Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Barnardin veljekset tekivät ensimmäisen onnistuneen sydämensiirron Kapkaupungissa vuonna 1967.

Historia: Ensimmäinen sydänsiirto

Barnardit tekivät ensimmäisen onnistuneen sydämensiirron.

Salvador Sobral

Euroviisuvoittajalle tehtiin onnistunut sydämensiirto

Portugalilainen Salvador Sobral pyysi klassista musiikkia ennen leikkausta.

Uusi sydän on antanut Juhani Taljalle hyviä vuosia.

Uusi sydän muutti elämän – ja vähän miestäkin

Juhani Talja sai uuden sydämen viisi vuotta sitten. Kotiväen mukaan hän on muuttunut ja tunnistaa hän itsekin itsessään erilaisia piirteitä. Sydänsiirteen myötä eniten muuttui kuitenkin elämisen laatu.

Raija Määttä

Sydämensiirto pelasti Raijan hengen – tytär menehtyi sydämenpysähdykseen

Geenimutaation aiheuttama sydämenpysähdys muutti Raija Määtän elämän. Siitä alkoi vuosia kestänyt kamppailu elämästä.

Sydänkirurgi Karl Lemström sydänleikkauksessa.

Yhä harvemman sydän kelpaa elinsiirtoon – "Suomalaiset ovat sairaampia kuin muut pohjoismaalaiset"

Suomessa on tehty tänä vuonna poikkeuksellisen vähän sydämensiirtoja ja elinluovuttajat ovat entistä iäkkäämpiä.

Miika Kokkonen sairaalan odotustilassa sydänapupumppukärryn kanssa

Miika Kokkosen pitkä odotus sydämensiirtoon: "Ilman Murua en olisi pysynyt elossa"

Miika Kokkonen odotti uutta sydäntä yli viisi vuotta.

Potilas lepää sairaalan sängyssä.

Record transplants in 2015, but over 400 still on organ donor waiting list

Last year physicians in Finland performed a record 391 organ transplants. However patient advocates say the health care system is struggling with a shortage of donor organs, particularly for heart transplant patients.

Potilas lepää sairaalan sängyssä.

Uutta elintä odottaa yli 400 ihmistä – varsinkin siirrettävistä sydämistä on pulaa

Viime vuonna Suomessa tehtiin ennätykselliset 391 elinsiirtoa. Siirrettävistä elimistä on silti edelleen pulaa, potilasjärjestö muistuttaa.

Timo Akkala, Hilla Blomberg, Sari Männikkö

Aamusydämellä: Elinsiirto pelasti elämän

Sydämensiirron ja maksansiirron kokeneet kertovat tarinansa

Lapsen sydänleikkaus meneillään Lastenklinikalla.

Sydämen luovuttajia kaivataan – siirrännäisistä krooninen pula

Sydänsiirrännäisistä on edelleen vakava puute. Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa eli Hyksissä tehtiin viime vuonna ennätykselliset lähes 400 elinsiirtoa.

Sydänleikkaus.

Miehen sydän poistettiin leikkauksessa – siirtosydän ei saapunutkaan

Mies oli sydämettä kokonaisen vuorokauden Rikshospitaletissa Oslossa.

Marjo Remes

Flunssa tuhosi sydämen, elinsiirto pelasti

Pitkittynyt flunssa tuhosi Marjo Remeksen sydämen

Elinluovutuskortti älypuhelimessa.

Saako sinun maksallasi pelastaa jonkun hengen? – Elinluovutuskortti on palvelus omaisille

Elinluovutuskortti auttaa menehtyneen henkilön omaisia hyväksymään elinsiirron. Kun luovuttajan tahto on kaikille selvä, ei surevien omaisten tarvitse enää miettiä, oliko elinluovutus menehtyneen oma tahto.

Miika Kokkonen haastattelukuvassa.

Sydämen apupumppu on Miikan Muru

Miika Kokkosen sydän toimii apupumpun voimin

Daily newspapers.

Wednesday's papers: PM-elect holds secret discussions, Finland's first artificial heart transplant, and largest-ever forestry investment to revitalise Äänikoski

The main dailies on Wednesday report on the talks held by Centre Party leader Juha Sipilä with the other party leaders in undisclosed locations ahead of government formation talks next week, the success of the country's first artificial heart transplant, and how Tuesday's 1.2 billion euro mill investment announcement could turn around Finland's most recessed region, which has been plagued by 22 percent unemployment.

Raili Suojaranta-Ylinen, Seppo Hiippala,  Karl Lemström ja Jan Kiss.

Suomen ensimmäinen tekosydän asennettiin Meilahdessa

Tekosydämen avulla potilas selviää kolmesta kuukaudesta vuoteen, sydämensiirtoleikkaukseen asti. Potilaan koko verenkierto on täysin tekosydämen varassa.

Mikko Ilonen lyö palloa.

Päästääkö Ilonen Selänteen lyömään?

Kauden ensimmäisen Major-kisan "lämmittelyssä" Mikko Ilosen mailoja kantaa keskiviikkona Teemu Selänne.

Seinäjokinen Sari Männikkö sai uuden sydämen vuonna 2011.

Uusi sydän antoi Sarin elämälle jatkoajan

Seinäjokelainen Sari Männikkö sai elinsiirtoleikkauksessa uuden sydämen muutama vuosi sitten. Nyt Sari käy töissä, opiskelee ja jaksaa leikkiä lastensa kanssa. "Tulevaisuus tuli tietyllä tavalla takaisin", Sari sanoo elämänsä jatkoajasta.

Baby Fae

Baby Faen sydämensiirrosta 30 vuotta –  vauva, jolla oli paviaanin sydän

Kaksiviikkoinen kalifornialaisvauva kärsi vakavasta sydänviasta. Ilman sydämensiirtoa vauva kuolisi, mutta kukaan ei suostunut elinluovutukseen. Baby Faen hengen pelastamiseksi päätettiin kokeilla paviaanin sydäntä.

Vuoden huumori-Nobelit jaettu: Jeesuksen ihme mahdollinen - Kuussa

Harvardin yliopistossa on juhlallisesti palkittu Ig-Nobelien arvoiset tutkijat. Ig-Nobel on palkinto tieteellisistä saavutuksista, jotka ovat naurettavuudessaankin mielenkiintoisimpia.

Elinsiirtoja yhä enemmän

Elinluovutuskoordinaattoreille tarvetta

Vesa Kela nousee Vaasan valtuustoon

Perussuomalaisten Vesa Kela nousee sydämensiirtoleikkaukseen menehtyneen puoluetoverinsa tilalle Vaasan valtuustoon. Vaasan uusista valtuutetuista jo kaksi on vaihtunut.

Sydänleikkaus

Kun sydän ei kestä elämää

Juhani Lindholmin hartiakivut paljastuivat sydänoireiksi. Lääkärin arvion mukaan elinaikaa oli pari viikkoa. Nyt Lindholmin elämä jatkuu siirtosydämen voimin.

Yhdysvaltain ex-varapresidenttille tehtiin sydämensiirto

Yhdysvaltain entiselle varapresidentille Dick Cheneylle on tehty sydämensiirto. Cheneyn tiedottajan mukaan mies toipuu ja voi hyvin lauantaina tehdyn leikkauksen jälkeen.

Kalleimmat hoidot satoja tuhansia euroja

Oulun yliopistosairaalan kalleimmat hoidot saattavat maksaa satoja tuhansia euroja potilasta kohti. Alkoholisairauksiin lukeutuvan haimatulehduksen hoito voi maksaa yli 200 000 euroa.

Yhdysvalloissa sallitaan mekaaninen sydän lapsipotilaille

Yhdysvaltojen ruoka- ja lääkehallinnoinnista vastaava laitos FDA on antanut luvan ensimmäisen lapsille sopivan mekaanisen sydänlaitteen käyttöön. Laitteen avulla voidaan pitää sydänsiirrännäistä odottavat lapsipotilaat elossa entistä paremmin, sanovat viranomaiset.

Kuvassa Antero Pohjonen kannattelee World Transplant Games -kisoista saamiaan mitaleita.

Urheilumenestys ei loppunut elinsiirtoon

World Transplant Games kokoaa maailman urheilevan elinsiirtoväen perjantaista eteenpäin Göteborgiin. Suomesta kisoihin lähtee 33 urheilijan joukkue, muiden muassa kokkolalainen vapaauimari Antero Pohjonen. Mieheltä on lupa odotaa mitaleita kisoista, vaikka hän ei itse sitä lupaa annakaan.

Juha Ohtonen

Terveyttä pullosta, tai sitten ei

Juha Ohtosen päässä kuplii terveysvaikutteisesti.

Lääkärin kädet tietokoneen näppäimistöllä vastaanottohuoneessa.

Municipalities Urged to Show Residents Real Costs

The municipal federation is urging local authorities to let residents know about the actual cost of services.

Luovuttajan tupakointi voi sotkea sydänsiirron

Tupakoivalta luovuttajalta siirretty sydän saattaa aiheuttaa ongelmia tupakoimattomalle vastaanottajalle. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan elimistö hylkii tällaista sydäntä hanakammin kuin kahden tupakoimattoman välisessä siirrossa.

Luovuttajankin tupakointi haittaa sydänsiirtoja

Tupakoivien sydänsiirrot ovat suuremmassa vaarassa epäonnistua. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan siirteen saavien elimistö hylkii uutta sydäntä hanakammin, vaikka vastaanottaja ei itse tupakoisi. Riittää että luovuttaja tupakoi.

Suomessa tehdään muita Pohjoismaita vähemmän sydänsiirtoja

Suomessa tehdään huomattavasti vähemmän sydämen- ja keuhkonsiirtoja kuin muissa Pohjoismaissa, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomessa tehtiin ensimmäinen keuhkonsiirto lapselle

Suomessa on tehty ensimmäinen keuhkonsiirto lapselle. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Lastenklinikalla tehtiin huhtikuussa yhdistetty sydämen ja keuhkojen siirto 14-vuotiaalle potilaalle.