Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nopeusvalvontakamera Tampereen rantatunnelin suulla.

Tampereen rantatunnelissa törmäys seinään sunnuntai-iltapäivänä, pelastuslaitokselle osien keräilyä ja liikenteen ohjaamista

Onnettomuuden syy ei ole selvillä, mutta pelastuslaitoksen saamien tietojen mukaan auto oli jollain tavalla karannut kuskin käsistä.

Läheltä

Hinausauto tuhoutui kesken keikan Kempeleessä

Kesken työtehtävää palamaan syttynyt hinausauto tuhoutui käyttökelvottomaksi tiistaina Kempeleessä.

Läheltä

Henkilöauto törmäsi toisen perään Hyväntuulentiellä Kotkassa – toinen autoista oli pysähtynyt ajokaistalle

Kuljettajat selvisivät tilanteesta lievillä vammoilla. Molemmat autot menivät lunastuskuntoon.

HInausautonkuljettaja Henri Kasanen istuu ison hinurin ratissa helmikuussa 2023.

Leuto talvi on vähentänyt hinausautojen kiireitä – kovien pakkasten puuttuessa ruuhkahuiput ovat totuttua pienempiä

Lauha talvi näkyy hinausautojen arjessa. Kireät pakkaset ovat olleet vähissä ja hinurin apua on tarvittu keskimääräistä vähemmän.

Hautakynttilöitä.

Siskon mies kuoli kolarissa, nyt Sari Mehtovuori vaatii turvallisempia työoloja hinausalalle: ”Oli vain ajan kysymys, milloin tämä tapahtuu”

Hinausalan työntekijöiden mukaan tien varressa työskenteleminen on entistä vaarallisempaa. Onnettomuuksien määrä on kuitenkin kääntynyt korona-aikana laskuun.

Valkoinen poliisiauto Imatran poliisiaseman pihalla.

Hajonnut rekka tukkii liikennettä Uudella Ristiinantiellä – Kaituenmäen kohdalla vain toinen kaista käytössä

Yhdistelmärekka odottaa hinausta Uudella Ristiinantiellä lähellä Annilantien risteystä. Poliisi ohjaa liikenteen Ristiinasta päin tulevalle kaistalle.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kaksi loukkaantui lievästi kahden auton kolarissa Nurmijärvellä

Toinen autoista oli törmännyt toisen kylkeen. Jumiin autoon jäänyt henkilö saatiin ulos ripeästi.

Väyläviraston kelikamerakuva Paasikiventieltä Lialahden kohdalta Tampereen suuntaan tiistaina kello 9.55.

Kahden rekan peräänajo Vaitinaron risteyksessä ruuhkauttaa liikennettä Tampereella

Onnetomuuden seurauksena yksi kaista keskustan suuntaan on suljettu liikenteeltä, mikä aiheuttaa ruuhkia.

Bussi ohassa.

Koulubussi suistui tieltä Joroisissa

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Akkukaapelit hyllyssä

Autollaan vähän ajava voi suojella akkuaan – kovat pakkaset näkyvät aamuisin piikkinä hinattavissa

Erityisesti lyhyiden ajomatkojen aikana akku ei kerkeä lämmetä eikä latautua riittävästi.

Kuvassa linja-autoja jonossa lumisella torilla

Alijäähtynyt vesi teki tepposet kaduille ja teille – kaupunkiliikenne keskeytyi aamulla Kokkolassa

Kahden aikaan yöllä satanut vesi teki kadut ja tiet erityisesti rannikolla niin liukkaiksi, että kulkeminen on ollut aamulla jopa vaarallista.

Läheltä

Mies loukkaantui vakavasti henkilöauton ja hinausauton kolarissa moottoritiellä Mäntsälässä

Onnettomuudella oli vaikutusta myös pohjoisen suunnan liikenteeseen. 

Läheltä

Kauhakuormaaja syttyi ilmiliekkeihin kesken ajon Närpiössä

Palon vuoksi kasitien rinnalla kulkevan Skrattnäsvägenin liikennettä rajoitetaan Närpiön ja Kristiinankaupungin välillä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Rekan ulosajo 5-tiellä Joroisilla haittaa liikennettä

Ulosajo sattui puolenyön jälkeen 5-tiellä Joroisilla Kaislaharjun liittymässä

Läheltä

Auto suistui Kemijokeen Rovaniemellä

Auton kuljettaja oli päässyt omin avuin ulos autosta eikä hän vahingoittunut.

Läheltä

Pakettiauto luiskahti ojaan Ranualla

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Kolarisuma Oulussa Nelostiellä 11.3.2019.

13 hospitalised after major multiple-vehicle collisions in Oulu

At least 27 vehicles were involved in two separate pile-ups on Highway 4 in Oulu on Monday.

Bussi kyljellään ojassa Vassorintiellä Mustasaaressa.

Koulubussi luisui ojaan Mustasaaressa

Sivutiet ja jalkakäytävät ovat nyt erittäin liukkaita.

Läheltä

Teillä on nyt sekä sohjoa että jäätikköä – hinausautotkin ongelmissa

Varsinkin sivutiet ovat liukkaita ja huonosti auratut tiet sohjoisia.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Matkakertomuksia - Osa II/V - Hinausautoa odotellessa

Hinausautoa odotellessa kertyi päähän tämmöistä..

Läheltä

Kuorma-auto syttyi palamaan Pohjantiellä, liikenteelle haittaa

Toinen ajokaista jouduttiin sulkemaan liikenteeltä Pateniemen ja Kellon liittymien välillä.

Useita hinausautoja saapui hakemaan vaurioituneita autoja Hartolassa, missä salama iski juhlapaikan parkkipaikalle.

Salama vaurioitti useita autoja juhlapaikalla Hartolassa, Kouvolassa satoi tunnissa kuukauden sademäärä

Syntymäpäiväjuhliin jouduttiin tilaamaan useita hinausautoja Hartolassa, kun salamanisku aiheutti juhlavieraiden autoihin sähkövian. Paikalliset sadekuurot ovat olleet erittäin rankkoja eri puolilla Suomea.

Poliisiauto.

Jälleen kolari 5-tiellä Leppävirralla: autoilija hiljensi hinausauton vuoksi, sitten rysähti

Paikalla on onnettomuuden vuoksi käytössä yksi ajokaista arviolta alkuiltaan saakka.

Autojen siirtokehotukset

Muistitko siirtää autosi auran tieltä? Satasen lasku odottaa hajamielistä Tampereella

Työmaapäällikkö muistaa elävästi, kuinka eräs juuri herännyt kuski tuli kalsareissaan ja tukka pystyssä ulos asuntoautosta, jota oltiin kiinnittämässä hinausautoon.

Poliisiauto.

Rekka-auto hajosi Jännevirran sillalle – 9-tien liikenne ruuhkautui Kuopiossa

Poliisin mukaan rekka saatiin siirrettyä syrjään puoli kuuden jälkeen ja ruuhkat purkautuvat.

Linja-auto ajoi ojaan Nelostiellä – kyydissä 30 varusmiestä

Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut ulosajossa.

Thierry Neuville kuvassa

Rallin yllätysjohtaja teki "latvalat" - "Tämä ei voi olla mahdollista!"

Thierry Neuville ei voinut uskoa todeksi epäonneaan Ruotsin MM-rallissa. Neuville ajoi ulos ja joutui keskeyttämään kärkipaikalta lauantain viimeisellä erikoiskokeella.

Jäinen tie auton ajovaloissa

Hinausautot kiskovat autoja ojasta – "Tiet ovat karmeassa kunnossa"

Liukkaat ajokelit ovat työllistäneet hinauspalveluyrityksiä viime päivinä.

ADAC tiepalveluauton huijaus

Driving licence, please! – Näin maantierosvo varastaa autolomailijan tavarat

Luottamuksen herättäminen on maantierosvojen tämän hetken kikka eri puolilla Eurooppaa. Varkaat esiintyvät mielellään poliiseina, tiepalvelumiehinä tai hinausauton kuljettajina. Usein kaikki alkaa puhjenneesta renkaasta.

Harjakone siivoaa katua ja hinausauto vie henkilöautoa pois tieltä

Loppusuora häämöttää sepelinkeruutöissä Tampereella – jo 300 autoilijalle siirtomaksu

Tampere on käynyt tänä vuonna taisteluun tyytymättömiä asukkaita vastaan puhdistamalla kaikki siirtokehotusmerkilliset kadut sepelistä. Lähes sadan euron siirtomaksu on mennyt jo sadoille, mutta kaupungin kassaan varat eivät päädy.

Henkilöauton nastarengas.

Uudet talvirenkaat voivat tappaa – nuori nainen kuoli jäisellä tiellä vasta ostetut nastat alla

Nuori nainen kuoli alkuvuodesta törmättyään jäisellä tiellä hinausautoon Klaukkalassa. Poliisin mukaan kolari johtui suurelta osin uusien nastarenkaiden huonosta pidosta. Poliisi arvioi, että renkaat olivat silti lailliset.

Erikoiskuljetusrekka

Omakotiasukas hieraisi silmiään – kotikoivuun nojasi jättiläismäinen terästynnyri

Haminaan suuntautuneen erikoiskuljetuksen matka katkesi lappeenrantalaiselle omakotialueelle. Kotikoivuun nojannut jättiläismäinen terästynnyri muistutti asukkaan mielestä avaruusalusta.

Jukka Tervahauta nouti kaupan parkkipaikalle jämähtäneen Toini Väyrysen auton hinausauton kyytiin 19.1.2016.

Hinausauto pelastaa pakkasen yllättämän autoilijan – yleisimmin pettää akku

Pakkasen takia pulaan joutuneen autoilijan pelastaja on hinausauto. Piiputtaneita tai tienposteen simahtaneita kulkupeleja on kuskattu korjaamoille selvästi enemmän kuin parina viime talvena. Korjaamoissa on kiirettä kylmän kelin aikaan.

Mikko Hirvonen kuvassa

Hirvonen Dakar-debyyttinsä hikisistä oloista: "Odotan Suomen 20 asteen pakkasia"

Neljänneksi debyytissään ajanut Mikko Hirvonen haluaa osallistua Dakariin jatkossakin ja ottaa jonain päivänä myös voiton.

Antti Valkonen operoi hinausautoa.

Pakkanen moninkertaisti hinauspalvelun ja akkukaupan kiireet: "Nyt pidetään vähemmän kahvitaukoa"

Paukkupakkaset hyydyttävät autoja maanteille. Seuraukset näkyvät niin hinauspalveluissa kuin akkuliikkeissäkin: asiakkaita riittää.

Hyytynyt auto katosi kaupan pihasta

Lapin poliisi kertoo erikoisesta autovarkaudesta Rovaniemen Vikajärvellä. Hinausauto tuli noutamaan pakkasen jäädyttämää autoa, mutta se oli kadonnut.

Poliisi valvontapisteessä.

Känniset kuskit ja kaaharit törttöilevät Helsingissä: "Tehostetulle liikenteenvalvonnalle ilmeinen tarve"

Poliisi aikoo jatkaa tehostettua liikennevalvontaa lähiviikot – ja ilmeisen hyvästä syystä. Pelkästään eilen tiistaina Helsingissä oli useita vaaratilanteita, joita aiheuttivat päihtyneenä ajavat tai muuten holtittomat autokuskit. Yksi humalassa ratin taakse kivunnut täräytti vastaantulijoiden kaistalla päin hinausautoa, punaisesta valosta piittaamaton kaahari puolestaan oli keilata suojatiellisen jalankulkijoita.

Kartta Hämeenkyrössä sattuneesta vakavasta liikenneonnettomuudesta

Auttamassa ollut hinausauton kuljettaja kuoli Hämeenkyrössä

Hinausauton kuljettaja oli valmistelemassa aiemmin tieltä suistuneen auton nostoa, kun hän jäi sivuluisuun lähteneen pakettiauton alle.

Kartta Hämeenkyrössä sattuneesta vakavasta liikenneonnettomuudesta

Hinausauton kuljettaja jäi ojaan suistuneen auton alle Hämeenkyrössä – tie oli erittäin jäinen

Onnettomuuspaikalla tie oli pelastuslaitoksen mukaan erittäin liukas.

Uudehko auto syttyi palamaan kesken ajon Liperissä

Kesken ajon käryämään alkanut henkilöauto paloi ajokelvottomaksi perjantai-iltana Liperissä.

Vanhempi nainen ja kaksi miestä keskustelevat hinausauton vierellä jonka lastina on ranskalainen pikkuauto

Hämeenlinna kastui maanantaina tasaisesti – vettä tuli lyhyessä ajassa 26 mm

Hämeenlinnan seudulla satoi maanantaina puoleenpäivään mennessä 26 mm vettä. Vettä tuli taivaalta sen verran tasaisesti, ettei pelastuslaitos ollut iltapäivään mennessä joutunut vielä kellareita tyhjentämään. Brahenkadun alikulussa kastui ja jämähti yksi auto.

Näkökulma: Luopumisen tuska viiltää rintaani

Tunteen voitto järjestä on johtanut kohdallani parhaat päivänsä nähneen auton loputtomaan korjauskierteeseen. Yhdessä koetut kilometrit rakentavat tunnesiteen ja luopumisen tuska on ylipääsemätön.

Ketjukolari valtatie 5:llä, henkilövahingoilta vältyttiin

Yksi pakettiauto ja neljä henkilöautoa kolaroivat valtatie 5:llä kello neljän jälkeen. Henikövahinkoja ei tullut, mutta tilanne on ruuhkauttanut liikennettä.

Tankki Täyteen-televisiosarjasta tuttu hinausauto autohallin edessä

Sulo Vilénin hinausauto herätettiin henkiin vuosikymmenien jälkeen

Sulo Vilénin hinausauto on vuosikymmenet ollut vakaa kuin Suomen markka. Se ei hievahtanut mihinkään. Satakunnan mobilistien hellässä huomassa auto sai uutta puhtia ja nyt sitä ei saa pysähtymään – kirjaimellisesti!

Kortepohjan ylioppilaskylän rakennustyömaa

Kortepohjan opiskelijatalon rakennustöiden alku estyi

Kortepohjan ylioppilaskylän uuden T-talon rakennustyöt aloitettiin tyhjentämällä tontti autoista. Muistutukset autojen siirroista eivät tavoittaneet poismuuttaneita autojen omistajia.

Autoa nostetaan hinausauton kyytiin.

Hinausautot täystyöllistettynä vapunaaton talvikelissä – "Lähdin kesärenkailla liikkeelle, kun en osannut vaihtaa talvirenkaita"

Talvi pääsi yllättämään autoilijat Kainuussa pahanpäiväisesti. Hinausautoja tarvittiin aamuviidestä eteenpäin ulosajojen, pihaan juuttumisten ja kolhujen takia. Pahoilta vahingoilta aamupäivän lumi- ja sohjosumassa vältyttiin Kajaanin ympäristössä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle