Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sodan ja rauhan keskus Muisti.

Tallenna sodan aikaiset valokuvat ja kirjeet jälkipolville – Sodan ja Rauhan keskus Muisti järjestää digitointipäivän

Ihmisten kotona säilytettävä sodan aikainen aineisto halutaan saada suuren yleisön käyttöön. Muistissa voi ensi viikolla digitoida omista nurkista löytyvät sota-ajan aarteet.

Kirjaston tiedote DVD-hyllyssä

DVD-levyjen jatkuva katoaminen pakotti Kokkolan kaupunginkirjaston tiukalle linjalle: Jos varastelu ei lopu, kotimaisia tv-sarjoja ei enää hankita

Kirjaston DVD-hyllyistä alkoi puolisen vuotta sitten kadota levyjä. Pitkäkyntisten suosiossa on ollut sairaalasarja Syke.

Sodan ja rauhan keskus Muisti.

Sodan ja Rauhan keskus Muisti myy nyt ennakkolippuja

Sodan vaikutuksia digitalisaation kautta esiin tuova tiedekeskus avaa ovensa kesäkuussa. Ennakkolipun avulla voi varmistaa, että pääsee sisään, vaikka korona yhä jylläisikin.

Yleiskuva

Mikkelissä koulutetaan jälleen digitoinnin ammattilaisia – Kysyntä työelämässä kasvaa jatkuvasti

Haku Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun digitoijakoulutukseen aukeaa toukokuun lopussa. Digitoijien lisäksi hankkeessa koulutetaan digitoinnin asiantuntijoita suunnittelu- ja esimiestehtäviin.

lapsi käyttää tietokonetta

Kajaani digitalisoi palvelujaan – jatkossa asiointi ei ole sidottu virka-aikaan

Samalla lisätään kaupungin saavutettavuutta ja helpotetaan yhteydenpitoa.

En bärbar dator med en hand på tangentbordet. På datorns skärm är Raseborgs stads hemsida öppen.

Valtio jakoi tukea digitalisaation edistämiseen – Kouvola saa lähes puoli miljoonaa euroa

Valtiovarainministeriö on jakanut rahaa digihankkeisiin 30 miljoonaa euroa.

Läheltä

Kyyti-kirjastojen palvelinvika saatiin kuntoon – osa asiakastiedoista hävisi

Tietojen palautus saadaan valmiiksi viimeistään ensi viikolla.

Revontulia Kuusamossa.

150-vuotiaasta Kuusamosta tehty dokumentti esitetään yleisölle Kuusamo-opistolla huomenna tiistaina

Myöhemmin dokumentti tallennetaan dvd-muotoon ja se löytyy muun muassa Kuusamon kirjastosta.

Kuopion kirjaston musiikkiosasto

Jyväskylän kaupunginkirjaston musiikkiosasto suljetaan remontin takia

Soitonharjoittelu ja digitointi saavat lisää tilaa remontin jälkeen.

Suvi Pilvi King

Historialliset perhealbumit ja muut aineistot saamelaisalueelta halutaan kaikkien ulottuville – Kansallisarkisto järjestää digitointipäivän Ivalossa

Pohjoisen ihmisten pöytälaatikoista voi löytyä kuva- ja dokumenttiaarteita, joita halutaan digitoivaksi julkiseen verkkoalustaan.

Raamattu ja lakikirja

Tiistai 12.9.2017 (tv)

Pakkopalautukset jakavat seurakuntalaisia. Armeija digitalisoituu. Lapinjärvellä on omat keinot laskea työttömyyttä. Sää. Tekstitys puuttuu taas, koska Areena on yhä rikki. Anteeksi.

Arkistokuva ammattiliiton mielenosoituksesta.

Tuoko tietosuojalaki sensuurin museoihin? "Passiivisilla heteroilla ei ole vaaraa tulla unohdetuiksi"

Henkilöhistorian ei tarvitse olla ikuisesti kuormana, mutta jotkut haluavat jättää itsestään jäljen. Museoalalla pelätään vähemmistöjen historian katoamista.

Puhelimen latausjohto ja sen portti puhelimessa.

Digitreenit: Näin siirrät kuvat puhelimesta tietokoneeseen

Näin saat kuvat puhelimesta tietokoneelle USB-johdolla.

Antrean seurakunnan rippikirjan 1790-1799 aukeama.

Luovutetun Karjalan varhaisimmatkin kirkonkirjat ovat pian verkossa

Kolmen vuoden kuluttua kulttuurihistoriallisesti arvokas Karjala-tietokanta on tallennettu digitaalisesti kokonaisuudessaan.

Siivousyritys Puhdas Ilon työntekijän käsissä oleva kännykkä, jossa tietoja siivouskohteesta.

Palveluyritysten digi-innokkuudessa suuria alueellisia eroja – Pohjois-Karjalassa nihkein suhtautuminen

Digitalisaatio jakaa palvelualan yrittäjiä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa vain joka viides palveluyrittäjä pitää digitalisaatiota tärkeänä yrityksensä kehittämisessä. Samaan aikaan koko maassa lähes puolet alan yrityksistä ilmoittaa tavoittelevansa nykyteknologian entistä tehokkaampaa hyödyntämistä. Asiantuntijan mukaan digitalisaatioon kannattaa tarttua, sillä muuten sen tekee joku jossain muualla.

Saamen lippu

Kansalliskirjasto julkaisee saamenkielisiä aineistoja avoimeen verkkokäyttöön

Kansalliskirjaston Vähemmistökielten digitointiprojekti on digitoinut ja julkaissut saamenkielisiä aineistoja erityisesti Jakob Fellmannin keräämästä Lapponica-kokoelmasta. Kokoelman digitoinnilla on suuri merkitys, sillä materiaali on tähän asti ollut vaikeasti saavutettavissa, Kansalliskirjastosta kerrotaan.

Nainen ottaa kännykkäkuvaa ikkunasta

Kuvien ikuistaminen on jatkuvaa varmuuskopiointia

Mikäli haluaa säilyttää digikuvat vuosikymmenien päähän, niitä tulee jatkuvasti kopioida uusille välineille. Tiedostojen säilyttämiseen ei ole vielä kehitetty varmaa tapaa. Tämä tulee monelle yllätyksenä. Kuvia ei myöskään kannata säilyttää missä tahansa tiedostomuodossa.

Silta-sarjan pressikuva

"Vielä yksi jakso!" – Mihin tv-sarjaan sinä jäit koukkuun?

Mikä televisiosarja on saanut sinusta sellaisen otteen, ettet millään malttaisi odottaa seuraavaa jaksoa? Mikä tekee juuri siitä ohjelmasta koukuttavan?

Nainen käyttää tablet-tietokonetta.

Tutkimus: Suomen suuryritykset digitalisoituvat vauhdilla

Investoinnit digitalisaatioon kasvoivat ovat kasvaneet harpaten niin palvelualalla kuin teollisuudessa, selviää OP:n suuryritystutkimuksesta. Tänä vuonna samaan käytetään rahaa vielä enemmän.

C-kasetti

Räkäisyyys ja huono äänenlaatu saa kuulua – C-kaseteilla on yhä uskollinen kuluttajakunta

Se pyörii ja suhisee edelleen! C-kasettien kuolemaa on ennustettu vuosikymmenet, mutta formaatti porskuttaa edelleen vannoutuneimpien käyttäjien keskuudessa. Formaattia käytetään sen teknisistä vajaavaisuuksista huolimatta.

Kuvatulva

Tuhansia kuvia koneella? – Näin hallitset niitä

Suomalaisella on nykyään kamera aina mukana. Kuvia tärkeistä hetkistä on erilaisissa muisteissa tulvaksi asti. Kolme ammattikuvaajaa kertoo, miten kuvatulvaa voi hallita.

Professori Stuart puhumassa Tampereen Teknologiapäivillä 22.10.2015.

Tampereella vieraillut Millenium-palkittu Stuart Parkin: Arvostus velvoittaa työskentelemään entistä kovemmin

Vuosi sitten fyysikko Stuart Parkin voitti Tekniikan Akatemian myöntämän Millenium-palkinnon. Torstaina hän vieraili Tampereella pidettyjen Tekniikan päivien juhlapuhujana. Parkin kertoo arvostavansa suomalaisten koulutustasoa ja vuosittain järjestettävää Slush -start up-tapahtumaa.

Television katsoja

TV-ohjelman verkkotallentamisesta joutuu jatkossa maksamaan

Kesällä voimaan astunut tekijänoikeuslakiin tehty muutos on herättänyt hämmästystä kuluttajissa. Ennen television viihdepalveluihin ilmaiseksi kuulunut tallennuspalvelu voi muuttua jatkossa maksulliseksi.

Pysäytyskuva kaitafilmistä.

Viime hetket tallentaa vanhat kaitafilmit – näin digitoit elävän kuvan kotikonstein

Elävän kuvan tallentaminen kaitafilmille oli suosittua etenkin 1960- ja 70-luvuilla. Aikaa myöten filmit kuitenkin hapertuvat ja haalistuvat. Nyt alkaa olla käsillä viimeiset ajat digitoida vanhat filmit talteen.

lankapuhelimen luuri

Diskettikuvake tietokoneessa ja luurin kuva kännykässä – vanha maailma elää digilaitteissasi

Aalto-yliopiston tutkija ja luennoitsija Harri Heikkilän mukaan digilaitteissa käytetään vanhaa korppulevykettä, pöytäkalenteria ja herätyskelloa symboleina, koska parempia vaihtoehtoja ei ole. Vanhoihin esineisiin liittyy pitkä yhteinen ymmärrys niiden käyttötarkoituksesta, joten ne ovat tehokkaita symboleja myös nykyaikana.

Postikortit.

MM-postikorttikisan voittajat selvillä

Yle Urheilu järjesti MM95-mestaruuden 20-vuotisjuhlien kunniaksi kilpailun, johon sai osallistua vain faksilla tai postikortilla.

Ylen ohjelmien tallentaminen

Ylen ohjelmien tallentaminen

Vinyylisoitin

Jaa vinyylimuistosi! Mikä on suosikkivinyylisi ja miksi?

Vinyyli väisti tyylikkäästi uusien tallennusmuotojen tieltä, mutta koskaan se ei jäänyt jalkoihin. Jaa muistosi suosikkivinyylistäsi, yhdistyykö sinulla mummolan vintti ja rahiseva levysoitin tiiviisti yhteen? Vai onko sinulla jokin levy, joka maistuu vain vinyyliltä kuunneltuna? Osallistu keskusteluun!

Helsinki säästää siirtymällä sähköiseen arkistointiin

Helsinki alkaa arkistoida pysyvästi säilytettäviä asiakirjoja vain sähköisessä muodossa. Sähköiseen arkistointiin siirtymisen arvioidaan säästävän kaupungille lähes puoli miljoonaa euroa vuodessa.

Tietoiikennejohtoja.

Palvelualan yrityksistä kolmannesta ei kiinnosta digitalisaatio – kasvuhakuiset hanakoita

Kasvuhakuissa yrityksissä ymmärretään digitalisaation merkitys. Nämä yritykset haluavat olla myös olla kehityksen eturintamassa. Strategisena tavoitteena digitalisointi silti puuttuu valtaosalta palvelualan yrityksiltä, selviää Paltan tutkimuksesta.

Mies avaa ruuvimeisselillä vanhaa videokasettia.

Muistoja digitoidaan kilpaa ajan hampaan kanssa

Kotiarkistojen aarteita digitoidaan edelleen huimia määriä eikä loppua vielä näy. Aika haurastuttaa videonauhoja ja haalistuttaa värejä. Digitointia järeämpi ase muistojen säilyttämiseen on kuitenkin varmuuskopio.

Watsonin boksi ja tabletti

Kokeilussa Watson Viihde: Sujuva haastaja

Pohjanmaalaisen teleoperaattori Anvian Watson-viihdepalvelu on markkinoinut itseään vimmaisesti. Se tuntuu hakevan markkina-asemaa kiivaasti kilpaillulla alalla, jossa muut operaattorit jo tukevasti seisovat. Televisio-ohjelmista, elokuvista ja kaikenlaisesta viihteestä on siis kyse. Kokeilussa Watson toimi melkein moitteetta.

Tekniikan tohtori Anssi Jääskeläinen

Anssi Jääskeläinen: Nykykansalainen ei arkistoi mitään, hän lähettää kuvia someen ja päivittää statustaan

Jotain vanhaa, jotain pölyistä, jotain paperista ja jotain turhaa - tämäkö on nykypäivän arkisto, pohtii tekniikan tohtori Anssi Jääskeläinen.

Närbild av händer spm skriver på en dator, laptop.

Yle ja tekijänoikeudet – mitä saat tehdä Ylen sisällöillä?

Kaikkia Ylen sisältöjä suojaa tekijänoikeuslaki.

hyvitysmaksu

Kaupoilla tiedossa jopa 20 prosentin alennuksia? – Lakiuudistus leikkaisi elektroniikan hintoja

Tekijänoikeuslakiin kaavaillaan muutosta, joka pudottaa toteutuessaan tallennuslaitteiden, esimerkiksi ulkoisten kovalevyjen hintaa. Hallitus ehdottaa yksityiskäyttöön tehdyistä kopioista maksetun "kasettimaksun", eli hyvitysmaksun siirtämistä valtion budjettiin. Tähän mennessä tallennuslaitteen ostaja on maksanut hyvitysmaksun laitteesta. Lain on määrä astua voimaan tammikuun alussa.

Työntekijä tietokoneen ääressä.

Anvia osti osan tamperelaisyhtiöstä

ICT-yhtiö Anvia on ostanut neljänneksen tamperelaisesta Varaani Works -yrityksestä. Anviassa uskotaan, että Varaanin kehittelemällä, tallentamiseen, varmuuskopiointiin ja tiedon jakamiseen liittyvällä tuotteella on tulevaisuudessa vientimahdollisuuksia.

Digiboxin ulostulot

Miksi Canal Digital ei varoita ulkoisen kiintolevyn pilaavasta ohjelmistosta?

Pitkäaikainen Canal Digitalin miesasiakas innostui maksutelevisio-operaattorin HD-digiboksista, johon oli mahdollisuus kiinnittää ulkoinen kiintolevy tallennustilaksi. Yllätykseksi ulkoinen kiintolevy ei enää tietokoneessa toiminutkaan, koska siihen oli asentunut digiboksilta salausohjelmisto.

Grafiikka eduskuntatalo.

Valtionhallinto tuottaa vuodessa paperipinon, jolla peittäisi eduskuntatalon

Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan hallinnon asiakirja-aineistojen sähköinen arkistointi ei ole edennyt riittävän nopeasti. Vuosittain paperia kertyy arkistoihin keskimäärin 5 000 hyllymetriä.

e-kirja.

Lounais-Hämeenkin kirjastot haluavat e-kirjoja

Lounais-Hämeen kirjastot uskovat saavansa e-kirjoja liittymällä yleisten kirjastojen yhteistyöelimeen.

Kuvassa kolme muistitikkua.

Muistikortti vai pilvipalvelu – mihin tärkeät valokuvat?

Tärkeiden tiedostojen tallentamiseksi markkinoilla on tarjolla lukuisia eri välineitä. Kaikissa on omat etunsa ja riskinsä.

Kultadukaatti.

Kirkon lattianraoista löydetyt kolikot nähtävissä digitaalisesti

Suomen kansallismuseon rahakammion kokoelmissa on yli 10 000 rahaa, jotka ovat löytyneet kirkoissa tehtyjen arkeologisten tutkimusten yhteydessä. Niiden joukossa on kaikenlaisia keskiajalta 1900-luvulle Suomessa käytössä olleita rahoja. Kokoelmien tammikuussa alkanut digitointiprojekti päättyy syyskuun lopulla. Samalla on digitoitu myös rahakammion säästölipaskokoelma.

Juupajoen terveyskeskus

Kaikki pirkanmaalaiset pääsevät pian tarkistamaan potilastietonsa netistä

Pirkanmaan kunnat ottavat käyttöön valtakunnallisen sähköisen arkiston vaiheittain vuoden 2015 mennessä. Palveluun tallennetaan kaikkien häntä hoitavien terveydenhuoltoyksiköiden potilastiedot.

Digipaja

Kiertävä digitointiasema pysähtyy Taipalsaaren kirjastossa

Kirjastossa voi tämän viikon ajan muuttaa esimerkiksi vanhat VHS-kasetit, c-kasetit, valokuvat sekä vinyylilevyt digitaaliseen muotoon. Siirtyvä digitointiasema kiertää kevään aikana koko maakunnan.

Kauhavalaisen Y-Kinon teatteripäällikkö Ilkka Peura.

Digitalisointi on pelastanut pienet elokuvateatterit

Viime vuosina Suomen Elokuvasäätiö on tukenut elokuvateattereiden digitalisointia 10 miljoonalla eurolla. Varsinkin maaseudun pienille elokuvateattereille tuki on ollut elinehto. Se on parantanut elokuvien laatua, lisännyt kävijämääriä ja tuonut ensi-illat samaan aikaan eri puolille Suomea.

Köyliö-seuran kuvien arkistointi Vuoden kotiseututeko

Neljä ja puoli vuotta kestänyt Köyliö-seuran työ valokuvien arkistoimiseksi on saanut ansaitsemansa huomion, kun Suomen Kotiseutuliitto valitsi uurastuksen Vuoden kotiseuteoksi.

Yleisöä Finnkinon teatterissa Helsingissä.

Pienet elokuvateatterit eivät jää Suomessa Finnkinon jalkoihin

Elokuvateattereiden digitoituminen pelasti monen pienen teatterin Suomessa. Filmiaikana elokuvat levisivät hitaammin, nykyään "indie-teattereihinkin" saadaan uudet elokuvat nopeammin.

Henkilö selaa e-kirjapalvelua tabletilta.

Lapin kirjastoista saa nyt E-kirjoja

Lapin kirjastot alkavat lainata myös sähköisiä E-kirjoja. Kirjastojen yhteisessä E-kirjakokoelmassa on 72 kirjaa kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta. Kirjoista 62 on kirjaston omia ja loput kymmenen FinElibin kaikille kirjastoille vuoden loppuun saakka hankkimia E-kirjoja.

Keski-Suomi -lehden ensimmäinen numero

Lehdet kaikkien luettavaksi - valtiolta tarvitaan rahaa

Kansalliskirjaston johtaja haluaa yhteiskuntasopimuksen, joka takaisi kaikkien vanhojen sanomalehtien lukemisen digitaalisena kansalaisille.Tällä hetkellä digitoitujen lehtien saatavuus rajoittuu 1910-luvulle. Kulttuuriaarteiden digitoimiseen tarvitaan rahaa valtiolta.

Heli Hänninen Kypärämäenkirjaston kassalla.

Sähkökirjojen käyttöönotto kangertelee kirjastoissa

Sähköisten e-kirjojen käyttö kangertelee vielä pahasti. Vain harvoissa kunnallisissa kirjastoissa on siirrytty e-kirjojen laajempaan käyttöön ja yliopistojen kirjastoissakin ainestojen käytössä on huomattu puutteita. Kerro aiheesta juttua tekevälle toimittajalle omia kokemuksiasi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle