Uusimmat artikkelit
Reetta Hurskeella poikkeuksellisen raju kausi: ”Mieli tarvitsee lepoa” – jo talvella hän voi juosta MM-mitaleista
”Teräsmuija” Sara Lappalainen antoi piikin ruotsalaisyleisölle maaottelun avauspäivänä. Reetta Hurskeen kroppa ja mieli tarvitsevat lepoa poikkeuksellisen rankan kauden kisavuoden jälkeen.
Kommentti: Eveliina Määttänen virittelee yleisurheilun MM-kisojen jättipaukkua
SE-sensaatio Sara Lappalainen sai viimein haluamansa. Naisten 800 metriä on noussut suomalaisen yleisurheilukesän kiinnostavimmaksi lajiksi, kirjoittaa Yle Urheilun Joel Sippola.
Sara Lappalaiselta ikimuistoinen paluu – Suomen mestari murtui haastattelussa: ”Välillä olo, ettei jaksa edes imuroida”
Sara Lappalainen palasi näytöstyyliin pitkältä kilpailutauoltaan. SE-juoksija kommentoi tuoreinta Suomen mestaruuttaan tunteikkaana.
Tähtijuoksija Sara Lappalainen avautuu terveysongelmistaan, joiden takia oleminenkin on ollut tuskaista: ”Yhtä helvettiä”
Keskimatkanjuoksija Sara Lappalainen palaa lähes vuoden mittaiselta kilpailutauolta. Hän puolustaa Lahdessa Suomen mestaruutta sekä 1 500 metrillä että 800 metrillä.
Erikoinen tekninen laitevika vei Sara Lappalaisen ylirasitustilaan – hallikauden kisat vaakalaudalla
Sara Lappalainen teki harjoituksiaan Urhean kampuksella kolmen kilometrin korkeutta muistuttavissa olosuhteissa, kun tarkoituksena oli harjoitella kahden kilometrin korkeudessa.
SE-juoksuistaan tunnettu Sara Lappalainen teki valinnan päämatkojensa välillä: ”Pitää juosta kovempaa kuin se Kuivisto”
Tokion olympialaisissa neljä Suomen ennätystä tehnyt Sara Kuivisto vaihtoi sukunimeään. Huippujuoksija on valinnut päämatkansa.
Sara Kuivisto ylsi komeaan temppuun, vaikka mietti vielä aamulla juokseeko lainkaan – näin valmennuspäällikkö selitti Ruotsi-ottelun tappiota
Ruotsi oli jälleen liian kova pala Suomelle yleisurheilumaaotteluissa Helsingin Olympiastadionilla. Valmennuspäällikkö Tuomo Salonen näkee suomalaisen yleisurheilun näkymät valoisina tappiosta huolimatta.
Sara Kuivisto yritti treenata, kun avopuoliso makasi koomassa: "Ne viikot olivat hyvin sekavia" – nyt pariskunta on selättänyt vaikeudet
Juoksija Sara Kuivistolla ja hänen avopuolisollaan Porvoon Akilleksen jääpallomaalivahti Olli Lappalaisella on takanaan todella haastava puolivuotisjakso.
Suomen EM-joukkue täydentyi reilusti – Müncheniin valittu nyt 20 suomalaisurheilijaa
Suomen lopullinen EM-joukkue on tiedossa elokuun alussa.
Viljami Kaasalainen täräytti loistoajan 400 metrillä, viimeksi yli 30 vuotta sitten suomalaiselta nähty kovempi aika – tässä kaikki Jyväskylän GP-illan käänteet
Suomalaisjuoksijat säväyttivät Jyväskylän illassa. Sara Kuivistolta nähtiin lupauksia herättävä kauden avaus.
Suomen ennätysnainen Sara Kuivisto sivuun yleisurheilun MM-kisoista: "Vähän erilainen kausi tästä tuli"
Terveysmurheista pitkin kevättä kärsinyt juoksija keskittyy nyt peruskunnon kohottamiseen ja tähtää elokuussa käytäviin EM-kisoihin.
Sara Kuiviston kevät meni täysin pieleen "pienen ötökän" takia ja nyt on tullut uusi takaisku – viime kesän SE-tehtailu tuskin toistuu: "Pitää olla realisti"
Sara Kuivisto ei vielä tiedä, milloin hän pystyy aloittamaan kaksien arvokisojen kesäkauden. Tällä viikolla Kuivisto sai jalkoihinsa ihotulehduksen.
Seitsemän urheilijaa nimettiin yleisurheilun MM-joukkueeseen – SE-tykki Sara Kuivisto juoksee jälleen kaksi matkaa
Joukkueeseen nimettiin muiden muassa moukarinheiton tuore suomenennätysnainen Krista Tervo. Moukarikollega Silja Kosonen ja kolmiloikkaaja Senni Salminen ovat MM-kisojen ensikertalaisia.
Sara Kuivisto jäi 11:nneksi MM-hallikisojen 1 500 metrillä – suomalainen kertoi voineensa eilisestä saakka hyvin huonosti: "Minuun on iskenyt joku pöpö"
Raju alkuvauhti kostautui suomalaiselle 1 500 metrin kilpailun jälkipuoliskolla. Etiopialainen ME-juoksija karkasi ylivoimaiseen mestaruuteen.

Suomalaisnaiset vireessä MM-halleissa! Lotta Kemppinen pinkoi lähelle SE-aikaa – iloinen perustasostaan: "Lupaa todella hyvää kesää varten"
Lotta Kemppinen hätyytteli Suomen ennätystä 60 metrillä hallikilpailuissa Belgradissa. Sara Kuivisto ylsi puolestaan 1 500 metrillä lauantaina juostavaan loppukilpailuun. Kristian Pulli oli pituusfinaalin 11:s.
Viimein mitali? Suomen joukkueen tähtenä tykkikunnossa oleva ennätyskone – asiantuntija kertoo, mitä yleisurheilun MM-hallikisoista voi odottaa
Suomen kuuden urheilijan MM-hallikisajoukkueesta löytyy kovassa kisakunnossa olevia urheilijoita, mutta myös harjoitteluun keskittynyt jokerikortti.
Yleisurheilijat jahtaavat menestystä MM-hallikisoista – katso suomalaislajien aikataulut ja Ylen lähetysajat
Suomi osallistuu kuuden urheilijan voimin Belgradin MM-hallikisoihin tulevana viikonloppuna. Kilpailuja seurataan tiiviisti Ylen kanavilla.
Suomen ennätykset ovat saaneet Sara Kuiviston tunteet sekaisin: "Jopa vähän hävettää"
Keskimatkojen juoksijan ura on kehittynyt askel askeleelta ennätysvauhtiin Ari Suhosen valmennuksessa. Belgradin MM-hallikisoissa tavoitteena on ensimmäinen arvokisafinaali.
Sara Kuivisto juoksi uuden Suomen ennätyksen, vaikka voimia kului ahtaassa tilassa sähläämiseen: "Juoksuna se oli huono, hirveän levoton"
Sara Kuivisto on juossut uuden sisäratojen Suomen ennätyksen 800 metrillä.
Sara Kuivisto juoksi uuden Suomen ennätyksen – oma ennätys parantui viidellä sekunnilla: "Jäi olo, että voisin juosta vielä kovempaa"
Sara Kuivisto sijoittui seitsemänneksi kansainvälisissä hallikilpailuissa Puolassa.
Norjan Ingebrigtsen juoksi 1 500 metrin halli-ME:n – Sara Kuivisto SE-ajalla seitsemäs: "Uskon, että MM-raja vielä rikkoutuu"
Suomalaiset yleisurheilijat jatkoivat hyviä otteitaan torstaina hallikilpailuissa. Reetta Hurske sijoittui toiseksi naisten 60 metrin aidoissa ajalla 8,06.
Sara Kuivisto juoksi uuden Suomen ennätyksen Uppsalan hallimaaottelussa: "Jännitin varmaan enemmän kuin olympialaisissa"
Kuiviston uusi halliratojen Suomen ennätys kirjattiin aikaan 2.02,64.

Tokion olympialaisissa säväyttänyt Sara Kuivisto yllätti Ylen suorassa tv-lähetyksessä – virkkasi kissan, joka sai nimensä Kalle Palanderin mukaan
Läpimurto-palkinnon Urheilugaalassa saanut ja Tokion olympialaisissa penkkiurheilijakansaa säväyttänyt Sara Kuivisto pääsi yllättämään Urheilustudiossa sunnuntaina.
Menikö Urheilugaala ohi? Tässä illan isoimmat palkinnot ja kiitospuheiden upeimmat sanat
Keräsimme yhteen Urheilugaalan merkittävimpien palkintojen voittajat ja mielenkiintoisimmat sanat heidän kiitospuheistaan.
Sara Kuivistolle vahva lopetus kaudelle – vain kompurointi esti kahden minuutin alituksen
Sara Kuivisto juoksi Sveitsissä uransa toiseksi nopeimman ajan 2.00,03, vaikka oli lähellä kaatua.
Kommentti: Iskeekö suomalaiseen yleisurheiluväkeen vauhtisokeus? SUL:n puheenjohtajan Sami Itanin mitalilausunto on varoittava esimerkki
Kun Suomen yleisurheilujohto rakentaa lajin uutta kotimaista nousua, kertomusta kannattaisi rakentaa realismin pohjalle. Tilastojen valossa ensi vuoden Münchenin EM-kisoissa yksikin mitali on onnistuminen, kirjoittaa Atte Husu.
Ruotsi jyräsi Suomen yleisurheilijat Tukholmassa – Kuivisto ja Kosonen tekivät maaotteluhistoriaa, Purola miesten joukkueen valopilkku
Suomen naiset hävisivät Ruotsille 16 pistettä ja miehet 29 pistettä. SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen perusteli tappiota Suomen urheilijamateriaalin suppeudella.
Kristiina Mäkelä ja uransa päättävä Jarkko Kinnunen jäävät pois Ruotsi-maaottelusta
Suomella on kokeneet kapteenit viikonlopun Ruotsi-ottelussa Tukholmassa.
Senni Salminen jää ulos Kalevan kisoista – SE-nainen jäi dramaattisesti ilman tulosta Timanttiliigassa
Kolmiloikkaaja Senni Salmisen tuloskorttiin listattiin kolme yliastuttua hyppyä Lausannessa. Kilpailu oli loikkaajalle Kalevan kisojen karsinta, joten häntä ei nähdä taistelemassa Suomen mestaruudesta.
Urheilijoiden tunteet ovat korostuneet Tokiossa – voimavaravalmentaja: "He uskaltavat puhua asioista, joista ei ennen uskallettu"
Tokion olympialaisten aikana urheilukansa on saanut nähdä avoimia tunteenpurkauksia sekä itsevarmoja lausuntoja. Urheilijoiden parissa työskentelevä voimavaravalmentaja kannustaa urheilijoita näyttämään tunteensa ja iloitsee rohkeista ulostuloista.
Hämmästyttävää! Sara Kuivisto latasi jälleen Suomen ennätyksen 1500 metrillä – paransi lähes kahdella sekunnilla: "Käsittämätön nainen"
Kuivisto on tehnyt uskomatonta olympiahistoriaa yltämällä neljässä startissa neljään Suomen ennätykseen. Uusi 1500 metrin SE kirjataan nyt lukemiin 4.02,35.
Kuiviston ennätystehtailu jatkui, Savolainen jäi hallitsevan olympiavoittajan jalkoihin – kertaa Tokion vaiherikkaan yön tapahtumat
Sara Kuivisto oli Tokion olympialaisten aamuyön suomalaisnimi. Elias Kuosmanen kärsi painissa rökäletappion, mutta Arvi Savolainen palautti suomalaispainijat pitkästä aikaa voittokantaan olympialaisissa.
Katso, kuinka maailmanmestari teki lassevirenit: kaatui viimeisellä kierroksella, mutta rynnisti 1500 metrillä eränsä voittoon
Hollantilaisjuoksija Sifan Hassan ei hetkahtanut, vaikka kaatui viimeisellä kierroksella 1500 metrin alkuerissä. Hassan kiristi vauhtia ja ohitti koko joukon vakuuttavalla tavalla. Katso video pääkuvaa klikkaamalla!

Kolme juoksua, kolme Suomen ennätystä! Sara Kuivisto eteni 1500 metrillä välieriin – "Ei tuntunut missään"
Sara Kuiviston nappijuoksut jatkuivat Tokion olympialaisissa 1500 metrin alkuerissä. Kolme juoksua on nyt tuottanut kolme uutta Suomen ennätystä.
Raitanen olympiafinaalissa iltapäivällä – katso tästä maanantain olympiaohjelma ja tv-lähetykset
Sara Kuivisto (1 500 metrin alkuerät kello 3.35) ja Kristian Pulli (pituusfinaali kello 4.20) avaavat suomalaisista maanantain urakan ensimmäisinä. Maanantaina kisaamassa on yhteensä seitsemän suomalaista.
Kommentti: Tällaista suomalaismenoa olympialaisten 800 metrillä ei ole nähty koskaan, Sara Kuivisto osui kultasuoneen
Sara Kuivisto kilpailee loppukauden Suomen rajojen ulkopuolella, mikäli maailmantilanne sen sallii, kirjoittaa Atte Husu Tokion olympiastadionilta.
Valmentaja avaa Sara Kuiviston uskomattoman olympiatempun taustat – Kuivisto oli Tokion juoksuradalla fiksumpi kuin muut
Sara Kuiviston valmentaja, 800 metrin SE-mies Ari Suhonen arveli jo ennakkoon kahden minuutin haamurajan rikkoutuvan välieräjuoksussa. Suhosen ja Kuiviston pitkään jatkuneen yhteistyön hedelmiä korjattiin Tokiossa.
Todella harvinainen suoritus! Sara Kuivistolta jälleen sensaatiomainen Suomen ennätys – Ylen asiantuntija liikuttui historiallisesta tuloksesta
Kuivisto juoksi välierässä ajan 1.59,41 ja teki uudelleen naisten 800 metrin Suomen ennätyksen. Kuiviston välierän erinomainen juoksu ei kuitenkaan riittänyt olympiafinaaliin saakka.
Katso tästä lauantain olympiaohjelma ja tv-lähetykset
Kymmenen suomalaisurheilijaa kilpailee lauantaina Tokion olympialaisissa.
Katso dramaattiset hetket! Kristiina Mäkelä loikki viimeisenä olympiafinaliin, rankasti pettynyt Senni Salminen murtui kyyneliin
Kristiina Mäkelä raivasi tiensä naisten kolmiloikan finaaliin Tokion olympialaisissa. Mäkelä oli karsinnan 12:s ja lunasti viimeisen finaalipaikan. Senni Salminen jäi ainoastaan sentin päähän finaalista.
Olympialaisten BMX-pyöräilyssä hurjan näköisiä onnettomuuksia – yhdysvaltalainen olympiavoittaja vietiin paareilla sairaalaan: "Nyt kävi pahasti"
Kisajärjestäjät kertoivat Yhdysvaltojen olympiavoittaja Connor Fieldsin olevan hereillä sairaalassa. Niin ikään paareilla pois kannettu Australian Saya Sakakibara on tällä hetkellä tarkkailussa.
Tuuli Merikoski ei olisi ikinä uskonut, että SE kestäisi 30 vuotta – hän povaa historiaa tehneen Kuiviston alittavan haamurajan "reilusti"
Sara Kuivisto teki 800 metrin uuden Suomen ennätyksen Tokion olympialaisten alkuerissä. Entinen SE-nainen Tuuli Merikoski uskoo, että Kuivisto alittaa kaksi minuuttia vielä tällä kaudella.
"Ai se oli Suomen ennätys?" – Sara Kuivisto häkeltyi täysin huimasta tempustaan olympialaisissa ja Raitanen meni finaaliin, katso tästä kohokohdat
Sara Kuivisto on ensimmäinen suomalaisnainen, joka juoksee 800 metrillä olympialaisten välierissä. Suomalaisista perjantaiyönä onnistui myös Topi Raitanen, joka juoksi komeasti 3000 metrin esteiden finaaliin. Uinnissa nähtiin yöllä maailmanennätys.
Katso hurjan olympiaperjantain ohjelma ja lähetystiedot
Topi Raitanen, Sara Kuivisto, Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä avaavat Suomen osalta yleisurheilu-urakan perjantaina. Mira Potkonen ottelee jatkopaikasta Etelä-Korean Yeonji Ohnia vastaan aamulla.
Helle aiheutti yllättävän ongelman Suomen juoksijatähdelle jo kotimaassa – Tokiossa mittari näyttää vielä hurjempia lämpöasteita
Suomen yleisurheilijat valmistautuvat kilpailuihin ja totuttelevat aikaeroon Sagan viimeistelyleirillä. Sara Kuivisto, Maria Huntington ja Topi Raitanen vakuuttavat, ettei Tokion helle pelota heitä Dohan MM-kisakokemuksen jälkeen.

Sara Kuiviston treenisuoritus Japanin 37 asteen helteessä löi Suomen valmentajaketut ällikällä – “Tämä oli poikkeuksellinen päivä”
Sara Kuivisto ei antanut paahtavan kuumuuden häiritä viimeistelytreeniään Sagassa. Juoksija lähtee uransa ensimmäisiin olympiakisoihin lupaavassa vireessä.
Sara Kuivisto rikkoi yli 40 vuotta vanhan Suomen ennätyksen ja varmisti paikan Tokioon – "Tunsin jo verryttelyssä, että tämä on se päivä"
Vaasan olympiarankingkilpailun kova tuuli ei haitannut Kuiviston huippusuoritusta. Sinikka Tyynelän yli 40 vuotta vanha ennätys parani vajaalla sekunnilla.
Sara Kuivistolla on loistotilaisuus napata Kuortaneelta olympiapaikka – alkuvauhti on kylmää: "Ei ole aikaa jäädä odottelemaan muita"
Keskimatkan juoksijat Sara Kuivisto, Topi Raitanen ja Joonas Rinne singahtavat ennätysjahtiin jänisten vauhdittamina Kuortaneen GP-kisoissa. Kilpailuja voi seurata suorana Yle TV2:ssa ja Areenassa kello 16 alkaen.

Topi Raitanen dramaattiseen voittoon, kompuroi Lasse Virénin tyyliin: "Ei tullut olympiavoittoa, mutta sitä kohti ollaan menossa"
Topi Raitanen tykitti 3000 metrin esteiden ylivoimaiseen voittoon yleisurheilun joukkue-EM-kisoissa. Myös Sara Kuivisto ja Lassi Etelätalo ylsivät lajivoittoihin Romaniassa.