Uusimmat artikkelit
Lempäälään suunnitellun murskaamon ympäristölupa hylättiin – avi totesi raskaan liikenteen haitat liian suuriksi naapurustolle
Aluehallintoviraston mukaan louhoksesta olisi aiheutunut alueen asukkaille kohtuutonta rasitusta melusta ja pölystä. Myös riski ympäristön pilaantumisesta on merkittävä.
Luvassa meluisat Meripäivät – Kotkan ympäristöteknikko: ”Viikonloppuna soi koko ajan jossain päin Kotkansaarta”
Kotkan kaupunki on rajoittanut Meripäivien tapahtumia níin, että asutuksen lähellä melutason ei pitäisi olla paljon kovaäänistä keskustelua voimakkaampaa.
Menikö hermot vesijettien kaahailuun? Häiritsevälle vesiliikenteelle voi hakea rajoituksia tai kieltoa
Ranta-asukkaat ja mökkiläiset voivat hakea järvelle tai vesistön osalle vesiliikenteen rajoituksia tai kieltoa hyvillä perusteluilla.
Festivaali tuo Rovaniemen Jätkänpuistoon kaksi lavaa, kaupungin meluraja syynä
Kaupungin keskustassa melun on loputtava puoliltaöin, ja yhdellä lavalla kaikki sovitut artistit eivät ehtisi esiintyä. Santa open air järjestetään Rovaniemellä ensi kuussa.
Ahveniston moottoriradan meluraportti on valmistunut
Moottoriradan melunhallintaa on toteutettu ensisijaisesti rajoittamalla ajopäivien lukumäärää ja ajoaikoja.
Närpiön valtuusto haluaa lisäselvityksen tuulivoimien melusaasteesta
Närpiön kaupunginvaltuustossa oltiin huolissaan siitä, kuinka monta kilometriä tuulivoimaloiden ja asutusten välillä pitää olla, jotta 35 desibelin raja ei ylity.
Björkbackenin tuulivoimahanke eteni Uudenkaarlepyyn kaupunginvaltuustossa
Alueelle nousee yhteensä 26 tuulivoimalaa. Valtuusto haluaa, että osaa siirretään kauemmaksi asutuksesta meluhaittojen ehkäisemiseksi.
Oulun heinäpään jalkapallostadionin kaavamuutos edennyt jo loppusuoralle asti – yhdyskuntalautakunta käsittelee asiaa tänään
Kaavamuutosehdostus oli uudelleen nähtävillä vuodenvaihteessa. Siihen tulleet lausunnot ja muistutuksen eivät ole päätösehdotuksen mukaan muutamassa kaavaa.
Aurajoen ratasillan purkutyöt meluavat Turun Raunistulassa maaliskuuhun saakka
Ratasillan välitukia puretaan tammikuun lopusta lähtien. Töitä tehdään arkisin kello 7–18.
Lennosto joutuu korottamaan ampumaratansa meluvalleja Lempäälän ja Pirkkalan rajan lähellä
Aluehallintovirasto huomauttaa tuoreessa lupapäätöksessään, että ampumataitoa harjoitellaan paikalla vuosittain satojen tuhansien laukausten voimalla.
Heinäpään jalkapallostadionin suunnitelmat etenevät – lintu- ja lepakkolajiselvityksen mukaan rakentaminen on mahdollista
Meluselvityksessäkään ei tullut esiin esteitä rakentamiselle. Esimerkiksi konserttien aiheuttaman melupiikin vähentämiseksi rakennussuunnitteluun esitetään joitakin pieniä muutoksia.
Leppävirran kunta vaatii jo toimivalle tuulivoimalalle ympäristölupaa – syynä myllyjen odotettua suurempi ääni
Ilmatar Windpower -yhtiö on valittanut asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Meluhaittoja on onnistuttu Oulussa vähentämään valtateiden varsilla
Liikenne on edelleen suurin ympäristömelun lähde Oulussa. Viiden vuoden välein tehtävässä selvityksessä melulle altistuneiden määrä on kuitenkin vähentynyt aikaisemmasta.

Joka kolmas tamperelainen asuu liikennemelualueella
Tilannetta pehmentää jonkin verran rakennusten sijoittelu, äänieristys ja meluesteet.
Naistenlahden biovoimalaitoksen käyttöönottovaihe alkaa – luvassa huomiota herättäviä määriä melua ja höyryä
Töiden aikana voimalaitoksen rannassa kulkevan kevyen liikenteen väylän ja lähimpien venelaitureiden käyttöä joudutaan rajoittamaan.
Malmin kenttä suljettiin, ja nyt Helsingillä on ongelma – koptereille tarvitaan kenttä, mutta asukkaat vastustavat sitä melun vuoksi
Uutta helikopterikenttää suunnitellaan Helsingin Kivikkoon. Alueen asukkaat vastustavat sen rakentamista jyrkästi.
Vaasassa saadaan järjestää heinäkuun lopulla ratamoottoriveneilyn SM-sarjan osakilpailu
Rakennus- ja ympäristölautakunta myönsi luvan venekisojen järjestämiselle Vaasan sisäsatamassa. Kisoissa kilpaveneiden huippunopeus on noin 120km/h, näytösajossa peräti 190km/h.
Korsnäs ei halua määrätä vähimmäisetäisyyttä tuulivoimalan ja asutuksen välille
Kuntalaiset olivat jättäneet kaksi eri aloitetta, jossa toiveena oli kolmen kilometrin etäisyys asutuksen ja tuulipuiston välille. Kunnanvaltuuston mielestä tärkeämpää on mitata melutaso.
Lennoston harjoitus aiheutti kovan pamauksen Kemijärvellä
Kemijärvellä kuultiin keskiviikkona aamulla kova jysäys. Lennoston mukaan kyse oli Hornet-hävittäjien harjoituksen yhteydessä lennetystä yliäänilennosta.
Helsinki suunnittelee nastarengaskieltoa Lönnrotinkadulle jo tulevana syksynä
Lönnrotinkadun nastarengaskieltoa testattaisiin Mannerheimintien ja Hietalahdenkadun välisellä osuudella noin 900 metrin matkalla. Tavoitteena on parantaa ilmanlaatua ja vähentää liikenteen aiheuttamaa melua.

Ely-keskus: Nokian asemanseudun uusissa taloissa liikennemelusta voi tulla ongelmia
Lausunnossaan ely vaatii kaupunkia ottamaan huomioon melusuojaukset uudessa kaavassa aiottua paremmin.
Santavuoren tuulivoimaloiden melusta ei voitu todentaa terveyshaittoja
Kurikassa Santavuoren lähistöllä asuvat olivat pyytäneet tarkastusta tuulivoiman aiheuttamasta melusta. Asukkaat kokivat melun haittaavan etenkin yöaikaan.

Meluaidan piti vähentää moottoritieltä tulevaa ääntä, mutta ongelma vain paheni – liikenteen jyly kuuluu nyt jopa Nuuksion kansallispuistoon asti
Kirkkonummen kunta yrittää jouduttaa Turun moottoritien meluaidan viimeistelyä Veikkolan kylän kohdalla. Tämänhetkinen toispuoleinen toteutus heijastaa moottoritien melua uusille alueille, muun muassa Nuuksion kansallispuistoon.
Tullintorin kauppakeskuksen remontti venyy kevääseen – video näyttää sokkeloiset reitit
Remontti alkoi vuoden 2021 alussa ja sen piti valmistua vuoden loppuun mennessä. Yritysten kävijämäärät ovat kärsineet remontin takia.
Kokkolan kaupunki huolissaan aseyhtiöiden harjoittelusta Vattajalla – kaupunki esittää useita vaatimuksia Puolustusvoimien ympäristölupaan
Kaupunginhallitus lisäsi uusia vaatimuksia rakennus- ja ympäristölautakunnnan antamaan lausuntoon.
Jätteenkäsittely-yhtiö Deleten meluntorjuntasuunnitelmat eivät riittäneet ympäristöviranomaiselle – Laitoksen äänitaso ylittää määritellyt rajat
Delete on laatinut suunnitelman muun muassa meluseinämien korottamisesta, mutta ympäristöviranomaisen mukaan se ei riitä.
Kainuussa siirrytään talvinopeusrajoituksiin
Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan torstain ja perjantain aikana. Uudet rajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu.
Ympäristölautakunta torppasi mikkeliläisten vastustaman murskeaseman – Risto T. Nieminen: "Luulisi mursketta löytyvän muualtakin"
Destia haki lupaa murskeaseman perustamiseen Mikkelin Tuukkalaan, Huntivuoren alueelle. Kansalaiset keräsivät hanketta vastustavan adressin, joka keräsi yli 500 nimeä. Kansalaisaktivismi on voinut osaltaa vaikuttaa lautakunnan kielteiseen lupapäätökseen jo toista kertaa.
Kolarin kunnanhallitus asetti tuulivoimaloille kahden kilometrin suojaetäisyyssuosituksen
Suojaetäisyydestä päätetään jatkossa hankekohtaisesti.
Helsingissä lauantaina kuullun pamauksen syy ei ole selvinnyt – ei lähtöisin maaperästä, myös meteori epätodennäköinen
Helsingissä kuultiin lauantaina kovaääninen pamaus, jonka syy on edelleen hämärän peitossa. Pamaus kuului ennen puoltayötä monessa eri kaupunginosassa. Selitystä ei ole löytynyt maasta eikä ilmasta.
Kymmenen Hawk-suihkukonetta käyvät harjoituslennoilla Oulunsalon tukikohdasta viiden päivän ajan – melua voi aiheutua
Hela 21 -harjoituksessa Ilmasotakoulun oppilaita koulutetaan tunnistus- ja ilmailulentoihin. Harjoitusjakso on tiivis ja suuntautuu laajalle alueelle Suomessa. Harjoitus alkoi maanantaina 30. elokuuta ja loppuu perjantaina 3. syyskuuta.
Kainuun Voiman pääkattilan höyry aiheuttaa Kajaanissa melua
Ääni aiheutuu Kainuun Voiman pääkattilan vuosihuollon yhteydessä ulos ajettavasta höyrystä.
Hävittäjät aiheuttavat Helsingissä repivää melua tulevana perjantaina – kovin mylvintä kuuluu Kaivopuiston eteläkärjessä
Kaivopuiston lentonäytös tuo hävittäjiä kaupungin ylle perjantai-iltana. Melu lähenee ajoittain pahimmillaan 115 desibeliä.
Luvattomat teknobileet valvottavat helsinkiläisiä kesäyössä – nyt ulkoilmajuhlien järjestäjät kertovat intohimostaan ja siitä, miksi kemut jatkuvat
Yön yli jatkuvat epäviralliset ulkoilmakemut ovat nousseet korona-aikana Helsingin suosituimpien illanviettotapojen kärkeen. Niitä on syytetty äänisaasteesta ja roskaamisesta.
Ilmasotakoulun Hawkit harjoittelevat Rissalassa – meluhaittoja pyritään minimoimaan
Ilmasotakoulun Pihti 21 -lentotoimintaharjoitus Rissalan tukikohdassa kestää viisi päivää, maanantaista perjantaihin. Lennot ajoittuvat aamukahdeksan ja iltayhdeksän välille. Ilmasotakoulu pyrkii välttämään asutuskeskusten yllä lentämistä.
Tuija Siltamäen kolumni: Miksi subutexin käyttäjä häiritsee naapurustoa enemmän kuin terassiääliö?
Nuorilla, maahanmuuttajilla ja päihdeongelmaisilla on tapana häiritä naapurustoja. Henkilökohtaisten ominaisuuksien sijaan kannattaa ärsyyntyä ihmisten teoista ja lopettaa kyläyhteisömäinen kyttääminen, kirjoittaa Siltamäki.
Auto- ja moporalli halutaan kuriin Kuopion uudella aallonmurtajalla – ajoa rajoitetaan nyt liikennemerkillä
Ajoa Kuopion matkustajasataman uudella aallonmurtajalla halutaan rajoittaa. Aallonmurtajalla on ajeltu tarpeettomasti ja joskus myös liian vauhdikkaasti. Rallista on aiheutunut meluhaittaa ja turvallisuusriskejä, sekä palauteryöppy Kuopion kaupungille.
Kromilaakson lähistön asumishaittoihin etsitään ratkaisua Torniossa
Lähiseudun asukkaat ovat vuosia kritisoineet teollisuusalueelta kantautuvaa melua ja hajua.
Vesivehmaan lentokentän melu häiritsee mökkiläisiä
Päijät-Hämeen ainoan lentokentän toiminta saa moitteita alueen vapaa-ajan asukkailta. Asikkalan kunta on jo useamman vuoden ajan toivonut alueelle lisää toimintaa.
Kaivosyhtiö aikoo tuoda ison, pölyävän hiekkakasan alle 300 metrin päähän lapsiperheiden taloista – asukkaat ihmeissään: "Ilma on välillä harmaata kuin Lontoossa"
Lappeenrantalaiset aikovat kirjelmöidä Nordkalkin hakemuksesta aluehallintovirastolle. Se päättää ensi vuonna, saako kalkinsekaista hiekkaa alkaa kasata talojen lähelle.

Ympäristöjohtaja: Rissalan lentoaseman ympäristölupaa ei tarvitse muuttaa, lennoston on syytä kohentaa tiedottamista
Useat kymmenet Jännevirran alueen asukkaat ovat kertoneet, että sotilaslentotoiminta aiheuttaa melua ja häiriötä.

Paimenportin eritasoliittymän rakentaminen alkaa puiden kaatamisella Kotkassa – uusi liittymä sujuvoittaa ambulanssien kiitämistä keskussairaalalle
Eritasoliittymän rakentaminen on tarkoitus aloittaa kevään aikana.
Naapureiden ja tieliikenteen melu häiritsevät suomalaisten unta ja oleilua
Melun häiritsevyyteen vaikuttavat esimerkiksi meluherkkyys ja asenne melun aiheuttajaa kohtaan.

Ilmavoimien yölentokoulutuskausi käynnistyy Lapin lennostossa – luvassa meluhaittaa iltamyöhään asti
Arki-iltoihin ajoittuvan yölentokoulutuksen tavoitteena on harjoitella ilmataistelua heikon valaistuksen olosuhteissa.

Ärsyttäisikö sinua nukkua tässä kolinassa? Anita kärsii liikennemelusta kuten sadattuhannet suomalaiset
Tutkijan mukaan eniten terveysvaikutuksia on, jos altistuu melulle kotona sisätiloissa ja erityisesti yöaikaan.
Stora Enson uuteen koelaitokseen on asennettu ensimmäiset laitteet Kotkassa – järjestelmiä testataan tällä viikolla
Uusi koelaitos on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden alkupuolella.
Flow-festivaali säästyi sakoilta – käräjäoikeus hylkäsi syytteet ympäristörikkomuksista
Flow-festivaalia syytettiin melurajojen ylityksistä vuosina 2017 ja 2018, mutta syytteet hylättiin.
Lehtipuhaltimet huutavat aamuöisin – Kuopion kaupunki saanut muutamia yhteydenottoja
Kaupunki yrittää suitsia yöllä tehtäviä meluisia töitä.
Lapin lennosto harjoittelee koko viikon – luvassa lentomelua, soihtuja ja silppua
Harjoituksissa käytetään Hornetien omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja ja silppuja, jotka voivat näkyä taivaalla hetkellisesti kirkkaina valoilmiöinä.
Lappeenrannan Pontuksen koulun 3D-tulostettavaa meluestettä asennetaan paikoilleen – jouluksi valmistuvan meluesteen kestävyys selviää ajan mittaan
Lappeenrannassa on meneillään hanke, jossa metsä- ja kaivosteollisuuden kierrätysmateriaaleista rakennetaan 100 metrin mittainen melueste Pontuksen koulun ja rautatien väliin. Melueste on tarkoitus saada paikoilleen jouluksi.