Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tutkijat selvittävät, pesiikö äärimmäisen uhanalainen kiljuhanhi taas Suomessa – vesistöistä otetaan DNA-näytteitä

Suomessa kiljuhanhelle otollisin pesintäalue on Tunturi-Lapissa. Viimeksi laji on pesinyt maassamme 1990-luvulla, mutta nyt kasvaneen kannan vuoksi Suomeenkin pesimään jääviä kiljuhanhia voisi olla.

Heikki Hiilamon kolumni: Myytti kotihoidon tuesta ja syntyvyydestä

Kotihoidon tuki auttoi pitämään yllä korkeaa syntyvyyttä laman aikana, kun samalla sai työttömyyspäivärahaa, kirjoittaa Heikki Hiilamo.

Viisi asiaa, jotka korona muutti pitkäksi aikaa nuorten elämässä – Suomessa on nyt uusia “laman lapsia”

Kokosimme muutamia keskeisiä asioita, jotka voivat näyttää hyvinkin erilaiselta nuorten tulevaisuudessa.

Snookerin kuninkaan odotettu paluu lähes yhdeksän vuoden tauon jälkeen – Stephen Hendryn vastustaja: "Olen yhtä suosittu kuin mies, joka ampui Bambin äidin"

Seitsemän kertaa snookerin maailmanmestaruuden voittanut Stephen Hendry palaa lajin parrasvaloihin 52-vuotiaana.

Yksi Yhdysvaltain historian suosituimmista tv-sarjoista, Suomessakin esitetty Frasier palaa ruutuihin uusilla jaksoilla

Näyttelijöistä ainakin pääosaa esittänyt Kelsey Grammer palaa entiseen rooliinsa.

Ylen entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Marja Manninen avaa, miksi Venäjä on lähellä kaaosta – syyt 1990-luvulla

Moskovassa viisi vuotta Ylen kirjeenvaihtajana toiminut Marja Manninen kertoo taustoista, jotka ovat johtaneet Venäjän nykytilanteeseen.

Kommentti: 20-vuotias kiinalainen Yan Bingtao on parasta, mitä snookerille on tapahtunut vuosikausiin – finaalivoitosta puuttui olennainen asia, josta vaiettiin täysin

Masters-turnauksen ensi yrittämällään voittanut Yan Bingtao liikutti ammattilaissnookerin mannerlaattoja ennennäkemättömällä tavalla, kirjoittaa Atte Husu.

Metallinhohtoisen naamion takaa riimejä laukonut yhdysvaltalaisräppäri MF Doom on kuollut 49-vuotiaana

Salaperäisestä artistista ja tuottajasta muodostui uransa aikana supertähti erityisesti valtavirtapiirien ulkopuolella.

Korona on vielä pientä, kun vertaa siihen mitä Suomi on aiemmin kokenut – Ylen erikoisjuttu vie sinut kuuden ison kriisin tapahtumiin, kuviin ja opetuksiin

Itsenäinen Suomi on kokenut nipun kriisejä. Kaikilla on ollut pysyviä taloudellisia ja inhimillisiä seurauksia, mutta yksi on muita pahempi.

Hiukassa pelataan pesäpalloa katetun katsomon alla vuonna 2022

Uuden katsomon teko voidaan aloittaa ensi kauden jälkeen.

Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja on hyvän ruuan suuri ystävä – helpottui aktiiviuransa päättymisen jälkeen: "Syötiin paljon heinää, eikä sekään meinannut riittää"

Janne Väätäisellä on mielenkiintoinen ristiriita: Kulinaristi on kisannut ja valmentanut korkealla tasolla lajissa, jossa tiukka painontarkkailu on arkipäivää.

Suomalainen rallijohtaja Jarmo Mahonen paljastaa Tomin nuoteista -podcastissa: kaksi isoa valmistajaa kiinnostuneita MM-ralliin liittymisestä

Tomin nuoteista -podcastin uusimmassa jaksossa Jarmo Mahonen muistelee myös Jyväskylän MM-rallin ikäviä vuosia 1995 ja 1996.

