Uusimmat artikkelit
Mikko ja Johanna Holckin hääonnen ikuistaakseen kuvaajat matkustivat 900 kilometriä – hääkuviin käytetään nyt aikaa, ajatusta ja rahaa
Hääkuvauksesta on tullut entistä isompi osa häiden suunnittelua ja budjetointia. Usein se on juhlapaikan ohella ensimmäisiä asioita, mistä morsian ja sulhanen haluavat päättää. Jopa juhlapäivä voidaan valita halutun kuvaajan aikataulun perusteella.
Tänään Joonas ja Sini saavat toisensa, vihdoinkin – korona siirsi hääparien tärkeää päivää, ja pitopaikkojen varauslistat kirjoitettiin yhä uudelleen
Monet hääparit peruivat viime vuonna häänsä ja siirsivät ne tälle vuodelle. Osa juhlista on siirretty vielä uudestaan seuraavalle vuodelle. Joonas Komulainen ja Sini Paavola jännittivät pitkään, pääsevätkö kaikki läheiset heidän häihinsä.

Kesän kirkkohäät siintävät monen parin mielessä – Helsingissä varaustilanne on vuoden 2019 tasolla
Suosituimpien kirkkojen varauskalenterit ovat varsin täynnä, etenkin loppukesä on nyt haluttua vihkiaikaa. Tosin viime vuonna varaustilanne oli varsin samanlainen kuin nyt, kunnes ihmiset alkoivat hiljalleen perua aikoja.

Santalan pariskunta meni naimisiin vedenalaisen luolaston ilmataskussa – sukellushäät hyväksyttiin Guinnessin ennätysten kirjaan
Tilaisuutta sukelsi todistamaan 69 häävierasta.

Afganistanilaisen Mirwais Elmin hääjuhlaan iskettiin viikonloppuna – "En enää koskaan ole onnellinen"
Sekä morsian että sulhanen jäivät henkiin, mutta monia heidän perheenjäseniään kuoli.
Ina Mikkolan kolumni: Olen ollut rakastunut jo vuosia, mutten koskaan tahdo naimisiin
Ihmiset saavat halutessaan mennä täysin vapaasti ja iloiten naimisiin – sitä ei vaan pitäisi enää tänä päivänä olettaa keneltäkään, kirjoittaa Ina Mikkola.

Miljoonien arvoinen jugendlinna vedettiin pois aktiivisesta myynnistä – asiakkaat löysivät venäläisen prinssin entisen asunnon myynti-ilmoituksen myötä
Rantalinnan omistaja haluaa vielä katsoa, jatkuuko hotellin piristyminen. Rantalinna on myynnissä yli kuuden miljoonan euron hintaan.

Tahdon! – Lukuisat pariskunnat solmivat avioliiton homoliitot sallineessa Taiwanissa heti ensimmäisenä päivänä
Taiwan sallii ensimmäisenä Aasian maana samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Eila ja Hemmi Jaara tapasivat ja rakastuivat vasta 90-vuotiaina – Parilla jopa sama syntymäpäivä: “Ensimmäinen täysi rakkaus”
94-vuotiaat Eila ja Hemmi Jaara ovat umpirakastuneita ja vastanaineita. Pariskunnan elo Yli-Iissä on täynnä huumoria ja hellyyttä.

Perinteisten häätapojen arvostelu tasa-arvoa loukkaavina kimmastutti papit – myös kirkkohäät voivat olla modernit ja vaikka omenapuun alla
Kaksi tutkijaa arvosteli perinteisiä häätapoja niin kirkollisessa vihkimisessä kuin hääjuhlassa tasa-arvon vastaisina. Tämä sai papit muistuttamaan, että kirkollinenkin vihkiminen voi olla moderni.

Yhdysvalloissa yli 29 miljoonaa ihmistä katseli tv:stä Harryn ja Meghanin häitä
Määrä on suurempi kuin prinssi Harryn isonveljen Williamin ja Katen häissä vuonna 2011.

Naiset pukeutuvat mustiin Golden Globe -gaalassa – ”Seksuaalinen häirintä värittää koko gaalan”
Hollywoodia ravisuttavat seksuaalisen häirinnän skandaalit värittävät myös tähtigaalana tunnettua Golden Globe -juhlaa. Palkintotilaisuus on Hollywoodin ensimmäinen iso tapahtuma sen jälkeen, kun elokuva-alan häirintä nousi otsikoihin.

Aloite: Keski-Porin seurakunnan vihittävä nais- ja miespareja
Keski-Porin seurakuntaneuvostolle jätetyssä aloitteessa esitetään, että Keski-Porin seurakunnan tiloja saisi käyttää nais- ja miesparien vihkimiseen.

Paidattoman Ovetshkinin hääjuhlavideot herättivät kohun - "Kesällä kaikki ovat ylipainoisia"
Venäläishyökkääjä Aleksander Ovetshkin juhlisti häitään ilman paitaa heinäkuussa. Nyt joukkuetoveri Jevgeni Kuznetsov puolustaa laiturin kehonkoostumusta.