Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

TE-toimisto.

Työttömien palvelut ovat siirtymässä kunnille tai yhteistoiminta-alueille – vain noin 30 kuntaa on riittävän suuria kantamaan vastuun itse

Työllisyyden edistämisen ministeriryhmä on linjannut, että työttömien palvelut siirtyvät TE-toimistoilta kunnille tai kuntien yhteistoiminta-alueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä.

Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaisten puoluekokouksessa Tampereella 2019

Finns Party MP acknowledges son suspected of drug offences

"I will do my best to give my son another chance and I hope others will do the same," Finns Party MP Riikka Slunga-Poutsalo wrote in a Twitter post.

Riikka Slunga-Poutsalo ja Lulu Ranne eduskunnassa 12.9.2019

Kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalon aikuista poikaa epäillään törkeästä huumausainerikoksesta

Slunga-Poutsalo kertoi asiasta julkisesti perjantaiaamuna, kun Iltalehti oli uutisoinut kansanedustajan aikuisen pojan rikosepäilystä. Slunga-Poutsalo kirjoitti tekevänsä kaikkensa sen eteen, että hänen poikansa saisi uuden mahdollisuuden.

Perussuomalaisten uusi puoluejohto poseerasi medialle kukkien kanssa perussuomalaisten puoluekokouksessa Tampereella.

Yle seurasi perussuomalaisten puoluekokousta Tampereella – Halla-aho jatkaa puheenjohtajana

Puoluekokouksessa uusittiin lähes koko varapuheenjohtajisto. Uusi puoluesihteeri Simo Grönroos on myös nationalistisen Suomen sisu -järjestön jäsen.

Jussi Halla-aho

Perussuomalaiset valitsee puoluejohdon - Halla-aho ainoa ehdokas puheenjohtajaksi

Puoluesihteerin tehtävät jättävän, kansanedustajaksi valitun Riikka Slunga-Poutsalon seuraajaksi pyrkii 12 henkilöä. Puoluekokouksessa valitaan myös kolme varapuheenjohtajaa.

Riikka Slunga-Poutsalo

Finns Party secretary: We would "probably refuse" Bannon contribution

Finns Party secretary Riikka Slunga-Poutsalo says her political party would probably not accept funding from the US far-right agitator's foundation - if it were offered.

Kuvassa Antto Vihma.

Antto Vihman kolumni: Päivänpolitiikan totuudellisuutta on vaikea puolustaa postmodernein asein

Ranskalaisia filosofeja ei voi syyttää totuudenjälkeisyydestä, mutta heidän seuraajiensa asennetta voidaan käyttää kyynisesti hyväksi, kirjoittaa Antto Vihma.

Riikka Slunga-Poutsalo

Perussuomalaisten puoluesihteeri Huhtasaaren menestyksestä: "Tämä on myrskyvaroitus"

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo uhkuu tyytyväisyyttä. Puolueen presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren vaalimenestykseen ei hänen mielestään voi olla kuin tyytyväinen.

Erkki Saarimäki kertoo imatran vaalivalvojaisten tunnelmia.

Perussuomalaisten paikallisjohtaja auttoi puolueesta eronneita ministereitä – puoluesihteeri vaatii pitkäaikaisen jäsenen erottamista

Imatran seudun Perussuomalaisten puheenjohtaja Erkki Saarimäki osallistui ministeri Sampo Terhon syntymäpäiville ja oli auttanut Sininen tulevaisuus -ryhmän toriteltan pystytyksessä.

Jussi Halla-aho ja Raimo Vistbacka.

Perussuomalaisten sekava pyykinpesu: Haastemies ei ole edes saanut Vistbackalle tarkoitettua selvityspyyntöä

Puoluehallitus päättää epälojaalisuudesta epäiltyjen poliitikkojen kohtalosta syyskuun lopulla

Matti Torvinen

Entisiä perussuomalaisia uhkaa puolueesta erottaminen

Sinisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Matti Torvinenkin sai haastemiehen toimittaman selvityspyynnön. Torvinen aikoo vastata syytöksiin Perussuomalaiset-puolueen mustamaalaamisesta.

kampaamon sisäänkäynti ja näyteikkuna

Lukemista viikonlopuksi: Isis kielsi kauneuden, VR:n tarinaan uusi luku ja koti asuntolaivasta

Tämä on Ylen uusi lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Riikka Slunga-Poutsalo

Kasvokkain: Riikka Slunga-Poutsalo ennakoi Perussuomalaisten vallanvaihdon, mutta Soini ei kuunnellut

Perussuomalaisten puoluesihteeri kertoi Ylelle, mitä ajattelee puolueen vallanvaihdoksesta, eduskuntaryhmän hajoamisesta, sekä vanhasta ja uudesta puheenjohtajasta.

Usain Bolt

Herätys: MM-kisat käyntiin Lontoossa, Suomessa alkaa iso rokotusurakka, sateet saapuivat etelään

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Riikka Slunga-Poutsalo

Suljettiinko perussuomalaisten puoluerekisteri urkinnan pelossa? – "Asiaan ei liity dramatiikkaa"

Etelä-Savon perussuomalaisten piirikokous ei saanut valittua uutta puheenjohtajaa, koska rekisteristä ei voitu tarkistaa jäsentietoja.

Perussuomalaisten uuden puoluejohdon tiedotustilaisuus

Perussuomalaisten uusi puoluejohto pitää tiedotustilaisuuden – Yle näyttää suorana

Perussuomalaisten tiedotustilaisuutta voi seurata suorana Ylen verkkosivuilla.

Jussi Halla-Aho

IS: Halla-aholaiset eivät rynnänneet perussuomalaisiin

Ennen kuntavaaleja puoluehallitus hyväksyi noin 300 uutta jäsentä.

Riikka Slunga-Poutsalo

Slunga-Poutsalo hakee jatkokautta perussuomalaisten puoluesihteerinä

Riikka Slunga-Poutsalo on toiminut puoluesihteerinä vuodesta 2013.

Riikka Slunga-Poutsalo ja Jussi Halla-Aho

Halla-aho epäilee puoluehallituksen hylkäävän epätavallisen paljon jäsenhakemuksia

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan jäsenhakemuksista hylätään aina 7–9 prosenttia.

Erkka Railo.

Politiikan tutkija: Perussuomalaiset ajoitti Kiemungin eron taitamattomasti

Erkka Railon mukaan perussuomalaisten toiminta osoittaa, että puolue ei suoraan vastusta Kiemungin arvoja, vaan halusi puuttua puolueen rahojen väärinkäyttöön.

Perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaara

Perussuomalaisten kansanedustaja Elovaara: Kiemungin tilanne on omituinen, mutta ilmaa on puhdistettava

Perussuomalaisten tamperelainen kansanedustaja Tiina Elovaara sanoo Kiemungin tilanteen kertovan siitä, että puoleessa on käytävä kunnon linjakeskustelu.

Ryan Gosling musikaalielokuvassa La La Land.

Sunnuntai 26.2.2017 (radio)

Tampereen perussuomalaisten puheenjohtaja Terhi Kiemunki on erotettu puolueesta. Suurin osa suomalaisista ei luota päättäjiin. Suomi sai pronssia miesten parisprintissä Lahdessa.Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jättää lehdistöpäivälliset väliin. Oscar-palkinnot jaetaan.

Terhi Kiemunki

Terhi Kiemungin potkujen taustalla epäselvyydet matkalaskuissa – ”Tämä oli viimeinen pisara”

Kiemungin erottamisen syynä ovat useampaan kertaan laskutetut matkalaskut.

Terhi Kiemunki

Finns Party sacks Tampere chapter chair convicted of ethnic incitement

The Finns Party has expelled Terhi Kiemunki, chair of the party’s Tampere chapter. Party secretary Riikka Slunga-Poutsalo said that Kiemunki was dismissed over irregularities with her travel invoices.

Terhi Kiemunki

Terhi Kiemunki erotettu perussuomalaisista

Kiemunki on kansanedustaja Lea Mäkipään avustaja. Julkisuudessa Kiemunki on ollut muun muassa rasististen kommenttiensa takia.

Grafiikka

Piippaako työkännykkä koko ajan? Vihervasemmisto rajoittaisi työviestien tulvaa, porvareilta tiukka ei

Ranskassa työntekijä voi nyt jättää työasiansa työpaikalle vapaa-ajallaan. Vuoden vaihteessa voimaan tullut laki takaa sen, että hänellä on mahdollisuus sulkea kännykkänsä eikä työsähköposteihin tarvitse reagoida, kun työaika loppuu.

Liikenne, aamuruuhkaa.

Perussuomalaiset ei hyväksy hallituksen "kyttäysperusteista tieverohanketta"

Slunga-Poutsalo kuvailee, että tieverkoston korjausvelka yritetään nyt maksattaa maaseudun asukkailla ja muilla, jotka tarvitsevat välttämättä omaa autoa.

Riikka Slunga-Poutsalo

KS: Finns Party rep wants to make it harder to obtain Finnish citizenship

Riikka Slunga-Poutsalo, party secretary of the Finns Party, told the Keskisuomalainen newspaper that she would be in favour of reassessing the current citizenship requirements for asylum recipients in order to make them stricter.

Sampo Terho.

Sampo Terho kiistää perussuomalaispoliitikkojen yhteydet ääriliikkeisiin

Perussuomalaisten puoluejohdon mukaan esiin on nostettu jo käsiteltyjä asioita.

Sairaalasänky ja pyörätuoleja.

HS: Hallitus ei lämpene pääkaupunkiseudun sote-alueelle

Keskusta ja perussuomalaiset suhtautuvat nuivasti pääkaupunkiseudun sote-ehdotukseen, kokoomuslaiset puhuvat asiasta varovaisemmin, Helsingin Sanomat kertoo.

Eveliina Talvitie ja Riikka Slunga-Poutsalo.

Slunga-Poutsalo tasa-arvosta: Lisää miehiä hoitoalalle ja naisia levyseppähitsaajiksi

Suomalaisen naisen asema on tällä hetkellä vahva, kun taas miehen asema on heikentymässä. Näin arvioi perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo keskiviikon A-studiossa, jossa keskusteltiin sukupuolen merkityksestä politiikassa.

Perussuomalaisten logo.

Perussuomalaisten puheenjohtajatarjokas: Olisiko aika aloittaa lehdistön puhdistukset?

Suomen Sisun varapuheenjohtaja Riku Nevanpää on ilmoittautunut ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Satakunnan perussuomalaisten hallituksessa istuva Nevanpää vaatii virkakunnan puhdistuksia ja kysyy, pitäisikö myös mediassa aloittaa puhdistukset.

Terhi Kiemunki

Terhi Kiemungin kirjoitukset syyteharkintaan – sai keväällä myös puolueeltaan sanktion

Tamperelainen perussuomalaisten paikallispoliitikko Terhi Kiemunki kohautti keväällä sosiaalisen median kirjoituksillaan. Ne ovat nyt johtaneet syyteharkintaan. Puoluehallitus pyysi Kiemungilta keväällä asiasta selvityksen ja antoi sanktion.

Lapin Tangokarnevaalien puheenjohtaja Lauri Sainmaa

Perussuomalaiset erotti Tornionlaakson perussuomalaisten puheenjohtajan

Perussuomalaisten puoluehallitus on erottanut ylitorniolaisen Lauri Sainmaan puolueesta. Sainmaa oli Tornionlaakson perussuomalaisten puheenjohtaja. Puoluehallitus erotti hänet 15. huhtikuuta. Sainmaa väittää eronneensa itse puolueesta.

Timo Soini

Soini tyrmää sitovat turvapaikanhakijakiintiöt: "Sitä mikä on sovittu, noudatetaan"

Perussuomalaisten mukaan hallitusohjelman kirjausta turvapaikanhakijakiintiöistä ei tarvitse arvioida uudestaan.

Riikka Slunga-Poutsalo

Finns Party joins parties leaving Nordea

Party secretary Riikka Slunga-Poutsalo says the Finns Party is seeking an alternative, Finnish bank to handle its funds. Recently the Social Democratic Party and the Left Alliance have ended their arrangements with Nordea.

Riikka Slunga-Poutsalo

Myös PS jättää Nordean: "Panama-vuodot olivat viimeinen pisara"

Aiemmin Nordean ovat hylänneet puolueista SDP ja vasemmistoliitto.

Terhi Kiemunki

Kiemunki erotettiin varapuheenjohtajan tehtävästä - syynä luottamuspula

Tampereen perussuomalaisten puheenjohtaja ja Pirkanmaan piirin ensimmäinen varapuheenjohtaja Terhi Kiemunki on erotettu varapuheenjohtajan tehtävästään. Syynä oli piirihallituksen mukaan luottamuspula.

Terhi Kiemunki

Perussuomalaisten puoluesihteeri: Kiemunki-tapaus käsitellään todennäköisesti puoluehallituksessa

Tamperelaispoliitikon somekirjoittelu maahanmuuttajataustaisista virpojista noussee aiheeksi myös perussuomalaisten puoluehallituksen kokouksessa. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan asia käsitellään puolueen sisällä, ei julkisuudessa.

Timo Soini

Perussuomalaisiin pettyneistä suurin osa nyt nukkuvien puolueessa

Ensimmäinen vajaa vuosi hallituksessa on nakertanut perussuomalaisten kannatusta. Yli kolmannes puoluetta äänestäneistä on siirtynyt nukkuvien puolueeseen, selviää Ylelle tehdystä kannatuskyselystä.

Pertti Salolainen

Kokoomuskonkari tuoreista kannatusluvuista: "Tästä ei kyllä yhtään saa mennä alemmas"

Tuoreen puoluekannatusmittauksen mukaan kaikkien suosituimpien puolueiden SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kannatus on pudonnut. SDP:n puoluesihteeri arvelee, että puolueen kannatuksen notkahdus johtuu joulutauosta. Perussuomalaisten puolusihteeri puolestaan uskoo, että pohjakosketus on nyt nähty.

Sebastian Tynkkynen poistumassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksesta Helsingissä 5. marraskuuta.

Tynkkysen asettama takaraja meni umpeen – "Sovitteluun ei ilmaistu halua"

Perussuomalaisista erotettu Sebastian Tynkkynen toivoo, että erottamisasia käsiteltäisiin perjantaina puoluehallituksen kokouksessa, johon hän itsekin aikoo osallistua. Tynkkynen kertoo, että oikeustoimien valmistelussa edetään, mutta sanoo olevansa valmis sopuun "missä vaiheessa tahansa".

Riikka Slunga-Poutsalo

Slunga-Poutsalo: Tynkkynen hakee kiristyskeinoa julkisuuden kautta

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo, että puolueesta erotetulla Sebastian Tynkkysellä on ollut tiedossa, milloin puoluehallitus kokoontuu ja että hän voi tuoda asiansa sinne. Puoluesihteeri sanoo Tynkkysen nyt esittävän omat aikataulunsa ja uhkavaatimuksensa julkisuuden kautta.

Janakkalalainen puolueaktiivi Seppo Hauta-aho virittää kapinaa Perussuomalaisten johtoa vastaan.

Perussuomalaisia vastaan kapinointi tuli kalliiksi – erotetulle jäsenelle 60 000 euron lasku

Perussuomalaisista erotettu Seppo Hauta-aho hävisi puolueen kanssa käymänsä kiistan tänään Helsingin hovioikeudessa. Hauta-aho joutuu maksamaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

Matti Putkonen

Perussuomalaisten Putkonen haukkui puoluetoverinsa pystyyn Ylen A-talkissa

Perussuomalaisten viestintävastaava Matti Putkonen laukoi rajuja syytöksiä Kouvolan valtuustossa istuvasta Pekka Korpivaarasta Ylen A-talkissa. Korpivaara kiistää syytökset.

Riikka Slunga-Poutsalo

Slunga-Poutsalo: "Tynkkynen on julkistanut arkaluontoista tietoa"

Muita syitä Sebastian Tynkkysen erottamiseen puolueesta ei puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan ole.

Sebastian Tynkkynen

Perussuomalaisten Tynkkysen esitys tyrmättiin – vältteli mediaa kokouksen jälkeen

Puoluehallitus käsitteli Sebastian Tynkkysen vaatimaa ylimääräistä kokousta perjantain tapaamisessaan. Puoluejohto ohitti kokouksen jälkeen kysymykset puolueen tilasta.

Sanna Marin, Outi Alanko-Kahiluoto, Riikka Slunga-Poutsalo ja Annika Saarikko

Slunga-Poutsalo: Jäsenten väliset keskustelut pois julkisuudesta

Puoluesihteerin mukaan kannatuksen heikkenemiseen on varauduttu jo viikkoja sitten.

Riikka Slunga-Poutsalo

Slunga-Poutsalo: "Maahanmuuttokriittiset eivät siirry vasemmiston kannattajiksi"

Perussuomalaisten kannatus laski eduskuntavaaleista seitsemän prosenttiyksikköä ja on nyt 10,7. Tulokset täytyy ottaa vakavasti, kommentoi PS:n puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle