Uusimmat artikkelit
Torniolaislähtöinen Mikko Myllylahti teki elokuvan toivosta ja sopeutumisesta – humoristisessa Metsurin tarinassa on vahva pohjoinen vire
Pohjoisen musta komedia palkittiin keväällä Cannesin Kriitikoiden viikolla. Metsurin tarina valittiin sinne yhtenä seitsemästä yli tuhannen elokuvan joukosta.
Cannesissa palkittu Metsurin tarina nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa – ohjaajasta elokuva tuntui jo kuvauksien aikana lottovoitolta
Metsurin tarina nähdään Kokkolan Kinojuhlilla viikonloppuna. Elokuvataiteen rantautuminen Keski-Pohjanmaalle tuntuu elokuvan tekijöistä lähes haaveenomaiselta.
Jarkko Lahti ja Charlie Chaplin tuikkivat Kokkolan Kinojuhlien tähtinä syyskuussa – tapahtuman teemoina kiertolaisuus ja Yhdysvallat
Cannesissa palkittu Metsurin tarina nähdään ensimmäisenä Suomessa Kokkolassa. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri säestää Kinojuhlilla klassikkoelokuvan Chaplinin poika.
Metsurin tarina sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla – "Yleisö nauroi niissä kohdissa, missä pitikin", sanoo helpottunut ohjaaja Mikko Myllylahti
Yle tapasi Metsurin tarinan tekijöitä Cannesissa ensi-illan aikaan. Kriitikoiden viikon pääpalkinto jaetaan viikon päästä keskiviikkona, ja esikoisohjaajalle jaettava Kultainen kamera lauantaina.
Nuori Steven Spielberg aloitti elokuvauransa itsevarmasti kulttiklassikon asemaan nousseella maantiejännärillä
Kauhun kilometrit Kino Klassikossa Teemalla.
Kom-teatterin Making of Lea on syvästi sivistynyt komedia suomalaisen teatterin synnytystuskista
Juha Hurmeen uutuus riemastuttaa.
Kotikatsomo: Hymyilevä mies – Cannes-palkittu elokuva nyrkkeilijä Olli Mäestä
Tositapahtumien innoittama elokuva nyrkkeilijä Olli Mäestä.

Jarkko Lahti Teatteri Jurkan näyttämölle
Kokkolan kaupunginteatterin johtaja Jarkko Lahti siirtyy vierailevaksi näyttelijäksi Teatteri Jurkkaan. Jarkko Lahti on allekirjoittanut sopimuksen perinteikkään helsinkiläisteatterin kanssa, Rosa Liksomin uutuusnäytelmässä Rikos.