Uusimmat artikkelit
Ruusulaakson siirtolapuutarha-alue rakentuu hitaasti Hämeenlinnan Aulangolle
Alueelle on tarkoitus rakentaa kaikkiaan 80 mökkiä. Tällä hetkellä Ruusulaaksossa on valmiina 10 mökkiä, joista ensimmäiset tulivat alueelle jo yli 3 vuotta sitten.

Luumäen matkailukeskuksen alueelle suunnitellaan edelleen mökkejä – hyvä sijainti koukutti uuden yrittäjän
Vielä on avoinna se, aikooko uusi omistaja itse vuokrata vai myydä rakentamiaan mökkejä.
Suomalaiset haluavat mökkinsä nyt talviasuttavaksi, isommaksi ja kaikilla herkuilla – mökkirakentaminen kääntyi nousuun pitkästä aikaa
Pääosasta mökkejä tehdään talviasuttavia ja etätyökelpoisia.

Porvooseen siirtolapuutarha-alue Veckjärven läheisyyteen
Alueen pohjatyöt ovat lähes valmiit. Enimmillään alueelle mahtuu 60 mökkiä, niiden rakentaminen alkaa pääosin ensi vuonna.

Iisaaren kehittämiseen rahaa Olvi-säätiöltä
120 000 euron suuruinen avustus käytetään kahden mökin rakentamiseen ja ympäristötöihin.

Yli tuhat Inarijärven kansallispuiston kannalla – "ei tarkoittaisi yltiöpäistä suojelua"
Hankkeen nokkamies vakuuttaa, että kansallispuiston perustaminen ei vaikuttaisi järvellä kalastaviin ja mökkeileviin.

Rovaniemi: Ounasvaara-valitukset hylättävä
Ounasvaaran lisärakentamisesta on kiistelty vuosikausia Rovaniemellä.

Juukalainen "jäärakentamisen isä" Hugo Sanders vuoden mökkiläinen
Konsulttitoimiston Hollannissa omistavalla Hugo Sandersilla on kesämökki Paalasmaan saaressa ja omakotitalo kirkonkylässä. Sanders on ollut käynnistämässä jäärakentamista Juuassa.

Mökkeily on maaseudun miljardibisnes – taittuuko lomarakentamisen viiden vuoden alamäki vihdoinkin?
Loma-asuntojen rakentaminen on ollut pitkässä luisussa rakennusalan yleisen suunnan mukaisesti. Merkkejä paremmasta on kuitenkin nähtävissä niin suurten kuin pienempienkin mökkitoimittajien tilauskannoissa. Myös markkinoita arvioiva Rakennustutkimus Oy odottaa kasvun vuotta.

Mökkeilykö auringonlaskun ala? Kysely: Suosio vain kasvaa
Lähes puolet suomalaisista mökkeilee. Etätyöhalut ovat kasvaneet, netti ja vesivessa yleistyvät. Mökkibarometrikyselyyn vastasi 2 500 kesämökin omistajaa.

Papinniemen leirintäalueen uusi yrittäjä pistää tuulemaan
Papinniemen Matkailun Niko Hälvä suunnittelee uusien mökkien ja rantasaunan rakentamista. Pyhäjärven rannalla sijaitsevasta kesäparatiisista tehdään nykyistä monipuolisempi vapaa-ajan viettopaikka.

Mökki vetten päälle – Sysmän kelluva kylä vauhtiin tänä vuonna?
Kelluvan mökkikylän rakentamissuunnitelmat Sysmään ovat täsmentyneet. Lerintäalueen edustan vesialueelle kaavoitetaan aluetta kymmenelle ponttoonille, joissa olisi 16 vuokramökkiä.

"Ounasvaara tärkeä, rakentamisessa ei järkeä" – mielenosoittajat vastustivat Ounasvaaran rakentamista
Rovaniemen kaupungintalolla osoitettiin maanantaina mieltä Ounasvaaran suojelemisen puolesta. Mielenosoitus järjestettiin juuri ennen Rovaniemen kaupunginvaltuuston kokousta. Kaupunginvaltuuston odotetaan maanantaina päättävän yleiskaavasta, joka mahdollistaa uusien mökkien rakentamisen ja hotellin laajentamisen Ounasvaaralle.

Keskustele: Onko saimaannorpan suojelu mennyt liiallisuuksiin?
Saimaannorpan suojelemiseksi ollaan ehdotettu uusia rajoituksia, jotka vaikuttaisivat etenkin mökkien rakentamiseen pesintäalueelle. Ovatko rajoitukset liian tiukkoja? Osallistu keskusteluun.

Kansan mitta täyttyi - "Norppa hyppyyttää meitä kaikkia"
Kysymys saimaannorpan suojelusta herätti vilkasta keskustelua Etelä-Karjalan Radion lähetyksessä. Vastaajista valtaosan mukaan norpan suojelu on mennyt jo järjettömyyksiin.

Maaseudun tulevaisuus: Saimaalle ehdotetaan tiukkoja rajoituksia saimaannorpan suojelemiseksi
Uudet mökit tiukkaan syyniin, lisää kalastusrajoituksia ja norpan pesien ympärille 800 metrin suojeluvyöhyke.

Lauri Tähkä: Lintukoto ei ole pelkkä Lauri Tähkän pr-mökki
Muusikko Lauri Tähkä ei välitä kunnallispoliittisesta kohusta, joka on syntynyt hänen ideoimansa väliaikaisen mökin rakentamisesta Turun kaupungintalon puistikkoon.

Meri-Lapissa kesämökkejä on eniten Ylitorniolla
Meri-Lapissa on yhteensä vajaat viisituhatta kesämökkiä. Koko Lapissa kesämökkien määrä on yli 30 000.

Mökin kunnostus antaa uutta virtaa myös perinnemökkeilijälle
Uusien kesämökkien keskikoko on kasvanut jo 80 neliön paikkeille. Yleisin kesäasunto on silti edelleen 1960- tai 1970-luvulla rakennettu 20–30 neliömetrin hirsi- tai lautamökki, jossa mukavuuksia on niukasti, jos ollenkaan.

Lentomatkailu syönyt mökkirakentamista - jyrkin laskukiito taittunut
Uusia kesämökkejä nousee noin 4 000 tänä vuonna. Vanhoja huvilakiinteistöjä ostetaan tuplamäärä, noin 8 000 kappaletta.

Kaikkea se kesämökkiläinen rakentaa – katso video järvellä huristavasta laiturista
Huvilanomistajat käyttivät 790 miljoonaa euroa mökkiensä korjaustöihin vuonna 2013.

Näin voi käydä muuallakin kuin Hämeessä: 50 vuotta mökin rakentamisesta - nyt lupaprosessi käyntiin
Taajamien ulkopuolelta löytyy yllättävän paljon luvattomia rakennuksia. Ennen vanhaan esimerkiksi maatilojen suurten talousrakennusten rakentaminen onnistui ilman lupaa. Vanhempien rakennusten kohdalla luvattomuus saattaa mennä myös tietämättömyyden piikkiin, arvioi johtava rakennustarkastaja Jukka Laaksonen Tammelasta. Eräälle noin 50 vuotta vanhalle mökille haetaan Tammelassa vasta nyt rakennuslupaa.

Konnevesi kehittämään Häyrylänrantaa - kansallispuistopäätös merkittävä osa tulevaisuutta
Kunta järjesti syksyllä kilpailun alueen kehittämisestä ja laajentamisesta, kaikkiaan kolme eri tahoa teki tarjouksen. Seuraava askel tapahtunee tammikuussa, kun kunta haastattelee yrittäjät.
Miehikkälän loma-asuntoalue ei toteudu
Kunnanhallitus ei hyväksynyt mökkien rakentamiseen liittyvää maanvaihtosopimusta. Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja perustelee kielteistä päätöstä sillä, että kunnalla ei olisi ollut varmuutta loma-asuntojen käyttötarkoituksesta.

Kuopio kiri kuntaliitoksella mökkikuntien kakkoseksi
Nilsiän kanssa tehty kuntaliitos nosti Kuopion kakkoseksi Suomen mökkitilastoissa. Mikkeli kiilasi koko tilaston kärkeen, kun Ristiina ja Suomenniemi liittyivät kaupunkiin vuoden alussa.

Kalajoen messumökkitontit kiinnostivat
Vuoden 2014 Kalajoen loma-asuntomessualueelle rakentamisesta on kiinnostunut kolmisenkymmentä hakijaa. Hiekkasärkkien tuntumaan tulevalla alueella kaksi eteläisen pään tonttia olivat erityisesti hakijoiden suosiossa.

Rakennusluvat romahtivat Lapissa
Rakennuslupia on myönnetty Lapissa tänä vuonna yli puolet vähemmän kuin viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Koko maassa rakennuslupia on viidennes vähemmän.

Itä-Pakilaan voi kohota yli sata uutta siirtolapuutarhamökkiä
Helsingin kaupunki suunnittelee Pakilan ja Klaukkalanpuiston siirtolapuutarhojen laajentamista. Jos aikataulut pitävät, mökkien rakentaminen voi alkaa aikaisintaan 2014.
Lapissa satsataan taas asuntorakentamiseen
Asuntojen rakentaminen näyttää elpyvän Lapissa.

Lisää rakennuslupia asunnoille
Lapissa on myönnetty viime vuotista enemmän lupia asuntojen rakentamiseen. Tilastokeskuksen mukaan tammi-kesäkuussa Lapissa myönnettiin rakennuslupa 612 asunnolle, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuntoja rakennetaan taas pohjalaismaakunnissa
Asuntojen rakentamisen lupamäärät ovat nousseet sekä Pohjanmaan että Etelä-Pohjanmaan maakunnissa edelliskesästä reilusti. Sen sijaan kesämökkien rakentamiseen lupia myönnettiin aiempaa selvästi vähemmän.

Huovarin kalastusmajat voivat saada korjausluvan
Rakentaminen voisi ajoittua ensi talveen ja kevääseen, jos Metsähallitus päätyy puoltavaan ratkaisuun. Myrsky tuhosi saaren kalastusmajoja heinäkuussa.
Uusia mökkejä eniten Kuusamoon, Kittilään ja Paraisille
Upouusia mökkejä nousi Suomen kartalle viime vuonna 3 600. Mökkien rakentamisinto on selvästi hiipunut viime vuosikymmenestä.

Kesämökkien rakentaminen on vähentynyt
Kesämökkien rakentaminen on vähentynyt Suomessa muutaman vuosikymmenen takaisista huippuvuosista. Tilastokeskuksen mukaan vielä 1990-luvun alussa valmistui yli 8 000 vapaa-ajan asuntoa vuodessa. Nykyisin uusia mökkejä rakennetaan noin puolet vähemmän.

Väisäset löysivät kodin Säynätlammelta
Kangasniemellä on menossa yli kaksi viikkoa kestävä omakotitalonäyttely. Sen tarkoitus ei ole niinkään koota sankkoja kävijäjoukkoja kuin saada kuntaan uusia asukkaita. Tässä on jo onnistuttukin.

Ritikan ryteiköstä siirtolapuutarha
Tänä kesänä palstaviljelyä voi harrastaa myös Kemissä. Palstaviljelyä varten Meri-Lapin nuoret työhön -yhdistys on vuokrannut kaupungilta maata Ritikasta eli keskustan tuntumasta. Villiintynyttä maastoa muokataan tämä viikko. Ensi viikolla pyritään rakentamaan jo ensimmäiset viljelypenkit.

Mökkien hinnat tuplaantuneet 2000-luvulla
Lomakiinteistöjen keskihinnat ovat kasvaneet reilusti 2000-luvun aikana. Haja-asutusalueella sijaitsevien rantamökkien ja rantalomatonttien hinnat ovat jopa tuplaantuneet. Tämä selviää Metsähallitus Laatumaan ja Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton tekemästä lomakiinteistökaupan markkinaselvityksestä.

Lauhanvuoreen on tulossa uusia reitistöjä
Lauhanvuoren kansallispuistoon toivotaan lisää kävijöitä. Alueella vierailee vuosittain 10 000 henkeä, mutta Metsähallituksen uusien hoito- ja käyttösuunnitelmien mukaan kävijöitä voisi olla kaksinkertainen määrä. Houkuttimeksi suunnitellaan uusia reitistöjä ja vanhoja polkuja parannetaan.

Rakentaminen yhä vauhdissa Lapissa
Asuntoja rakennetaan Lappiin selvästi enemmän kuin viime vuonna. Tilastokeskuksen mukaan Lapissa on myönnetty lähes kaksinkertainen määrä asuntojen rakennuslupia tammi-lokakuussa verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan.

Lomaosakkeet käyvät taas kaupaksi
Taantuman pysäyttämä lomaosakekauppa on elpymässä. Esimerkiksi Himoksen hiihtokeskuksen liepeille nousee tulevina vuosina kymmeniä uusia lomamökkejä.

Asuntorakentaminen edelleen vilkasta Lapissa
Asuntojen rakentaminen on jatkunut vilkkaana Lapissa. Asuntojen rakennuslupia myönnettiin tammi-kesäkuun aikana Lapissa 617 kappaletta, kun viime vuonna vastaavana aikana luvan sai 245 asuntoa, kertoo Tilastokeskus.

Leirintäalueilla hyvä kesä
Kulunut kesä oli onnistunut Kymenlaakson leirintäalueille. Kävijämäärät kasvoivat usealla leirintäalueella.

Merellinen Krunni viehättää kävijää
Maakrunnisäätiö haluaa Iin edustalla sijaitsevalle Ulkokrunnin suojelusaarelle lisää kävijöitä. Krunnien yksityisen suojelualueen omistava säätiö aikoo rakentaa Ulkokrunnin Pihlajakariin vierasmajan ja uuden vartijan majan. Suunnitelmissa on myös maihinnousun helpottaminen.

Rakentaminen hurjassa nousussa Lapissa
Rakentaminen on vilkastunut Lapissa. Lapissa on myönnetty alkuvuonna rakennuslupia miltei kolme kertaa enemmän viime vuonna vastaavana aikana, kertoo Tilastokeskus.
Himokseen lisää loma-asuntoja
Jämsän kaupunginhallitus on hyväksynyt uuden asemakaavan, joka mahdollistaa 47 loma-asumiseen tarkoitetun mökin rakentamisen Himoksen lähettyville.

HS: Mökkiläiset valtaavat kuntia
Jo 58 kunnassa on enemmän kesämökkejä kuin vakituisia asuntoja, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Sen mukaan mökkivaltaisten kuntien määrä on jopa lähes kaksinkertaistunut parinkymmenen vuoden aikana.

Saaristoasuminen esillä Vehmaalla
Saaristorakentamisen mahdollisuuksia esitellään viikonlopun ajan Vehmaalla kevään suurimmassa maakuntamessutapahtumassa. Tapahtuma keskittyy lounaisen rannikkomaaseudun ja saariston asumiseen, kesäasumiseen sekä elinkeinojen esittelyyn.

Rakennuslupien määrä romahti
Kanta-Hämeessä myönnettiin viime vuonna rakennuslupia edellisvuotta vähemmän. Asuinrakennuksiin myönnettiin vuonna 2009 lähes 150 lupaa vähemmän kuin vuonna 2008.

Huopanankoskelle halutaan kalastusmuseo
Viitasaari aikoo parantaa Huopanankosken kalastuskeskusta merkittävästi lähivuosina. Alkajaisiksi halutaan laajentaa nykyisen kalastuskeskuksen pinta-alaa tuplasti nykyistä suuremmaksi. Haaveissa on myös maineikkaan kosken historiasta kertova kalastusmuseo.
Venäläisten mökkikylä viivästyy
Venäläisten mökkikylän rakentaminen Rovaniemen Napapiirille viivästyy. Venäläisyhtiön piti aloittaa mökkien rakentaminen jo tänä vuonna, mutta hanke on vielä neuvotteluvaiheessa.