Uusimmat artikkelit
Analyysi: Kun Yhdysvaltain vaaleihin on vuosi, nämä kolme asiaa pitävät kirjeenvaihtajan pulssin korkeana
Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat jakautuneessa maassa aina tiukat. Jo nyt voi sanoa, että ensi vuoden vaaleissa Trump on yllättävän vahvoilla, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Trump sanoo joutuneensa rasismin uhriksi – tutkija kertoo, miten Trump hyödyntää vaalikampanjassaan häntä vastaan nostettuja syytteitä
Trumpin syyte tuskin johtaa valtaviin protesteihin, mutta pistää Yhdysvaltain presidenttipelin asetelmia uusiksi, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén.
Analyysi: Historia tuomitkoon – vaikka osaahan katsoja itsekin päätellä mistä Yhdysvaltain kongressi-iskut johtuivat
Kongressin tutkintaryhmän presidentti Trumpia vastaan keräämä todistusaineisto on murskaavan painava. Republikaanit ovat jo etukäteen ilmoittaneet, etteivät hyväksy ryhmän johtopäätöksiä.

Trumpin kampanja esitti tiedotustilaisuudessa väitteitä vaalivilpistä ja "laajasta petosvyyhdistä"
Puhujan paikalle asteli muun muassa Trumpin henkilökohtainen asianajaja Rudy Giuliani.

Vaaliväittelyiden järjestäjä: Trumpin ja Bidenin mikrofonit suljetaan toisen puheenvuoron ajaksi viimeisessä tv-väittelyssä
Trumpin kampanjaväki on ilmoittanut, että Trump hyväksyy viime hetken päätöksen mikrofonien mykistämisestä.

Trumpin kampanjamainoksessa käytettiin tartuntatautiasiantuntija Anthony Faucia "ilman lupaa ja asiayhteydestä irrotettuna"
Anthony Fauci sanoo, ettei hän ole koskaan julkisesti tukenut poliittista ehdokasta.
CBS News: Ääriliike Taliban toivoo Trumpin voittoa presidentinvaaleissa
"Kun kuulimme Trumpin koronatartunnasta, olimme huolissamme hänen terveydestään."

Lääkäriltä luvan saanut Trump kaavailee puhetilaisuutta Valkoiseen taloon jo lauantaille – kertoo lopettaneensa lääkkeet
Presidentin kampanjaorganisaatio tiedotti myös kampanjatilaisuuden järjestämisestä maanantaina Floridassa.

Ylen aamu tänään: Kuinka koronatartunta vaikuttaa Trumpin vaalikampanjaan? Katso lähetys tästä
Moni huippu-urheilija kärsii mielenterveysongelmista. Venäjä ja Yhdysvallat keskustelevat aseriisunnasta Helsingissä. Eränkävijät palaa ruutuun, 14-vuotias Paavo tähdittää uutta kautta.

Kirjeenvaihtajalta: Bidenin kampanjan toinen vaihde on yhtä hidas kuin ensimmäinen – Mutta onko sillä väliä?
Jos demokraattien Joe Biden mielii voittaa, kampanjointitahdin tulee kiihtyä, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Microsoft: Hakkereiden tähtäimessä Bidenin ja Trumpin kampanjat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa
Microsoftin mukaan suurin osa vaaleihin vaikuttamaan pyrkivistä kyberhyökkäyksistä ja hakkerointiyrityksistä on epäonnistunut.

Entinen Donald Trumpin neuvonantaja Steve Bannon on pidätetty ja asetettu syytteeseen – Rahankeräys rajamuurille poiki petossyytteen
Bannon toimi Trumpin vaalikampanjan johdossa vuonna 2016 ja presidentin neuvonantajana Valkoisessa talossa.
Facebook poisti presidentti Trumpin julkaiseman videon – "Sisältää vääriä väittämiä"
Poistettu video oli pätkä Fox News -kanavan Fox & Friends -ohjelmasta.

Trumpin seuraava vaalitilaisuus järjestetään ulkoilmassa – tapahtumaan saapuville vahva suositus kasvomaskin käyttämiseen
Trumpin kampanjatilaisuuksia saatetaan jatkossa järjestää useammin ulkona kuin sisällä.

Kirjeenvaihtajalta: Kolme nostoa Trumpin Tulsan-tilaisuudesta – väkimäärä lässähti, Bidenista leivottiin seniiliä ja kierrätetty iskulause
Laskevan gallupkannatuksen keskellä Trump haki Tulsasta nostetta, mutta koronan leviämisvaaran keskellä tilaisuus jäi odotettua pienemmäksi.

Trumpin kohuttu kampanjatilaisuus yöllä Suomen aikaa – kaikilta tilaisuuteen osallistuvilta mitataan kuume
Osallistujille on tarjolla kasvomaskeja ja käsidesiä, mutta niitä ei ole pakko käyttää.

Facebook poisti Trumpin vaalimainoksia – rikkoivat yhtiön vihapuheen kieltäviä sääntöjä
Mainoksissa käytetty punainen kolmiosymboli on Facebookin mukaan hyvin samanlainen kuin natsien keskitysleireillä käytetty tunnus.

Trumpin vaalitilaisuudet jatkuvat – Viranomaiset pitävät kokoontumisia terveysriskinä sekä osallistujille että presidentille
Tulsan terveysjohtaja on vedonnut, että Trump lykkäisi vierailuaan kaupungissa kasvavien koronatartuntojen vuoksi.
Jukka Niva: Somefirmojen johtajat päättävät Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan loanheitosta syksyn vaaleissa
Miten likaiseksi Facebookin ja Twitterin pomot antavat Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjoiden mennä? Vaikka eivät he sitä haluaisi päättää, kirjoittaa Jukka Niva blogissaan.

Trump palaa vaalikiertuueelle – kampanjaväki ei kanna huolta koronarajoituksista: "Osallistuminen omalla vastuulla"
Minkäänlaisia turvavälejä ei kampanjatilaisuuksissa ole tiettävästi tarkoitus noudattaa.

Twitter poisti käytöstä Trumpin videon tekijänoikeusvalituksen takia – video on kunnianosoitus poliisiväkivallan seurauksena kuolleelle George Floydille
Yhdysvaltain presidentin ja Twitterin kiista jatkuu. Donald Trumpin kampanja syyttää Twitteriä sensuurista.
Yle Michiganissa: Trumpin taakse loikanneet osavaltiot ratkaisevat Yhdysvaltain presidentinvaalit – Takaako talouskasvu jatkokauden?
Yhdysvaltain kärjistynyt poliittinen kahtiajako näkyy myös pikkukaupungissa, jota Yle seuraa vaalivuonna tarkkaan.

Donald Trumpin vaalikampanja vaatii miljoonia Washington Postilta
New York Times sai presidentin taustajoukoilta vastaavan kanteen viikko sitten.

Steve Bannon vastaan Paavi Franciscus – katolisen kirkon sisällä kiehuu riita, joka on pohjimmiltaan poliittinen
Salaliittoja, uskonsotureita, pedofiileja, bilekuningatar ja gladiaattorikoulu: Juoninta paavin ympärillä on kuin tarina keskiajalta.

Trumpin kampanja-avustajalle lyhyt vankilatuomio – Innokas yhteistyö poliisin kanssa lyhensi tuomiota
Rick Gatesin tiedot olivat tärkeässä osassa Robert Muellerin tutkimuksissa.

Pohjois-Korea: Pitkiä neuvotteluja ydinohjelmasta ei tarvitse enää jatkaa
Pohjois-Korean mukaan Yhdysvaltain ajamat neuvottelut ovat olleet ajanpeluuta ja Trumpin vaalikampanjaa.

Trumpin kampanjapäällikkö Manafort levitti teoriaa, jossa demokraattien tietomurron takana oli Ukraina eikä Venäjä
Trumpin leiri on jatkanut teorian levittämistä ilman pitäviä todisteita Ukrainan syyllisyydestä.

Trumpia piinanneesta Venäjä-tutkinnasta on käynnistetty rikostutkinta – Yhdysvaltain oikeusministeriö tutkii itseään
Presidentti Trump on sanonut, että FBI:n virkailijat, jotka käynnistivät hänen vaalikampanjaansa kohdistuneen rikostutkinnan ovat syyllistyneet maanpetokseen.

Trump avasi vaalikampanjansa haukkumalla ”valeuutismedian” kannattajien hurratessa
Donald Trump polkaisi kampanjansa käyntiin Floridassa varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa.

Tämän miehen tehtävä on varmistaa Trumpin jatkokausi – Brad Parscale on itseoppinut koodari ja markkinoinnin huippuosaaja
Donald Trump käynnistää vuoden 2020 presidentinvaalikampanjansa keskiviikon vastaisena yönä. Siitä on määrä tulla "suurempi, parempi ja pahempi" kuin vuonna 2016.

Trump kohautti ABC:n haastattelussa: Ottaisin vastaan tietoa vastaehdokkaasta vieraalta valtiolta
Presidentin mielestä tietojen kuuntelemisessa ei ole mitään väärää.

Trump määräsi tutkimuksen, miksi hänen vaalikampanjansa Venäjä-yhteyksiä tutkitaan
Oikeusministeri William Barr sai oikeudet käyttää mitä tahansa salaiseksikin julistettua materiaalia.

USA:n oikeusministeri: Omat tiedustelupalvelut vakoilivat Trumpin vaalikampanjaa
Ministeri Barr kertoi, että Muellerin raportin julkistaminen lykkääntyy.

Oikeusministeri: Muellerin tutkinta ei löytänyt näyttöä Trumpin vehkeilystä Venäjän kanssa
William Barrin tiivistelmän mukaan raportti ei ota kantaa siihen, syyllistyikö presidentti oikeuden estämiseen.

Venäjän vaalisekaantumista tutkinut Mueller sai työnsä valmiiksi, mitä nyt?
Vaikka Venäjä-raportti ei olisikaan Trumpille raskauttava, presidentin ongelmat eivät ole ohi, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén.

Muellerin Venäjä-tutkinta on valmis – raportti luovutettu oikeusministerille
Yhdysvalloissa erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinta on valmistunut, kertovat useat mediat.

Trumpin ex-kampanjapäällikkö Manafort sai vajaan neljän vuoden vankeusrangaistuksen
Vero- ja pankkirikoksiin syyllistynyttä Manafortia uhkasi jopa 24 vuoden vankilatuomio.

Trumpin ex-kampanjapäällikkö joutumassa vankilaan 19-24 vuodeksi
Paul Manafort sitoutui syksyllä avustamaan Muellerin tutkintaa lyhyemmän tuomion toivossa, mutta Muellerin tiimin mukaan tämä kuitenkin valehteli tutkinnassa.

Analyysi: Stonen syytteiden myötä Muellerin Venäjä-tutkinnassa otettiin taas askel lähemmäksi Trumpia
Roger Stonen pidätyksen jälkeen keskeinen kysymys kuuluu: kuka Trumpin kampanjasta oli häneen yhteyksissä Wikileaksin Clinton-materiaaleista, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén.

USA:n Venäjä-tutkinnassa taas uusia käänteitä: Manafortin kerrotaan käyneen salaisia keskusteluja Assangen kanssa ja valehdelleen kuulusteluissa
Trumpin ex-kampanjapäällikkö kiistää Guardianin tiedot ja kertoo harkitsevansa oikeustoimia lehteä vastaan.

Trumpin ex-kampanjapäällikkö Manafort myönsi syyllisyytensä salaliittoon Yhdysvaltoja vastaan – Ryhtyy yhteistyöhön Muellerin erikoistutkinnan kanssa
Manafort sai aiemmin tuomion viidestä verorikoksesta ja kolmesta pankkipetoksesta.

Trumpin ex-luottomies aikoo yhdistää Euroopan kansallismieliset puolueet – Steve Bannon myy nyt aatteita Euroopassa
Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö kiertää Eurooppaa kaupaten sitä, minkä hän osaa: kampanjaosaamistaan.

Trump sanaharkkaan oikeusministerin kanssa – Sessions: ministeriö ei taivu poliittiseen painostukseen
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on myrskyn silmässä entisen lähipiirinsä rikosten ja rikosepäilyjen vuoksi. Nyt Trump haukkuu oikeusministerin lojaaliuden puutteesta ja sanoo, että hänen syrjäyttämisensä romahduttaisi markkinat.

Trumpin ex-kampanjapäällikön liikekumppani myönsi rikokset
Rick Gatesin mukaan hän ja Paul Manafort salasivat tahallaan verottajalta Manafortin ulkomaisia pankkitilejä.

WP: Venäjän agentiksi epäilty Butina oli vaalien alla yhteyksissä Trumpin entisen kampanja-avustajan kanssa
Kyseessä on lähin toistaiseksi tiedossa oleva kytkös Butinan ja Trumpin vaalikampanjan välillä.

Trumpin ex-kampanjapäällikkö Manafortin oikeudenkäynti alkoi – syytteet voivat johtaa pitkään vankeustuomioon
Republikaanien entinen luottomies Manafort lobbasi jo 1970-luvulla Gerald Fordia ja Ronald Reagania presidentiksi. Nyt häntä vastaan on nostettu 18 talousrikoksia koskevaa syytettä.

Trump kiistää tienneensä kokouksesta, jossa hänen pojalleen tarjottiin vahingollista tietoa Hillary Clintonista
Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen sanoo Trumpin tienneen kokouksesta. Jompikumpi valehtelee.

Populismin tutkijat epäilevät Trumpin ex-neuvonantajan Bannonin vaikutusmahdollisuuksia Euroopassa
Yhtenäisen rintaman muodostaminen Euroopan parlamenttiin on "täyttä kuvittelua".

Finns Party secretary: We would "probably refuse" Bannon contribution
Finns Party secretary Riikka Slunga-Poutsalo says her political party would probably not accept funding from the US far-right agitator's foundation - if it were offered.

Venäläisnainen pidätetty Yhdysvalloissa: epäillään vakoojaksi
29-vuotiaan venäläisnaisen epäillään yrittäneen vaikuttaa Yhdysvaltojen politiikkaan ja toimineen korkea-arvoisen Kremlin virkamiehen ohjauksessa.