Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Henkilö seisoo oman kojunsa edustalla. Taustalla on ihmisiä ja muita tekstiilituotteita.

Niin moni nuori on nyt Kiinassa työttömänä, ettei uusia lukuja enää julkaista – rohkeat ryhtyvät pienyrittäjiksi

Yhä useampi kiinalainen nuori haluaa pois urapolulta, jota vanhemmat ovat hänelle syntymästä saakka tasoittaneet.

Kiinan armeijan sotilaat marssivat rivissä.

Suomessa työskentelevillä tutkijoilla yhteyksiä Kiinan sotakoneistoon – Professori: ”Emme katso militaariyhteyksiä vaan sitä, onko tutkija meille hyödyksi”

Suomalaiset korkeakoulut saattavat tietämättään osallistua Kiinan sotavoimien kehittämiseen tai ihmisoikeusloukkausten edistämiseen, ilmenee MOT-toimituksen selvityksestä. Suojelupoliisi ja useat läntiset tiedustelupalvelut ovat varoittaneet tutkijoiden kytkennöistä sotilaalliseen tutkimukseen.

Kiinan Shanghaista Kokkolaan tulleet sairaanhoitajaopiskelijat.

Sairaanhoitajaopintojen perässä Kiinasta Kokkolaan: "Koulutuksen taso on todella korkea"

Zhang Li ja 10 muuta sairaanhoitajaopiskelijaa on saapunut kiinalaisesta Shanghain yliopistosta Kokkolaan saadakseen entistä paremmat taidot sairaanhoitajan ammattiin.

Lee Pik-yeen eli "Peggyn" kannattaja istuu kampanjakopissa lähellä äänestyspaikkaa Wanchain alueella, Hongkongissa sunnuntaina.

Hongkongin paikallisvaalit testaavat demokratialiikkeen voimaa

Hongkongilaiset äänestävät sunnuntaina ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden demokratiamielenosoitusten. Paikallisvaaleissa valittavilla edustajilla ei ole paljoa valtaa, mutta vaalien odotetaan näyttävän suuntaa sille, pystyykö demokratialiike nousemaan poliittiseksi voimaksi.

Oulun yliopiston päärakennus.

Oulun yliopisto on Suomen toiseksi paras yliopisto kansainvälisessä vertailussa

Kansainvälinen Shanghain yliopistovertailu rankkaa Oulun yliopiston Suomen toiseksi parhaaksi yliopistoksi. Oulu jakaa hopean Turun yliopiston kanssa ja voiton vie Helsingin yliopisto.

Vanhusta syötetään palvelukeskuksessa

Keskiviikko 26.11.2014

Vanhusten hoitajia on liian vähän. EU yrittää työntää kasvua liikkeelle miljardeilla euroilla. Hongkongin mielenosoitusleiri tyhjennettiin. Helsingin yliopisto tutkii Kiinan saasteongelmia.

Opiskelijat kokoontuivat osoittamaan mieltään demokratian puolesta Hongkongin kiinalaiselle yliopistolle 22. syyskuuta 2014.

Hongkongin poliittinen tulevaisuus huolettaa – Joka viides harkitsee lähtöä

Viimeaikaiset mielenosoitukset ovat nostaneet esille Hongkongin ja Kiinan keskushallinnon poliittiset erimielisyydet.

Mielenosoittajia pidätetään.

Hongkongin demokratiamielenosoituksessa pidätettiin 500

Pidätysten syyt olivat laiton kokoontuminen ja poliisin toiminnan haittaaminen. Mielenosoittajia saattoi olla jopa puoli miljoonaa.

Helsinki University's main building

Helsingin yliopisto ylsi sadan parhaimman joukkoon

Helsingin yliopisto on valittu jälleen maailman sadan parhaimman yliopiston joukkoon. Helsinki ylsi Shanghain yliopistovertailussa sijalle 76. Viidensadan parhaan listalle mahtui myös muita suomalaisia yliopistoja.

Fudan-yliopiston opiskelijoita.

Insinöörejä yhteisvoimin Turun ja Shanghain yliopistoista

Turun yliopisto alkaa kouluttaa insinöörejä yhteistyössä kiinalaisen huippuyliopiston kanssa. Fudan-yliopistoa pidetään Kiinassa edelläkävijänä elektroniikka-alalla. Opiskelijat suorittavat diplomi-insinöörintutkinnon sekä  Fudan yliopistossa että Turun yliopistossa.

Kuva Shanghai Institute of Health Sciences kampukselta

Ammattikorkea aukoo ovia Kiinassa

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu on solminut merkittäviä yhteistyösopimuksia Shanghaissa, Kiinassa. Kumppaneita Kiinassa ovat Shanghai University, Shanghai Second Polytechnic University ja Shanghai Institute of Health Sciences.

Lintuinfluenssaan kehitettiin halpa ja tehokas rokote

Lintuinfluenssaa vastaan on saatu kehitettyä entistä halvempi ja aiempaa tehokkaampi rokote. Yhdysvaltalaistutkijoiden ja Hongkongin yliopiston tutkijoiden mukaan uusi rokote tehoaa jopa pandemiaksi leviävää H5-virusta vastaan.

Suomessa kuusi yliopistoa pääsi rankinglistalle

Kuusi suomalaista yliopistoa on päässyt 500 parhaan joukkoon Shanghain yliopiston laatimalla rankinglistalla, joka arvottaa opinahjojen tieteellisiä ansioita, kertoo Helsingin Sanomat.

Finance Minister to Meet with Chinese PM

Minister of Finance Jyrki Katainen begins a five-day visit to China Wednesday.

Kiinalaisista pian puolet kaupunkilaisia

Kiinan viranomaiset arvioivat, että puolet maan 1,3 miljardista asukkaasta asuu kaupungeissa vuoteen 2010 mennessä.