Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vinkit kesätyönhakuun: näin teet hakemuksen, joka erottuu joukosta – Lidl maksaa kesätyöntekijöille 150 euroa lisäpalkkaa, jos he somettavat

Päivittäistavarakaupat palkkaavat ensi kesäksi runsaasti kesätyöntekijöitä, mutta vaateketju H&M ei yhtäkään. Yle kysyi kesätöistä yli 20 suurelta työnantajalta.

Lasten Areena nyt myös HbbTV-palveluna

Lasten Areena laajentuu äly-tv-laitteisiin.

Menestyneen firman nimen voi keksiä vaikka 8-vuotias

Yritysten nimiä syntyy miten milloinkin.

Taajuushuutokauppa tulee taas – "Viimeksi oli joitain ongelmia"

Viestintävirasto järjestää vuoden 2016 lopussa huutokaupan 700 megahertsin taajuusalueen kaupallisista toimiluvista. Vastaavaa menettelyä käytettiin vuonna 2013, kun 800 megahertsin toimiluvista päätettiin.

Pohjois-Savon kunnat miljoonakorvauksiin sopimusriidassa

Useat pohjoissavolaiset kunnat joutuvat maksamaan korvauksia TeliaSoneralle telepalvelusopimuksen irtisanomista koskevassa riidassa. Kuopion seudun hankintatoimi perui sopimuksen vuonna 2010 vain muutaman kuukauden päästä sen voimaantulosta.

Rovaniemi vaihtamassa teleoperaattoria

Rovaniemen kaupunki aikoo vaihtaa teleoperaattoria. Operaattorin vaihtaminen säästää rahaa.

Viestintävirasto helmikuussa Utsjoelle tutustumaan matkaviestinverkon häiriöihin

Viestintävirasto selvittää Utsjoen matkaviestinverkon häiriöitä. Viestintävirasto pyytää TeliaSoneraFinland Oyj:ltä selvitystä muun muassa siitä, miten yritys aikoo varmistaa yleispalveluvelvoitteet Utsjoen kunnan alueella.

TeliaSonera järjestää liiketoimintonsa uudelleen – "Selkeyttää vastuita"

Nykyisestä organisaatiosta poistuu liiketoiminta-aluekerros, yhtiö kertoo. Muutoksella TeliaSonera haluaa selkeyttää paikallisia vastuita. Yhtiön toimia on selvitelty korruptioepäilyjen vuoksi.

Viestintävirasto: Teleyritykset eivät kerro tarpeeksi laajakaistojen nopeuksista

Viestintävirasto teki laajakaistojen nopeuden vaihteluväliä koskevat linjaukset kaksi vuotta sitten lainsäädännön pohjalta. Tänä vuonna tehtyjen tarkastusten mukaan 12 teleyrityksestä vain neljä noudatti ohjeistusta täysin.

Kilpailijoilla hurjat veroerot

Fortum 91 miljoonaa euroa, Vattenfall 19 miljoonaa euroa

Ilkka Haataja Haltikin johtajaksi

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd.) on tiistaina nimittänyt palvelujohtaja, diplomi-insinööri Ilkka Haatajan sisäasiainhallinnon tietotekniikkakeskuksen johtajan virkaan.

Veikon Kone lopettaa toimintansa - sata irtisanotaan

Yritys lopettaa kannattavuusongelmien vuoksi. Syynä ongelmiin on kodintekniikka-alan kiristynyt kilpailu.

Veikon Kone lopettaa

Kodinkone- ja elektroniikkakaupasta häviää jälleen yksi toimija, kun Veikon Kone lopettaa. Ketjun Jyväskylän Kirrissä sijaitsevassa liikkeessä on 11 työntekijää.

Lapin liitto hyväksyi seitsemään kuntaan laajakaistatarjouksen

Lapin liitto haki operaattoreilta tarjouksia yhteensä 11 Lapin kuntaan.

Rovaniemi vaatii kaikille kuntalaisille laajakaistayhteyttä

Rovaniemen kaupunki vaatii kaikille kuntalaisille kohtuuhintaisen laajakaistayhteyden. Kaupungin mukaan jokaiseen vakituiseen rovaniemeläiseen asuntoon ja yrityksen toimipaikkaan täytyy saada yleispalveluvelvotteiden mukainen vähintään 1 Mb/s:n laajakaistayhteys.

Kymmenkunta pohjois-suomalaista menettää työnsä TeliaSoneralla

TeliaSoneran Suomea koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet. Niiden seurauksena 170 työntekijää irtisanotaan ja lähes 70 työtehtävää siirtyy uusille paikkakunnille.

TeliaSonera Finland päätti yt-neuvottelunsa

Kaikkiaan kevään neuvotteluissa päättyi 170 työtehtävää, kun alussa arvioitiin 200 tehtävän lakkaavan. Uusille paikkakunnille siirretään 68 työpaikkaa, joista osa tulee Turkuun.

TeliaSonera irtisanoo 170 Suomessa

TeliaSoneran Suomea koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yt-neuvottelujen seurauksena yhteensä 170 työtehtävää päättyy ja 68 siirtyy uusille paikkakunnille.

TeliaSonera tuo Lahteen lisää työpaikkoja

TeliaSonera Finlandin yt-neuvottelut johtavat useiden työpaikkojen siirtymiseen muilta paikkakunnilta Lahteen. Yt-neuvottelut päättyivät yhteensä 72 työpaikan vähentämiseen eri puolilla Suomea.

TeliaSonera Finland vähentää 72 työpaikkaa

Kaksi kolmesta TeliaSonera Finlandin yt-neuvottelusta on päättynyt yhteensä 72 työpaikan vähentämiseen. Samalla avautuu 42 uutta työtehtävää. Yt-neuvottelut laajakaistaliiketoiminnan verkkotuotantopuolella jatkuvat vielä.

TeliaSoneran väki jälleen lakkoon

Noin 3 000 TeliaSonera Finlandin toimihenkilöä menee lakkoon neljäksi päiväksi ensi maanantaista alkaen. Oulussa ja Kuusamossa sekä Rovaniemellä työtaistelun piirin kuuluu 350 henkilöä.

Miehikkälään puuhataan nettiä 200 000 eurolla

Miehikkälään on myönnetty lähes 100 000 euroa valtiontukea laajakaistahankkeelle. Kyseessä on viestintäviraston ensimmäinen valtiontukipäätös haja-asutusalueiden huippunopean laajakaistaverkon rakentamiseen. Miehikkälän kunta tukee hanketta vastaavalla summalla. Verkon rakentaa TeliaSonera Finland Oyj.

TeliaSoneran työntekijät marssivat ulos Vaasassa

Televiestintäyhtiö TeliaSonera Finlandin toimihenkilöt ovat marssineet ulos työpaikaltaan Vaasassa.

TeliaSoneran lakko tuntuu Oulussa ja Kuusamossa

Yhteensä noin 150 televiestintäyhtiö TeliaSonera Finlandin toimihenkilöä Oulussa ja Kuusamossa aloittaa työnseisauksen keskiviikkona. Viisi päivää kestävä lakko alkaa kello 11.00. Työnseisaus on vastalause noin 300 työntekijää koskeville yt-neuvotteluille.

TeliaSoneran toimihenkilöt aloittivat työnseisauksen

Televiestintäyhtiö TeliaSonera Finlandin toimihenkilöt ovat aloittaneet tänään keskiviikkona viisipäiväisen työnseisauksen. Työnseisaukseen osallistuu yhteensä noin 3 100 toimihenkilöä kaikista TeliaSoneran yksiköistä.

Pohjalaismaakunnissa lakkoon 200 TeliaSoneran työntekijää

Televiestintäyhtiö TeliaSonera Finlandin toimihenkilöt aloittavat tänään viisipäiväisen työnseisauksen vastalauseena noin kolmeasataa työntekijää koskeville yt-neuvotteluille. Työnseisaus pysäyttää kaikki Soneran puhelimiin ja laajakaistoihin liittyvät asiakaspalvelut.

TeliaSonera Staff Launch Five Day Strike

Clerical staff at the telecommunications company TeliaSonera Finland begin a five-day work stoppage from 11.00 o’clock on Wednesday.

Sonera to Shed 200 Jobs

Telecommunications operator TeliaSonera Finland has launched consultative talks on job cuts. Up to 200 employees could be laid off, but Sonera says that it will find many of them new positions within the company.

Sonera vähentämässä väkeä Vaajakoskelta

Televiestintäyhtiö TeliaSonera Finland aikoo siirtää osan Vaajakosken asiakaspalvelun toiminnoista Lahteen ja Turkuun. Yhtiö ilmoittaa keskittävänsä laajakaistapalveluiden asiakastoimintoja Lahteen, joten osa Vaajakosken toimipisteen toiminnoista ajetaan alas. Lakkautusuhan alla olevassa yksikössä työskentelee vajaat 60 työntekijää.

Sonera aloittaa 200 henkilöä koskevat yt-neuvottelut

Televiestintäyhtiö TeliaSonera Finland aloittaa yt-neuvottelut. Neuvottelut koskevat Soneran kiinteän verkon liiketoimintaa ja yrityspalveluiden tukitoimintoja. Neuvottelut saattavat johtaa jopa 200 henkilön vähentämiseen. Yhtiön mukaan samaan aikaan avautuu kymmeniä uusia työtehtäviä.

Pori Energian etäluettavat mittarit asiakkaille 2012

Pori Energia aloittaa sähkömittareiden etäluentaan liittyvät työt ensi vuonna. Projekti alkaa tietojärjestelmien muutostöillä. Uudet sähkömittarit asennetaan käyttäjille pääsääntöisesti vuoden 2012 aikana.

TeliaSoneralta laajakaista Sallan Saijaan

Teleoperaattori TeliaSonera rakentaa laajakaistan Sallan Saijaan. Lapin liiton maakuntajohtaja Esko Lotvonen päätti valita TeliaSonera Finland Oyj:n Sallan laajakaistahankkeen toteuttajaksi. TeliaSonera oli ainoa hakija.

Lapin etäluentamittariasennukset alkuun

Sähkönkulutuksen etäluentamittareiden pilottiasennukset ovat alkaneet Lapissa. Rovaniemellä asennetaan pilottivaiheessa uudet mittarit 300 kuluttajalle. Varsinaisesti henkilöasiakkaiden sähkömittareiden massa-asennukset alkavat vuodenvaihteen jälkeen.

TeliaSoneran johtaja: Haja-asutusalueille yksi laajakaistaverkko

TeliaSonera Finlandin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Weckström esittää haja-asutusalueille uutta laajakaistastrategiaa Maaseudun tulevaisuudessa. Kullakin alueella olisi Weckströmin mallin mukaan vain yksi verkko-operaattori, joka myisi palveluitaan muille.

OPOY:n markkina-aseman väärinkäyttöä ei enää tutkita

Oulun Puhelimen markkina-aseman väärinkäyttöä ei enää tutkita. Kilpailuvirasto suoritti hintaruuviepäilyn takia myös tarkastuksen.

Keski-Suomen hätäkeskus tiedottaa 24.9.2010 kello 00.45

Telia Sonera Finland Oyj on saanut korjattua tietoliikenneongelman Toivakan kunnan alueella. Lankapuhelin-, matkapuhelin- ja dataliikenne toimii normaalisti.

Keski-Suomen hätäkeskus tiedottaa

Keski-Suomen hätäkeskus tiedottaa: Telia Sonera Finland Oyj ilmoittaa hätäliikenteen häiriöilmoituksesta. Tietoliikenneongelma Toivakan kunnan alueella.

Soneran pääkäyttökeskus tiedottaa 26.7. klo 19.20

Telia Sonera Finland Oyj tiedottaa: Loppumisilmoitus koskien tietoliikenneongelmaa seuraavilla alueilla: Uurainen, Höytiä, Jokihaara, Kyynämöinen, Äänekoski. Vika korjattu.

Entiselle Oulun Puhelimelle sakot markkinahäiriköinnistä

Markkinaoikeus on määräännyt Oulun Puhelin Holdingille eli entiselle Oulun Puhelimelle sekä kolmelle muulle teleyhtiölle sakkoja määrävän markkinaoikeuden väärinkäytöstä. Ne suosivat omilla markkina-alueillaan lainvastaisesti 2000-luvun alussa omia operaattoreitaan ja estivät kilpailua.

KHO: Soneran pitää jatkaa laajakaistan vetämistä joka taloon

Sonera joutuu vetämään laajakaistayhteyden kaikille kuluttajille ja yrityksille yleispalveluvelvoitteensa mukaisesti. Yhtiö pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta velvoitteen täytäntöönpanokieltoa, mutta KHO torjui sen. Velvoite astuu voimaan heinäkuun alussa.

Tampere valitsi tietoteknisten palvelujen toimittajat

Tampereen kaupungin Tietotekniikkakeskus -liikelaitoksen palvelut tuottavat jatkossa Fujitsu Services ja TeliaSonera Finland. Kustannusten arvioidaan kilpailutuksen tuloksena laskevan noin 2,5 miljoonaa euroa vuodessa

Sähkön arviolaskut katoavat Jyväskylässä

Jyväskylän Energian siirtyy asiakkaiden sähkömittareiden automaattiseen luentaan. Samalla arviolaskujen korjaaminen tasaus- tai hyvityslaskulla poistuu käytöstä. Uusi järjestelmä saadaan käyttöön ensi vuoden 2012 mennessä.

Markkinaoikeus vaatii TeliaSoneralta selkeämpää TV-markkinointia

Markkinaoikeus vaatii 100 000 euron sakon uhalla TeliaSonera Finlandia selkeyttämään TV-mainontaansa. Markkinaoikeuden mukaan matkapuhelinliittymän markkinoinnissa on kuukausimaksun lisäksi ilmoitettava selkeästi puhelujen minuuttihinta ja aloitusmaksu sekä tekstiviestien kappalehinta.

Rautalinko Honkarakenteen toimitusjohtajaksi

Honkarakenteen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu kauppatieteiden maisteri Esa Rautalinko. Rautalinko siirtyy Honkarakenteelle TeliaSonera Finland Oyj:n toimitusjohtajan ja mobiililiiketoiminnan johtajan tehtävästä.

Esa Rautalinko Honkarakenteen johtoon

Honkarakenne on saanut uuden toimitusjohtajan 46-vuotiaasta Esa Rautalingosta. Yhtiön edellinen toimitusjohtaja irtisanoutui syyskuun puolivälissä.

Keski-Suomen hätäkeskus tiedottaa 1.9.

Muutostyö ohi. Liittyy maanantaina 31.8. lähetettyyn viranomaistiedotteeseen teleliikenteen häiriöistä Ilosjoella.

Polvijärven Kuorevaara vaikeassa teletilanteessa

Polvijärven Kuorevaaran asukkaat ovat jäämässä hankalaan välikäteen puhelin-ja Internet yhteyksissään. TeliaSonera Finland on purkamassa omistamiaan alueen lankapuhelinlinjoja. Verkon on vuokranut teleoperaattori Telekarelia, joka tarjoaa kylän asukkaille myös Internetpalvelun.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle