Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

"Ei mennyt ihan putkeen, koronapäätökset mitä suuremmissa määrin arvovalintoja" – kolme kysymystä ja vastausta hallituksen koronatoimista

Koronapäätöksiä ei tehdä pelkästään lakipykälien perusteella, sanoo politiikan tutkija Johanna Vuorelma.

Työriidan etäsovittelua makuuhuoneesta, kapellimestari pääsi hakkaamaan halkoja – näin eri alojen ammattilaiset selviävät eristyksissä

Etätyö on korona-aikana etuoikeus, mutta vaatii myös säätöä. Neljä vaikuttajaa kertoo, miten oma työ muuttui.

Perussuomalaiset: Hakkaraisen tapaus on tältä erää loppuun käsitelty

Perussuomalaisten ryhmänjohtaja Leena Meri sanoo, että Teuvo Hakkaraista on rangaistu riittävästi.

Leena Meri perussuomalaisten heikoista luvuista: "Tämä Kauniit ja rohkeat -draama on syönyt kannatusta"

Leena Meri sanoo olevansa yllättynyt perussuomalaisten heikoista kannatusluvuista Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa.

Leena Meri on perussuomalaisten eduskuntaryhmän uusi puheenjohtaja

Varapuheenjohtajat ovat Ville Tavio ja Sami Savio. Meren mukaan PS-ryhmässä kukaan ei enää harkitse siirtymistä muihin eduskuntaryhmiin.

Raimo Rautiola vetäytyy perussuomalaisten puheenjohtajakilpailusta

Rautiolan vetäytyminen tarkoittaa sitä, että puolueen puheenjohtajuutta tavoittelee viisi ehdokasta.

SK: Jussi Halla-aholla avioliiton ulkopuolinen lapsi – "Olen tehnyt yksityiselämässäni virheitä"

Uutinen Halla-ahon aviottomasta lapsesta aiheutti keskustelua Twitterissä.