin hoidetut istutukset ja pienet mökit kuuluvat siirtolapuutarhaan – laiskureille ja erakoille paikka ei sovi, muistuttaa konkari

Kotkan kaupunki haluaa säilyttää siirtolapuutarhojen omaleimaisen tunnelman ja puutarhamaisuuden. Suuret terassit ja paljut eivät kuulu siirtolapuutarhoihin.

Helsinkiläiset kertoivat kaupunkijuhannuksestaan.

Kaupunkijuhannus on monelle toimiva vaihtoehto: "Terassi terassilta katsotaan meininkiä"

Monille suomalaisille mökkijuhannus tuntuu olevan ainoa oikea, mutta kaupungitkaan eivät enää tyhjene edes juhannuksena.

Vanha punainen korkea myllyrakennus Kiteen Puhoksessa veden äärellä.

Puhoksen mylly Kiteellä saa uuden elämän ravintolana

Puhoksen vanhaan myllyyn Kiteellä avataan kesäravintola juhannukseksi. Myllyravintola vanha Puhos pitää ovensa auki päivittäin elokuun loppuun saakka.

Kuvassa on Helsingin Senaatintorin jättiterassi heinäkuussa 2020.

Helsinkiin ei tulekaan jättiterassia tänä kesänä – ongelmaksi muodostui juoksevan veden puute, viemäröinti, sähköt ja vessat

Jättiterassia suunniteltiin Helsinkiin Hietalahden torille, mutta toimivaa järjestelyä ei löytynyt. Kaupunkiin suunnitellaan kuitenkin useita pienempiä terasseja.

Keskustorin kesäkeidas Tampereella.

Kesäkeitaan rakentaminen Tampereen Keskustorille alkaa: Tapparan mahdollinen kultajuhla Frenckellin aukiolla, kaikki MM-kisat näytetään torilla

Työhön on käyty 25. huhtikuuta. Yhteisterassi avataan 11. toukokuuta. Ainakin sääsuojausta parannetaan.

Olutta lasissa ravintolassa.

Kuopion terassikausi pääsi kunnolla käyntiin aurinkoisten kevätpäivien ansiosta: työvoimapula haastaa kuitenkin alaa kevät- ja kesäsesonkina

Ravintola Glorian kesäterassi avattiin jo huhtikuun alussa, mutta savolaiset ovat löytäneet terassille vasta viime viikkojen aurinkoisina kevätpäivinä.

Anonyymi ihminen juo kahvia ja polttaa tupakkaa aurinkoisella terassilla.

Joensuun terassit avautuivat viikkoja myöhemmin kuin normaalisti: Jokilaiva Romeo täyttyi heti ensimmäisenä aukiolon iltana

PKO:sta kerrotaan, että esimerkiksi Jokilaiva Romeossa oli viime keskiviikkona avajaispäivänä noin 900 asiakasta.

Terassirakennus Salonjoen varressa. Terassi on lumen peittämä. Terassin takana näkyy Salon tori.

Salonjoen ravintolaterassit välttyvät rakenteiden talvipurkamiselta

Salon kaupunki ehdotti aiemmin, että ravintolayrittäjiltä peritään talviajalta vuokraa, jos nämä säilyttävät terassirakenteitaan kaupungin omistamalla maalla Salon torilla joen varrella.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Vantaan kaupunki perustaa uuden kesäterassin Tikkurilan keskustaan

Kesäterassia pyörittävältä yritykseltä vaaditaan suunnitelma myös ympäristöystävällisyyden sekä kestävän kehityksen toteuttamisesta.

Terassirakennus Salonjoen varressa. Terassi on lumen peittämä. Terassin takana näkyy Salon tori.

Salonjoen ravintolat joutuvat purkamaan terassinsa talveksi, jos haluavat välttyä maksamasta vuokraa

Salo katsoo, että vuokran periminen on oikeutettua, kun terassirakenteita säilytetään kaupungin maalla.

Mukulakivikatu kaupungin keskustassa. Kadun päässä näkyy puiston puita. Kadun varella on matalia kerrostaloja.

Valtuusto näytti Hämeenlinnan terassikadulle vihreää valoa – Raatihuoneenkadun terassipätkä on kuitenkin lyhentynyt puoleen

Raatihuoneenkadun terassikatu on toteutumassa vain korttelin mittaisena. Terassikatu olisi toiminnassa vapusta elokuun loppuun.

Mukulakivikatu kaupungin keskustassa. Kadun päässä näkyy puiston puita. Kadun varella on matalia kerrostaloja.

Hämeenlinnan keskustaan tulossa terassikatu ensi kesäksi – lautakunnassa tehtiin täyskäännös

Kaupunkirakennelautakunta päätti, että Raatihuoneenkatu muutetaan terassikaduksi kesällä 2022. Alun perin virkamiesten valmistelema päätösehdotus olisi hylännyt terassikadusta tehdyn valtuustoaloitteen.

Mies seisoo punaisessa takissa. Taka-alalla näkyy rakennuksen kivijalka.

Rakennustyöt ovat alkaneet Suntin rannassa: "Kokkolasta tulee jälleen merikaupunki"

Suntin itäranalla työt ovat alkaneet jo kahdella tontilla. Jo ensi kesänä pääsee alueella pääsee nauttimaan merellisyydestä uudella tavalla.

Maisema Pyynikin näkötornista

Mistä aukeaa Tampereen paras näköala? Kerro meille ja voit päästä haastatteluun hulppeisiin maisemiin

Teemme juttua Tampereen näköalapaikoista. Kerro meille, minne pitäisi kiivetä!

Lakanoilla peitetty aita ja botoniporsaita Jyväskylän Lutakonaukiolla.

Houkutteleeko tämä näky terassille? – Jyväskylän sataman jättiterassin aitaus ihmetyttää

Jättiterassi avattiin Lutakonaukion laitaan juhannusviikolla. Tänä vuonna terassialueen on tarkoitus olla auki elokuun puoliväliin asti.

Thermacell -hyttystorjuntalaite

Onko Thermacellin hyttyskarkoitin ympäristölle ja ihmisille haitallinen? Tässä vastaukset neljään aiheen ympärillä esitettyyn väitteeseen

Tukesin mukaan Thermacellin hyttystorjuntalaite kannattaa sijoittaa niin, ettei se ole lähellä kukkivia kasveja tai mehiläispesiä. Laitetta saa käyttää vain rakennusten ulkopuolella, terasseilla ja pihalla.

Veikkausliigan katsomoissa muutama katsoja, terassit täynnä

Terassit täyttyvät, mutta urheilukatsomot ovat tyhjillään – jalkapalloväen ymmärrys alkaa loppua: "Todella pettynyt päätöksentekoon tässä maassa"

Veikkausliigan seurat saavat tällä hetkellä ottaa alueesta riippuen katsojia vähimmillään kuusi ja enimmillään 2000. Urheilusta vastaava ministeri Annika Saarikko patistaa aluehallintovirastoja muuttamaan käytäntöjään.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Kolme onnellista miestä (Satu)

Onnellisuuskilpailusatu putkahti Kajon mieleen.

Asiakkaista istuu kahvila Strindbergin terassilla Helsingissä.

Poriin tulee jälleen kesäkatu – ravintolat voivat laajentaa terassejaan juhannusviikolla

Osa Kauppatorin lähikaduista muuttuu terassialueeksi juhannusviikosta elokuun alkupuolelle asti.

Kuvituskuva vesituopista.

Lappeenrannan Marianaukio jää vaille kesäterassia – hintojen pudottaminenkaan ei saanut liikkeelle riittävää määrää yrityksiä

Koronavirustilanne on hankaloittanut yrittäjien riskinottoa, joten esimerkiksi Lappeenrannan Marianaukion kesäterassi jää tänä kesänä toteuttamatta.

löylykauha saunan lauteilla.

Lappajärvellä tehdään Suomen suurinta saunalauttaa

Kahteen kerrokseen rakentuu varasto- ja oleskelutiloja, pienkeittiö ja kattoterassi. 

En bro över Uskela å inne i Salo stad

Salon keskusta on saamassa ensi kesäksi joenrantaterasseja

Kaupunki aikoo tarjota vuokrattavaksi kolmesta neljään terassialuetta Salon paraatipaikalta.

Vy över uteserveringen vid Åbo domkyrka, med många bord och stolar.

Turku etsii toimijoita Tuomiokirkon yhteisterassille – puistoon tulossa toimintaa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi

Turku päätti jatkaa viime kesänä aloitettua yhteisterassitoimintaa Turun Tuomiokirkon edustalla.

112 numero paloauton kyljessä

Palomestari: Naapureiden ripeä toiminta pelasti paritalon Keravalla

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan rakennuksessa ei ollut ketään kotona palon aikaan.

Senaatintorille rakennettava terassialue.

Helsingin Senaatintorin suurterassia pykätään helteessä – Tältä se näyttää ennen lokki-invaasiota

Kukkia on pitänyt hankkia myös Hollannista, koska suomalaiset ovat innostuneet puutarhatöistä koronaviruspandemian aikana.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Maailmankaikkeushavaintoja ja parannusehdotuksia

Apaut parikymmentä havaintoa ja parannusehdotusta.

Kuvassa on näkymä Helsingin Senaatintorilta 3. kesäkuuta 2020.

Tässä ovat Senaatintorin 16 kesäterassia: pizzaa, tapaksia, fine diningia, cocktaileja ja pienpanimo-oluita

Helsingin Senaatintorille tuodaan laaja valikoima erilaisia ravintola- ja baarialan toimijoita. Avajaisia vietetään viimeistään 1. heinäkuuta.

Oluttuoppeja terassin pöydällä.

Rovaniemelle ei tule suurterassia – matalan kynnyksen koronatestit jatkuvat

Yrittäjät eivät innostuneet ravintoloiden yhteisestä jättiterassista.

Viinilasi edustalla ja ihmisiä taustalla terassilla

Turku valmistelee terasseille lisää tilaa ja höllentää niihin liittyviä lupia

Ravintolat saavat ottaa terasseille enemmän asiakkaita kuin sisätiloihin, kun koronarajoitukset lieventyvät kesäkuussa.

Yrittäjä Sami Heimonen orvokkien äärellä Heimosen puutarhan kasvihuoneessa.

Pihat halutaan laittaa nyt loistokuntoon – Puutarhoilla valmistaudutaan täyttä häkää kesäkukkahysteriaan, orvokkimyynti on alkanut vilkkaana

Puutarha-alalla on kehitetty nopeasti etämyyntiä ja verkkokauppaa, mutta kivijalkamyyntiin uskotaan silti vahvasti.

ABC:llä korjataan lasikattoa.

Yksi ruuvi romahdutti Kokkolan ABC:n terassin lasikaton

10 millimetriä paksu karkaistu turvalasi rikkoontui pieniksi palasiksi, kun ruuvi painoi lasin kiinnitysreiän reunaan.

oodi

Kauan odotettu Oodin parveketerassi avautuu yleisölle

Keskustakirjasto Oodin parveketerassin kaide on korjattu. Terassi avautuu yleisölle aamulla helatorstaina.

Rantakadulla ollut kaivanto on täytetty.

Kokkolan keskustan katuremontti siirtyy loppukesään

Rantakadun yrittäjät tyytyväisiä: remontti ei hankaloita kesän vilkasta sesonkia.

odling på vägg

Viljele seinällä – koristeellisesti ja tilaa säästäen

Aurinkoinen seinä on mainio kasvupaikka.

Ensimmäisen luonnosvaiheen arkkitehtikuvassa on hahmotelma Kotkan uuden kampuksen sisänäkymästä.

Vinot kattolappeet ja terassi, jolta voi ihailla merta – tältä ammattikorkeakoulun uusi kampus voisi näyttää

Ensimmäiset luonnokset Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun uuden kampuksen suunnittelun tueksi on valittu.

Läheltä

Kiistelty lupahakemus hotelli Seurahuoneen terassista meni läpi

Turun Osuuskauppa haluaa rakentaa hotellirakennuksen sisäpihalle terassin, naapuritaloyhtiö vastustaa suunnitelmaa.

skruv

Strömsön ruuvikoulu – näin valitset oikean ruuvin kullekin materiaalille

Onnistuuko kiveen ruuvaaminen? Mikä ruuvi paras kipsilevyyn?

Riitta Piironen testasi Espanjasta oppimaansa niksiä ampiaisten häätöön. Yksinkertaisuudessaan muovipussiin laitetaan vettä ja koko komeus aurinkoon. Piirosen yllätykseksi niksi tuntui toimivan.

Vesipussi auringossa – voiko näin yksinkertainen kikka toimia ampiaisten häätämiseen?

Luontoillan asiantuntijan, biologi Jaakko Kullbergin mukaan ampiaiset saattavat vieroksua veden heijastuksia.

kaksi alkoholitonta juomaa

Ravintolat auki aamuneljään – lisäaikaa myös terassitarjoilulle

Parikymmentä eteläkarjalaista ravintolaa on ottamassa jatkoajan käyttöön.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle