Uusimmat artikkelit
Turun verotoimiston remontti on pääosin valmis – asiakaspalvelu voi ruuhkautua
Verotoimiston asiakaspalvelun katosta tippui akustiikkalevyjä kosteuden vuoksi vajaa viikko sitten.
Akustiikkalevyjä putosi katosta Turun verotoimistossa – asiakaspalvelu suljettu
Verohallinnon mukaan kyse on kosteusvauriosta. Korjaustyöt alkavat loppuviikosta.
Huomenna kilahtaa iso määrä veronpalautuksia tileille: pohjoispohjalaisille tiedossa elokuussa 55 miljoonan euron palautukset
Verohallinto maksaa veronpalautuksia asiakkaille joka kuukausi heinäkuusta joulukuuhun riippuen siitä, koska asiakkaiden verotus valmistuu.
Huomenna on suurin veronpalautuspäivä: Kainuuseen tulossa noin kymmenen miljoonaa euroa palautuksia
Verohallinto muistuttaa, ettei raha näy välttämättä heti aamulla tilillä. Veronpalautuspäivä saa myös huijarit liikenteeseen.
Verohallinto kaipaa erityisesti nuorten tilinumeroita veronpalautuksia varten
Kainuussa tilinumero puuttuu noin 460 henkilöltä ja Pohjois-Pohjanmaalla noin 2 700 henkilöltä.
Virtuaalivaluuttatuloja ilmoitettiin verotukseen selvästi vähemmän – yhtenä syynä laskeneet kurssit
Verohallinnon mukan yli kaksi kolmesta suomalaisesta virtuaalivaluutan sijoittajasta jättää ilmoittamatta tulonsa.
Tax Administration: Pre-filled tax returns now available to employees, pensioners
There is a standard 920 euro deduction for remote work-related expenses, if the taxpayer has worked from home more than 50 percent of their working hours last year.
Ehdollista vankeutta, vahingonkorvauksia ja liiketoimintakielto: Etelä-Savon käräjäoikeus langetti isot tuomiot törkeistä talousrikoksista
Etelä-Savon käräjäoikeus katsoi, ettei ehdollinen vankeusrangaistus ollut tuomitun syyllisyyden määrä huomioon ottaen riittävä. Näin ollen tuomioistuin määräsi tuomitulle myös yhdyskuntapalvelua.
Keskipohjalaisyrittäjälle vaaditaan talousrikoksista ehdollista vankeutta ja liiketoimintakieltoa käräjillä
Syyttäjän mukaan mies on jättänyt ilmoittamatta yritystuloja verottajalle reilun 250 000 euron edestä.
Maanantai 30.1.2023 (radio)
Muistisairaudet. Työnteko. Tilapäinen suojelu. Kotitalousvähennys. Sää.
Verotietojen luovuttamista medialle ei voi enää kieltää ensi vuodesta lähtien
Korkein hallinto-oikeus linjasi, että Verohallinnolla on lakisääteinen velvollisuus antaa suurituloisimpien lista tiedotusvälineille.
Verohallinto miettii uusia keinoja estää jäynät: Järeämpi valvonta huomiota herättäviin summiin tai pilailijoille kova veronkorotus
”Näppäilyvirheen” takia suurituloisten listan kärkeen ponnahtaneen koodarin toiminta saattaa innostaa muita väärien veroilmoitusten tehtailuun. Verohallitus korostaa, että poikkeukselliset summat tutkitaan.
Verokalenteri piti aikoinaan sulkea sinetillä, ettei sitä luettu jo kaupan hyllyillä – Lions clubit tahkosivat verotiedoilla rahaa hyväntekeväisyyteen
Verotietojen julkisuus on muuttunut ajan saatossa. Kuntakohtaiset verokalenterit olivat ennen vuoden luetuimpia kirjoja ja veronäyttelyissä saattoivat joskus pöydätkin lentää.
'Typo' briefly makes man 'Finland's biggest earner'
The founder of a firm called Goofy Unicorn was named the country's biggest earner, but he says it was a question of a "brain fart" when he filed cryptocurrency earnings into a tax form.
Toimittaja Antti Kurra näyttää, miten veropäivä etenee uutistoimituksissa
Toimittaja Antti Kurra kertoo videolla, miten ja miksi suomalaismediat keräävät ja julkaisevat verotietoja. Osa tiedoista kerätään yhä paikan päällä verotoimistojen tietokoneilla.
Verotiedot julki – Pohjois-Savon tulokärjessä Riitta Krogerus, Maria Katariina Pere ja Vidgrénin veljekset
Verottaja antoi tänään keskiviikkona medialle tiedot viime vuoden suurituloisimmista suomalaisista.
Suomalaiset myivät viime vuonna osakkeita, asuntoja ja yrityksiä – seurauksena kaikkien aikojen ennätys pääomatulojen verokertymässä
Vuosi 2021 oli taloudessa hyvä vuosi. Suomalaiset maksoivat pääomatuloveroja enemmän kuin koskaan, noin 4,4 miljardia euroa. Tuloveroihin verrattuna luvut jäävät silti edelleen pieniksi.
Vaasan verotoimisto muuttaa virastotaloon Palosaarelle – palvelee jatkossa samoissa tiloissa TE-keskuksen kanssa
Muutto on osa valtion toimitilahanketta, jossa valtion tarjoamia palveluita halutaan saman katon alle. Parantuneen asiakaspalvelun lisäksi yhteiset tilat vähentävät kustannuksia.
Vuosia vireillä ollut oikeuskäsittely veropetos- ja kirjanpitorikosasiassa pääsi alkuun Pohjanmaan käräjäoikeudessa
Syytekirjelmä on laadittu vuonna 2017. Syytetyn veroasioiden puinti verohallinnossa ja hallinto-oikeudessa viivästytti oikeuskäsittelyä.
Tiistai 5.7.2022
Naton tarkkailijajäsenyys. Liittymiskeskustelut. Hoitajapula. Ravintoloiden verovilppi. Sääennuste.
Telakoilla työskentelevillä on oltava veronumero ja kuvallinen tunnistekortti heinäkuun alusta alkaen
Aikaisemmin veronumeroa on vaadittu rakennustyömailla työskenteleviltä. Telakoilla uudistus astuu voimaan perjantaina.

Sunnuntai 22.5.2022 (radio)
Suomen ja Turkin neuvottelut. Ruoka Ukrainan satamissa. Digipalvelut ja vanhukset. Sää.
Tax office reminds 1.8 million taxpayers to check pre-completed returns
Tuesday marks the second of three deadlines for submitting changes.
Lähes 1,8 miljoonalla tänään viimeinen päivä täydentää esitäytettyä veroilmoitusta
Verottajalle tulee yhä paljon kysymyksiä etätöihin liittyvistä vähennyksistä.
Veroilmoituksen täydentäminen koskee joka neljättä – suurin osa hoitaa sen OmaVerossa sähköisesti
Kempeleessä ja Limingassa veroilmoitusta täydennetään lähes kokonaan sähköisesti. Siikalatvalla ja Hailuodossa joka viides turvautuu edelleen paperiseen veroilmoitukseen.
Taksiliikenteen valvontaiskussa paljastui useita puutteita Helsingissä – muun muassa tuloja on yritetty piilotella, kertoo verottaja
Myös hintatietojen esittämisessä oli puutteita perjantaina tehdyssä iskussa.
Kymmenettuhannet kolmikymppiset käyttävät jo laskutuspalveluita – asiantuntija huomauttaa, että on tärkeää tietää mihin silloin sitoutuu
Verkossa toimivista laskutuspalveluista on tullut muutamassa vuodessa osa kymmenien tuhansien ihmisten arkea. Verohallinnon tietojen mukaan palveluja suosivat erityisesti 26–35-vuotiaat.
Perunkirjoitukselle haetaan yhä useammin lisäaikaa – hakemusten määrä kasvoi viime vuonna yli 60 prosenttia
Perunkirjoitus on tehtävä kolmessa kuukaudessa vainajan kuolemasta. Verottajalta voi hakea lisäaikaa, jos esimerkiksi virkatodistuksia ei saa ajoissa.
Kokkolan Tiikerien konkurssiuhka väistyi – seura myi satoja kannatuslippuja ja sai yrityksiä tukijoikseen
Kuun alussa uutisoitiin, että verohallinto haki Kokkolan Tiikereitä konkurssiin. Verottajan velkoma summa on seuran mukaan nyt kokonaan maksettu.
Jos sinulla on Kela-huolia, vero-ongelmia tai jopa ulosotto vaanii, ei hätää! Virastot auttavat nykyään anonyymissä Jodelissa
Sometutkijan mukaan viranomaisten Jodel-valloitus on osa "anonyymin netin uutta tulemista". Virallisten tahojen marssin anonyymeihin kanaviin aloitti Suomi24-keskustelupalstalla nimimerkki "Kuunteleva kirkko".
Runsaan 750 000 ihmisen tuloraja ylittyi loppuvuodesta, verokortin tarkistaminen kannattaa tehdä nyt
Tulojen muuttuessa verokortin tuloraja kannattaa todennäköisesti päivittää.
Mies otti miljoonavakuutuksen loppuelämän turvaksi vaimolleen – leskirouva jätti tulot ilmoittamatta verottajalle ja tuomittiin ehdolliseen
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan nainen jätti yli 600 000 euron tulot ilmoittamatta verottajalle. Hän sai tuotot miehensä lahjaksi antamasta yli miljoonan arvoisesta säästöhenkivakuutuksesta.
Valtion, kunnan ja Kelan asiakaspalvelut siirtyvät yhdelle luukulle 2020-luvulla – Etelä-Karjala kokoaa palvelut muita nopeammin
Vuoteen 2030 mennessä Suomen viranomaisten asiakaspalvelupisteet on pääosin koottu yhteen ja virtuaaliset etäpalvelut ovat yleistyneet. Lappeenrannan virastotalossa uudistus näkyy nopeimmin koko Suomessa.
Sinunkin tulosi voi tarkistaa kuka tahansa, etkä itse saa tietää siitä – verotietojen julkisuus on turvattu jatkossakin harvinaisella tavalla
Verohallinnon arvion mukaan kiinnostus niin sanottujen tavallisten ihmisten tietojen katseluun on kuitenkin vähäistä.
OmaVero tax service down for four days
Customers are urged to sort their tax issues before Thursday afternoon.
Talousrikosten tutkinta ruuhkautui Helsingissä – poliisi nostaa yhdeksi syyksi kryptohuijaukset, joihin langetaan liian helposti
Avoinna olevien talousrikostutkintojen määrä on kasvanut selvästi Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueella. Jutturuuhka näkyy tutkintojen venymisenä.
Omavero poissa käytöstä useita päiviä, hoida veroasiat nyt
Omavero-palveluun ei voi kirjautua katkon aikana, joka kestää torstai-iltapäivästä ja maanantain keskipäivään. Palvelu muuttuu hieman päivityksen myötä.
Keskiviikko 10.11.2021 (radio)
Verotiedot. Wolt. Vuoden isät. Sääennuste.
Saako kasvomaskit vähentää verotuksessa? Mitkä verot koskevat kryptovaluuttojen lahjoittamista? Näin veroasiantuntija vastasi yleisön kysymyksiin
Verohallinnon johtajava veroasiantuntija Sami Varonen vastaa myös kysymyksiin muun muassa liikennesakoista, eläkkeiden verotuksesta sekä kirkosta eronneiden kirkollisverosta.

Tax data: Former game company exec is Finland's top earner for 2020
Mikko Kodisoja, co-founder of gaming firm Supercell, made over 93 million euros last year.
Wednesday's papers: Wolt sold, tax day, Niinistö on Belarus
The courier firm has become popular in Finland.
Teknologiayhtiöiden osakemyynti toi miljoonatulot ja -verot Keski-Suomeen – Firstbeat ja Admicom tuottivat omistajilleen eniten
Yrityskauppa nosti jyväskyläläisen Firstbeatin omistajiin kuuluvan Joni Kettusen Keski-Suomen eniten ansaitsevien listan kärkeen. Koko maan verotilastossa hän sijoittuu neljänneksi.
Matkailualalta tuttu Pertti Yliniemi on Lapin tulokärki: "Ei mitään tekemistä matkailun kanssa" – kolmelle miljoonatulot yrityskaupoista
Miljoona-ansioihin ylsi ainakin seitsemän lappilaista. Pertti Yliniemi Muoniosta nostaa esiin yrittäjien verotuksen: "Todellinen veroaste on siis 60".

Pohjois-Savon tulokärki on tässä: Matti Kontro, Tomi-Erik Aravirta ja Arttu Voutilainen
Maakunnan tulokärkeen on noussut uusia nimiä edellisvuoteen verrattuna.
Katso Pohjois-Karjalan ja Suomen suurituloisimmat Ylen verokoneesta – maakunnan verotilastojen kärjessä tutut nimet
Viime vuoden verotilastot julkaistiin tänään.
Katso 1 000 nimen lista eniten tienanneista ja maakuntien suurituloisimmista – peliyhtiö Supercellin jättänyt Mikko Kodisoja takoi 93 miljoonan tulot
Viime vuoden kovatuloisimpien joukkoon ylsi varsinkin yrityskauppoja tehneitä ja pelialalta tunnettuja henkilöitä. Eniten tienanneiden maksamat verot nousivat kymmeniin miljooniin euroihin.
Veropäivän tiedot julki aamulla: Kainuun tulokärjen odotetaan vaihtuvan
Vuonna 2019 Kainuun vuoden tulokärki ja suurin veronmaksaja oli Jukka Kyllönen, joka möi osuutensa Ämmän Betonista. Kyllösen tuloista suurin osa oli pääomatuloa, joten luultavasti kärkipaikka vaihtuu Kainuun tulotiedoissa.
Länsi-Uudellamaalla valvottiin taksiliikennettä viikonloppuna – rikkeitä tai puutteita suurimmassa osassa tarkastettuja takseja
Poliisin mukaan liikenneturvallisuuden näkökulmasta asiat ovat pääosin mallillaan ja ajokalusto hyväkuntoista sekä liikennekelpoista.
Korkeampi veroprosentti uhkaa loppuvuodesta lähes 20 000 eteläsavolaista
Osaa henkilöistä, joiden veroprosentti vaikuttaa alkuvuoden tulojen perusteella liian alhaiselta, on muistutettu tulorajan täyttymisestä tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomi.fi-viestillä.
Korkeampi veroprosentti uhkaa loppuvuodesta kymmeniä tuhansia keskisuomalaisia
Osaa henkilöistä, joiden veroprosentti vaikuttaa alkuvuoden tulojen perusteella liian alhaiselta, on muistutettu tulorajan täyttymisestä tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomi.fi-viestillä.