"Aluksi luulin, että olen huono", sanoo neljässä vuodessa 183 työhakemusta lähettänyt Jaana Saikkonen – työttömyys pitkittyy taas monilla, mutta 90-luvusta on opittu

Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa. Tutkijoiden mukaan elvytys estää kuitenkin työttömyyden pitkittymistä toisin kuin 1990-luvulla.

Kohuttu tšekkiläinen holokaustielokuva Kirjava lintu saa ensi-iltansa Suomessa – ohjaaja kertoo, miten 1990-luvulla tehty ryyppyreissu toi Hollywood-tähdet mukaan elokuvaan

Sotilasuran jälkeen elokuvaohjaajaksi ryhtyneen Vacláv Marhoulin mukaan hänen elokuvansa kertoo ihmisen pahuudesta ja mahdollisuudesta hyvään.

Eemil Lajoma, 17, harjoitteli örinälaulua "ihan vitsinä" – ukkoontuneelle alalle syntyi nuorten bändi, joka niittää kiitosta Youtubessa

Viime vuonna perustettu Cryptic Hatred tekee lauluja zombeista ja haluaa nostaa pinnalla 1990-luvun kuolonmetallia.

Vuoristo-Karabah sanoo, että jopa puolet sen väestöstä on paennut taisteluja

Armenian ja Azerbaidžanin välillä syyskuun lopulla puhjenneet taistelut ovat kiivaimmat neljännesvuosisataan.

Hollannissa jälleen koeputkikohu – hedelmöityslääkäri käytti salaa omaa spermaansa ainakin 17 lapsen siittämiseen

Nyt jo kuollut gynekologi työskenteli hollantilaisella hedelmöitysklinikalla 1980- ja 1990-luvuilla.

Huomasitko? Työaika lyheni jo: Suomalainen uhraa elämästään työlle nyt selvästi pienemmän osuuden kuin 90-luvulla

Nelipäiväinen työviikko olisi mahdollinen, jos työuraa venytettäisiin kuudella vuodella, laskee Eläketurvakeskuksen johtaja Jaakko Kiander.

Tutkimus: iäkkäät ihmiset ovat nuortuneet

Tutkimuksen mukaan 75–80-vuotiaat ovat paremmassa kunnossa kuin heidän ikätoverinsa 30 vuotta sitten.

Kadonneet taideteoksen räjähtävät osat löydetty – yhden osan omistaja: "Dynamiitin nalli voi ajan kanssa olla vaarallinen, kun se alkaa hajota"

Edesmenneen kuvataiteilijan Markus Copperin tekemän taideteoksen osia etsittiin poliisin toimesta.

Naisten puhekorkeus on kääntynyt yllättäen nousuun – väärä korkeus voi pahimmallaan viedä äänen

Myös narina ja lauseen loppua kohti nouseva nuotti ovat yleistyneet.

Craig Hodges yritti tehdä NBA:ssa samanlaista protestia jo 90-luvulla, mutta yksinäisen miehen vastarinta ei tuottanut tulosta: "Se oli minä vastaan maailma"

Viime päivien tapahtumat saivat entisen Chicago Bulls -pelaajan muistelemaan toteutumatonta protestia, jonka taustalla vaikutti niin ikään poliisiväkivalta.

Laaja selvitys vahvistaa: rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat – tutkijat kiristäisivät suurituloisten pääomaveroa

Kalevi Sorsa -säätiön raportissa varoitetaan huono-osaisuuden periytymisestä.

Rokkitähdeltä näyttänyt taituri yllätti ja teki yhden EM-historian komeimmista maaleista – partaan piiloutunut punkki oli tappaa sankarin 20 vuotta myöhemmin: “Olin todella peloissani”

Karel Poborsky hurmasi kansan vuoden 1996 EM-kisoissa taidoillaan pelikentällä. 20 vuotta myöhemmin tshekkitähti kävi päivän päässä kuolemasta.

"Joko ollaan perillä?” Vieläkö muistat ihanan kamalat automatkat ilman ilmastointia ja turvavöitä? Kerro meille automatkamuistosi!

Vielä muutama vuosikymmen sitten suuri osa suomalaisista matkasi kesäisin pitkin kotimaata. Millaisia reissuja sinä muistat?

"Onko minulla enää tulevaisuutta, jota olin suunnitellut?" kysyy Miisa Tervala, 21 – parikymppiset pelkäävät laman vievän työt ja hyvinvoinnin

Koronaepidemian talousvaikutukset ovat tähän mennessä iskeneet erityisesti nuoriin. Samalla horjuu usko tulevaisuuteen.

Noora Lehtinen, 24, käytti opintoihin 120 000 euroa mutta ei saa alansa töitä – katso, mitä tässä taloustilanteessa kannattaa tehdä

Korkeakouluopintonsa päättävät aloittavat työnhaun tilanteessa, jossa työttömyys on kasvanut rajusti.

Valtiovarainministeri Vanhanen talouden näkymistä: Riskinä on kymmenen vuoden velkakierre

Vanhanen löytää nykytilanteesta yhtymäkohtia 1990-luvun lamaan ja finanssikriisiin.

Katso tallenne jalkapallon EM-finaalista vuodelta 1992: Futiskesän retrolähetyksessä muisteltiin tanskalaista ihmettä

Tanska ja Saksa kohtasivat vuoden 1992 EM-finaalissa. Katso lähetystä kuvaa klikkaamalla kello 19 alkaen!

Reetta Rädyn kolumni: On aikuisten syytä, jos nuoria ahdistaa

Toivottavasti nuoria kuullaan, kun heille suunnattuja tukimiljoonia käytetään, kirjoittaa Reetta Räty.

Agenttitarina, joka kävi Moskovassa ja katosi – kehuttu brittikirja palauttaa mieleen tapahtumat Suomessa 1990-luvun lopussa

Vakooja ja petturi -kirjan päähenkilö Oleg Gordijevski on tuttu mies suomalaisille.

Kuhmo Oy tekee ison investoinnin: 7 miljoonaa euroa sahatavaran tuorelajitteluun

Investointi parantaa sahan käyntiastetta ja lopputuotteen laatua.

Suomen Pankin synkin arvio: Pankeille voi kertyä kuuden miljardin luottotappiot parin vuoden aikana

Pankit kohtaavat kriisin vaikutukset nyt paremmista lähtökohdista kuin 90-luvun laman alla.

Äänestä Suomen parasta euroviisuedustuskappaletta eri vuosikymmeniltä!

Suomen euroviisuedustajat koottuna samaan artikkeliin.

Furloughs in Finland hit record high

The latest monthly figures top the record set during the recession of the early 1990s.

Henrik Dettmannin kolumni: On aika näyttää, että opimme 90-luvun laman virheistä – ratkaisu lasten auttamiseen ja kansanterveyden vaalimiseen löytyy läheltä

Lukuisilla ammattivalmentajilla olisi juuri nyt tarjota taitoa, jota koko kansakunta tarvitsee, kirjoittaa Henrik Dettmann.

Southwestern Finland's drought over: Groundwater levels highest in recent memory

A groundwater expert says the situation hasn't been this good in more than two decades.

Being a woman in Finland: What's changed in 10, 20, 30 years?

In the 90s Finland's labour concilator thought it was acceptable to send a pornographic card to an equality researcher.

Kainuun talvet lyhentyneet 30 vuodessa reilun viikon – vuosien välillä suuriakin eroja

Vuonna 2000 Kainuun talvi oli yli kuukauden pitkäaikaista keskiarvoa lyhyempi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle