Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pikkuhuuhkajat hävisi Ukrainalle ja menetti mahdollisuuden EM-kisoihin

Ukraina voitti Pikkuhuuhkajat 2–0 Helsingin Olympiastadionilla. Päävalmentaja Juha Malisen mukaan Suomi ei pystynyt vastaamaan Ukrainan kaksinkamppailukovuuteen.

Harjoittelutilojen vähyys karsii jo joukkuelajien harrastajamäärää Kemissä – junioripäällikkö: "Tämä ei voi jatkua näin"

Hallitilojen puutteesta kärsivät kaikkien joukkuelajien harrastajat, sillä samoista tiloista kilpailee moni.

Oireettomalla juniorijalkapalloilijalla koronavirustartunta – koko HJK 06 sininen joukkue karanteeniin

Oireettoman pelaajan koululuokassa on todettu koronavirustartunta.

Loppi panostaa liikuntapaikkoihin – viime vuosina niihin on investoitu yli miljoona euroa

Toiveissa on, että esimerkiksi Launosten uuden tekonurmikentän myötä juniorijalkapalloilijoilla olisi paremmat edellytykset jatkaa harrastusta Lopella pidempään.

Pori Cup käynnistyy tänään erikoisjärjestelyin ja normaalia pienempänä

Juniorijalkapalloturnaus Pori Cup on kerännyt Poriin useana kesänä yli 200 joukkuetta. Tänä vuonna niitä on vain 126.

Helsinki Cup sykkii ilman sydäntäkin, spontaani ilo venytti rajoja junnuturnauksen avauspäivänä

Helsinki Cupin turnausorganisaatio on luonut turvalliselle tapahtumalle raamit, joiden puitteissa 1 100 joukkuetta toimii.

Seurojen huoli oli turha – lapset palasivatkin koronatauon jälkeen innolla harjoituksiin

Monessa seurassa oltiin huolestuneita siitä, kuinka koronatauko vaikuttaa harrastajamääriin.

Kouvolan juniorijalkapalloseurat yhdistyvät – KJP:stä tulee kaupungin suurin palloiluseura yli 700 pelaajallaan

Korian Ponsi, Kumu JT, MYPA, Sudet ja Valkealan Kajo allekirjoittivat yhdistymissopimuksen keskiviikkona.

SJK-juniorit aloittaa tyttöfutiksen

SJK-junioreident tarkoitus on saada tyttöjoukkueet useisiin ikäluokkiin. Ilmoittautuminen alkaa elokuussa.

Koronavirus niittää urheilukesän junioritapahtumia julmasti

Muun muassa jalkapallon Helsinki Cup viedään läpi tänä kesänä poikkeusjärjestelyin.

Suomen toiseksi suurin juniorijalkapalloturnaus Kokkola Cup siirtyy ensi kesään

Poikkeusolot ja rajoitukset kaatoivat lopulta haaveet juhlavuoden Kokkola Cupista.

11-vuotias Jere Turunen näkee kohta pelikaverinsa – jalkapalloseurat odottavat lupaa aloittaa yhteisiä treenejä jo ensi viikolla

Jalkapalloseurat ovat valmiita aloittamaan junnujen pienryhmäharjoittelun jo ensi viikolla ja joukkueharjoitukset kesäkuun alussa. Palloliitolta odotetaan vielä tarkempia ohjeita.

Koronaviruspandemia ajaa nuorten kesäturnaukset ahtaalle – Helsinki Cupin ajankohdan mahdollisesta siirtämisestä jo puhuttu

Stadi Cup ehdittiin jo perua, ja toisen pääkaupunkiseudulla järjestettävän ison juniorijalkapalloturnauksen Helsinki Cupin siirtämisestä elokuulle on jo keskusteltu.

Pikkuhelmarit jatkoi murskatahtia ja voitti lohkonsa ylivoimaisesti

Alle 19-vuotiaat jalkapallonaiset juhlivat ylivoimaista EM-karsintojen lohkovoittoa Vaasassa.

Hyggeilyä ja sosiaalista liimaa – kokkolalaismies päätyi tanskalaisen tyttöfutisjoukkueen valmentajaksi, koska vaimo päätti niin

Harjoittelu ei juuri Suomen oloista eroa, mutta grillijuhlissa voi olla sata tyttöä kerralla.

Töölönlahdella juhlittiin EU-puheenjohtajuuskauden alkua – Jan Vapaavuori potkaisi Helsinki Cupin avauspotkun

Helsingissä järjestetään puolivuotisen kauden aikana noin 130 erilaista kokousta, valtaosa niistä Finlandia-talossa.

Mikkeli-turnaus tuo kaupunkiin 90 joukkueellista jalkapallojunioreja

Suuri osa parista sadasta ottelusta pelataan raviradalla.

Tyttöjen jalkapallolukion perustaminen lykkääntyy Kuortaneella – kariutunut seurayhteistyö siirtää suunnitelmat taka-alalle

Tyttöjen jalkapallolukioon Kuortaneelle haki keväällä vain yksi hakija. Jalkapallolukio tytöille oli ensimmäistä kertaa mukana yhteishaussa.

Kokkola Cup on tänä kesänä kansainvälisempi kuin pitkään aikaan – yli 40 joukkuetta tulee ulkomailta

Suomen toiseksi suurin juniorijalkapalloturnaus järjestetään kesällä 39. kerran.

Juniorijalkapalloilu on nyt Suomessa voimissaan: Helsinki Cupiin ilmoittautui ennätysmäärä joukkueita

Helsinki Cup on Euroopan kolmanneksi suurin juniorijalkapalloturnaus. Turnaukseen osallistuu yli 20 000 pelaajaa.

Juniorijalkapalloturnaus Kokkola Cupiin reippaasti ulkomaisia joukkueita

Turnaukseen on tällä hetkellä ilmoittautunut yli 150 joukkuetta, joista neljäkymmentä on ulkomaisia.

Juniorijalkapalloilijoiden kausimaksuja voi alentaakin – Keminmaan Pallo näyttää esimerkkiä

Keminmaan Pallo panostaa juniorityöhön ja alentaa pelaajien kausimaksuja. Yritysten ja kunnan tuki on tässä tärkeällä sijalla.

Kokkolan 400-vuotisjuhlavuodelle ehdotettu muun muassa uutta juniorijalkapalloturnausta

Kokkolan kaupunki odottaa juhannukseen mennessä yli sataa tapahtumaideaa kaupunkilasilta juhlavuodelle 2020.

PK-35 pestasi Sixten Boströmin valmennuspäällikökseen

Mestarivalmentaja sai potkut SJK:sta puolitoista vuotta sitten. Valmennuspäällikkönä hän haluaa päästä lähelle juniorijalkapalloa.

Suomen futistytöille niukka tappio MM-avauksessa – ällistyttävä unelmalaukaus ratkaisi: "Peli ei ollut sitä, mihin parhaimmillaan pystymme"

Uuden-Seelanin Kelli Brownin huima osuma jäi eroksi tulostaululle, kun Suomi kärsi tappion lukemin 0-1 alle 17-vuotiaiden MM-kisojen avauspelissään.

Katso suorana: Suomen futistytöt aloittavat MM-kisat – Uusi-Seelanti unelmamaalilla shokkijohtoon

Suome alle 17-vuotiaat kohtaavat Uruguayssa MM-kisoissa avauspelissään Uuden-Seelannin kello 21.00. Suora lähetys käynnistyy Areenassa kello 20.50.

Finland's football girls ready to tackle the world

Finland's women's juniors prepare for the nation's first Women's Under-17 World Cup finals abroad as young female footballers overcome major challenges at home.

Satojen futisjunnujen treenipaikka iskettiin 47 viillolla lyttyyn Turussa – kuplahalli ehti olla käytössä vajaan viikon

Ylipainehallin seiniä oli puhkottu useista eri kohdista. Teko havaittiin torstaiaamulla.

Turun Poropuiston kuplahalli viillelty käyttökelvottomaksi

TPS:n Juniorijalkapallo pohtii hallin rakentajan ja vakuutusyhtiön kanssa korjausmahdollisuuksia.

Kuusysi syyttää FC Lahtea junioreidensa painostamisesta – FC Lahti vetoaa käytännön syihin

Kiista juontaa juurensa FC Kuusysin ratkaisuun vetäytyä FC Lahden akatemiatoiminnasta.

Katso suorana: Italia vai Ranska jalkapallopoikien EM-finaaliin?

Jalkapallon poikien alle 19-vuotiaiden EM-turnauksen välieräottelussa iskevät yhteen Italia ja Ranska Vaasassa. Ottelua selostaa Matti Härkönen.

Jalkapallopoikien EM-turnaus päättyi tylyyn tappioon - Portugali liian kova

Välieriin edennyt Portugali päihitti Suomen maalein 3-0 (2-0) jalkapallon alle 19-vuotiaiden poikien EM-turnauksen päätösottelussa.

Juniorivalmentajien puheenjohtaja Erkko Meri: ”Jalkapallo pitäisi ottaa tosissaan, eikä lasten kilpailua pidä pelätä”

Jalkapalloseurojen pitäisi päättää, haluavatko ne tarjota liikunnan iloa vai tiukempaa kilpailua. Samalla pitää muistaa, että lapsia pitää valmentaa lapsina, ei pikku-aikuisia, sanoo Juniorivalmentajat ry:n puheenjohtaja Erkko Meri.

Thaimaan pelastusoperaatio on saanut sosiaalisen median liikkeelle – katso parhaat piirrokset

Luolaan jumiutuneiden jalkapallopoikien pelastus on saanut liikkeelle myös piirtäjät. Twitteriin tulvii kuvia. Keräsimme niistä muutamia.

Kokkola Cup kutistuu viime kesän ennätysluvuista

Juniorijalkapalloturnaukseen osallistuu heinäkuussa noin 350 joukkuetta, mikä on viitisenkymmentä viime kesää vähemmän.

Superviikonloppu ruuhkauttaa liikenteen – huippuravurit, teräsmiehet ja futisjunnut kokoontuvat Lahteen

Lahdessa on kesäkuun viimeisenä viikonloppuna kolme suurtapahtumaa, jotka tuovat kaupunkiin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vaikka katsojia patistetaan käyttämään julkista liikennettä, liikenteeseen on odotettavissa pahoja sumppukohtia.

“Kai te ymmärrätte että tämä on poikien piirisarja?” – juniorityttöjä ei aluksi haluttu päästää poikien jalkapallosarjaan

Tyttöjen jalkapallojoukkue voi nykyään pelata myös poikien sarjassa. Alussa ilmiö herätti vastustusta seuroissa, lajiliitossa ja kenttien laidalla. Tyttöpelaajien määrän lähes tuplannut HJK ei usko, että jalkapallossa tarvitaan jakoa prinsseihin ja prinsessoihin.

Tyttöfutis on kovassa nosteessa – 16-vuotias Siiri Salovaara: "Olen nähnyt unta, että puen maajoukkueen paidan päälleni"

Ruohonjuuritasolla pikkuseurat toivovat lisää yhteistyötä, koulutettuja valmentajia ja uusia pelaajia.

Maanantai 11.6.2018 (tv)

USA:n presidentti ja Pohjois-Korean johtaja tapaavat Singaporessa. Pelastuskoirat etsivät ihmisiä esimerkiksi talojen raunioista. Metsäteollisuus haluaa jättää metsiin enemmän lahopuuta. Stadi Cup on Euroopan suurin tyttöjen jalkapalloturnaus. Säätiedot.

Nuorten EM-jalkapallon turnauslohkot arvotaan Vaasassa

Poikien jalkapallon EM-lopputurnaus järjestetään Vaasassa ja Seinäjoella 16.- 29. heinäkuuta.

Näin kaatui Englanti! – Katso Suomen U17-tyttöjen maalit MM-kisapaikan ratkaisseesta ottelusta

Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen jalkapallomaajoukkue voitti Englannin 2–1 EM-lopputurnauksessa.

Entinen brittivalmentaja sai 31 vuoden tuomion jalkapallojuniorien seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Muun muassa Machester Cityn scouttina toiminut Barry Bennell, 64, sai pitkän tuomion lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Perheen jalkapallojunnut eivät viihtyneet mökillä – vanhemmat ostivat maata ja rakensivat pojille oman futiskentän

Perheen äidin mukaan idea tuli kalliiksi, mutta nyt vanhemmat voivat nauttia mökkeilystä ja jälkikasvu viettää aikaa lempiharrastuksensa parissa.

Maanantai 10.7.2017 (tv)

Suomalaiset eivät halua äänestää EU-jäsenyydestä. Japanin pääministeri vieraili Suomessa. Suomalainen kuvataide juhlii Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä. Juniorijalkapalloilijoiden Hesa Cup pelataan tällä viikolla. Säätiedot.

"Fiksua peliä ja paljon syöttöjä" – Voitetaanko näillä eväillä vuoden suurin futisturnaus?

20 000 juniorijalkapalloilijaa valtaa pääkaupungin, kun perinteinen Helsinki Cup alkaa maanantaina.

Perjantai 9.6.2017 (tv)

Britannian vaalit olivat pettymys konservatiiveille. Itsepalvelukassoja tulee kauppoihin lisää. Jalkapalloilevat tytöt ovat koolla Stadi Cupissa. Saariselkä avasi laskettelurinteet uudelleen.

Stadi Cup vetää tytöt futaamaan – "En ole mikään ballerina"

Tyttöjen futisturnaus on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Tyttöjen arvostus on parantunut vähitellen futispiireissä, mutta tekemistä riittää vielä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle