Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Evon suurleirin teemana tulevaisuus – partiolainen tutustuu erätaitoihin ja koodaukseen

Ilves19 kokoaa Hämeen partiolaiset suurleirille Lammin Evolle.

Noin 2 400 partiolaista kokoontuu Nurmekseen

Ryske19-leirin tukikohtana toimii Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus.

Kainuu on partiotoiminnalle otollista seutua – "Kaikki harrastukset yhdessä"

Kun luonto on lähellä ja yhteisössä hyvä henki, on partiotoiminta kivaa ja kasvattavaa.

Näin pärjätään helteessä yli viidentuhannen partiolaisen Kliffa-leirillä – juomavettä kuluu 22 000 litraa päivässä ja uimavuorot jaetaan minuuttiaikataululla

Pääkaupunkiseudun partiolaisten Kliffa-leirillä jokaisen tehtävänä on muistuttaa kavereita veden juomisesta ja hatun päässä pitämisestä.

Meill´ on metsässä Kaija Koo, Robin ja Kasmir – Partioleirin nuotiolaulut seuraavat aikaa

Uudenmaan partiopiirin historian suurin leiri Säihke yllättää ohjelmallaan. Tuhansien partiolaisten yhteislaulujen joukossa on muun muassa Robinin hittejä.

Partio siirtyi nykyaikaan – järjestävät jättimäisiä leirejä sosiaalisessa mediassa

Nettileirille osallistuu vuosittain miljoona partiolaista ympäri maailmaa.

Partiolaisten sauna paloi Rovaniemellä

Povarin partiokämpän ympäristössä oli tapahtumahetkellä meneillään partioleiri.

Partiolainen nukkuu vaikka mukulakiveyksellä – Roihu-leiri levittäytyi kaupunkiin

Partioleiri Roihu toi telttakylän keskelle kaupunkia. Kahtena yönä kaikkiaan yli sata leiriläistä yöpyy Hämeenlinnan torilla. Kyseessä on Virvatuli-kaupunkiseikkailu.

Partiolainen menehtyi sairaskohtaukseen Roihulla

Partiolaisten suurleiri Roihulla Lammin Evolla on sattunut kuolemantapaus. Nuori partiolainen menehtyi sairaskohtaukseen myöhään sunnuntai-iltana.

Finnjamboree brings together 17,000 international scouts and guides

Organised by the Scouts and Guides of Finland, the seventh annual Finnjamboree is utilising social media and smartphone apps at the Evo campsite near Hämeenlinna for the outdoor event, which wraps up on July 28.

Leirilempi saattaa roihahtaa niin, että se kestää koko eliniän

Partioleiri tarjoaa suotuisat olosuhteet leirilemmen roihahtamiselle. Partioleiri on arjesta irrallaan ja siellä koetaan yhdessä elämyksiä, jotka yhdistävät. Partiosta ovat monet löytäneet kumppanin - tai sitten leirisuhteesta jää kaunis muisto.

Roihun pienin leiriläinen on vain neliviikkoinen vauva

Roihun perheleirillä Riehulla vanhemmat käyvät töissä, minkä ajaksi lapsille on järjestetty kenties Suomen suurin päiväkoti. Leirin nuorin osallistuja on vain neliviikkoinen vauva, joka yöpyy vanhempiensa kanssa teltassa metsän keskellä.

Partioleiri Roihu alkoi jo: Saamatta 100 000 euron edestä osallistumismaksuja

Suomen suurin nuorisotapahtuma eli Roihu-partioleiri Evolla kaipaa maksamattomia leirimaksuja. Muutama viikko sitten saamatta oli vielä noin 100 000 euron edestä maksuja. Leirin johtajan Heikki Otsolammen mukaan maksamattomiin laskuihin ovat osasyyllisiä leirin järjestäjät itse.

Evon leirialueesta halutaan entistäkin monipuolisempi retkeilyalue

Suomen Partiolaiset ja Hämeenlinnan kaupunki sekä Linnan Kehitys Oy ovat allekirjoittaneet monivuotisen sopimuksen Evon leirialueen kehittämisestä. Yhteistyön tavoitteena on edistää muun muassa Evon alueen käyttöä ja elinvoimaisuutta.

Aina valmis somessakin – nykypartiossa opitaan myös viestintätaitoja

Suomen partiolaisten historian suurin suurleiri Roihu 2016 on liekeissä myös sosiaalisessa mediassa. Ensimmäistä kertaa näin iso partiotapahtuma järjestetään aikana, jolloin kuka hyvänsä voi lähettää suoraa videolähetystä kännykällään. Partio on oiva paikka opetella siis myös sosiaalisen median taitoja.

Aivokalvontulehdusta maailman suurimmalla partioleirillä – suomalaisosallistujia kehotetaan tarkkailemaan itseään

Partioleirille Japanin Yamaguchissa osallistui noin 1000 suomalaista partiolaista. Aivokalvontulehdukseen leirin jälkeen on sairastunut ainakin skotlantilaisia sekä mahdollisesti myös ruotsalaisia partiolaisia.

Some on mukana myös partioleirillä

Partio on edelleen suosittu harrastus Lapissaa. Uusia sudenpentuja tulee vuosittain niin paljon, ettei kaikille saata löytyä sopivaa ryhmää. Myös yläkouluikäiset ovat kiinnostuneet perinteisestä partiosta. Partiolaiset ovat sosiaalisessa mediassa myös leirillä.

Laura keräsi kaksi vuotta rahaa päästäkseen jamboree-leirille Japaniin

Suomesta lähtee tuhatkunta partiolaista kansainväliselle jamboree-leirille Japaniin. Etelä-Karjalasta lähtijöitä on 15. Laura Rajaviita on yksi heistä.

Maailman suurimmalla partioleirillä myös keskisuomalaisia

Partiolaiset kokoontuvat parhaillaan Japaniin maailman suurimmalle partioleirille eli jamboreelle. Keski-Suomesta Japaniin matkaa kymmenen leiriläistä.

Aleksi Valavuori jäi partiossa kiinni vilpistä – tekee hienoa työtä Jukolan viestissä

Urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori osallistuu ensimmäisen kerran suunnistuksen Jukolan viestiin kilpailijana Paimiossa kesäkuussa. Lapsuusvuosilta hänellä on suunnistuksesta hyviä ja huonoja kokemuksia.

Eräkokemukset jaetaan nykyään netissä – ennen sai hammasharjaakin hävetä

Ennen luonnosta haettiin yksityisyyttä, nyt moni haluaa jakaa kokemuksen heti ja tässä. Vaikka eräilyyn on kehitetty monenlaisia teknisiä vempeleitä, on perinteisille erätaidoille edelleen käyttöä.

Moni aikuinenkin pelkää pimeää: Mitä jos tuolla on joku?

Pimeän pelolle löytyy syitä niin ihmiskunnan kehityshistoriasta kuin jokaisen henkilökohtaisista kokemuksistakin. Pelkoa voi myös itse ruokkia esimerkiksi katsomalla kauhuleffoja.

Partioleirillä vastustetaan kerskakulutusta, korjataan vanhaa ja opetellaan käyttämään luonnonantimia

Tänään Taipalsaarella käynnistyvälle partioleirille osallistuu noin 500 partiolaista. Leirin teemana on pula-aika.

Partioleirit ruuhkauttavat Evon ja Lopen teitä

Evolle saapuu tiistaina kaikkiaan noin 4 000 lounaissuomalaista partiolaista suurleirille. Tuloliikenne ruuhkauttaa liikennettä Lammilla. Hämeen partiolaiset ovat samaan aikaan koolla Lopen Räyskälässä.

UMK-kisaajat Hukka ja Mama jännittävät suoria lähetyksiä, mutta ahnehtivat menestystä

Uuden Musiikin Kilpailussa Selja-kappaleella kilpailevat Hukka ja Mama lähtivät mukaan kisaan kokeilumielellä. Nälkä on kasvanut syödessä ja nyt kaksikko raivaa tietään vimmalla kohti finaalia.

"Partio on paras!"

Partiotoiminta on aaltoliikettä, välillä mukana on enemmän ja välillä vähemmän porukkaa. Nyt näyttää siltä, että joka vuosi tulee uusia jäseniä ja se on todella hieno asia, iloitsee Mikkelin Seudun partiolaisten puheenjohtaja Aino Pohjanvirta. 

Nykyajan partiossa puhutaan hiilijalanjäljestä ja kestävästä kehityksestä

Suomen Partiolaisten uuden puheenjohtajan Harri Länsipuron mukaan partiolaisten liikkuminen luonnossa on kehittynyt paljon siitä, mitä se oli hänen partiouransa alussa 70-luvulla.

Moonrise Kingdom etenee sadunomaisesti

Eletään 1960-luvun puoliväliä. Orpo ja maailman muutenkin päähän potkima 12-vuotias Sam on partioleirillä Uuden-Englannin edustalla sijaitsevalla saarella. Saarella asuu myös Samin ihastus, esiteiniangstista kärsivä Suzy.

Ruotsin kuningaspari jalkautui Turkuun

Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia tutustuvat partiolaisten toimintaan kansainvälisessä seminaarissa.

Turku hosts scouts, Swedish royals

Outdoorsy people in uniforms and neckerchiefs are descending on Turku this weekend for a World Scout Foundation event. The organisation's honorary chairman, Sweden’s King Carl Gustav, is also in attendance.

Partio tuo Ruotsin kuninkaan ja kuningattaren Suomeen

Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia tutustuvat lauantaina partioleiriin Turun keskusta-alueella. Maailman partiosäätiön johto kokoontuu ensimmäistä kertaa Suomessa 6.-9. syyskuuta Turussa järjestettävässä tapahtumassa.

Partiolaiset Kallion kujilla

Suomessa on meneillään kansainvälinen Roverway-partioleiri, johon osallistuu 4 000 nuorta ympäri maailmaa 50 eri maasta. Millaista on ollut yhdellä leirin 60 polusta - polulla, joka vei Helsingin Kallioon?

Kesä on tehty työnteosta ja festareista

YLE Etelä-Savo kyseli eteläsavolaisten kesäsuunnitelmia. Monet torilta tavatuista ihmisistä odottavat kesää, vaikka lomaa ei kaikilla ole.

Prime Minister Katainen defends Nordic values at scout jamboree

Prime Minister Jyrki Katainen visited a world scout jamboree held in southern Sweden along with his counterparts from Sweden, Fredrik Reinfeldt and Denmark’s Lars Lökke Rasmussen. The purpose of Saturday’s visit was to give support to international youth co-operation and activity following the Norwegian tragedy.

Katainen vierailee partiolaisten maailmanjamboreella Ruotsissa

Pääministeri Jyrki Katainen vierailee tänään lauantaina yhdessä Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldtin ja Tanskan pääministeri Lars Lökke Rasmussenin kanssa partiolaisten maailmanjamboreella Etelä-Ruotsissa. Vierailun tarkoituksena on osoittaa tukea nuorten kansainväliselle yhteistyölle ja aktiivisuudelle Norjan tragedian jälkeen

Partiolaiset suuntaavat joukolla jamboreelle

Kymenlaakson partiolaiset suuntaavat joukolla tällä viikolla Ruotsin Rinkabyssä järjestettävälle partiolaisten maailmanjamboreelle. Mukaan on lähdössä kaikkiaan 40 kymenlaaksolaista kahdeksasta eri lippukunnasta.

Partiolaiset aina valmiina Maailmanjamboreehen

Joukko mikkeliläisiä partiolaisnuoria suuntasi maanantaina kohti kansainvälistä partiolaistapahtumaa. Ruotsin Rinkabyssä järjestettävään 21. Maailmanjamboreehen odotetaan 38 000 nuorta. Norjan järkyttävät leiritapahtumat ovat mietityttäneet myös iloiseen tapahtumaan valmistautuvaa partioväkeä.

Jättimäinen partioleiri päättyi Hämeenlinnassa

Kilkke-leirillä Hämeenlinnan Evolla on torstai-iltapäivällä runsaasti busseja, kun reippaat 10 000 partiolaista lähtee kotimatkalle eri puolille Suomea. Osa telttakylistä on jo purettu ja bussit lastattu. Partiolaisia viime öinen myrsky ei tunnu haitanneen.

International Jamboree Attracts 11,000 Scouts

About 1,000 scouts from abroad are among the 11,000 youngsters attending the Kilke camp in the Evo wilderness area of Hämeenlinna, southern Finland.

Kolme partiolaista loukkaantui retkikeittimen palossa

Kolme partionuorta sai sairaalahoitoa vaatineita palovammoja retkikeittimestä Kilkkeen suurleirillä perjantaina Lammilla. Vakavimmin loukkaantunut nuori on hoidossa Töölön sairaalassa Helsingissä.

Partioleirin nakkikioskilla nakki napsahtaa

Partiolaisten Kilke suurleirillä Evolla nakkikioskista saa näillä ilmoilla kuumia nakkeja. Nakkikioski takaa halukkaille nakkeja kaikilla mausteilla. Nakkikioski on leirin sisäinen työnvälitystoimisto, joka löytää hommia sille, jolla ei juuri ole tehtävää. Ja toisaalta koska organisaatio on valtava, myös tekijöitä töille jotka leirin aikana tulevat eteen.

Kilke kokoaa Lapinkin partiolaiset yhteen

Suomen partiolaisten kuudes suurleiri Kilke 2010 Hämeenlinnan Evolla kokoaa yhteen viikon ajaksi yli 10 000 suomalaista ja 600 ulkomaalaista partiolaista. Lapin alueelta jamboreehen osallistuu noin 250 partiolaista.

Partiolaisleiri ruuhkauttaa kantatie 53 liikennettä

Keskiviikkona alkava partiolaisleiri Kilke ruuhkauttaa avajaispäivänään liikennettä Evolla, mutta jonojen arvellaan keskittyvän pienille teille. Sen sijaan viikonlopun vierailupäivinä kuun vaihteessa ruuhkaa voi olla myös tiellä 53.

Taysin väki talkoilee partioleirillä

Useita TAYSin hoitajia ja lääkäreitä osallistuu partiolaisten suurleirin lääkintähuoltoon oman lomansa aikana. Hämeenlinnassa Evon maisemissa tänään käynnistyvän Kilke- leirillä on yli 10.000 osanottajaa.

Satavuotiaat partiolaiset juhlivat näkyvästi

100-vuotisjuhliaan viettävät partiolaiset näkyvät lauantaina katukuvassa Kuopiossa ja Iisalmessa. Järvi-Suomen partiolaisten tempauksessa esimerkiksi Kuopion tori muuttui aamupäivän aikana partioleiriksi.

Aina valmiina lipun nostoon!

Aamu ei ole vielä kunnolla valjennut, kun Pyynikin koulun pihassa ollaan jo itsenäisyyspäivän tunnelmissa. Osa joukosta on kasaantunut kuoromuodostelmaan, yksi oppilaista valmistautuu avaamaan tilaisuuden trumpettisoololla. Kaksi partioasuun sonnustautunutta kahdeksasluokkalaista seisoo ylväänä lipputangon juurella valmiina nostamaan lipun salkoon.

Reilan reppuja pakataan jo kotimatkalle

Suomen tämän kesän suurin partioleiri alkaa olla reilassa. Pyhärannassa järjestetty 3500 partiolaisen Reila09-leiri päättyy torstaina. Leiri on onnistunut mainiosti. Varsinkin tuhansien partiolaisten yhteinen iltanuotio oli leiriläisten mielestä erityisen vaikuttava.

Partiolaiset palaavat keskiajalta nykypäivään

Taipalsaaren Kyläniemessä järjestetty partiolaisleiri viettää päättäjäisiään keskiviikkona. Karhu-uutisointi ei partiolaisia säikyttänyt.

Hevosenleikkiä pieksämäkeläisellä suolla

Pieksämäen Partaharjulla meneillään olevalla partioleirillä pelataan suohevospooloa. Pelaajat nousevat suolla hevosten selkään, ottavat mailat käteen ja sinkoavat pallon soiselle kentälle.

Partioleirillä löytöretkiä maalle ja avaruuteen

Pyhärannan Reilassa järjestettävä partiolaisten kesäleiri on satakuntalaiset ja varsinaissuomalaiset harrastajat yhdistäneen Lounais-Suomen partiopiirin ensimmäinen voimannäyte. Teemana kesän suurimmalla partioleirillä on löytöretkeily.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle