Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi nuorta katsoo puistossa kameralla ottamiaan kuvia.

Somevaikuttaja Joona Hellman, 26, rekrysi itselleen jo toisen harjoittelijan – moni kollega pohtii nyt tekisikö samoin

Videontekijöiden etua ajavan Videovaikuttajat ry:n puheenjohtaja uskoo, että trendi harjoittelijoiden rekryämiseen on kasvamassa.

Mustahattuinen mies seisoo Youtube-kuvankaappausten edessä. Kuvankaappauksissa ihmetellään Nightwish-yhtyeen kappaleita.

Nightwish on reaktiovideoiden maailmassa yksi suosituimmista bändeistä – Tuomas Holopaista ilmiö hämmentää

Suomalainen Nightwish on yksi maailman eniten reaktiovideoita keränneistä yhtyeistä. Bändin veturia Tuomas Holopaista ilmiö hämmentää. Asiantuntijan mukaan reaktiovideoiden etsikkoaika alkaa olla ohi.

Someammattilainen Tomas Grekov Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa.

Someammattilainen Tomas Grekov rakastaa juustosarvia eikä juo alkoholia – eniten raittius erotti porukasta opiskeluaikoina

Somevaikuttajaksi Grekov päätyi tulevan vaimonsa innostamana. He esiintyvät somealustoillaan myös yhdessä, mutta ihan kaikkea ei yleisölle kerrota.

Skeittiramppi päällä makaavat tubettajat Niko ja Santtu. Heidän takanaan vaahtomonttuun hyppäämässä tubettajat Veetu, Katjanen, Mr. Zeus, Nino Ärling, Ella ja Helmi

Meemitalo 2.0 on Nikon ja Santun sekä kahdeksan muun tubettajan työpaikka, jossa voi kesken päivän hypätä vaahtomonttuun

Tubettajien uusi työtila on auttanut Nikoa ja Santtua erottamaan työn ja vapaa-ajan toisistaan. Kaksikko on haastattelussa itsenäisyyspäivänä Kohti Linnan juhlia -lähetyksessä.

En man med keps i skägg i svart siluett sitter vid en dator med ljusa gardiner fördragna. På fönsterbrädet sitter leksaksapor med randiga byxor.

Salaperäinen tubettaja, joka ei paljasta kasvojaan, tienasi viime vuonna 250 000 euroa – katso tästä somevaikuttajien tulokärki

Viime vuonna videobloggaajat tekivät isot tilit. Yhä useampi somevaikuttaja pyörittää liiketoimintaansa osakeyhtiön kautta.

Markus Hyytinen istuu mönkijässään.

Ennen Markus Hyytistä, 23, kiusattiin, nyt rivosuinen tubettaja jakaa nimmareita fanien pakaroihin – myös moni "pieni" sometähti voisi tienata, kunhan hoksaa sen itse

Miljoonia seuraajia keräävien kanavien lisäksi myös pienemmät kanavat voivat olla potentiaalisia vaikuttajia. Kaupallisessa mielessä somekanavan ja -persoonan kiinnostavuus riippuu siitä, miten aktiivisesti seuraajat klikkaavat ja fanittavat kanavan vetäjää.

Tubettaja Joona "Zone VD" Leppälä Puoli seitsemän ohjelman sohvalla.

Joona "ZoneVD" Leppälä testasi Puoli seiskan museokoneen ja oli observatorio – mikä museo sinä olet?

Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa vietetään museoviikkoa, jonka yhteydessä julkaistiin myös leikkimielinen Mikä museo olet? -testi. Avaruuteen intohimoisesti suhtautuvan tubettaja Joona "Zone VD" Leppälän testitulos kuvasi täydellisesti miehen persoonaa.

"Ei oltaisi ehkä koskaan muutettu yhteen, jos hän ei olisi ollut Sohvaperunoissa"

Tubettaja, juontaja Veronica Verho toi avopuolisonsa terveiset studioon: "On Sohvaperunoiden ja Ylen ansiota, että tapasimme"

Veronica Verho kirjasi unelmansa 12-vuotiaana päiväkirjaan ja alle kymmenessä vuodessa unelma toteutui

Kuvakaappaus Molybrosin Youtube-videolta.

Keski-ikäinen mies sopi somessa treffit 13-vuotiaan tytön kanssa – mies astui tubettajien ansaan, ja nyt videota on katsottu 382 000 kertaa

Vain pieni osa lapsiin kohdistuvasta häirinnästä ja seksuaalirikoksista tulee viranomaisten tietoon.

Tubettaja

Finland's top-earning YouTuber pulls in more than €230k 

A group of young people in Finland are striking gold through social media niches.

Tubettaja

Kärkitubettaja teki historiaa: tulot yli 230 000 euroa – hurjimmat summat tienataan videoilla, joissa avataan paketteja

Podcastit näkyvät tulolistoilla: yhä useampi hyvin tienaava somevaikuttaja on samalla äänityöläinen.

Sini Laitinen pinkin kukkivan kirsikkapuun edessä.

YleX:llä uusi musiikkiohjelma Papananaaman K-pop-show!

Sini "Papananaama" Laitinen juontaa uutta k-pop-ohjelmaa.

Miisa Rotola-Pukkila

Mmiisas on Vuoden vaikuttaja – Suomen ensimmäisessä YouTube-gaalassa palkittiin tubettajia 21 kategoriassa

Gaalassa palkitiin vuoden 2020 kiinnostavimpia, vaikuttavimpia ja puhutuimpia tubettajia.

Tubettaja Roni Back fanien keskellä Oulun kauppatorilla 21. heinäkuuta 2020.

Fanit saattelivat tubettaja Roni Backin Oulun torilta kohti Lappia – idea satojen kilometrien pyörämatkasta syntyi päivä ennen lähtöä

Yli puolen miljoonan seuraajan tubettaja Roni Back polkaisi kotimaan reissunsa lopputaipaleelle Oulun torilta.

Herbalisti eli Juuso Karikuusi  ja Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila.

Katso, kuinka usein Mmiisas, Herbalisti, Tume tai Sara Sieppi vastaavat seuraajilleen – tutkimme kommentoiduimmat ja tykätyimmät some-vaikuttajat

Ylen analyysistä selviää, millaisia emojeita some-vaikuttajien kommenttilaatikoissa käytetään.

Tubettajat seisovat meemitalon edustalla Hämeenlinnassa.

Suomen ensimmäistä tubettajien kommuunia koetteli korona ja videotähden uupuminen – ”Tavoitteena 300 000 tilaajaa ja elämämme paras kesä”

Somevaikuttajien Meemitalossa heimoneuvosto sanelee säännöt. Talossa on nähty myös ahkeran tubettamisen nurja puoli.

Äidin Puheenvuoron kanavan Inari, Esteban, Lucia ja Ronja Fernandez sekä Mutu-koira.

Sodankylän muuttanut tubettajaperhe jää asumaan kuntaan

Tubettaja Inari Fernándezin ja kunnan yhteistyösopimus päättyy suunnitellusti heinäkuun lopussa.

Kuvassa ovat tubettajat Niko ja Santtu.

Kuopion Tubetour-show'n tähtinä "hulivilikaksikko" NikojaSanttu

Kuopion musiikkikeskukselle odotetaan ainakin viittäsataa nuorta.

Janne Naakka levittää puuteria nenänvarteen.

Janne Naakka meikkaa tuhansien edessä, mutta itsevarmin hän on iho paljaana – miesten kosmetiikka on nopeasti kasvava miljardibisnes

Meikkaava mies on katukuvassa vielä poikkeus, mutta kosmetiikan käyttö kasvattaa suosiotaan.

Kirjailija Sisko Savonlahti

Sisko Savonlahden kolumni: Tubetetaan Suomi kuntoon

Työ voi tuntua merkitykselliseltä vaikkei sitä seuraisikaan 200 000 silmäparia, kirjoittaa kirjailija Sisko Savonlahti.

Retkeilytubettaja Ali Leiniö

“Kamera saa tarkkailemaan luontoa” – metsätubettaja Ali Leiniön retkeilyvideoita on katsottu lähes kolme miljoonaa kertaa

Esimerkiksi rauhanturvaaja on saanut afrikkalaiselta pakolaisleiriltä yhteyden Suomen luontoon Leiniön Youtube-kanavan kautta.

Suomi-Kazakstan 2019.

Näinkin voi hehkuttaa Nuorten Leijonien maaleja! Tubettajatähdet Arttu Lindeman ja Jaakko Parkkali räväyttivät Kazakstan-ottelun varjoselostajina

Tubettajakaksikko Jaakko Parkkali–Arttu Lindeman tarjosi Nuorten Leijonien Kazakstan-otteluun vaihtoehtoisen selostuksen.

Samuel Shipway

Samuel Shipway joutui Risto Räppääjän roolista kiusatuksi ja Youtubessa vihan kohteeksi – vasta diagnoosit toivat rauhan

Touretteen kuuluu usein adhd tai pakko-oireinen häiriö. Samuel Shipway sai tupladiagnoosinsa vasta aikuistumisen kynnyksellä.

Tubettajat poseeraavat ryhmäkuvassa.

Kainuussa panostetaan nuoriin noin 10 000 euroa – valtakunnallinen TubeTour järjestetään helmikuussa Kajaanihallissa

Tulevana talvena kainuulaiset nuoret lähtevät hiihtoloman viettoon suoraan Kajaanissa järjestettävältä TubeTourilta.

Suosittu sketsiryhmä Justimus uransa alusta: "Se oli alussa kiusallista ja hirveää"

Justimus täyttää 10 vuotta: "Kaikesta pitäisi pystyä tekemään huumoria ja kaikki kuuluvat samaan pilkkalaariin"

Suosituimpiin suomenkielisiin Youtube-kanavin kuuluvan Justimuksen uusi Duo-sarja näkyy Yle Areenassa.

Pinja Sanaksenaho.

YouTubeen tulee suuri uudistus jättisakkojen takia – Yhtiö poistaa kommentit ja personoidut mainokset lapsille suunnatuista videoista

Suomalainen tubettajia edustava vaikuttajatoimisto arvioi, että YouTuben sääntömuutokset on syytä ottaa vakavasti.

Ylen aamu - studiotoimittajat

Ylen aamu tänään: Viharikokset ovat vähentyneet – katso lähetys tästä

Tuure Boelius haastaa koululaiset osallistumaan Nenäpäivään. Hänen kanssaan puhutaan myös julkisuudesta ja vihapuheesta.

Mike Back

Sometähdet tienaavat yhä suurempia summia – Youtuben oikut tekevät kuitenkin tienaamisesta haastavaa

Ainakin viisi tubettajaa onnistui tienaamaan yli 100 000 euroa viime vuonna.

Pavlovin rotat: ryskÄ, härskiturska, Ruhonleikkaaja ja ihmispitsa.

PAVLOVIN ROTAT

Pavlovin Rotat ei koskaan opi.

Pinkki säästöpossu

Lauantai 17.8.2019 (radio)

Moni lievä rikos ei ratkea koskaan. Uudet ravitsemussuositukset torjuvat ilmastonmuutosta. Lasten viikkoraha on Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Mmiisas on Suomen merkittävin some-vaikuttaja.

mmiisas, Miisa Rotola-Pukkila

Suomen vaikuttavimmaksi somettajaksi todettu Miisa Rotola-Pukkila: "Olen tosi tavallinen tyyppi"

Mmiisas-nimellä somettavalla Miisa Rotola-Pukkilalla on satoja tuhansia seuraajia.

Arttu Lindeman ja Jaakko Parkkali selostivat Naisleijonien dramaattiset ratkaisuhetket jääkiekon MM-finaalissa 2019

Lahtelaiset tubettajat sulattivat sydämet – Karaokekarnevaalin yleisön suosikiksi nousi tulkinta Naisleijonien MM-finaalin dramaattisista ratkaisuhetkistä

Yleisö valitsi Karaokekarnevaalin suosikkisuoritukseksi Arttu Lindemanin ja Jaakko Parkkalin selostuksen.

Tubettajat haastavat päätoimittajat

"Tubettajista tykätään, koska meidät tunnetaan" – Tubettaja Mmiisas perää persoonia myös perinteiseen mediaan, katso Päivän Pointti -keskustelu videolta

Tubettajat Mmiisas, Herbalisti ja Soikku kohtasivat kolmen suuren median päätoimittajat Ylen Pointti-festivaalilla Helsingissä.

Pointti-kaupunkifestivaali Helsingissä.

Tubettajat ja päätoimittajat kohtaavat Pointti-tapahtumassa: tule paikalle tai seuraa ohjelmaa suorana lähetyksenä

Yle on mukana Pointti-kaupunkifestivaalissa. Voit seurata ohjelmaa myös suorana tästä artikkelista sekä Ylen TV1:ssä.

Tubettaja mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila

"Käytin kerran vahingossa eläintestattua kosmetiikkaa ja seuraajat huomasivat heti" – tubettaja Mmiisas miettii tarkkaan, mitä tubessa julkaisee

Miisa Rotola-Pukkilan Youtube-seuraajat muistavat asioita, jotka tubettaja on itse autuaasti unohtanut. Hän haluaa säilyttää seuraajiensa luottamuksen.

Tubecon

Tubecon Video Awards 2019 -ehdokkaat julkistettu – mukana myös täysin uusi kategoria

Tubecon on YouTuben ympärille rakentuva tapahtuma, jossa YouTubeen videoita tekevät henkilöt ja heidän faninsa kohtaavat.

herbalisti

Moni tubettaja kärsii mielenterveysongelmista – kysyimme, miksi

Omaa vapaa-aikaa ja työtä on vaikea erottaa toisistaan siinä vaiheessa, kun sosiaalisesta mediasta tulee työtä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle